IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Selvisin taas ahdistuksesta.Keskiviikko 29.04.2020 07:35

Viime päivät ovat taas olleet rankkoja. Ollut tosi paljon ahdistusta ja harhoja. Mutta nyt taas alkaa helpottaa. Olen taas joutunut syömään rauhottavia. Mitkä onneksi auttoivat tuohon oloon. Mutta mä selvisin niistä taas ja kaikki on hyvin. Uskon ettei taas vähään aikaan tule noita huonoja oloja. Nyt varmaan taas alkaa hyvä kausi. Odotan kovasti jo vappua. Vietän sitä kavereiden kanssa. Unohdetaan huolet ja murheet sitten. Nautitaan elämästä. Unohdetaan myös tuo korona hetkeksi.
Tänään olisi ohjelmassa siivoilua ja menen taas aamulenkille. Ulkona paistaa taas aurinko. Kiva ilma. Mukavaa lähteä lenkille.
Pääsee taas tuulettamaan päätä. Mikä tekee vaan hyvää. Aivot saavat vähän happea. Sekä tulee hyvä olo lenkin jälkeen.
Nukuin tosi hyvin viime yön ja mä heräsin jo vähän ennen seitsemää.
Nyt on pirteä olo kun join kupin kahvia. Se herätti mut. Aamu on muutenkin lähtenyt hyvin käyntiin. On hyvä olo taas. Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Kyllä kaikki järjestyy. Olin eilen verikokeissa.
Ihan hyvin meni sielläkin. Nyt ei taas tarvitse mennä kuukauteen verikokeisiin. Leponex lääkettä pitää kohta taas hakea. Sitä saa nyt taas kun kävin verikokeissa. Haen tällä viikolla. Varmaan jo huomenna.
Pitää ostaa vähän herkkuja kun vappu tulee. Sipsiä ja simaa pitää ostaa. Mä rakastan simaa. Ostan sitä varmaan pari pulloa.
Tulee harvoin juotua sitä. Nyt sitä saa taas juoda. En mieti yhtään kaloreita kun juon sitä juomaa. Mä aijon vaan nauttia.
Vappuna kuuluu herkutella. Kulutan ne kalorit taas vapun jälkeen.
Eli paljon lenkkeilyä vaan. Sekä jättää taas sokerin pois.
Viikolla en koskaan juo mitään sokeri juomia. Viikonloppuisin tulee juotua limua. Hyvin pystyn arki päivinä olla juomatta limua.
Mikä on vaan hyvä. Mutta nyt alan vähän siivota. Aloitan keittiöstä.
Laitan hyvää musiikkia soimaan. Niin on kivempi siivota.
Nyt aijon tänään nauttia auringosta.

Nukuin sohvalla.Maanantai 27.04.2020 07:31

Uusi viikko taas alkaa. Vappukin on kohta. Vietän sitä kavereiden kanssa. Onneksi vappua ei tarvitse juhlia yksin. Tulee varmasti ihan mukavaa. Nukuin viime yön sohvalla. En jaksanut mennä sänkyyn nukkumaan. Hyvin nukuin viime yön. Olin eilisen illan itsekseni. En ollut parhaan kaverin luona. Mutta tänään olen menossa taas illalla parhaan kaverin luokse. Katsotaan taas salkkarit. Salkkareissa taas tapahtuu.
Pakko katsoa! Huomenna on sitten aamulla verikokeet. Pitää sinne mennä. Syön vähän puuroa ennen lähtöä niin jaksan kävellä sinne terveyskeskukseen. Sinne on täältä noin kolme kilometriä.
Toivon että tästä on tulossa taas hyvä viikko. Että on hyvä olo koko viikon taas. Uskon että ahdistus tuskin iskee. Mutta sitä ei voi tietää. Se voi tulla taas ihan puun takaa. Yllättäen. Joten nyt vaan hetki ja päivä kerrallaan. Mietin kivoja juttuja mitä voisi tehdä kesällä.
Sekä muutenkin mietin mukavia asioita. Niillä mä jaksan eteenpäin.
Tänään taas aamulenkille kaverin kanssa. Ulkona on taas hyvä ilma. Aurinko paistaa. Eilen ei paistanut. Kävin silti eilen lenkillä.
Viikon lääkkeet pitää taas jakaa dosettiin. Mun ei tarvitse hakea mitään. Kaikkia lääkkeitä on. Seuraava lääke on taas leponex mitä pitää sitten hakea vasta sen jälkeen kun on käynyt verikokeissa.
Jos ei ole käynyt verikokeissa niin sitä lääkettä ei sitten saa.
Ovat tarkkoja tuossa asiassa. Menen varmaan hakemaan sitä lääkettä jo tällä viikolla. Hetki sitten kävin hakemassa noita masennuslääkkeitä. Ne ei ihan heti ole loppumassa. Riittävät kolmeksi kuukaudeksi. Rauhottavia lääkkeitä on vielä vaikka kuinka paljon. En ole niitä nyt onneksi joutunut syömään.
Hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Tänään pesen taas pyykkiä.
Vien kohta pyykit. Pesukone on varmasti vapaana.
Saa ne hoidettua pois alta. Sitten on taas puhtata vaatteita.
Pesen pyyhkeet samalla. Niitä on aina hyvä pestä välillä.
Pitäisi muutenkin ostaa uusia pyyhkeitä. Tokmannilla myydään niin voisi vaikka sieltä hakea. Tuskin ovat kalliita.
Mutta nyt nauttimaan tästä aurinkoisesta päivästä.
Pitää ulkoilla paljon tänään. Nyt kun on hyvä ilma. Kesä lähestyy.

Leponex on hyvä lääke.Lauantai 25.04.2020 07:41

Viikonloppu. Nyt voi ottaa taas ihan rennosti. Ei tarvitse edes lähteä mihinkään. Viikko on mennyt hyvin ja nopeasti. Ollut hyvä olo.
Se on nyt ollut hyvä ettei ole ahdistanut pahasti. Eikä harhojakaan ole ollut pitkään aikaan. En ole moneen viikkoon syönyt rauhottavia. Nyt on mennyt tosi hyvin. Hetki ja päivä kerrallaan. Ensi viikolla on taas verikokeet. Aamusta. Onneksi olen tottunut. Joutuu vaan käymään joka kuukausi. Lääkityksen takia. Olen nyt syönyt leponex lääkettä 13 vuotta. Syön edelleen. On ollut paras psyykelääke mitä olen koskaan syönyt. Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Välillä on vaikeita aikoja mutta niistä sitten kyllä aina selviää. Ajattelee että ehkä huominen päivä on parempi. Mulla menee leponex lääkettä 200mg aina illalla.
Se on myös silleen hyvä lääke että se rauhoittaa aina illalla ja saa nukuttua hyvin yöt. Nukun joka ikinen yö sikeää unta. En koskaan herää yöllä mihinkään. Ihan aamuun asti nukun. Tänään mä heräsin jo seitsemältä. Aamukahvit olen taas juonut. Tänään olen menossa taas aamulla lenkille. Ulkona on taas kiva ilma. Aurinko paistaa.
Varmaan tulee käveltyä noin tunnin lenkki. Olin eilen myös illalla lenkillä.
On hyvä kunto kun kävelee paljon. Mulla ainakin.
Salkkarit jäi eilen taas aika mielenkiintoiseen kohtaan. Pakko katsoa taas maanantaina. Kalle palasi siinä ja muut vaan joi.
Kiva ylläri Kallelle. Kohta salkkarit jää sitten kesätauolle.
Mä toivon että se rantabaari alkaisi pian taas.
Se on tosi hyvä sarja. Paras kaverikin katsoo sitä. Se jäi aika jännään kohtaan taas. Ehkä se tulee sitten kesällä.
Nyt voisi alkaa kuunnella vähän musiikkia. Jotain semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis päälle. Tulee ihan kiva päivä.
Kesää odotellen!

Hyvä fiilis!Perjantai 24.04.2020 07:58

Vappuun on enää viikko. Nopeasti tää aika menee. Vietän vappua kavereiden kanssa. Tulee varmasti ihan kiva vappu. Juo paljon simaa.
Viime päivät ovat nyt olleet tosi hyviä päiviä. Ollut hyvä fiilis koko ajan.
Uskon että tästäkin on tulossa hyvä päivä. Heräsin jotain vähän yli seitsemän. Nukuin tosi hyvin viime yön. Eilen oli ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä. Kävin iltalenkillä. Teki kyllä hyvää. Sai vähän happea.
Olen taas tänäänkin menossa lenkille. Se on vaan hyvä että olen innostunut paljon lenkkeilemään. Se on hyvää liikuntaa kun nyt ei pääse salille. Kaipaan salia kovasti. No eiköhän sinne sitten taas pääse jossain vaiheessa taas. Pääsee kunnolla treenaamaan. Sitten on varmasti innostusta. Onneksi tuo sali on kävelymatkan päässä. Voin sanoa että siellä on hyviä laitteita. Paljon erilaisia mitä voi aina vaihdella. Onneksi mulla on muutenkin hyvä kunto tällä hetkellä.
Liikun aika paljon niin siitä mun kunto on noussut. Pystyn kävelemään pitkiä matkoja. Sekä mun kunto nousi myös siitä kun pelasin sählyä yhdessä vaiheessa. Nyt tällä hetkellä ei pysty pelaamaan sählyä.
Mutta varmasti sitten taas pääsee sitä pelaamaan tulevaisuudessa.
Odotan kovasti. Meillä on aina hyvä porukka ollut pelaamassa.
Kaverit myös. Kavereiden kanssa on aina hauskaa pelata sählyä.
Etenkin parhaan kaverin. Tänään menen taas iltaa viettämään parhaan kaverin luokse. Katsotaan taas salkkarit.
Nyt kämppä on taas siisti. Sain hyvin siivottua eilen. Nyt koitan olla sotkematta. Pyykit on myös pesty. Viikonloppuna mulla ei ole kiire minnekkään. Voi vaan olla taas. Katson taas netflixiä viikonloppuna.
Vikings sarjaa. Kohta olen siinä vikalla kaudella.
Sitten sekin sarja on kohta katsottu. Ollut yksi parhammista sarjoista mitä olen katsonut. Animea pitää katsoa myös viikonloppuna. Katsottavaa on paljon. Ei tule tylsää.

Aurinko piristää mieltä.Keskiviikko 22.04.2020 07:28

Eilen oli tosi kiva päivä pitkästä aikaan. Oli vaan tosi hyvä fiilis päällä. Sama fiilis jatkuu myös tänään. Tästä tulee myös hyvä päivä!
Ihanaa kun on hyvä olla eikä ahdista tai ole harhoja. Nyt on ollut hyvä kausi ettei harhoja ole ollut aikoihin. Ne sitten taas tulee siinä vaiheessa kun on tosi paska ja ahdistava olo. Mutta nyt en mieti niitä yhtään. Eilen oli ihanan lämmin päivä. Varmaan myös tänään. Sieltä se kesä alkaa tulla. Mennään kaverin kanssa taas tänään aamulenkille.
Ollaan nyt käyty joka päivä. Mikä tekee vaan hyvää. Herää kun käy aamulenkillä. Tänään pitää käydä apteekissa. Haen noita karpalokapseleita. Syön niitä joka päivä. Ei ole sen jälkeen ollut tulehduksia kun aloin niitä syömään. Suosittelen. Ei ole kamalan kalliita. Nyt pystyy taas hyvin ostamaan niitä kun rahaa on tullut taas tänään. Takuueläke. Pitää maksaa loput laskut tässä lähipäivinä. Sitten ne on maksettu. Jää vielä laskujen jälkeen tilille vielä kivasti rahaa. Mitkä aijon nyt vaan säästää. Alan kohta vähän siivota. Niin huomenna ei ole sitten niin paljon siivottavaa. Siivoan suurimman osan jo tänään.
Nyt kun on hyvin aikaa tässä aamulla. Ennen kun lähden lenkille. Lakanat pitää vaihtaa sänkyyn. Huomenna pesen pyykkiä taas.
Vaatteet ja lakanat. Torstai päivä on aina hyvä pyykkipäivä. Pesukone on aina silloin vapaa aamulla kun alan pesemään.
Sitten on taas mukavaa kun kämppä on siisti. Edes hetken aikaa.
Huomenna on jo torstai. Kohta alkaa taas viikonloppu.
Ajattelin ostaa herkkuja. Sipsiä ja jäätelöä. Limua ei tarvitse ostaa koska mulla on vielä coca colaa jäljellä.
Ostan Aino jäätelöä. Se on kallista mutta todella hyvää. Hyvin pystyy ostamaan kallista jäätelöä kun rahaa on tullut tänään.
Siihen menee varmaan se 5 euroa. Ei haittaa.
Mutta nyt nauttimaan taas tästä päivästä. Onneksi aurinko piristää paljon mieltä tämmöisenä aikana. Ihanaa kun talvi on takana päin.
Kohta nauttimaan kesästä.

Lenkille kaverin kanssa.Maanantai 20.04.2020 07:31

20 päivä huhtikuuta. Nopeasti on tämä kuukausi mennyt. Kohta on toukokuu. Tuntuu vaan että nää päivät menee äkkiä. Mikä on vaan hyvä. Ei aika mene hitaasti. Nukahdin taas eilen mun sohvalle.
Heräsin aamuyöllä ja menin sänkyyn nukkumaan. Hyvin nukuin viime yön. Nyt tänään mä heräsin vähän ennen seitsemää. Aamukahvit on juotu. Tästä tää päivä taas alkaa. Pitää jakaa viikon lääkkeet dosettiin tänään. Kaikkea lääkkeitä on nyt. Ei tarvitse mennä apteekkiin tällä viikolla. Tänään on taas tiedossa lenkkeilyä ja lenkkeilyä. Menen kaverin kanssa aamulenkille ja sitten taas illalla uudestaan.
Tulee sitten tänään käveltyä yhteensä noin tunti. Mikä on hyvä määrä.
Odotan kovasti että pääsee taas salille. Sitten jossain vaiheessa.
Tänään tulee taas salkkarit. En enää muista mihin se viimeksi jäi.
Salkkarit on mennyt taas jännään suuntaan. Pakko vaan katsoa.
Parhaan kaverin kanssa katsomme yhdessä tänään. Niin kuin joka ilta.
Uskon että tänään on hyvä päivä. Näkee taas kaverit. Eilen en nähnyt niitä. Mutta on taas mukavaa viettää aikaa kavereiden kanssa tänään.
Mun tukiverkosto. Ai niin pyykkiä pitää pestä taas tänään.
Alan kohta pesemään niin saa ne hoidettua. Maanantai päivä on aina mun pyykkipäivä. Alan aina heti aamusta pesemään.
Onneksi on alakerrassa nopea pesukone. Mikä pesee äkkiä.
Että tämmöinen päivä mulla tänään. Ei tule tylsää.
Uskon että päivä menee äkkiä.

10 vuotta yhdessä.Sunnuntai 19.04.2020 07:23

Ensi kuun 3 päivä on se päivä kun mä ja poikaystävä alettiin seurustella 10 vuotta sitten. 10 vuotta ollaan nyt oltu yhdessä. Meillä menee hyvin edelleen vaikka nyt ei pystytä näkemään. Sitten kun taas näemme niin juhlitaan. Odotan sitä päivää kovasti. Ollaan nyt soiteltu joka päivä. Monta kertaa päivässä aina soitellaan toisillemme.
IKävä on kova. Mutta kyllä meidän parisuhde kestää tämän tilanteen mikä nyt on. Huomenna alkaa sitten taas uusi viikko. Toivon että menee taas nopeasti. Hetki ja päivä kerrallaan. Toivon että ensi viikolla ei ahdista yhtään. Sitä ei voi tietää mutta sen näkee sitten.
Koitan vaan ajatella mukavia asioita. Aijon taas ensi viikolla lenkkeillä paljon koska salille ei vielä pääse. Mutta odotan sitäkin päivää että salille pääsee taas treenaamaan. Alan sitten käymään pari kertaa viikossa. Alku viikosta ja loppu viikosta. Tekee sitten kropalle tosi hyvää kun pääsee treenaamaan. Olen sitten salilla ainakin sen tunnin.
Kuntosali ei ole onneksi kaukana. Alle kilometri täältä. Kävely matkan päässä. Nopeasti pääsee sinne ja takaisin. Ensi viikolla tulee taas rahaa. Takuueläke. Hyvä niin on rahatilanne taas hyvä.
Aijon säästää. En tuhlaa nyt yhtään mihinkään. Tuhlaan sitten kun kesä tulee niin kesävaatteisiin. Silloin saa mennä vähän rahaa.
Mutta ei kaikki rahat sentään. Eiköhän jo 50 eurolla saa kaikkea kivaa kesävaatetta ostettua. Se on mun budjetti kun shoppailen seuraavan kerran. Ulkona on taas kiva ilma. Hyvä lenkkeily sää.
Tuskin enää lunta tulee ja ensi viikolla ilmat lämpenee kunnolla.
Ihanaa kun tulee lämmin. Aijon vaan nauttia lämmöstä.
Uskon että tänään on hyvä päivä. Tänään en näe kavereita.
Olen omissa oloissani tämän päivän. Tekee ihan hyvää välillä olla yksinkin. Huomenna on sitten kiva nähdä taas kaverit.
Nyt voisi kuunnella jotain musiikkia. Mistä tulee hyvä fiilis päälle.
Nukuin tosi hyvin viime yön ja heräsin jo puoli seitsemän. Nyt on aamukahvit juotu taas ja tästä tää päivä alkaa. Tänään on taas tiedossa paljon ulkoilua. Käyn aamulla ja iltapäivällä lenkillä.
Ulkona näyttää olevan hyvä sää taas. Mikä piristää mieltä paljon.
Eilen kun kävin aamulla lenkillä niin nukuin sen jälkeen kolmen tunnin päikkärit. Oli ihanaa nukkua. Kun olin nukkunut päikkärit niin sen jälkeen oli paljon pirteämpi olo. Kannattaa nukkua välillä päikkäreitä.
Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Paitsi on edelleen kova ikävä poikaystävää.
Ei ihan vielä nähdä mutta kyllä se päivä sitten koittaa kun näemme.
Odotan sitä todella kovasti. Aijon sitten ostaa sen kunniaksi kakun.
Ajattelin ostaa sen Daim kakun. Se on tosi hyvää. Ei maksa kauheasti.
Sekä on tosi hyvää. Mulla on taas tässä kuussa verikokeet. Tämän kuun lopulla. Puoli kymmenen. Pitää sinne mennä taas piikille. Olen tottunut. Ensi viikolle riittävät vielä mun lääkkeet. Sitten seuraava lääke mitä pitää taas hakea on leponex. Sitä joutuu hakemaan joka kuukausi. Onneksi apteekki ei ole täältä kaukana. Aika lähellä.
Rauhottavia mulla on vielä vaikka kuinka paljon. Nyt on ollut hyvä etten ole joutunut syömään niitä viime aikoina. On ollut hyvä olo.
Ei ole pahasti ahdistanut. Nyt vaan odotellaan että kesä tulee.
Ihanaa. Pääsee käyttämään kesävaatteita. Sitten pitää myös ostaa uusia kesävaatteita. Aijon tokmannilla vähän shoppailla kesävaatteita. Siellä myydään ihan kivoja kesävaatteita.
Toppeja ainakin pitää ostaa sieltä.
Sitten pari kivaa mekkoa. Eivät ole kamalan kalliita. Ajattelin kesäkuussa tehdä sen shoppailu reissun tokmannille. Ei ole mikään kiire vielä. Voi ostaa myöhemmin vaikka mitä nyt kun säästää nämä pari kuukautta. Kertyy kiva summa rahaa. Mukavaa kun raha asiat ovat tällä hetkellä todella hyvin. Rahaa on eikä sitä pidä aina tuhlata. Tulee hyvä mieli kun vaan säästää. Sekä tietää että rahaa on. Jos tulee vaikka yllättäviä menoja. Mihin sitten menee rahaa.
Mulla meni silloin tänä keväänä 100 euroa hammaslääkäriin.
Huhhuh. Toivon etten vähään aikaan joudu mennä hammaslääkäriin.
Hampaat on tällä hetkellä ihan kunnossa.

Kohta on vappu.Perjantai 17.04.2020 07:35

Eilen meni mukavasti päivä. Sain siivottua ja pestyä pyykit. Kävin myös apteekissa ja kaupassa. Nyt on taas masennuslääkettä muutamaksi kuukaudeksi. Ei ihan heti ole loppumassa. Ostin eilen litran jäätelöä. Olen jo melkein syönyt sen. Ajattelin jatkossa ostaa välillä aina jäätelöä. Kesällä sitä pitää todellakin ostaa. Aijon maistella kaiken makuisia jäätelöitä. En eilen illalla mennyt lenkille koska satoi räntää. Sekä muutenkin oli aika kurja ilma. Katsoo jos tänään illalla pääsisi taas lenkille. Nyt tällä hetkellä ulkona paistaa aurinko. Toivottavasti paistaa koko päivän. Viikonloppu taas alkaa. Nopeasti tämä viikko taas meni. Jotenkin tuntuu siltä että nää päivät menee äkkiä. Kohta on toukokuu. Sekä vappu. Vappuna aijon juoda paljon simaa. Mä rakastan simaa. Sekä munkkeja. Niitä pitää ehdottomasti syödä vappuna.
Salkkarit jäi eilen aika hauskaan kohtaan. Jiri oli hyvä siinä jakson lopussa. Pakko katsoa taas tänään mitä seuraavaksi tapahtuu.
Harmi kun posse loppui. Se oli ihan paras ohjelma. Toivottavasti tulee taas jossain vaiheessa uusi kausi siitä. Mä olen katsonut kaikki sen kaudet. Viikonloppuna jatkuu vikings sarjan katsominen. Olen nyt neljännellä kaudella. Koko ajan se sarja menee jännäksi.
Yksi parhaista sarjoista mitä olen katsonut. Animea pitää myös katsoa viikonloppuna. Nyt kun on hyvin aikaa katsoa.
Menen kyllä lenkille tässä aamulla. Nyt kun ulkona on hyvä ilma.
Saa vähän taas raitista ilmaa. Ei tarvitse olla koko aikaa sisällä.
Mutta nyt vaan nauttimaan perjantai päivästä.
Tulee ihan kiva päivä varmasti. Ajattelee vaan mukavia asioita.
Nyt ei ahdista vaan on hyvä olla. Pitää nauttia tästä hyvästä olosta.
Uskon että viikonloppu menee mukavasti.

Nyt vaan säästää rahaa.Torstai 16.04.2020 07:49

Se on taas torstai. Huomenna alkaa taas viikonloppu. Nopeasti menee nyt nää päivät mikä on vaan hyvä. Ei tunnu hitaalta ainakaan mun mielestä. Uskon että seuraava kuukausi menee nopeasti. Olo on ollut ihan ok. Eilen mulla oli kova päänsärky. Mutta se meni onneksi ohi kun kävin aamulla lenkillä eilen. Aivot saivat vähän happea. Ei tarvinnut ottaa onneksi särkylääkettä. Tänään on ohjelmassa siivoamista, käydä kaupassa ja apteekissa. Sekä lenkkeillä. Nähdä myös kavereita.
Siinä tämä mun päivä menee kivasti. Haen ne masennuslääkkeet apteekista. Sitten on sitä lääkettä taas. Muutamaksi kuukaudeksi.
Posse ei enää tule huomenna. Mutta salkkarit onneksi tulee.
Salkkareissa taas tapahtuu. Pakko katsoa. Eilen katsoin taas vikings sarjaa pari jaksoa eteenpäin. Viikonloppuna pidän sen sarjan katsomismaratoonin. Vielä on monta jaksoa jäljellä sitä. Pari kautta.
Tänään pitää taas pestä pyykkiä. Lakanat ja vaatteet. Sitten ei tarvitse pestä pyykkiä taas muutamaan päivään. Pesen aina pari kertaa viikossa pyykkiä. Onneksi on hyvä pesukone tuolla alakerrassa.
Se pesee nopeasti. Sekä helppo käyttää. Mun pitää jossain vaiheessa siivota tuo mun vaatekaappi. Se on vähän sotkuinen. Heittää samalla vanhoja vaatteita pois mitä ei enää käytä.
Sitten taas ostaa uusia vaatteita jossain vaiheessa. Sitten kun mä joskus pääsen sinne cubus liikkeeseen shoppailemaan niin ostan parit housut sieltä. Mä ostan melkein kaikki noi housut cubus liikkeestä. Sekä farkut. Siellä myydään kivoja farkkuja.
Pitää niitäkin ostaa taas jossain vaiheessa. Vaikka syksyllä.
Eka mä nyt ostan kesävaatteita kun kesä tulee.
Mekkoja ja toppeja. Nyt onneksi vaan säästää rahaa kun ei tarvitse lähteä muualle kun kauppaan ja apteekkiin. Raha asiat ovat hyvin.
Rahaa on. Pitää siitäkin asiasta nauttia.
Mutta nyt alan imuroimaan. Saa kämpän kuntoon taas. Uskon että tänään on taas hyvä päivä. Pitää nyt vaan nauttia tästä hyvästä olosta. Vielä kun vaan pystyy.