IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kalorit pois!Maanantai 04.01.2021 07:07

Uusi vuosi on alkanut. Toivon että tästä on tulossa hyvä vuosi. Saisi tapahtua kaikkea kivaa tänä vuonna. Sekä että pysyy terveenä.
Oli mukavaa viettää poikaystävän kanssa aikaa uutena vuotena. Kun vuosi vaihtui niin me valvottiin johonkin kahteen asti. Sitten nukuin seuraana päivänä kolmeen iltapäivällä. Oli kiva valvoa.
Join vähän viiniä ja siideriä. Katseltiin raketteja keskiyöllä. Nähtiin muutama raketti. Tuli hyvä fiilis päälle kun näki hienoja raketteja.
Mutta. Juhlat on nyt juhlittu ja arki alkaa taas. Nyt katse kohti kevättä.
Uskon että kevät ja kesä tulee äkkiä. Alkaa tulla taas enemmän valoa mikä sitten piristää paljon mieltä. Tulee energiaa lisää.
Olo on hyvä tällä hetkellä. Nyt aijon taas alkaa liikkumaan paljon. Sekä jättää herkut nyt toistaiseksi. Olen syönyt ihan kaikkea taas jouluna ja uutena vuotena. No onneksi lenkkeily sulattaa kalorit.
Aijon mennä tänään taas aamulenkille ja sitten vielä illalla toisen kerran lenkille. Nyt koitan taas jättää kaiken sokerin. Mikä kyllä onnistuu.
Syö vaan säännöllisesti päivän aikana niin ei iske mikään sokerihimo.
Mulla tuo toimii todella hyvin. Viikonloppuisin sallin taas herkuttelun.
Tänään pitää pestä taas pyykkiä. Alan tuossa kohta pesemään.
Salkkarit alkaa taas tänään! Jee. Draamaa taas tiedossa. Ollaan parhaan kaverin kanssa odotettu että salkkarit alkaa. Saa nähdä mitä kaikkea tapahtuu nyt seuraavaksi. Tänään on tullut taas rahaa. Sekä 7 päivä tulee lisää rahaa kelalta. Saa laskut maksettua ja ehkä saan jotain säästettyä säästötilille. Katson sen sitten kun olen maksanut kaikki laskut. Uskon että saan siirrettyä sinne ainakin 60 euroa. On se parempi kuin ei mitään. Aijon tänä keväänä säästää paljon rahaa. Niin on sitten rahaa kesällä. Jos kesällä tulee tehtyä reissuja. Toivon niin kovasti sitä laivareissua kavereiden kanssa.
Kyllä se sieltä sitten tulee kun tulee. Ei ole mikään kiire.
Sitten päästään kunnolla juhlimaan. Aijon juhlia paljon tänä vuonna.
Kavereiden kanssa. Tulee hyviä hetkiä. Mun synttärit lähestyy.
Niitä pitää juhlia sitten. Sitten mä korkkaan taas viinipullon.
Mä rakastan viinejä. Kaikki viinit menee. Tykkään viineistä, siideristä ja lonkerosta. Viinaa mä en pysty juomaan ja siitä tulee mulle todella huono olo. Kaljasta en tykkää sen takia koska se on pahan makuista. En nyt juo taas hetkeen. Sitten kun on synttärit niin juon.
Se on ihan hyvä pitää taukoa välillä juomisesta.
Mutta. Nyt vaan lenkille!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.