IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kuumetta.Perjantai 07.04.2017 08:19

Olen tullut kipeäksi. Flunssa iski ja on kuumetta. kun menen kohta aamupalalle niin mittaan lämmön.
Sovittiin että jos mulla on kuumetta niin en osallistu naistenryhmään aamulla. En osallistunut eilenkään toimintatunnille.
Nyt en varmaan jaksa kirjoittaa tällä kertaa pitkää blogia.
katsoin koko eilisen päivän vaan netflixiä. Ja söin vähän suklaata mitä ostin fazerilta.
Nyt netflixiin on tullut uusia sarjoja mitä katsoa.
Nukuin tänään puoli kahdeksaan.
Mukavaa kun voi nukkua pitkään. Viikonloppu alkaa. Voi nukkua.
Sain kämpän siivottua eilen. Nyt on taas siistiä. Edes hetken aikaa.
Kaupassa pitäisi käydä. Katsoo jos ei ole kuumetta niin käyn kaupassa tänään.
Varmaan illalla vasta käyn.
En nähnyt kavereita eilen kun olin kuumeessa.
Saa nähdä näenkö tänäänkään.
No sitten kun on terve niin näkee kaverit.
Ja heti kun paranen niin lähden lenkille.
En vielä tiedä tuleeko poikaystävä käymään viikonloppuna jos olen kipeä.
No katsotaan.
Enää hetki niin on aamupala.
Katsoo jos nukkuisi päikkärit tänään.
Jossain vaiheessa.
Kun ei ole mihinkään kiire niin voisi nukkua.
kiva kun tätä räkää vaan tulee ja tulee. Koko ajan pitää niistää.
Makuaisti sentään toimii. Mä maistan jotain.
Ruoka on sentään maistunut vaikka olen ollut kipeä.
Se on vaan hyvä että kipeänä syö hyvin.
Saa vähän energiaa.
No sitten kun paranen niin jaksaa kirjoittaa pitkän blogin taas.
Kohta tiskaamaan taas.
Voisin katsoa kohta onko mulla pyykkiä. Pyykkiä voisi pestä tänään.
Kun on aikaa.
Salkkarit jäi jännään kohtaan eilen.
Pakko katsoa taas tänään.
Ja tänään tulee toi voice on finland. Sen voisi myös katsoa.
Tulee illalla telkasta jotain ohjelmaa.
Animea pitäisi myös katsoa.
Osa uusista sarjoista ovat alkaneet.
En ole ihan vielä vilkaissut niitä.
Aijon katsoa niitä varmaan tässä viikonlopun aikana.

Flunssa.Torstai 06.04.2017 08:28

Oli onnistunut retki eilen. Se kirkan musikaali oli hieno esitys.
Se oli linnanmäellä.
Kesti vähän yli 2 tuntia. Sitten sen jälkeen käytiin fazerin tehtaalla.
Tuli ostettua paljon suklaata ja ostin sieltä poikaystävällekkin tuliaisia.
Mulla meni ostoksiin vaan vähän yli 12 euroa. Luulin että ne mun ostokset olisivat maksaneet enemmän.
kaverit ostivat myös paljon suklaata sieltä.
Sitten meille näytettiin sitä fazeria. Oli kierros oppaan kanssa joka selitti meille siellä.
Saatiin syödä suklaata siellä.
Hetken aikaa.
Sitten sen fazer käynnin jälkeen käytiin syömässä. Mä söin kanahampurilaisen ranskalaisilla.
Oli tosi hyvä ruoka ja mä jaksoin syödä ihan kaiken.
Oli vaan niin kova nälkä.
Mä olen tullut kipeäksi. Mulle on iskenyt flunssa.
Kurkku on myös kipeä ja ääni maassa. Kun menen kohta aamupalalle niin pyydän ohjaajalta että mitataan lämpö.
Mulla voi olla kuumetta.
Nukuin taas tänään puoli kahdeksaan asti. Join aamukahvit äsken.
Kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan heti siivoamaan.
Tänään on siivous päivä taas.
Mun kämppä on aika sotkuinen tällä hetkellä.
En joutunut ottamaan ollenkaan rauhottavaa koko reissun aikana.
Hyvin meni. Eikä kaveritkaan tarvinneet ottaa.
Selvisimme.
Kerettiin silleen tulla hyvin takaisin kun salkkarit alkoi.
Kerki näkemään. Me oltiin takaisin siinä puoli kahdeksan aikaan illalla. Menin eilen nukkumaan jo yhdeksältä kun väsytti.
Pyykkiä mun ei varmaan tarvitse pestä.
Ei ole ainakaan kertynyt kauheasti.
Tänään on taas toimintatunti.
Iltapäivällä. Saa nähdä mitä me tehdään.
Parhaan kaverin ei enää tarvitse tulla siihen ryhmään enää.
Sillä on muita juttuja tälle päivälle. No toinen kaveri kyllä tulee toimintatunnille.
On joku kaveri siellä.
Mietin pitäisikö tänään käydä kaupassa vai huomenna.
No tässä on hyvin aikaa miettiä vielä sitä.
Mutta jos mulla on kuumetta niin en ole menossa kauppaan.
Aijon vaan sitten levätä.
En jaksanut käydä suihkussa kun tultiin takaisin.
Tänään on pakko käydä.
Näkee lemmen viemää tänään. Tulee uusinta tänään aamulla.
Hyvin kerkiän siivota ennen sitä.
Ulkona on aika synkkä ilma.
Voi olla etten ole ehkä menossa lenkille.
Mulle on tullut herpes huuleen.
Se tulee aina joskus mutta häviää kyllä.
Nyt on taas herkkuja viikonlopuksi kun käytiin fazerilla.
Suklaata ja lisää suklaata.
Varmaan käydään viikonloppuna poikaystävän kanssa taas hakemassa subit tai pizzat.
Poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna.
Katellaan taas leffoja.
Viikon päästä on pääsiäinen.
Olen silloin lähdössä lomille taas.
Varmaan taas poikaystävän luokse.
Mun pitää pyytää ohjaajalta että saisin jotain lääkettä tähän flunssaan. Finrexiä tai jotain sen tapaista.
Kuumaa juotavaa niin se voisi auttaa.
Mä arvasin että tulen kipeäksi tänä keväänä.
Talvella tää flunssa ei silloin iskenyt.
No pitäähän sitä joskus olla kipeä.
Mielummin flunssa kun joku vatsatauti.
Mulla oli silloin viime talvena mahatauti mikä kesti viikon.
Aina kun mulla on flunssa niin se kestää sen muutaman päivän.
Sitten se menee ohi.
Saa nähdä tartutanko tämän poikaystävälle.
Kohta pitää taas niistää.
Paperia menee paljon tänään taas.
Mutta jos mulla on kuumetta, niin en aijo osallistua toiminta tunnille.
Aijon nyt vaan levätä.
Olla sohvan pohjalla ja kastoa netflixiä.
Hyvä suunnitelma.
Alkaa olla nälkä.
No ihan kohta pääsee aamupalalle.
Ja mittaamaan lämmön.
Onneksi siivoamisessa ei mene kauaa.
Puolisen tuntia.
Laitan taas vähän musaa soimaan taustalle kun siivoan.
Jotain iloista musiikkia.
Huomenna on perjantai.
Tää viikko on mennyt taas niin äkkiä.
On ollut paljon tekemistä.
Eikä ole ollut todellakaan tylsää.
Mukavasti aika mennyt.
Ai niin mun pitää palauttaa se rauhottava takaisin ohjaajalle.
Mitä ei tarvinnut ottaa eilen.
Vien sen samalla kun menen aamupalalle.
Ei unohdu.
Teetä aijon juoda vähän myöhemmin.
Sitten sen jälkeen kun olen siivonnut niin keitän. Laitan hunajaa sen teen sekaan.
Mä olen ihan hulluna hunajaan. Se on hyvää.
Ja terveellistä.
Suosittelen kokeilemaan.
Tee ja hunaja sopii hyvin yhteen.

Retkipäivä :)Keskiviikko 05.04.2017 08:29

Tänään ollaan menosa helsinkiin retkelle. Käydään katsomassa kirkan musikaali mikä kestää parisen tuntia. Sen jälkeen me menemme fazerin tehtaalle.
Ja sieltä sitten syömään. Menee koko päivä mutta hyvillä mielin olen lähdössä sinne retkelle. Tulee mukava päivä. Kaverit lähtee mukaan myös. Olemme jotain vasta illalla takaisin täällä. Kellon aikaa en tiedä.
Pitää ostaa fazerilta itselle suklaata ja poikaystävälle jotain myös tuliaiseksi.
Budjetti on noin 20 euroa.
Mulla oli eilen taas huono olo. Tuossa päivällä. Mä vaan itkin ja itkin.
Mutta se helpotti oloa eikä joutunut ottamaan rauhottavaa.
Sitten sen itkemisen jälkeen tuli rento olo.
Ja tajusin että ei ole mikään hätä. Kaikki on hyvin.
Eilen oli sählypelit. Miehet vastaan naiset. Me naiset voitettiin taas miehet. Ja mä sain pallon täysiä mun rintaan. Pikkasen sattu kun se pallo tuli niin kovaa. Mutta pystyin pelaamaan loppuun asti.
Paras kaveri teki vaan maaleja kun se oli hyökkääjä.
Hyvät pelit oli.
Loppu illan otin vaan rennosti.
Olin kavereiden kanssa ja katsottiin telkkaa.
Mukavaa kun tänään sai nukkua taas vähän pitempään.
Me lähdetään Helsinkiin vasta päivällä. Kun ollaan syöty lounas.
olen nyt tämän aamun koneella. Illalla en kerkiä olla koneella kun me tullaan aika myöhään takaisin.
Tiedän suunnilleen mitä puen päälle sinne retkelle.
Pitää vähän vielä katsoa jos laittaisi nahkatakin.
No tässä on vielä hyvin aikaa miettiä vielä.
Huomenna on varmaan aika väsynyt fiilis sitten tämän päivän jälkeen. Huomenna pitää taas siivota.
No mä juon kahvia aamulla niin olen hereillä ja jaksaa sitten siivota.
Meillä on vissiin toimintatunti huomenna. Muuta ohjelmaa ei sitten ole. Kohta alkaa viikonloppukin. Mukavaa.
Voi ottaa rennosti ja levätä.
Paras kaveri on myös viikonlopun täällä ja poikaystävä lupasi tulla myös käymään viikonloppuna.
Kohta on aamupala. Alkaa olla jo nälkä.
Illalla kun me mennää syömään niin meille on tilattu hampurilais ateriat.
Mä syön kanahamuprilaisen.
Paras kaveri syö sen saman myös.
Mikäs se mukavampaa. Suklaata ja hampurilaisia saa syödä tänään. Vitut kaloreista.
Nyt voi herkutella.
Nautin tästä päivästä täysiä.
Kohta alan tiskaamaan taas.
sain eilen pestyä pyykit onneksi. Pesukone oli vapaa aamulla.
Nyt ei taas hetkeen tarvitse pestä mitään.
Otan sen rauhottavan mukaan sinne reissuun jos iskee huono olo.
Mutta uskon että kaikki menee ihan hyvin.
yritän olla iloisella päällä niin se ahdistus ei sitten iske.
Koitan ajatella mukavia asioita.
Uni varmaan tulee aika hyvin tänään illalla kun tullaan takaisin.
Mä nukahdin eilen heti kun menin omaan sänkyyn.
Mä nukun joka yö tosi hyvin. Nukkumisessa ei ole ongelmia.
Iltalääkkeet pistää aina nukuttamaan joka ilta.
Leponex on semmoinen lääke mikö pistää illalla nukuttamaan.
Se on vaan hyvä niin saa nukuttua.
Mä nukun yön aikana sen 9 tai 10 tuntia.
Hyvä määrä.
Eikä mua sitten väsytä koskaan päivällä.
Mutta välillä on silleen että jos mua väsyttää niin nukun sitten päiväunet.
Lomilla mä nukun aika paljon.
No silloin voi nukkua. Saa ladattua akkuja.
Sitten kun on levännyt niin jaksaa sitten taas.
Nyt voi tänäkin viikonloppuna nukkua vähän enemmän.
Kun ei ole mihinkään kiire.
Pitää katsoa mitä mä löydän poikaystävälle sieltä fazerilta.
Ja itselle täytyy ehdottomasti ostaa myös suklaata.
Tää on varmaan mun viides kerta kun olen käynyt fazerilla.
Joka vuosi ollaan aina käyty siellä.
Ja siellä on aina mukava käydä. Saa syödä siellä vähän suklaata.
Kunnon herkut tänään.
Voisin jo vähän siivota tätä kämppää. Keittiön voisi siivota.
Imuroin huomenna vasta.
Ja siivoan vessan.
Roskat pitää viedä.
Pyyhkiä pölyjä.
Tiskata.
Nyt imuri toimii hyvin kun vaihdoin viimeksi sen pölypussin.
Pystyy imuroimaan kaikki hiekat.
Saa nähdä kerkiääkö näkemään salkkareita illalla.
Eilinen jakso oli aika hauska kun ne yhdet oli ihan kännissä.
No huomenna näkee sitten salkkarit taas jos ei näe tänään.
Ei se nyt haittaa jos missaa yhden jakson.
Lemmen viemää en näe tänään mutta huomenna siitä tulee uusinta aamulla subilla niin kerkiän katsoa sen.
Mutta. Nyt menen aamupalalle.
Sitten sen jälkeen laitan musaa soimaan ja alan tiskaamaan.
Niin ja siivoamaan.
Saa keittiön siistiksi.
Niin huomenna on sitten vähemmän siivottavaa.

Eilen oli ahdistava päivä.Tiistai 04.04.2017 08:24

Eilen ei ollut niin hyvä päivä kun luulin.
Ennen kun piti lähteä töihin niin iski kauhea ahdistus. Ja alkoi itkettää.
Sain kerättyä itseni kasaan ja lähdin töihin.
Mutta jouduin ottamaan rauhottavan töissä yhdessä vaiheessa.
Siellä oli niin kauhea meteli niin iski paha ahdistus.
Otin rauhottavan ja pystyin olemaan työpäivän loppuun saakka.
Hommia oli tällä kertaa. Laiteltiin korkkeja pusseihin. Siinä sitten meni ainakin parisen tuntia kun laitoin niitä.
Ihan mukavaa oli että hommia oli tällä kertaa.
Työpäivän jälkeen kävin apteekissa ja kaupassa.
En muistanut pestä mitään pyykkiä eilen. Tänään aijon pestä jos pesukone on vapaa. Vien pyykit samalla kun menen aamupalalle.
Saa ne pestyä aamun aikana.
Tosiaan tänään ei tarvitse lähteä klubitalolle. Se on kiinni tänään.
Vähän rennompi päivä.
Huomenna on sitten se retki. Helsinkiin. Mennään teatteriin ja fazerin tehtaalle. Illalla mennään vielä syömään kun päästään fazerilta pois.
Meille on luvatu hampurilais ateriat.
Varmasti on hyvää.
Mukavaa kun kaverit lähtee mukaan.
Olen sitten niiden kanssa retki päivän.
Pääsee fazerille syömään vähän suklaata ja ostamaan suklaata.
Poikaystävälle pitää ostaa tuliaisia sieltä. Ja itselle ostan myös jotain hyvää.
Tänään kelalta on tullut rahaa taas niin pystyy shoppailemaan fazerilla. Olin salilla eilen yksin. Kaveri ei tullut salille koska sillä oli kylki kipeä. Hirveästi meitä ei ollut eilen salilla. Puolet porukasta puuttui. Mutta hyvä tunti oli. Se vähän lievitti ahdistusta se sali, mutta myöhemmin eilen illalla alkoi taas ahdistamaan. Jouduin ottamaan toisen rauhottavan.
Sain hyvin nukuttua viime yön.
Enkä onneksi nähnyt mitään painajaisia.
Mukavaa kun tänään sai nukkua vähän pitempään.
Nukuin puoli kahdeksaan asti.
Hetki sitten join aamukahvit. Kahvia pitää hankkia lisää koska se loppui.
Kohta menen aamupalalle. Alkaa olla nälkä jo.
Kohta voisin kerätä pyykit valmiiksi muovipusseihin.
Tänään on ohjlemassa lenkkiä ja sählyä.
Aijon mennä lenklle tuossa lounaan jälkeen.
sähly pelit alkaa taas kolmelta ja pelataan se puolisen tuntia.
Mukava päivä tiedossa. Paljon liikuntaa.
Tuolla ulkona on aika hyvä lenkkeily keli.
Tekee hyvää vaan. Tiedän minkä lenkki reitin aijon tehdä. Se on puolisen tuntia. Kävelen ripeää vauhtia että syke nousee siinä samalla. Sählyssä olen taas puolustaja.
Paras kaveri on taas hyökkääjä.
Varmaan pelataan miehet vastaan naistet. Me naiset voitettiin viime peli. Saa nyt nähdkä kumpi voittaa tänään. Toivottavasti taas naiset.
Mitään lääkkettä ei tarvitse hakea.
Jaoin eilen taas viikon lääkkeet dosettiin.
Kaikkia lääkkeitä riittää vielä.
Pitää katsoa muuten vaatteet mitkä pistän päälle sinne reissuun.
Pieni vaatekriisi mutta katson ne vaatteet tänään jo valmiiksi.
Kohta pitää tiskata taas.
Tiskiä on kertynyt taas kivasti.
Mietin pitäisikö nukkua aamupäivä sohvalla. Vai olenko hereillä.
No katsoo myöhemmin miltä tuntuu.
Jos mua väsyttää niin nukun.
Sain laskun eilen. Vuokran.
Onneksi mulla on rahaa aina maksaa se joka kuukausi.
Ei mitään ongelmaa.
Lisää laskuja tulee myöhemmin taas tässä kuussa.
Onneksi pystyn maksamaan kaiken.
Rahat riittävät.
Luulen että tämä päivä sujuu ilman mitään rauhottavia.
Ei nyt onneksi ahdista.
Mutta huomenna otan rauhottavan mukaan sinne retkelle jos siellä tulee huono olo. Ihan hyvä olla mukana se rauhottava.
Mutta uskon että huominen päivä menee hyvin.
Toivon niin.
Vietän kavereiden kanssa aikaa tänään illalla.
Kaveri tulee taas mun luo katsomaan lemmen viemää.
Loppu illan olen taas parhaan kaverin luona. Salkkarit jäi aika hauskaan kohtaan eilen. Pakko katsoa tänään taas.
Tänään näkee taas lemmen viemääkin.
Eilen en nähnyt kun olin salilla.
Onneksi huomennakin voi nukkua vaikka puoli kahdeksaan asti.
Me vasta lähetään päivällä sinne helsinkiin.
Onneksi ei tarvitse lähteä aikaisin aamusta.
Hyvin kerkiää juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogin.
Huomenna aamulla ei ole kiire.
Me syödään lounas vielä ennen kun lähdemme.
Syön mahan täyteen niin jaksaa.
Niin ei ihan heti iske nälkä.
En vielä tiedä minkä laukun aijon ottaa huomenna käyttöön.
Pitää vielä miettiä.
Toivottavasti huomenna ei ole kamalan kylmä.
Pitää katsoa vielä tuo takki minkä pistän huomenna.
Se on varmaan trenssitakki.
Nahkatakkia en laita vielä.
Tänään on vissiin luvattu kymmenen astetta lämmintä.
Mukava lenkkeily sää tiedossa.
Ei tarvitse enää käyttää mitään toppahousuja.
Tarkenee ilman.
Mutta. Nyt kerään nuo pyykit valmiiksi.
Saa ne kohta vietyä.
Syön aamupalan ja alan tiskaamaan sen jälkeen.
Uskon että tää päivä on paljon parempi kun eilinen päivä.
Tänään saa aika kivasti liikuntaa.
Onneksi liikunta auttaa tuohon mun ahdistukseen.
Saa samalla happea kun käy lenkillä.
Sitten ennen sähly peliä syön vähän puuroa välipalaksi niin jaksaa pelata.
Pelaan niin hyvin kun vaan pystyn.
Paras kaveri tekee taas monta maalia tänään.
Koitan aina syöttää sen pallon sille.

Ylihuomenna retkipäivä.Maanantai 03.04.2017 05:58

Oli mukava viikonloppu vanhempien luona.
Otettiin vaan rennosti viikonloppu. Kävin puusaunassakin. Oli hyvät löylyt. Käytiin eilen lenkillä äidin kanssa. Heitettiin noin tunnin lenkki.
Tulin vasta illalla takaisin tänne.
Siinä kuuden aikoihin. Olin eilisen loppu illan taas parhaan kaverin luona. Katseltiin telkkaa ja juteltiin. Menin jo nukkumaan eilen yhdekäsltä koska tänään oli aikainen herätys.
Mä heräsin taas tuossa neljän jälkeen taas.
Pyörin ja pyörin sängyssä. Sitten vaan totesin että nyt vaan ylös ja kahvin keittoon.
No hyvä etten nukkunut pommiin sentään tänään.
Mulla on työpäivä taas tänään.
Neljän tunnin päivä. Ei ole mihinkään vielä kiire.
Lähden vasta tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään töihin. Kaupan kautta pitää taas käydä ostamassa eväät.
Tiedän mitä aijon syödä niin kaupassa ei mene kauaa.
Sitten vielä tänään on ohjelmassa ompleuryhmä ja salille taas illalla.
Voin sanoa että viikonloppuna tuli herkuteltua ihan liikaa.
Nyt en aijo herkutella kyllä vähään aikaan.
Nyt vaan paljon liikuntaa.
Niin painokaan ei nouse pahasti.
Nyt taas tiukka linja.
Pystyn siihen.
Mulla ei ole mitään hajua mitä puen päälle tänään. No tässä on aamu aikaa katsoa työvaatteet.
Laitan noi mustat housut varmaan jalkaan.
Mun pitää sitten taas käydä kaupassa töiden jälkeen.
Pitää ostaa kaikkea taas.
No hyvin kerkiää käydä ennen ompleuryhmää.
Äiti leikkasi mun hiuksia viikonloppuna.
Nyt ne on taas sopivan pituiset.
Nää saa vielä laitettua ponihännälle.
Siitä tulikin mieleen että uusia ponnareita pitää ostaa.
Mä olen taas hävittänyt kaikki ponnarit.
No ne ei maksa paljoa.
Pari euroa nippu.
Mä aijon juoda vielä kupin hunaja teetä ennen lähtöä.
En juonut ollenkaan teetä lomilla. Join vaan kahvia.
Mutta nyt tee taas maistuu kun sitä ei ole juonut muutamaan päivään. Kohta pitää tiskata taas.
Ja pesen pyykkiä tänään. Pitää pestä noi vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Mulla on hyvin aikaa pestä ennen kun lähden salille. Ellei pesukone ole varattu.
Huomenna ei tarvitse mennä klubitalolle.
Se on muistaakseen silloin kiinni.
No hyvä. Ei tarvitse mennä bussiin.
Eli huominen aamu on sitten rento. Voi nukkua vähän pitempään.
Mikä on vaan hyvä juttu.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Mun ei vieläkään varmaan tarvitse hakea mitään lääkettä.
Mulla pitäisi olla leponex lääkettä vielä riittävästi.
Ja masennus lääkettä.
Tänään tulee taas salkkarit.
Se jäi viimeksi taas jännään kohtaan.
Katsotaan taas parhaan kaverin kanssa.
Ylihuomenna meillä on retkipäivä.
Ollaan menossa Helsinkiin.
Mennään katsomaan kirka musikaalia joka kestää pari tuntia.
Sen jälkeen mennään fazerin tehtaalle.
Me ollaan joka vuosi aina käyty fazerin tehtaalla.
Sitten sen fazerin jälkeen mennään syömään.
Lähtö on vasta aamupäivällä keskiviikkona.
Ihan hyvä niin keskiviikko aamulla ei ole kamala kiire.
Kaverit lähtee mukaan sinne reissuun.
Pyörin niiden kanssa sitten siellä.
Tulee varmasti mukava retkipäivä.
Pitää ostaa tuliaisia poikaystävälle sieltä fazerin tehtaalta.
ja itselle aijon ostaa myös jotain hyvää sieltä.
Huomenna tulee taas rahaa niin voi sitten shoppailla siellä fazerin tehtaalla.
Mutta. Vähän erilaisempi keskiviikko päivä.
Me ei keretä kaverin kanssa salille illalla.
Se jää meiltä välistä.
Kello on tulossa vasta kuusi.
Kohta alan keittämään teetä.
Kerkiää juoda rauhassa.
Laitan taas musiikkia soimaan.
Vaikka on maanantai niin silti mä tykkään jotenkin siitä päivästä.
Mun joka maanantai aamu on lähtenyt hyvin käyntiin.
Viikonlopun jälkeen. Mä nukuin aika paljon viime viikonloppuna.
Mutta nyt jaksaa taas tehdä kaikkea kun on levännyt.
Uudet animet alkaa vissiin jo tällä viikolla.
Pitää vilaista niitä sarjoja mitä tulee.
Toivottavasti hyviä sarjoja on tiedossa taas.
Mä ja poikaystävä katsotaan niitä sitten.
Poikaystäväkin katsoo animea.
Puhutaan aina niistä sarjoista mitä on tullut ja katsottu.
Desuconiin on vielä pari kuukautta.
Kohta se on taas.
Tää aika on mennyt äkkiä. Tuntuu että hetki sitten olisi ollut desuconissa.
Onneksi saatiin liput.
Kiitos kaverin joka tilasi taas ne.
Mennään kaverin kanssa taas pyörimään sinne ja shoppailemaan.
Käydään myös jossain syömässä niin jaksetaan liikkua.
Nyt on jo huhtikuu.
Sieltä se kesä tulee.
Pääsee shoppailemaan kesä vaatteita.
Nyt alan niihin säästämään rahaa.
Ja desuconiin pitää myös alkaa säästämään.
Sitten on rahaa kun on säästänyt.
Onneksi olen oppinut säästämään.
Se kannattaa joskus. Suosittelen.
Mutta. Nyt katson työvaatteet ja alan keittämään teetä.
Olen koneella siihen asti kun pitää lähteä töihin.
Eli vielä pari tuntia kerkiää olla koneella vielä.
Tulen sitten koneelle seuraavan kerran vasta illalla.
Kun pääsen salilta.

Vanhempien luokse viikonlopuksi.Perjantai 31.03.2017 07:57

Viikonloppu alkaa jälleen. Olen menossa vanhempien luokse viikonlopuksi.
Katsomaan äitiä ja isää.
Mukavaa lähteä lomille taas. tuntuu että hetki sitten olisin ollut lomilla.
Aika menee taas hurjaa vauhtia.
Nyt on maaliskuun vika päivä. Huhtikuu alkaa.
Ja uudet animet alkavat kohta.
Alan niitä sitten katsomaan.
Toivottavasti nyt tulee hyviä sarjoja.
Eilen oli ihan mukava päivä. Sain kämpän siivottua ja pyykit pestyä. mä pesin pari koneellista pyykkiä Sain pestyä vaatteet ja lakanat.
Olen melkein pakannut kaiken. Pakkaan lopuksi kannettavan ja tabletin.
Oli hyvät ruoat kokkiryhmässä. Paistoin pihvit ja tein lohokperunoita.
Hyvää ruokaa tuli.
En jaksanut lähteä enää lenkille illalla kun vaan väsytti.
Otin rennosti loppu illan.
Olin parhaan kaverin luona loppu illan. Paras kaverikin lähtee lomille.
Viestitellään viikonloppuna. Ja sunnuntaina näemme taas.
En taaskaan meinannut jaksaa nousta ylös sängystä.
Mutta pääsin ylös ja join äsken aamukahvit.
Tänään on naistenryhmä aamulla. Ollaan menossa kirppikselle.
Saa nähdä löydänkö mitään sieltä.
Katselen vaan jos ei mitään löydy.
Mun pitää käydä varmaan tänään vielä kylillä asioilla ennen kun lähden lomille. Apteekissa pitää käydä.
Ja käyn varmaan siinä samalla kaupassa.
Olen vasta illalla lähdössä lomille. Äiti hakee mut kun se pääsee töistä. Se on jotain puoli viiden aikaan täällä.
Päivästä tulee pitkä kun odottaa että pääsee lähtemään.
Pyydän äidiltä että se vähän leikkaa mun hiuksia.
Nää on taas kasvanut aika kivasti.
Pitää vähän lyhentää.
Eikä se maksa mitään kun äiti leikkaa nää hiukset. Ei tarvitse mennä mihinkään parturiin ja maksaa.
Mä en ole edes enää värjännyt näitä mun hiuksia viiteen vuoteen.
Mulla on oma hiusväri kasvanut takaisin.
Päätin etten enää koskaa enää värjää. Silloin kun olin nuorempi niin värjäsin jatkuvasti näitä mun hiuksia.
Nyt tää oma väri on kyllä paras.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Me lähetään tuossa kymmenen aikaan sinne kirppikselle.
Varmaan pyöritään siellä noin tunti.
Pitää kohta alkaa tiskaamaan.
Saa kaiken tiskattua niin ei ole sitten tiskiä kun lähtee lomille.
Aijon nukkua viikonloppuna pitkään.
Ja varmaan nukun päikkäreitäkin.
Mun viikonloppu herkut on pizzaa ja suklaata.
Mä olen koko viikon odottanut että saa syödä taas suklaata.
Tänään pitää ostaa kun käyn kaupassa.
Ja pizzaa lauantai illalle.
Syön sen pizzan kun tulen saunasta.
Pääsee puusaunaan viikonloppuna. Puusauna on paras.
Tulee paremmat löylyt.
Kohta jatkan pakkaamista.
Varmaan olen tämän iltapäivän koneella.
Kulutan aikaa.
Kohta kuuntelen vähän musiikkia.
Mukavampi tiskata kun musa soi taustalla.
Eilen illalla pikkasen väsytti.
Olin vähän pihalla eilen.
Mutta nyt on vähän pirteämpi olo.
Nyt se lumi sitten tuli takaisin. Tuolla ulkona sataa taas lunta.
On tämäkin kevät taas. Mutta kyllä ne ilmat siitä sitten taas lämpenee ja lumet sulaa.
Ei toi lumi ole kauan.
Pieni takatalvi.
Mä voisin viedä porukoille vaikka pullaa.
Ylläriksi.
Saadaan pulla kahvit.
Mä varmaan kirjoitan blogia vasta seuraavan kerran maanantaina.
Viikonlopun jälkeen. En ole kauheasti viikonloppuna koneella.
On sitten taas kirjoitettavaa viikonlopun jälkeen.
Aina kun mä olen lomilla niin en ole koneella kauheasti.
Sitten on aina mukavaa tulla taas kirjoittamaan blogia viikonlopun jälkeen. Maanantai aamu lähtee mukavasti käyntiin sillä.
Mä olen pitänyt tätä blogia jo viisi vuotta.
Ja aijon edelleen jatkaa kirjoittamista täällä.
Jotkut tykkää mun blogista jotkut taas ei.
Mulle on ihan sama mitä ihmiset ajattelee.
Olen vaan oma itseni.
Musta on tullut paljon itsevarmempi ihminen.
Olla oma itsensä.
Mä tunnen ihmisiä jotka ei tykkää musta.
Mutta suuri osa ihmisistä mitkä mä tunnen niin tykkäävät musta.
Me kaikki ollaan erilaisia.
Eikä kaikista tarvitse tykätä.
Enkä mä välitä mitä ihmiset sanoo musta.
Mä aijon vaan jatkaa eteenpäin. Aijon elää täysiä tätä elämää.
Ja nauttia joka ikisestä päivästä. Oli se hyvä tai huono päivä.
Mutta on sitä jotain pientä hyvää joka päivässä kyllä.
Elämän pienet ilot.
Vaikka ystävät ja harrastukset.
Paljon olen oppinut tämän elämän aikana.
Nyt menee aika hyvin tällä hetkellä.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen ja alan tiskaamaan.
Musaa vaan soimaan taustalle. Kohta on se aamupala.

Shoppailua.Torstai 30.03.2017 08:07

Oltiin kauppakeskus karismassa eilen pajatunnilla.
Tunnin sai kierrellä siellä.
Mä kiertelin siellä yksin. Paras kaveri ei tullut pajatunnille koska sillä oli hammaslääkäri.
Tuli shoppailtua hieman. Mä löysin ihanan pinkin hupparin mikä maksoi 24 euroa. Ostin sen H&M liikkeestä. Sitten mä kävin pyörimässä glitter koru liikkeessä. Meinasin ostaa uudet korvikset.
Mutta sitten päätin että ei nyt tällä kertaa. Sitten kun oli vielä kymmenen minuuttia shoppailu aikaa niin kävin yhdessä kouruliikkeessä katsomassa uutta hopeakaulakorua.
Mä sitten ostin semmoisen. Halvimman mikä vaan löytyi.
15 euroa maksoi se hopeakaulakoru. Nyt se on mun kaulassa. Nyt mulla on kaulassa tällä hetkellä kaksi hopeakaulakorua.
Pidän niitä niin kauan kaulassa kun vaan pystyy.
Kimaltelee kivasti.
Mulla meni shoppailuun noin 40 euroa.
Olisin halunnut ostaa ihan kaiken mutta päätin että se huppari ja kaulakoru vaan.
Kyllä niistä riittää iloa pitkäksi ajaksi. Otan tänään käyttöön tuon pinkin hupparin.
Ei ollut turha shoppailu reissu.
Olin salilla eilen illalla. Kaveri ei tullut koska se on kipeä.
Hyvä tunti oli eilen salilla. Hiki tuli ja hyvä olo.
Soitin poikaystävälle eilen. Nyt se oli taas paljon paremalla tuulella.
Ei ollut mitenkään kiukkuinen.
Lähden lomille huomenna viikonlopuksi. Olen menossa nyt kotiin.
Katsomaan äitiä ja isää. En ole pitkään aikaan ollut kotona niin nyt ajattelin mennä.
Äiti ilahtui kun sanoin että olen tulossa kotiin.
Tulee mukava viikonloppu. Sanoin poikaystävälle että menen nyt kotiin. Poikaystävä lupasi tulla sitten kylään.
ja kyllä poikaystävä ymmärtää sen että pitäähän mun kotona välillä käydä.
Ulkoillaan äidin kanssa viikonloppuna. Käydään lenkillä ja pääsee saunaan viikonloppuna. Porukoilla on puusauna.
Ostan saunajuomaksi jonkun limun.
Kysyn äidiltä että haluaako se leikata mun hiuksia.
Pitäisi vähän lyhentää taas kun ne on kasvanut.
Tänään on siivous päivä ja pitää pestä pyykkiä.
Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Ja pyykit vien samalla kun menen aamupalalle.
Tänään on kokkiryhmäkin.
Mä olen pääkokki ja mä teen lohkoperunat ja pihvit.
Hyvät ruoat taas tiedossa. Me käydään ohjaajan kanssa sitten kaupassa ostamassa ruoka tarvikkeet.
Ihan kivaa kun on kokkiryhmä taas.
Tulee tekemistä tälle päivälle.
Mä voisin alkaa pakkailemaan tavaroita viikonloppua varten.
Otan kannettavan mukaan lomille ja tabletin.
Sekä vaatteita.
Olen lähdössä sitten vasta huomenna iltapäivällä.
Kerkiää nähdä kaverit vielä huomenna naistenryhmässä aamulla.
Mulla ei ole mitään tietoa että mitä me tehdään huomenna naistenryhmässä.
Mulla on hyvä olo tällä hetkellä.
Mukavaa lähteä lomille taas.
Tää pari viikkoa on mennyt todella nopeasti taas.
Tuntuu ihan siltä että hetki sitten olisin ollut lomilla.
Paras kaverikin lähtee lomille.
Näemme sitten taas sunnuntai iltana.
Jaksoin nousta aika hyvin ylös tänä aamuna. Ja join aamukahvit äsken. Nyt on pirteä fiilis.
Laitan siivous musiikkia soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Mutta ennen musiikkia imuroin ihan ensin.
Mulla menee siivotessa se puolisen tuntia.
Tänään pitää katsoa lemmen viemää uusinta aamulla.
Eilen en katsonut lemmen viemää koska halusin sillä hetkellä katsoa netflixiä.
Kymmeneltä tulee subilta uusinta.
Aijon varmaan mennä taas lenkille tänään illalla.
Aurinko paistaa. Ihanaa.
Huomenna saa taas herkutella.
Suklaata aijon ostaa.
Tää viikko on mennyt todella hyvin ilman mitään herkkuja.
Ja aina kun se makean himo aina iski, niin söin aina omenan sillä hetkellä.
Se auttoi.
Suosittelen testaamaan.
Omenassa ei ole kaloreita.
Ajattelin ostaa pizzaa viikonlopuksi.
Syön sitä sitten lauantai iltana.
Ristorante pizzan ajattelin ostaa.
En ole syönyt sitä pizzaa moneen kuukauteen.
Nyt voisi taas syödä.
Kunnon herkut viikonloppuna. Suklaata ja pizzaa. Ihanaa.
Ja ne kalorit kuluu kun käydään äidin kanssa lenkillä.
Aijon nukkua nyt pitempään viikonloppuna.
Tällä viikolla on jotunut herämään joka aamu aikaisin.
Nyt voi nukkua viikonloppuna taas.
Saa samalla kerättyä voimia ensi viikkoa varten.
Puolen tunnin päästä on aamupala.
Alkaa olla jo nälkä.
Kohta olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kohta siivoamaan.
Parhaalla kaverilla oli mennyt onneksi hyvin se hammaslääkäri.
Hyvä että se selvisi siitä.
Mä menen aina hammaslääkäriin silloin kun on vähän pakko.
Jos alkaa sattumaan hampaaseen tai jotain.
Mulla ei ole onneksi hammaslääkäri kammoa.
Olen tottunut.
Mulla oli raudat suussa kun olin teini niin silloin jouduin ravamaan hammaslääkärissä. Mutta se kannatti. Nyt mulla on suorat hampaat.
Joudin pitämään rautoja monta vuotta.
Hampaat on onneksi pysyneet suussa. Multa on myös poistettu kaikki viisauden hampaatkin.
Nyt nekin on poissa.
Kaikkea olen joutunut kokemaan hammaslääkärissä.
Niin ei ole enää mitään kammoa.
No täällä hammaslääkäri on onneksi lähellä jos tulee jotain hampaaseen.
Kävely matkan päässä on hammaslääkäri.
Mutta. Nyt alkaa siivoaminen.
Saa kaiken siivottua ennen kun lemmen viemää alkaa.
Mutta. Tästä tulee taas ihan kiva päivä.
Huomista odotellen että pääsee lomille.

Kohta alkaa uudet anime sarjat.Keskiviikko 29.03.2017 08:32

Mukavasti meni eilinen päivä. Olin klubitalolla. Tein taas sämpylöitä siellä ja autoin tekemään chili con carnea. Paistoin jauhelihat.
Tuli kyllä hyvää ruokaa. Sai vatsan täyteen.
Mulla oli eilen tosi hyvä fiilis ja olo koko päivän. Paitsi illalla kun juttelin poikaystävän kanssa niin poikaystävällä oli ollut vähän huono päivä.
No. Meillä kaikilla on välillä huonoja päiviä.
Sählyä pelattiin eilen. Miehet vastaan naiset. Jes me voitettiin jätkät.
Muutamalla maalilla. Paras kaveri teki monta maalia puolessa tunnissa.
Mä puolustin.
Nopeasti meni se puoli tuntia. En enää jaksanut lähteä lenkille illalla.
Väsytti.
Otin sitten loppu illan rennosti.
Tänään on ohjelmassa pajatunti ja salille illalla mennään kaverin kanssa taas. Paras kaveri ei ole tulossa pajatunnille koska sillä on hammaslääkäri.
Toivottavasti teemme jotain mukavaa pajatunnilla.
Kohta on aamupala.
Puolen tunnin päästä. Ihanaa kun ei tänä aamuna tarvitse lähteä mihinkään. Voi ottaa rennosti.
Saa rauhassa kirjoittaa blogin.
Mä voisin siivota osan jo tänään niin huomiselle ei tule sitten niin kauheasti siivottavaa.
Nyt kun on aikaa.
Huomenna on kokkiryhmä pitkästä aikaan. Päästään kaverin kanssa tekemään ruokaa. Mä olen pääkokki ja mä teen meille ruoaksi Lohkoperunat, ja pihvit.
Pippuri kastikkeella.
Jälkiruoaksi meillä oli vissiin pirtelö. Ja salaatti.
Hyvät ruoat tiedossa.
Saa nähdä onko poikaystävä tänään paremalla tuulella.
No se selviää kun se soittaa mulle. Varmasti on rauhoittunut.
Sillä on niin paljon hommia töissä niin en yhtään ihmettele jos se ei jaksa.
Mäkään en aina jaksa. Mutta tää viikko on mennyt tähän asti mulla hyvin.
Ei ole ahdistanut yhtään.
Mikä on vaan hyvä.
Luulen että tämä viikko menee kivasti ja sitten taas ensi viikko voi tuntua taas rankalta.
No sen näkee sitten. Päivä kerrallaan vaan.
En aijo nyt stressata mistään asiasta. Kaikki on hyvin.
Ei ole mikään hätä.
Kohta alan tiskaamaan.
Voisi vähän kuunnella musiikkia.
Teetä juon taas tuossa myöhemmin.
Äsken join aamukahvit. En meinannut tänä aamuna jaksaa nousta ylös.
Mutta kun pääsin ylös ja vedin kahvit niin nyt olen ainakin hereillä.
Alkaa olla jo nälkä.
Menen innolla taas salille tänään.
Hyvin kerkiää syödä päivällisen ennen salia niin jaksaa tehdä sitten siellä.
Huomenna menen taas lenkille illalla.
Aurinko paistaa varmasti.
Heitän sen puolen tunnin lenkin. Lähden lenkille kun olen katsonut lemmen viemää.
Nyt tää viikko on mennyt tähän asti silleen hyvin etten ole herkutellut. Syönyt vaan normaalia ruokaa.
Ja mä keksin semmoisen jutun että kun makean himo iskee, niin syö omenan.
Mua se ainakin auttoi.
Olen nyt parina päivänä syönyt omenoita makean himoon.
Viikonloppuna syön suklaata taas. Sitten saa herkutella.
Ostan ehkä tällä kertaa fazerin suklaata. Sitä en ole syönyt vähään aikaan.
Nyt voisi syödä taas sitä.
Huomenna on vähän pakko pestä pyykkiä. Sitä on kertynyt aika kivasti.
Alan heti pesemään huomenna aamulla kun siivoan samalla.
Nyt en ole kauheasti katsonut netflixiä.
Tänään ajattelin katsoa taas.
Ennen pajatuntia aijon katsoa hetken aikaa.
Ja sitten pajan jälkeen ennen salia.
Kerkiää näkemään lemmen viemääkin ennen salia.
Salkkarit on mennyt jännäksi.
Outo loppu oli viime jakossa.
Pitää katsoa taas tänään.
Tietysti se Marianna on elossa.
Eikä se kuollut. No katsotaan miten käy.
Olen huomannut salkkareissa sen että nyt melkein joka jaksossa ne juo aina jotain alkoholia.
Aina jotain viiniä tai kaljaa.
Kallestakin tulee kohta alkoholisti.
Kohta salkkarit jää sitten kesä tauolle. Ja se vika jakso on tietysti dramaattinen.
Jatkuu sitten syksyllä.
Mua kiinnostaa että kauan noi salkkarit jatkuu.
Varmaan vielä jonkin aikaa.
Lemmen viemääkin sarja vaan jatkuu ja jatkuu.
Mä olen katsonut melkein kaikki lemmen viemää jaksot.
Ihan kaikki salkkari jaksot olen nähnyt tähän asti.
Lemmen viemää sarjaa on tullut jo kohta kymmenen vuotta.
Kohta alkaa uudet anime sarjat. huhtikuun alussa ne alkaa.
Varmasti löytyy hyviä sarjoja sitten mitä katsoa.
Ne sitten jatkuu ihan kesään asti.
Sitten kesällä alkaa vissiin uudet anime sarjat.
Katsottavaa on siis.
Se on hyvä vaan että tulee noita anime sarjoja.
Ja mä harrastan animea.
Mangaa en ole nyt oikeen kerännyt.
Mutta mulla on aika paljon manga kirjoja.
Niihin on mennyt satoja euroja.
Keräsin niitä silloin kun olin nuorempi.
Kiva kokoelma on niitä. Englanniksi ja suomeksi.
Eri sarjoja.
Odotan innolla seuraavaa desuconia.
Se on sitten kesällä taas.
Kaverin kanssa mennään pyörimään sinne ja shoppailemaan.
Ostan sieltä taas figuureja.
Ja muitakin juttuja.
Anime krääsää.
Pehmolelun aijon ostaa sieltä myös.
Mun sohvalla on vielä tilaa pehmoleluille.

Chili con carne.Tiistai 28.03.2017 07:27

Tunnin päästä olen menossa klubitalolle. Katsotaan kuinka pitkän blogin saan nyt kirjoitettua.
Bussipysäkillä pitää olla vähän yli tunnin päästä. tiedän mitä puen päälle niin mulla ei ole vaatekriisiä onneksi.
Kuulin että klubtalolla on ruokana tänään chili con carnea.
Se on yksi mun lempi ruoka.
Saa nähdä pääsenkö tekemään sitä ruokaa tänään vai teenkö siellä sitten jotain muuta.
Eilen oli tosi mukava päivä. Aika meni yllättävän nopeasti.
Oli töissäkin hommia.
Muutenkin mulla on aika hyvä fiilis tällä hetkellä. Jotenkin semmoinen olo että nyt taas jaksaa. Mikä on vaan hyvä juttu.
Ei ole ahdistanut tai mitään.
En meinannut jaksaa nousta ylös tänään sängystä.
No mä pääsin onneksi ylös ja join äsken aamukahvit.
Nyt olen täysin hereillä.
Hyvä sali tunti oli eilen. Tein aika paljon vatsalihas liikkeitä siellä.
Hiki tuli ja hyvä olo.
Se on pääasia.
Eilinen salkkari jakso oli aika mielenkiintoinen.
Pakko katsoa taas tänään.
Se jakson loppu oli aika yllätys.
Saa nyt nähdä kuoleeko ne kaksi hahmoa siinä.
Tänään on taas sähly pelit iltapäivällä. Varmaan pelataan miehet vastaan naiset. Saa nähdä voitetaanko tälläkin kertaa noi jätkät.
Viime kerralla me naiset saatiin kymmenen maalia ja miehet ei saanu ainuttakaan maalia.
Paras kaveri on taas hyökkääjä ja mä puolustan.
Syön välipalaksi puuroa ennen peliä niin jaksaa pelata.
Hyvät pelit tulee varmasti.
Eilen illalla oli tosi kova tuuli.
Ihan kuin joku myrsky.
No onneksi nyt ei enää tuule. Luulin eka että talo lähtee lentoon kovan tuulen takia.
Hyvä ettei sähköt menny.
Kohta syön puuroa aamupalaksi.
Ei sitten ihan heti iske nälkä. Varmaan juon klubitalolla taas kahvia.
Sitten kun on kahvi tauko.
Toivon että tänään nuo bussimatkat menee hyvin.
Toivon että ei ala ahdistamaan. No mulla on se rauhottava sitä varten jos iskee huono olo.
Sitä ei voi tietää. Se voi tulla ihan puun takaa.
Jaoin viikon lääkkeet eilen dosettiin. Mitään ei tarvitse hakea.
Kaikkia lääkkeitä on riittävästi.
En jaksanut pestä pyykkiä eilen.
Mä pesen viimeistään torstaina pyykit.
Kävin kaupassa eilen. Nyt on kahvia ja teetä. Ostin myös lisää hunajaa. Sitä on nyt yksi purkki.
Saa sitä laitettua teen sekaan.
Tänään näkee taas lemmen viemää. Eilen en nähnyt koska olin salilla. Mä katson jos jaksan mennä vielä illalla lenkille.
Lemmen viemän jälkeen. Jos vaan jaksan. Tuolla ulkona on vaan niin ihana ilma niin on pakko ulkoilla.
Heitän sen puolen tunnin lenkin taas.
Nyt on ollut jopa kymmenen astetta lämminttä. Ihanaa.
Sieltä se kesä tulee. Ja kohta on jo huhtikuu. Enää pari kuukautta niin on kesä.
Aika on mennyt todella äkkiä.
Hetki sitten oli joulu ja uusivuosi.
Kohta on juhannus.
Mun pitää tiskata kohta.
Tiskaan ennen kun lähden klubitalolle. On vähän pakko tiskata koska tiskiä on kertynyt.
Hyvin kerkiää.
Mun piti herätä jo siinä kuuden jälkeen mutta en jaksanut.
No pääasia on että sai aamukahvit juotua koska mun päivä ei lähde käyntiin ellei juo aamukahvia.
Se pistää mun päivän aina käyntiin.
Juon aika vahvaa kahvia joka aamu.
En todellakaan tykkää mistään laihasta kahvista.
Makua siinä pitää olla.
Ja että se herättää aamulla.
Ostin eilen kaupasta taas sitä juhla mokka tumma paahto kahvia.
Se on paras kahvi mitä olen koskaan juonut.
Nyt sitä on mulla yksi paketti.
Tänään meni vikat kulta katriina kahvit.
Mutta. Tästä tulee hyvä päivä.
Ihanaa kun on hyvä olo ja fiilis tällä hetkellä.
Jaksaa tehdä kaikkea.
Mutta. Nyt puen päälle ja alan syömään puuroa. Laukku pitää laittaa myös valmiiksi.
Sain taas bussi kortin ohjaajalta niin pääsen sillä klubitalolle.
Ja takaisin.
Vielä noin puolituntia lähtöön.
Ai niin ja mun pitää katsoa se ruoka raha minkä sitten maksan klubitalolla siitä ruoasta. Se ruoka maksaa vaan kolme euroa.
Ei ole paha hinta. Sillä saa vatsan täyteen.
Saa nähdä tehdäänkö siellä klubitalolla taas sämpylöitä.
klubitalon sämpylät on tosi hyviä kun ne tehdään ihan alusta loppuun. Tehdään se taikina ja paistetaan uunissa.
Sitten sen sämpylöiden ja ruoan kanssa on salaattia. Mikä tehdään myös itse.
Kyllä se aikaa menee äkkiä klubitalolla kun on siellä keittiössä.
Tulen sitten yhden bussilla takaisin kotiin.
Kerkiän olla sen neljä tuntia ainakin klubitalolla.
Sitten kun pääsen kotiin, kerkiän hetken levähtää sitten pitää mennä pelamaan sählyä.
No hyvä että on tekemistä tälle päivälle.

Pirteänä uuteen päivään.Maanantai 27.03.2017 06:06

Maanantai. Viikonloppu vietetty. Oli kyllä mukava viikonloppu.
Sunnuntai päivän mä vaan nukuin.
Poikaystävä kävi kylässä lauantaina.
Käytiin hakemassa kebab pizzat koti pizzasta. Oli hyvää pizzaa.
Katseltiin netflixistä sarjoja.
Mun piti mennä lauantai iltana lenkille mutta en sitten jaksanut.
Olin koneella ja loppu illan parhaan kaverin luona lauantai illan.
Joo sunnuntai päivän mä vaan nukuin. Iltapäivään asti. Jaksoin herätä vasta tuossa puoli viiden aikaan illalla.
Kun heräsin niin söin vähän puuroa välipalaksi ja lähdin lenkille.
Aivan ihana ilma. Oli kymmenen astetta ainakin lämmintä Tarkenin nahkatakilla.
Tuli jopa kuuma lenkillä.
Lenkin jälkeen menin suihkuun.
Soiteltiin poikaystävän kanssa sunnuntai iltana.
Ja olin loppu sunnuntai illan parhaan kaverin luona.
Mä heräsin tänään taas neljän jälkeen. Mä pyörin ja pyörin sängyssä.
Sitten vaan totesin että nyt ylös ja kahvin keittoon.
Nyt olen hereillä ainakin.
Pirteänä uuteen päivään. Tänään menen töihin taas.
Neljän tunnin työpäivä.
No se menee äkkiä. Pitää taas kaupan kautta hakea eväät töihin.
Ja mun pitää sitten töiden jälkeen käydä kaupassa.
Kahvia ja teetä pitää ostaa lisää. Ne on loppu.
Tänään taas salille illalla. Tuli vaan syötyä melkein koko viikonloppu.
Nyt taas tiukka linja. Terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa.
Tänään meillä on puuro päivä. päivällisellä on puuroa. Ihan hyvä niin jaksaa salilla.
Kaverin kanssa mennään taas salille.
Kivasti ohjelmaa tänään. Ai niin mulla on tuo ompelu ryhmäkin iltapäivällä. Teen edelleen kaulahuivia.
Se ei todellakaan ole lähellekkään valmis.
Salkkarit tulee taas tänään. Pakko katsoa.
Ja uusi päivä.
Katotaan taas noi ohjelmat parhaan kaverin kanssa.
Mun pitää tiskata taas tässä aamun aikana.
Ennen kun menen töihin.
Vaatteet pitää kohta myös katsoa mitä pistän päälle. Tiedän suunnilleen mitä puen päälle tänään. Ei ole pahaa vaatekriisiä.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Leponexit riittää hyvin parille viikolle ainakin.
Ja masennus lääkettäkin on.
Vielä ei ole mihinkään kiire. Lähden vasta tuossa parin tunnin päästä.
Hyvin kerkiän blogin kirjoittaa.
Musta vähän tuntuu että pesen pyykkiä tänään.
Jos pesukone on vaan vapaa kun pääsen töistä.
Jos se on varattu niin pesen joskus toiste.
Olen saanut maksettua kaikki tämän kuun laskut.
Hyvin rahat riitti niihin.
Nyt niitä ei tarvitse taas miettiä hetkeen.
Mutta kohta niitä laskuja taas tulee mutta ei haittaa koska mä pystyn joka kerta nyt maksamaan ne.
Kiitos kela rahojen mitä saan joka kuukausi.
Onneksi on rahaa niin ei sitä tarvitse stressata.
Olen oppinut sen että laskut pitää maksaa aina ja että riittää ruokaan se raha.
Ettei kaikki rahat mene mihinkään shoppailuun.
Ostan aina jotain pientä kivaa niin rahat riittää.
Ja nyt oikeastaan mä en tarvitse uusia vaatteita.
Hyvin selviän kesään asti näillä vaatteilla mitä on.
Mutta sitten kun kesä tulee niin sitten ostan uusia kesä vaatteita.
Uudet aurinkolasit pitäisi myös ostaa.
Mietin pitäisikö käydä joskus tuolla sokoksessa katsomassa niitä uusia aurinkolaseja.
Siellä myydään aika hyvännäköisiä.
Ja eri hintaisia laseja on siellä.
Tuolla tokmannillakin on aurinkolaseja myös myynnissä.
Mietin pitisikö sieltä ostaa yhdet.
Tokmanni on ihan tuossa vieressä. Voisin joku päivä vaikka käydä katsomassa noita aurinkolaseja sieltä.
Kohta alan taas kuuntelemaan musiikkia.
Maanantai aamu alkaa nyt hyvällä fiiliksellä.
Tästä tulee hyvä päivä vaikka on maanantai.
Kyllä mä aina selviän maanantaista vaikka se olisi viikon paskin päivä.
Positiivisella asenteella.
Menen mielelläni töihin koska mulla on aivan ihanat työkaverit siellä.
Ja siellä on rento meininki.
sekä mukava ilmapiiri.
Siellä voi olla oma itsensä.
Huomenna menen taas klubitalolle aamupäiväksi.
Menen sinne keittiölle taas tekemään jotain.
Siellä keittiöllä saa hyvin ajan kulumaan ja on mukavaa tehdä ruokaa siellä kaikille muille.
Ja siellä klubitalolla on mukavat ihmiset.
Hyvin kuulun sinne joukkoon.
Toivon että huomiset bussimatkat menee hyvin. Otan silti sen rauhottavan mukaan jos alkaa ahdistaa.
Hyvä olla mukana. Viimeksi kun olin klubitalolla niin mulle iski se ahdistus.
Se meteli mikä siellä klubitalolla oli niin se laukaisi sen ahdistuksen.
Olen huomannut sen että kovat äänet tai kova meteli saattaa laukaista sen huonon olon tai alkaa ahdistaa.
Välillä mä en kestä kovaa meteliä.
No onneksi on tuo rauhottava niin se auttaa siinä tilanteessa.
Ai niin ennen kun menen töihin tänään niin mun pitää ottaa se rauhottava varmuuden vuoksi mukaan. Mä pyydän sen ohjaajalta ennen kun menen töihin.
Ihan hyvä olla mukana.
Toivon että tää päivä menee silleen mukavasti ettei joudu ottamaan sitä rauhottavaa.
No katsotaan miten päivä menee.
Niin sen mukaan.
Kello on vähän yli kuusi.
Mä voisin juoda vielä kupin teetä ennen töihin lähtöä.
Joo taidan juoda vielä teetä.
Laitan hunajaa siihen sekaan.
Ai niin mun hunaja on kohta loppu.
Pitää sitä ostaa taas jossain vaiheessa.
Hunaja ja tee sopii hyvin yhteen.