IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Oli mukava päivä eilen. Pääsi viettämään poikaystävän kanssa aikaa.
Käytiin tosiaan subwayssa hakemassa subit. Mä otin tällä kertaa kana teriyaki leivän. Ostettiin kaupasta vähän leffa mässyä ja katsottiin pari leffaa. Toinen leffoista oli yksi animeleffa. Sen niminen kuin: "Your name" Katsottiin se yle areena sivulta. Mulla on tunnukset siellä.
Pystyy katsomaan sieltä leffoja ja sarjoja. Tykkäsin siitä animeleffasta. Oli hyvä. Olen aina halunnut nähdä sen niin nyt mä näin sen.
Tänään ajattelin katsoa animea pitkästä aikaan taas. Mulla ei ole mitään ihmeellistä ohjelmaa tänään. Lenkillä voisi käydä iltapäivällä.
Ellei sada vettä. Fiilis on nyt todella hyvä. Nyt kun on saanut vähän levättyä niin jaksaa taas. Ensi viikko vielä töitä niin sitten alkaa parin viikon loma. Hyvin jaksan varmasti ensi viikon vielä. Huomenna olen menossa taas salille illalla. Soutamaan soutulaitteella taas parisen kilsaa. Tykkään todella siitä laitteesta. Mun lemppari salilla.
Tekee ihan hyvää mennä salille viikonlopun jälkeen. Nyt kun viikonloppuna on syönyt taas kaikenlaista. Herkkuja ja juonut limua. Mulla on vielä yksi coca cola tölkki minkä aijon juoda tänään pois.
Sitten en taas viikkoon osta limua. Paino pysyy hyvänä kun herkuttelee vaan viikonloppuna. Eikä viikolla. Olen kyllä tyytyväinen mun painoon.
Olen normaalipainonen ja siitä aijon pitää kiinni.
Liikunta auttaa pitämään painon hyvänä. Mulla se ainakin toimii.
Ensi viikolla pitää hakea taas lääkkeitä. Mun pitää hakea taas leponexia. Nyt mä saan niitä taas kun kävin verikokeissa viime perjantaina. Pitää varmaan myös masennuslääkettä hakea myös.
Uskon että ensi viikolle riittää masennuslääkkeet.
Kaikkea pitää taas hakea apteekista. Onneksi apteekki ei ole kaukana. Voisi huomenna tai tiistaina käydä hakemassa ne lääkkeet.
Työpäivän jälkeen. Hyvin kerkiää hakea.
En ole aikoihin syönyt rauhottavia mikä on vaan hyvä juttu.
Kun syö niitä vaan harvemmin niin sen parempi.
Liikunta auttaa jos mua alkaa kauheasti ahdistamaan.
Kuntosalilla käynti on yksi keino tai lenkki. Suosittelen kokeilemaan.
Jos alkaa ahdistaa pahasti. Mua se ainakin auttaa paljon.
Kuntosali auttaa myös jos vituttaa kauheasti. Pääsee salille purkamaan niitä tunteita. Sitten on hyvä olo taas sen jälkeen.
Kun on hikoillut. Voisin katsoa valmiiksi vaatteet mitä pistän huomenna päälle. Kivaa mennä huomenna töihin taas.
Näkee taas kaikki työkaverit. Huomisesta tulee hyvä päivä!
Uskon että koko viikosta tulee hyvä viikko.

Annan lahjan poikaystävälle.Lauantai 14.12.2019 08:34

Viikonloppu on taas. Nopeasti on viikko taas mennyt. On ollut ihan mukava viikko. Paras päivä oli se kun olimme siellä Jumbossa.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään. Annan sen lahjan nyt sille minkä ostin jumbosta. Guess kaulakoru. Toivon että tykkää siitä.
Käydään muuten subwayssa tänään. Poikaystävä lupasi tarjota.
En vielä tiedä minkä subileivän aijon ottaa. No se selviää kyllä.
Nyt on hyvä olo tällä hetkellä. Mikään ei nyt ärsytä eikä vituta.
Alan tottumaan näihin pillereihin mikä on hyvä juttu. Alku oli ihan perseestä kun aloin syömään niitä. Rajut mielialan vaihtelut.
Olen nyt ollut parhaan kaverin tukena. Parhaan kaverin yksi sukulainen on kuollut ja tänään on sen hautajaiset. Menen tänään illalla sen luokse tueksi. Koitan piristää vähän parasta kaveria. Olla vaan sen vieressä.
Olin eilenäkin sen tukena kun sillä oli huono olo.
Olen aina parhaan kaverin tukena. Tuli mitä tahansa. Paras kaverikin on mun tukena jos mulla on jotain. Muistan kun mun isoisä kuoli ja oli sen hautajaiset. Se oli todella surullista. Mutta kyllä se siitä sitten alkoi helpottaa pikkuhiljaa. Mun isoisä oli ihan mahtava. Kaipaan sitä joka ikinen päivä. Mä ajattelen sitä joka päivä.
Hyviä muistoja siitä. Aijon tänään testaa noita mun uusia kenkiä.
Niitä mitkä ostin jumbosta. Pääsee vähän testaamaan niitä.
Pysyn kyllä pystyssä niillä. Korko ei ole korkea niissä.
Ihanaa kun huominen päivä on semmoinen ettei ole kiire minnekkään. Voi vaan olla. Aijon nukkua ja käydä varmaan lenkillä.
Animea voisi myös katsoa kun on aikaa.
En ole taas vähään aikaan katsonut animea. Ollut taukoa siitä.
Ai niin mun pitää katsoa tuolta yle areenasta se yksi animeleffa mikä on tullut sinne. Olen aina halunnut katsoa sen.
Voisi katsoa sen tänään poikaystävän kanssa.
Jos poikaystävä haluaa katsoa sen. Siinä olisi ainakin yksi leffa.
Sitten vielä jotain leffoja netflixistä. Mulla alkaa kohta parin viikon joululoma. Olen vielä ensi viikon töissä ja sitten alkaa loma.
Pariin viikkoon ei tarvitse mennä töihin.
Ihan mukavaa kun on loma. Se koskee kaikkia ketkä on töissä siellä. Nyt alan kuunnella vähän musiikkia ja katsoa mitä puen tänään päälle. Pitää katsoa ne housut mitkä sopii niiden mun uusien kenkien kanssa. Mutta mukava päivä tänään tulossa.
Mukavaa päästä viettämään poikaystävän kanssa aikaa. Menen poikaystävän luokse seuraavan kerran uutena vuotena.
Odotan innolla uutta vuotta. Silloin pitää juoda vähän viiniä.
Aijon ostaa taas sen päärynäviini pullon. Sekä muutaman siiderin.
Siinä on mun juomat uutena vuotena.

Kauppakeskus Jumbo.Torstai 12.12.2019 07:57

Kävin eilen shoppailemassa Vantaan jumbossa. Olin kavereiden kanssa siellä. Oli mukava shoppailupäivä. Löysin poikaystävälle synttäri/joululahjan: Miesten Guess kaulakorun. Maksoi vaan 59 euroa.
Myyjä paketoi sen hienoon pieneen pakettiin. Annan sen lahjan sitten jouluna. Itselle löysin ihanat punaiset nahkakengät. Oli puoleen hintaan. Maksoi vaan 30 euroa vaikka oikeas hinta oli 60. Hyvä löytö. Muuta en sitten ostanut. Mulla meni rahaa 90 euroa mutta ei se haittaa. Harvoin pääsee Jumboon shoppailemaan. Käytiin syömässä yhdessä ravintolassa. Otin pekonihampurilaisen ranskalaisten kanssa. Oli hyvää.
Sitten jaksoi taas shoppailla kun olimme syöneet. Olimme neljän aikoihin kotona iltapäivällä. Loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja ole mitä syöt. Sitten menin nukkumaan ja nyt tänä aamuna mä heräsin sentään ajoissa. Mulla on nyt ollut vaikeaa nousta aamulla ylös. Varmaan vaan johtuu tuosta pimeydestä mikä on ulkona. Ei tiedä onko päivä vai yö. Tänään taas siivoan ja pesen pyykkiä. Torstai on aina hyvä siivouspäivä. Silloin on aikaa aina siivota.
Mun olo on ollut ihan ok. Nyt mä alan pikkuhiljaa tottua näihin e-pillereihin. Ei enää ole ollut niin raivostuttavaa oloa.
Kun aloin syömään niitä niin mua ärsytti ihan kaikki. Sekä oli semmoinen olo että itkettää. Nuo olotilat kesti sen parisen viikkoa.
Mutta nyt on tasaantunut. Huomenna mulla on verikokeet.
Päivällä. Kerkiän onneksi syömään ennen lähtöä. Sitten kun olen käynyt verikokeissa niin käyn lidlissä.
Se on matkan varrella. Käyn ostamassa vähän limua. Sipsiä ja dippiä ostan myös viikonlopuksi. Voi taas herkutella kun on viikonloppu. Nyt alkaa taas pitkät vapaat. Voi vaan olla.
Nukkua päikkäreitä. Eikä ole kiire yhtään mihinkään.
Aijon vaan nauttia. Odotan innolla että pääsee käyttämään noita uusia kenkiä. Pystyn kävelemään niillä.
Kaverit sanoi mulle että osta ne. Olisin jäänyt katumaan jos en olisi ostanut niitä. Ne kestää varmasti muutaman vuoden.
Mutta. Nyt siivoamaan. Musat soimaan taustalle. Kivempi siivota.
Tästä tulee hyvä päivä!

Uudet karpalokapselit.Perjantai 06.12.2019 08:25

Viikko on ollut aika rankka. Mulla on ollut rajut mielialan vaihtelut. Välillä olen iloinen, välillä surullinen.. välillä ärsyttää kaikki, ollut itkupotkuraivarit..kaikki tämä on johtunut noista vanhoista e-pillereistä mitä aloin syömään pari viikkoa sitten. Mutta mä uskon että kohta alkaa helpottaa. Siinä menee vaan hetki että totun noihin pillereihin taas.
Se on ollut hyvä että en ole joutunut onneksi syömään rauhottavia noiden mielialojen takia. Aloin tällä viikolla syömään semmoisia karpalokapseleita missä on samassa maitohappobakteeri. Joudun syömään karpalokapseleita sen takia ettei tule enää mitään tulehduksia.
En enää koskaan halua virtsatieputken tulehdusta.
Olen syönyt nyt noita karpalokapseleita jo useamman kuukauden.
Voin sanoa että kun aloin syömään niitä niin tulehduksia ei ole ollut.
Suosittelen kokeilemaan. Niistä on iso apu. Tämän viikonlopun olen nyt omissa oloissani. Kaverit ovat lähteneet lomille. Poikaystävä tulee varmaan huomenna käymään. No nyt saa taas levättyä. On alkanut pitkät vapaat. Aijon nauttia. Kävin eilen kaupassa ja ostin suklaata sekä coca colaa. Mun viikonloppu herkut. Olo on tällä hetkellä ihan ok.
Ei nyt ärsytä tai masenna mikään. Vielä. Kyllä se siltä sitten tulee taas. varaudun siihen. Ajattelin varmaan mennä ehkä lenkille tänään. Iltapäivällä. Tai sitten käyn vaan lidlissä. Jos se on auki.
Nyt kun on itsenäisyyspäivä. En aijo katsoa linnan juhlia. Ei kiinnosta.
Viime vuonna katsoin parhaan kaverin kanssa niitä. Kohta alan kuunnella vähän musiikkia. Sitten menen ehkä sen jälkeen takaisin nukkumaan. Sain eilen siivottua taas ja pestyä pyykit.
Nyt kämppä on siisti ja tein uuden järjestyksen keittiöön. On vähän enemmän tilaa keittiössä. Mikä on hyvä juttu.
Viihtyy taas. Mutta aijon nauttia tästä päivästä ja siitä ettei ole kiire.
Voi vaan olla. Ihanaa. Tänään aijon katsoa taas sarjoja netflixistä.
Kun on aikaa hyvin katsoa ja makoilla sohvalla.
Mietin pitäisikö hakea sipsiä kaupasta tänään? No tässä on hyvin aikaa miettiä. Jos mun tekee mieli sipsiä niin käyn hakemassa.
Olen syönyt jo kaikki suklaat. Limua en ole vielä juonut.
Tästä on tulossa ihan kiva päivä. Saa nukkua jos nukuttaa.
Levätä.
Joulukuu alkoi. Kohta se joulukin sieltä sitten tulee. pikkuhiljaa. Olen melkein kaikki lahjat ostanut. Poikaystävälle pitää keksiä vielä joululahja. Sitten on kaikille ostettu. Oli mukava viikonloppu poikaystävän luona. Saunottiin, juottiin ja katseltiin leffoja. Nukuin myös aika paljon viikonloppuna. Poikaystävän luona on aina hyvä rentoutua. Sitten aina sen viikonlopun jälkeen on aina kiva aloittaa uusi viikko. Töihin olen menossa taas ja salille illalla. Nyt on energiaa taas. Hyvä fiilis päällä. Parin viikon päästä on tosiaan ne pikkujoulut kavereiden kanssa. Odotan innolla. Tulee kivaa varmasti. Uuden vuoden vietän poikaystävän kanssa. Aijon silloin juoda vähän päärynäviiniä. Pitää valvoa ainakin siihen asti kun vuosi vaihtuu. Toivon että ensi vuosi on taas hyvä vuosi. Tämäkin vuosi on ollut ihan hyvä paitsi mulla on tänä vuotena ollut aika paljon kipuja ja tulehduksia. Ollut monta antibioottikuuria. Toivon että ensi vuonna en olisi enää niin kipeä. Viikon lääkkeet pitää taas tänään jakaa dosettiin.
Mun ei tarvitse varmaan vielä hakea lääkkeitä lisää. Uskon että tälle viikolle riittää vielä. Parin viikon päästä on taas verikokeet.
Tuntuu että hetki sitten olisin ollut verikokeissa. Nopeasti tää aika menee. Painosta sen verran että olen erittäin tyytyväinen mun painoon.
Olin nyt taas laihtunut. Paino ei ole onneksi alkanut nousemaan.
Mikä on vaan hyvä. Olen normaalipainoinen ja siitä aijon pitää kiinni.
Tykkään mun vartalosta semmoisena kun se on.
Tunnen itseni kauniiksi. Rakastan itseäni.
Olen myös siitä onnellinen että poikaystäväkin rakastaa mua semmoisena kun oon. Mun ei tarvitse muuttua.
Ensi vuonna ollaan poikaystävän kanssa oltu kymmenen vuotta yhdessä. Sitä pitää sitten juhlia isosti.
Hyvin meillä menee edelleen. Rakastamme toisiamme.
Viihdymme hyvin yhdessä. Parhaan kaverin kanssa ollaan nyt tunnettu 11 vuotta. Muistan kun olimme molemmat 18 vuotiaita kun tutustuimme. Oltiin silloin ihan kakaroita. Ei tiedetty mitä elämä tuo tullessaan. Mutta nyt meillä menee todella hyvin. Ollaan kavereiden kanssa onnellisia. Ollaan onnellisia että meillä on toisemme.
Teemme ensi keväällä taas laivareissun. Siitä on nyt tullut perinne että käymme nyt joka vuosi kolmestaan laivalla. Viimeksi oli tosi hauskaa paitsi se että mä tulin silloin kipeäksi.
Mutta jaksoin juhlia koko yön. Viiteen asti valvottiin. Oli todella hauskaa. Varmaan paras laivareissu koskaan.
Odotan jo innolla seuraavia laivareissuja mitä teemme ensi vuonna.
Kello on tulossa viisi. Vielä kolmisen tuntia niin pitää lähteä töihin.
Olen ihan hereillä. Ei nukuta yhtään.

Subway kutsuu.Perjantai 29.11.2019 07:57

Perjantai. Vihdoin ja viimein. Viikonloppu alkaa. Pääsee viettämään laatuaikaa poikaystävän kanssa pitkästä aikaan. Tulee mukava viikonloppu varmasti. Tehdään vaikka mitä: Saunotaan. juodaan, valvotaan, tehdään ruokaa, katsellaan leffoja..kaikkea rentoa ja mukavaa. Olen melkein pakannut kaikki mun kamat. Pakkailen kohta loput. Eilen tehtiin taas kavereiden kanssa ruokaa. Kanamunapizzaa tein minä. Oli aika erikoinen ruoka. Mutta hyvää oli. Sitten oli salaatti ja jälkiruoaksi kiisseliä. Hyvät ruoat tehtiin taas. Parin viikon päästä teemme taas sitten ruokaa yhdessä. Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan taas. Pakko katsoa taas tänään. Mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kohta alan kuunnella vähän musiikkia. Viikonloppu fiilis nyt vaan päälle.
Käydään poikaystävän kanssa tänään subwayssa. Haetaan subit perjantain kunniaksi. Varmaan juodaan tänään illalla. Mä juon siideriä ja lonkeroa. Hyvät saunajuomat jos saunotaan tänään illalla.
Coca colaa pitää myös ostaa. Se on sitten mun leffa juoma kun katsellaan leffoja viikonloppuna. Katsomme netflixistä. Varmaan huomenna katsellaan leffoja. Pitää sitten ostaa tänään kaupasta leffamässyt. Sipsiä ehdottomasti ja dippiä.
Käydään lidlissä kaupassa. Sieltä saa halvalla sipsiä.
Ulkona on inhottava keli. Vettä vaan sataa ja on märkää.
Ei hirveästi tee mieli olla ulkona. No onneksi viikonloppuna ei tarvitse mennä ulos. Aijon olla sisällä. Saisi nyt tulla vähän pakkasta ja lunta.
Olisi paljon mukavampaa. Saa nähdä millainen keli on sitten ensi viikolla. Varmaan vaan vettä sataa. On tosi jouluinen tunnelma.
Paras kaverikin lähtee sen vanhempien luokse viikonlopuksi.
Näemme sitten taas ensi viikolla. Selvittiin hyvin tästä viikosta.
Alku viikko oli vähän perseestä mutta selvisin. Loppu viikolla tuli paljon parempi fiilis taas. Hyvä että nyt on hyvä olla. Nyt vaan nautitaan elämästä täysillä taas. Ennen kun paskaa tulee taas.
Pitää kohta ottaa aamulääkkeet. Mulla menee masennuslääke aamuisin. 10mg. Se lääke auttaa aika paljon. Kun sen aina ottaa niin ahdistus ei välttämättä iske. Päivä menee aika kivasti. Mutta välillä tulee päiviä että se lääke ei välttämättä auta aina.
Olen siitä tyytyväinen että mulla on aika hyvä lääkitys.
Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Kaverella on sama kun mulla. Nekin syö masennus ja psyykelääkkeitä.
Ymmärrämme toinen toisiamme. Ne on mun parhaat kaverit.
Olen niiden tukena jos tarvitsee. Ja ne tukee minua.
Mukavaa päästä viettämään parin viikon päästä pikkujouluja kavereiden kanssa. Vietetään vähän joulua jo.
Juodaan ja syödään. Sekä höpötellään ja nauretaan.
Tulee kiva ilta varmasti. Odotan innolla. Luulen että tää kuukausi menee äkkiä. On paljon ohjelmaa tässä kuussa.
Viikko on sujunut hyvin ja nopeasti. Huomenna alkaa taas viikonloppu. Olen menossa pitkästä aikaan poikaystävän luokse. Päästään viettämään laatuaikaa. Varmaan juodaa viikonloppuna. Ajattelin juoda muutaman siiderin. Päärynäsiideriä mun tekee kauheasti mieli.
Ostan sitä siis. Vietetään vähän pikkujouluja. Sekä vietetään poikaystävän synttäreitä. Poikaystävä täyttää 31. On minua vähän vuoden vanhempi. Tulee mukava viikonloppu. Huomenna varmaan saunotaan. Kun on perjantai. Eilen olin töissä ja salilla. Oli hyvät treenit.
Teki todella hyvää. Ensi viikolla sitten taas salille. Viikonlopun jälkeen.
Maanantaina mua ärsytti ihan kaikki. Varmaan nuo mun olotilat on johtuneet siitä kun vaihdoin e-pillerit vanhoihin pillereihin.
Mutta kyllä tää olo alkaa kyllä tasaantumaan. Siinä menee hetki.
Kun olen kirjoittanut blogin niin alan siivoilemaan. Siivoan nyt kunnolla tämän kämpän. Vien matot ulos tuulettumaan. Imuroin ja moppaan joka ikisen paikan. Teen nyt vähän joulusiivouksia. Nyt on intoa siivota kun on hyvä fiilis päällä. Laitan musiikit soimaan kun alan siivoilemaan.
Pyykkiä pitää pestä myös. Sitä on kertynyt kiva määrä. Lakanat pitää myös pestä ja vahtaa puhtaat lakanat sänkyyn.
Sitten on mukavaa mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.
Mua ei ole nyt onneksi adistanut pahasti. Mikä on vaan hyvä. Eikä ole ollut harhojakaan pitkään aikaan. Se on vaan hyvä merkki.
Ne ovat kyllä vähentyneet. Pystyy nyt hyvin elämään tämän sairauden kanssa. Päivä kerrallaan. Välillä niitä huonojakin päiviä on.
Mutta niistä sitten kyllä selviää. Seuraava päivä on paljon parempi.
Alle kuukausi jouluun. Nopeasti se sieltä tulee. Mukavaa mennä vanhempien luokse viettämään joulua. Olen aina joka vuosi siellä.
Uuden vuoden varmaan vietän poikaystävän kanssa. Juon varmaan uutena vuotena päärynäviiniä. Sekä siideriä.
Odotan myös kovasti desuconia ja mun synttäreitä mitkä on sinä viikonloppuna. Tulee kivat synttärit. Ihanaa viettää niitä sitten mun kaverin kanssa. Mennään ulos syömään. Sieltä sitten desuconiin.
Jaksetaan shoppailla ja pyöriä siellä. Saan kyllä shoppailurahat kasaan. Nyt kun vaan säästän. Ostan taas kaikkea animekrääsää.
Niin kuin aina desuconissa. Mutta. Nyt matot pihalle ja imuroimaan.
Alkaa siivoaminen.

Uusi sarja. Ullalla on asiaa.Sunnuntai 24.11.2019 08:29

Eilenä poikaystävä tuli käymään. Oli sen verran terve että nähtiin.
Mä tarjosin meille pizzat. Ostettiin samalla vähän limua ja leffamässyä.
Pari leffaa katsottiin. Mukavasti meni päivä. Illalla olin sitten parhaan kaverin luona. Valvoin yhdeksään asti. Höpöteltiin ja katseltiin telkkaa.
Tämän päivän vietän itseni kanssa. En näe nyt ketään tänään. Huomenna sitten taas näkee muita kun menen töihin. Toivon että ensi viikko on taas hyvä viikko. Päivä kerrallaan vaan niin hyvä tulee.
Huomenna on taas mentävä salille kaverin kanssa. Tulee hyvät treenit.
Laitan varmaan huomenna salille ne mun uudet salilegginsit mitkä ostin tokmannilta. Ne on sinisen väriset. Aika kivat. Niitä voi käyttää muutenkin. Laitan ne huomenna päälle. Eilen katselin taas temptation islandia. Se menee vaan mielenkiintoisemmaksi. Pakko katsoa koko kausi. Siinä taas tapahtuu enemmän mitä edellisellä kaudella.
Kaikki vaan panee siinä. Siiten itketään iltanuotiolla.
Voi voi. Salkkarit tulee taas huomenna. Salkkarit vissiin jää joulutauolle.
En vaan vielä tiedä koska. No se kyllä selviää.
Sitten taas jatkuu ensi vuonna. Nyt tulee taas joku uusi salkkari ohjelma. Sen niminen kuin Ullalla on asiaa. Alkaa joulukuussa.
Sen pystyy katsomaan c moresta ja mtv katsomosta.
Voi olla aika hauska. Kun siinä on Ulla. Se varmasti tekee vaikka mitä siinä ohjelmassa. Odotan innolla mitä siinä sitten tapahtuu.
Varmaan saa nauraa kun katsoo. Tänään aijon mennä lenkille iltapäivällä. Hyvä ilma ulkona. Saa samalla vähän liikuntaa kun eilen olin koko päivän sohvalla. Saa samalla raitista ilmaa.
En vielä tiedä mitä tekisin aamupäivän. No katson kohta.
Animea voisi katsoa tai netflixiä. Nyt olen koneella.
Musiikkia alan kohta kuunnella taas. Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee hyvää musiikkia. Aijon nauttia tästä vapaa päivästä.
Ensi viikko on sitten taas täynnä kaikkea ja pitää vaan jaksaa.
Voisin kohta keittää teetä. Alkoi tehdä mieli. Mulla on semmoista mandariinivihreää teetä. On todella hyvää. Mun lempi tee.
Tykkään muutenkin vihreästä teestä. Mielummin mä juon enemmän teetä kun taas kahvia. Mulla menee vaan yksi kuppi kahvia päivässä ja se on se aamukahvi. Mikä pitää saada joka aamu.
Muuten mun päivä ei lähde käyntiin.
Kulta katriina kahvi on paras kahvi. Sitä muuten pitää ostaa lisää.
No ostan sitä taas kun käyn kaupassa. Mietin menenkö tänään käymään kaupassa. Voisin mennä niin huomenna ei sitten tarvitse mennä töiden jälkeen. Kävelee sitten töistä vaan kotiin.

Mukava perjantai päivä.Lauantai 23.11.2019 08:40

Eilenä oli todella mukava päivä. Käytiin kavereiden kanssa yhdessä kivassa sisustusliikkeessä. Siellä oli vaikka mitä: kynttilöitä, koristetyynyjä, tauluja, astioita, pyyhkeitä, vilttejä, laukkuja, koristeita..
vaikka mitä. Siinä liikkeessä oli myös pieni kahvila missä käytiin sitten kahvilla. Otin mehun ja pullan. Oli tuoretta pullaa. Hyvää oli. Kaverit löysvät ja ostvat sieltä mutta mä en tällä kertaa ostanut mitään. Ajattelin että säästän. Mukavaa oli silti. Katselin eilen kolme tuntia animea putkeen. Sain taas yhden sarjan katsottua kokonaan loppuun.
Nyt voi taas aloittaa uuden. Ajattelin taas tänään katsoa kun on aikaa.
Eilinen päivä oli paljon parempi kun torstai. Vähän oli vielä eilen hermostunut olo mutta ei onneksi alkanut pahasti ahdistaa.
Eikä joutunut ottamaan rauhottavaa. Uskon että tästäkin päivästä tulee hyvä päivä. Kävin eilen kaupassa ja apteekissa. sain haettua leponex lääkkeet. Nyt on taas sitä lääkettä. Kaupasta ostin vähän limua ja suklaata. Ostin sitä uutta kaneli colan makuista limua. Oli todella hyvää.
Pakko ostaa sitä taas ensi kerralla. Sitä saa rajoitetun ajan.
Maistui ihan joululle. Eilen katsottiin parhaan kaverin kanssa salkkarit ja vain elämää. vain elämässä oli joulu jakso missä laulettiin joululauluja.
Oli mukavaa katsoa se. Tuli jo vähän joulu fiilis.
Nukuin hyvin viime yön ja tänään heräsin vähän ennen kahdeksaa.
Uskon että tänään on hyvä päivä. En ole varma onko poikaystävä tulossa käymään tänään tai huomenna. No katsotaan.
Ymmärrän kyllä jos ei ole tulossa koska se on ollut sairaana.
Mutta jos se on tulossa, niin mä tarjoan pizzat meille.
Netflixiin on tullut yksi anime leffa minkä haluan katsoa poikaystävän kanssa. Odotan innolla että pääsee katsomaan sitä leffaa.
Se kestää pari tuntia. Sitten me katsomme muitakin leffoja netflixistä. Ensi viikolla maksan kaverille siitä desucon lipusta.
Se oli noin 30 euroa. Hyvin pystyn maksamaan sen.
Sitten sitäkään ei tarvitse miettiä. Odotan jo innolla Desuconia.
Sekä mun synttäreitä mitkä on sinä viikonloppuna.
Tulee varmasti mahtava viikonloppu. On jotain mitä odottaa.
Mutta. Nyt nauttimaan tästä päivästä. Voisi kuunnella nyt jotain musiikkia. Fiilistelyä.

Joululahjoja.Perjantai 22.11.2019 08:06

Viikonloppu on taas. Alkaa pitkät vapaat. En ole nyt menossa viikonloppuna mihinkään. Poikaystävä on sairastunut niin en olen menossa nyt sen luokse viikonlopuksi. Antaa hänen nyt paranella rauhassa. En halua saada tartuntaa. Olen nyt viikonlopun kotosalla.
Paras kaveri on maisemissa niin vietän hänen kanssaan aikaa viikonloppuna. Katsellaan telkkaa ja höpötellään.
Eilen oli tosi huono päivä. Mua ahdisti ihan hirveästi ja olin todella hermostunut. Mutta mä selvisin siitä kaikesta ilman rauhottavaa.
Oli todella lähellä että olisin ottanut sen. Kun menin ulkona käymään niin mieli muuttui paremmaksi kun sai raitista ilmaa.
Kävin myös tokmannilla vähän shoppailemassa. Löysin itselle rintaliivit, legginsit, sekä joullulahjoja kavereille. Nyt pitää vaan poikaystävälle keksiä lahja. Sitten olen ostanut kaikki joululahjat.
Nyt mä sain nukuttua viime yönä hyvin. En herännyt siinä neljän aikaa.
Heräsin puoli kahdeksan. Nyt on juotu aamukahvit. Olo on tällä hetkellä paljon parempi mitä eilen. Ehkä tämä päivä on parempi kun taas eilinen päivä. Kaupoilla pitää käydä tänään. Ostan vähän suklaata ja limua viikonlopuksi. Sitten kun seuraavan kerran nähdään poikaystävän kanssa niin tarjoan sille pizzan. Olen tänään saanut rahaa taas kelalta. Saa laskutkin maksettua tänään pois. Jää ihan kivasti vielä rahaa laskujen jälkeen. Ensi kuussa vietetään kavereiden kanssa pikkujouluja. Mennään yhden meidän kaverin luokse viettämään niitä. Tulee varmasti kiva ilta.
Juodaan vähän ja höpötellään. Valvotaan myöhään. Ajattelin sitten vaan juoda siideriä ja lonkeroa. Muutaman juoman.
Joudutaan menemään bussilla. No bussimatkat ei tunnu onneksi pahalta kun kaverit on mukana. Selviää siitä. Mulle tulee aina huono olo bussissa välillä. Alkaa ahdistaa. Välillä ne bussimatkat menee hyvin välillä ei. Vaihtelee. Nyt ajattelin alkaa kuunnella musiikkia pitkästä aikaan. Viikonloppu fiilis vaan päälle.
Aijon ulkoilla viikonloppuna jos on hyvät ilmat. Tänään ulkoilen myös kun käyn kaupassa. Tästä tulee hyvä päivä!