IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikonloppu. En tee mitään ihmeellistä tänä viikonloppuna. Aijon vaan olla ja levätä. Aijon viettää aikaa itekseni. Tekee ihan hyvää. Sitten taas ensi viikolla jaksaa olla sosiaalinen. Ihanaa kun ei ole mikään kiire.
Näköjään aurinko paistaa vielä. Voihan sekin olla että ilma taas huononee vielä tänään. Viikonloppuna sataa vettä ja räntää. Saa nähdä pääseekö viikonloppuna ollenkaan lenkille. Jos on sellainen ilma. Olo on ok tällä hetkellä. Se on hyvä että nämä aamut eivät tunnu vaikeilta. Varmaan sen takia koska en ole lähdössä mihinkään aamulla paitsi lenkille. Tykkään herätä joka aamu aikaisin. Aamut lähtee aina käyntiin kahvilla ja blogilla mitä kirjoitan. Kävin eilenä lidlissä. Ostin uutta teetä mitä en ole koskaan maistanut. Sen nimistä kuin vanilla vihreä tee. Varmaan hyvää. Halusin kokeilla jotain uutta teetä. Se teepaketti maksoi vaan euron. Tänään aijon maistaa sitä. Sitten mä ostin nippon riisisuklaata. Se on yksi mun lempi suklaa. Söin eilenä melkein puolet siitä paketista. Niin hyvää.
Nyt on maksettu kaikki tämän kuun laskut. Kivasti jäi vielä rahaa tilille millä pärjää hyvin loppukuun. On sitten vappuna rahaa kun vietän poikaystävän kanssa vappua. Saa ruoat ja juomat ostettua.
Ensi kuussa aijon uusia mun henkkarit. Mun edelliset henkkarit menee vanhaksi heinäkuussa. Siihen menee varmaan se 50 euroa. Tai vähän yli.
Hyvin on rahaa henkkareihin. Mulla on varmaan hammaslääkäri sitten kesällä. Onneksi mulla ei ole hammaslääkärikammoa. Hyvin mä selviän.
Olen ravannut hammaslääkärissä pienestä asti. Mulla oli raudat silloin yhdessä vaiheessa. Hyvä että oli koska nyt mun hampaat ovat suorassa. Sekä multa on poistettu kaikki viisauden hampaat.
Silloin kun olin 25 vuotias niin ne poistettiin. Ihan hyvä. Hammaslääkäri päätti niin. Voin sanoa että ei ollut yhtään pelottavaa kun ne repi irti.
Ei sattunut yhtään kiitos puudutuksen. Sellaisia hammaslääkäri kokemuksia mulla. Nyt alan tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
Aijon varmaan myös kuunnella vähän musiikkia. Perjantai fiilis päälle.
Nyt nauttimaan tulevasta viikonlopusta itekseni.

Eilenä oli väsynyt olo.Torstai 22.04.2021 07:06

Kohta alkaa taas viikonloppu. Nopeasti nää päivät vaan menee. Odotan innolla jo vappua. Olen menossa silloin poikaystävän luokse viettämään sitä. Jos on hyvä sää niin voisi vaikka grillata. Ostaa vähän makkaraa ja pihviä. Niiden kanssa jotain hyvää juotavaa. Toivon että vappuna paistaa sitten aurinko. Voihan sekin olla että silloin sataa vettä. Ei voi vielä tietää millainen sää on silloin. Mutta toivon että hyvä. Aamukahvit on juotu taas.
Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa taas kun menen kauppaan.
Ajattelin tänään varmaan käydä kaupassa. Mulla on iltapäivällä hyvin aikaa. Käyn lidlissä. Sieltä saa halvalla hyvää kahvia. Ostan mun kahvit aina sieltä. Maksaa alle 3 euroa paketti. Teetä pitää myös kohta ostaa.
Sekin alkaa loppumaan. Juon aina vihreää teetä. Eri makuja. Juon enemmän teetä kun taas kahvia. Eilenä mulla oli todella väsynyt olo.
Ihan kuin olisin kulkenut jossain sumussa. Mutta jaksoin lähteä lenkille iltapäivällä. Se vähän onneksi piristi mun oloa. Aijon tänään taas mennä lenkille. Se on ollut hyvä että ei ole yhtään ahdistanut tällä viikolla.
On vaan ollut väsynyt fiilis. No välillä on semmoisia päiviä että vaan väsyttää. Mutta kyllä sitten taas piristyy jossain vaiheessa. Sekä jaksaa taas. Hyväksyn aina sen olotilan mikä mulle tulee. Niin se ei tunnu niin pahalta. Sitten vaan ajattelee että kyllä mä selviän tästä. Ajattelee että seuraava päivä on varmasti parempi. Olen onneksi oppinut elämään näiden mun olotilojen kanssa. Olen melkein jo siivonnut. Vessa pitää enää siivota. Sekä pyyhkiä vähän pölyjä. Koitan saada pestyä taas pyykit. Laitan ne tässä aamulla kohta pesukoneeseen.
Hyvin on nyt aamu aikaa pestä pyykkiä. Kohta alan myös maksamaan laskuja. Saa ne pois alta. Sitten on maksettu kaikki tämän kuun laskut.
Mutta aijon nauttia tänään auringosta vielä kun pystyy.
Kohta tulee vesisateet. Sataa varmasti myös räntää. Ehkä myös lunta?
Saa nähdä.

Kohta varmaan pääsee taas salille?Keskiviikko 21.04.2021 07:09

Keskiviikko. Nopeasti tää viikko taas menee. Tänään mä heräsin vasta puoli seitsemältä. Mun piti jo kuudelta herätä mutta sammutin herätyskellon. No ei se mitään. Näin käy välillä. Olo on hyvä tällä hetkellä. Eilenä mulla oli todella kireä olo ja kiva päänsärky. Mutta meni onneksi ohi. Nyt taas jaksaa kun on nukkunut hyvin taas. Olen siitä tyytyväinen että nukun joka yö todella hyvin. Uni on mulle todella tärkeää. Jaksaa hyvin seuraavana päivänä kun on nukkunut. En edes herää koskaan yöllä. Nukun aamuun asti. Sekin on hyvä kun ottaa leponexit illalla niin se lääke rauhoittaa ja on samalla hyvä unilääke. Tuli tehtyä eilenä hyvää lohikeittoa. Yksi mun lempi ruoka tällä hetkellä. Helppo ja aika nopea.
Laittaa vaan kaikki kattilaan ja keittää. Tykkään tehdä noita keittoja. Mulla on aina kerran viikossa joku keitto. Tänään ajattelin jo alkaa siivoilla.
Niin huomenna ei ole taas niin kauheasti siivottavaa. Pyykkiä pitää pestä huomenna taas. Onneksi mulla ei ole huomenna aamulla mikään kiire. Saa rauhassa siivota ja pestä pyykkiä. Tänään taas tottakai lenkkeilyä. Aamulenkille tottakai taas ja sitten vielä menen illalla. Tulee käveltyä sitten taas yhteensä tunti. Tekee vaan hyvää ja kunto nousee.
Kuulin parhaalta kaverilta eilenä sellaisia uutisia että kuntosalit aukeaa varmaan. Jos aukeaa niin mä menen varmaan heti sinne. Olen niin odottanut että pääsee salille. Innolla menen sinne sitten taas.
Alkaa treenaaminen. Lihakset saavat vähän liikettä kun pääsee laitteisiin. Lenkkeily on ollut hyvää liikuntaa mulle. Saa raitista ilmaa ja
tekee mielelle hyvää. Suosittelen lenkkeilyä. Mulla se lievittää myös masennusta ja ahdistusta. Nyt pitää nauttia auringosta koska kohta alkaa vesisateet tällä viikolla. No ilma raikastuu kun sataa vähän vettä Sekä tekee luonnolle ihan hyvää. Huomenna maksan kaikki laskut kun tulee rahaa. Sitten niitä ei tarvitse miettiä. Alan nyt siivoilemaan.
Syön hetken päästä aamupalan. Eli puuroa. Paras aamupala. Pitää nälän poissa hetken aikaa.
Tänään mun vanhemmat ovat hakemassa mun polkupyörän ja laittavat sen kuntoon. Saan siihen ainakin uudet renkaat. Sitten siihen pyörään pitää ostaa takavalo. Sitten kun mun pyörä on kunnossa. Odotan jo innolla että pääsee sitten ajalemaan sillä. Pääsee nopeasti sillä kauppaan ja terveyskeskukseen. Niin ja voisi mennä vaikka kaverin kanssa yhdessä pyöräilemään. Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä. Maananataista selvitty taas. Tänään mulla on ohjelmassa taas lenkkeilyä, ruoanlaittoa ja menen kaverin luokse kylään. Teen lohikeiton tänään ruoaksi. Yksi mun lempi ruoka. Kun tulen taas aamulenkiltä niin alan tehdä sitä ruokaa.
Tänään näyttää taas paistavan aurinko. Mukavaa. Eilenäkin oli kiva lenkkeillä kun aurinko paistoi illalla. Saa nähdä koska nää ilmat sitten muuttuvat. Nyt pitää vaan nauttia auringosta kun vaan pystyy. Ennen kun kylmenee ja tulee vesisateet. Kohta tulee taas rahaa niin saa laskut maksettua. Jää vielä rahaa onneksi laskujen jälkeen. Pärjää loppukuun.
Tänään pesen pyykkiä. Olisin eilenä pessyt mutta pesukone oli varattu.
Uusi yritys. No tänään pesukone on varmasti vapaa. Pesen vaatteita ja pyyhkeitä. Ylihuomenna sitten taas lakanoita. Kohta otan aamulääkeet ettei unohdu. Katsoin paljon mulla on vielä masennuslääkettä niin sitä pitää taas kohta hakea lisää. Varmaan toukokuussa käyn hakemassa.
Saan sitä aina ison paketin mistä riittää moneksi kuukaudeksi.
Mulla menee aina aamuisin se 10mg. On hyvä lääke. Auttaa paljon.
Onneksi mua ei koskaan ahdista aamulla. Mikä on vaan hyvä.
Yleensä se ahdistus tulee päivällä tai illalla. Silloin jos olen todella väsynyt. Mutta hyvin olen selvinnyt. En ole joutunut siinä tilanteessa joutunut syömään onneksi rauhoittavia. Se ahdistus menee vaan sitten ohi. Nyt mä taas nautin tästä hyvästä olosta kun vaan pystyy.
Ei masenna tai ahdista.
Oli mukava viikonloppu. Pääsi taas kunnolla rentoutumaan. Sekä vähän maiseman vaihdosta kun olin poikaystävän luona. Tehtiin kaikkea mukavaa: Saunottiin, tehtiin ruokaa, katsottiin leffoja..käytiin eilenä myös kärkkäisellä pyörimässä. Löysin kesäksi kivat kesähousut mitkä vaan maksoi alle 5 euroa. Hyvä löytö. Muuta en sitten ostanut. Olihan siellä kaikkea kivaa. Kivoja laukkuja, kenkiä, koruja, vaatteita...en tarvitse nyt mitään noista. Paljon oli kyllä porukkaa kärkkäisellä. Mutta oli ihan kiva taas käydä siellä. Katsoo jos menee vaikka sitten seuraavan kerran taas kärkkäiselle kesällä vaikka. Heräsin jo tänään puoli kuusi. Nyt alkaa taas arki niin pitää herätä taas ajoissa. Viikonloppuna mä nukuin pitkään.
Tänään on ohjelmassa lenkkiä, kaupassa pitää käydä, tehdä ruokaa, menen kaverin luokse kylään...on jonkin verran ohjelmaa tänään.
Ei tule tylsää maanantaita. Kohta jaan taas viikonlääkkeet dosettiin. Mun ei vieläkään tarvitse hakea mitään lääkettä tällä viikolla. Kaikkia riittää vielä. Olo on ihan ok tällä hetkellä. Onneksi ei ahdista. Uskon että tästä on tulossa taas hyvä viikko. Menee taas hetken ja päivän kerrallaan.
Pitää tehdä kohta kauppalappu mitä pitää ostaa kaupasta. Menen kauppaan tuossa päivällä. Otan taas repun mihin saan kaikki ostokset.
Koitan saada pestyä tänään pyykit. Jos pesukone on vaan vapaa. Mulla on aikaa pestä tänään taas pyykkiä. Katsoin eilenä selviytyjät jakson. Menee vaan koko ajan jännäksi se ohjelma. Kristian on mun suosikki siinä. Toivon että se voittaa selviytyjät. Siinä voi kyllä tapahtua ihan mitä vaan. Tänään aijon katsoa eilisen Farmi jakson. Seuraan sitäkin ohjelmaa. On hyvä mun mielestä. Saa nähdä mitä kaikkea tapahtuu salkkareissa tällä viikolla. Viime perjantaina ei tullut salkkareita.
Mutta nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia ja jaan lääkkeet dosettiin. Teen nyt samalla sen kauppalapun.

Vappu lähestyy. :)Perjantai 16.04.2021 06:39

Ihanaa viikonloppu alkaa! Hyvin taas selvisin tästä viikosta. Nyt pääsee kunnolla rentoutumaan poikaystävän luokse. Päästään taas viettämään aikaa toistemme kanssa. Tulee varmasti mukava viikonloppu. Olen lähdössä vasta illalla. Poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. Käydään taas kaupassa ja hakemassa jotain syötävää. Mä varmaan haluan kebab ranskalaisilla. En ole pitkään aikaan syönyt kebabia. Nyt mun tekee mieli.
Se annos maksaa vaan 8 euroa. Siinä riittää paljon syötävää ja maha tulee kyllä täyteen. Heräsin taas kuudelta. Kahvit on juotu taas ja olen ihan hereillä. Alan kohta pakkailemaan kamoja. Eka kirjoitan tämän blogin. Parin viikon päästä on vappu. Varmaan vietän sitä sitten poikaystävän kanssa. Tulee varmasti kiva vappu. Jotain hyvää syötävää ja juotavaa silloin. Toivon että aurinko paistaa. Mutta sitä ei vielä voi tietää minkälainen sää on silloin. Ajattelin pitkästä aikaan alkaa katsomaan taas animea. Löysin yhden sarjan mitä alan katsomaan. Sen niminen kuin "yuru camp" Vaikutti mielenkiintoiselta. Sitä on 12 jaksoa. Viikonloppuna on hyvin sitten aikaa katsoa animea. Otan mun kannettavan mukaan.
Niin katson sillä. En ole vielä kerennyt katsoa temppareita. Varmaan katson tänään tai sitten tuossa viikonloppuna. Saa nähdä mitä kaikkea siinä on taas tapahtunut. Kohta tempparit loppuu. En tiedä oliko tuo kausi nyt niin jännä. Mutta tulipahan katsottua. Innolla odotan taas seuraavaa kautta. big brotheria mä niin odotan. Toukokuussa tulee se julkkis bb. Pakko katsoa. Sitten syksyllä tulee se normaali bb. Paljon big brotheria tänä vuonna. Ihan parasta. Kohta salkkarit jää kesätauolle.
No sitten on taas kiva kun alkaa uudet jaksot syksyllä.
Innolla haluan nähdä vikan salkkarit jakson. Varmaan taas dramaattinen se jakso. Tänään soitan taas parhaalle kaverille. Kysellä miten sillä menee. Ikävä on sitä mutta pian varmasti näemme.
Onneksi voi soitella. Ollaan nyt soiteltu melkein joka päivä.
Mikä on vaan hyvä niin tietää että toisella on kaikki hyvin. Mutta nyt musat soimaan ja alan pakkailemaan kamoja. Kauppalapun voisi tehdä että mitä ostaa kaupasta tänään. Limua ajattelin ainakin ostaa.
Coca colaa. Sitä en ole juonut pitkään aikaan. Ostan sitä.

Laitan mun polkupyörän kuntoon.Torstai 15.04.2021 06:44

Kohta on taas viikonloppu. Olen menossa taas varmaan poikaystävän luokse. Ei olla nähty taas pariin viikkoon. Nyt on taas mukavaa päästä taas viettämään aikaa viikonloppuna. Viikko on mennyt todella nopeasti. Tuntuu että äsken oli maanantai niin huomenna on jo perjantai.
Eilenä oli ihana lenkkeily sää. Tänään taas menen lenkille illalla. Hyvää liikuntaa. Mulla on vaan kunto noussut kun olen kävellyt. Mikä on vaan hyvä. Toivon että viimeistään syksyllä pääsee taas salille. Alan siellä sitten käymään pari kertaa viikossa. Se kuntosali on tuossa alle kilometrin päässä. Sinne kävelee täältä viidessä minuutissa. Onneksi ei ole kaukana.
Aijon laittaa mun vanhan polkupyörän kuntoon. Pääsee sillä sitten ajelemaan.
Pääsee nopeasti kauppaan sillä ja kaikkialle. Ei tarvitse aina kävellä.
Aina kun menen verikokeisiin niin pyörällä pääsee nopeasti terveyskeskukseen. Sinne on täältä noin kolme kilsaa. Sitten voi vaan huvikseen ajella pyörällä. Voidaan mennä pyöräilemään vaikka kaverin kanssa. Mun yksi kaveri sai uuden polkupyörän. Kun olin nuorempi niin mä pyöräilin aika paljon. Se oli kivaa. Tänään pitää taas siivota. Alan kohta siivoilemaan. Pyykkiä pesen taas kun kerkiän. Sitten on kiva kun on taas siistiä. Tänään syön pakkasesta ruokaa. Huomenna teen sen lihasuikalekastikkeen riisin kanssa. Onneksi huomenna on sitten paremmin aikaa tehdä ruokaa. Saa rauhassa tehtyä. Kohta pitää ottaa aamulääkkeet. Ettei unohdu. Mun ei vielä ensi viikolla tarvitse hakea mitään lääkettä. Kaikkia vielä riittää. Mulla on seuraavat verikokeet 10 päivä toukokuuta. Puoli yhdeltä. Sain sen ajan eilenä. Sinne on vielä alle kuukausi. Mutta nopeasti tää aika varmasti menee. Menen sitten pyörällä sinne. Jos on hyvä sää. Toivon että aurinko paistaisi.
Mutta nyt alan siivota. Aloitan imuroimalla. Sitten sen jälkeen pesen lattiat. Onneksi tässä aamulla on aikaa siivota.
Olen huomannut että mulla on parempi kausi taas. Olen taas pystynyt elämään tätä elämää sairauden kanssa. On ollut hyvä olo koko ajan ja olen nauttinut siitä. Harhoja ja ahdistusta ei ole ollut pitkään aikaan.
Toivon että tämä mun hyvä olo jatkuu vielä. Olen elänyt taas hetken ja päivän kerrallaan. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä. Pystyy jotenkin elämään tätä elämää. Lääkkeistä on iso apu. Olen syönyt lääkkeitä 14 vuotiaasta asti. Silloin sain ensimmäisen masennuslääkkeen. Kun mulla alkoi silloin masennus. Psyykelääkkeitä aloin syömään 17 vuotiaana.
Silloin sain sen leponexin. Se lääke onneksi sitten sopi mulle.
Se on hyvä että sen lääkkeen ottaa illalla koska se rauhoittaa ja on samalla hyvä unilääke. Mulla menee sitä 200mg. Sopiva määrä.
Aamu taas lähtenyt käyntiin kahvilla. Onneksi kahvissa on paljon kofeiinia niin se herättää. Heräsin taas kuudelta. Herään oikeastaan joka aamu siihen aikaan. Olen aamuihminen. Tykkään joka aamu herätä aikaisin koska tiedän että mulla ei ole mikään kiire. Tänään teen ruoaksi jauhelihakeittoa. Keittopäivä. Mä syön ja teen aina kerran viikossa keiton.
Oli se mikä tahansa keitto. Jauhelihakeitto on yksi mun lempi ruoka.
Teen sitä useasti. Huomenna teen suikalelihakastiketta riisi kanssa.
Olen jo alkanut suunnitella ensi viikon ruokia mitä teen. Kauppalappu on kohta valmis. Menen sitten kauppaan taas ensi viikon alussa.
Sain eilenä pestyä pyykit. Huomenna sitten pesen taas lakanat. Huomenna pitää myös siivota mutta ajattelin jo tänään alkaa siivoilemaan. Saa ainakin puolet tehtyä. Tänään on taas lenkkeilyä.
Aamulenkille menen taas ja sitten vielä illalla. Tulee käveltyä yhteensä taas tunti tänään. Tulee paljon askelia. Lenkkeily tekee hyvää. Mulle ainakin. Paino pysyy hyvänä kun liikkuu. Mun paino on ollut nyt koko ajan normaali mistä olen erittäin tyytyväinen. Ei ole noussut yhtään. Mä syön myös aika terveellisesti. Sekin vaikuttaa mun painoon.
Kannattaa liikkua. Suosittelen. Menen sitten taas salille heti kun vaan pääsee.

Söin eilenä suklaata.Tiistai 13.04.2021 06:53

Nyt on taas käyty verikokeissa. Kun menin niin ajat olivat vähän myöhässä mutta pääsin. Nyt saa taas haettua leponexia. Mun ei vielä tarvitse hakea koska mulla on vielä leponexia jäljellä. Sitten kun alkaa loppumaan niin haen sitä lisää. Eilenä oli kyllä todella lämmin päivä. Ihan hiki tuli kun kävelin tuolla ulkona. Mutta oli ihan kiva että aurinko paistoi.
Tänään mä koitan saada pestyä pyykit. Onneksi mulla on hyvin aikaa pestä tänään koska mulla ei ole mikään kiire. Ensin menen aamulenkille niin sen jälkeen alan pesemään. Ruokaa pitää myös tehdä tänään.
Tänään taas menen kaverin luokse kylään. Illalla. Näemme aina melkein joka päivä. Se aina piristää mieltä kun näkee kavereita. Mulla on ihanat kaverit mun elämässä. Ollaan tunnettu jo yli 10 vuotta.
Ilman niitä en selviäisi. Kävin eilenä tokmannilla. Mun alkoi tehdä mieli suklaata niin kävin ostamassa. Ostin fazerin valkosuklaalevyn.
Se on yksi mun lempi suklaa. Söin sen eilenä kokonaan. Nyt en taas aijo hetkeen syödä suklaata. Välillä tekee vaan mieli. Odotan jo innolla kesää.
Sieltä se alkaa pikkuhiljaa tulla. Pääsee viettämään aikaa taas parhaan kaverin kanssa. Uskon että tulee mukava kesä. Pitää syödä silloin paljon jäätelöä kun tulee lämmin. Kohta otan aamulääkkeet ettei unohdu.
Masennuslääke. Muita lääkkeitä mulla ei mene aamulla. Masennuslääke on auttanut mua paljon. Syön sitä jatkossakin. Se lievittää ahdistusta.
Kun sen lääkkeen ottaa aamulla niin aamut eivät tunnu niin ahdistavilta. Join äsken aamukahvit. Aamukahvi on päivän paras juoma. Juon sen aina mustana. Nyt on taas kahvia sen verran ettei ole ihan heti loppumassa. Onneksi tänään ei ole kamala kiire niin saa ruoan tehtyä rauhassa. Mutta nyt kerään kaikki pyykit valmiiksi mitä pitää pestä. Alan kuunnella taas musiikkia.

Nyt taas jaksaa kun on levännyt.Maanantai 12.04.2021 06:44

Taas alkaa uusi viikko ja arki alkaa pyörimään. Tänään mulla on kivasti ohjelmaa. Aamulenkki, pitää mennä verikokeisiin, kaupassa pitää käydä, illalla näen kaveria...ei ole tulossa tylsää päivää. Saa nähdä millainen ilma on tänään ulkona. Mä varaudun siihen että vettä alkaa sataa. Mutta huomisesta lähtien pitäisi paistaa aurinko. Ihanaa. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Kaikkia lääkkeitä on. Varmaan masennuslääkettä haen sitten lisää vähän ennen kesää. Olo on ihan ok tällä hetkellä. En vaan jaksanut heti nousta ylös kun kello soi. Aamukahvit on taas juotu.
Nyt olen ihan hereillä taas. Katsoin eilenä sen selviytyjät jakson. Oli jännittävä jakso. Nyt siinä alkaa tapahtumaan. Salkkarit tulee taas tällä viikolla ja innolla odotan mitä kaikkea siinä tapahtuu. Kohta muuten salkkarit jää kesätauolle. Varmaan se viimeinen jakso on taas dramaattinen. Tänään pesen pyykkiä. Maanantai on mun pyykkipäivä.
Sekä torstai. Pitää pestä vaatteita ja pyyhkeitä. On sitten taas puhtaita.
Toivon että vettä ei ala satamaan silloin kun olen menossa sinne verikokeisiin. Mulla on se aika puoli yksi. Syön ennen lähtöä niin jaksaa kävellä. Nyt olo on jo paljon parempi sen koronarokotteen jälkeen.
Alkaa olla normaali olo eikä enää onneksi väsytä. Siinä meni se muutama päivä. Onneksi ei sen enempää. Paras kaveri saa kohta myös sen rokotteen. Hyvä niin sitten kaikilla mun kavereilla on se. Antaa suojan.
Toisen rokotteen me saadaan sitten heinä tai elokuussa.
Sinne on vielä aikaa. Nyt keskityn vaan tähän hetkeen ja päivään.
Mutta hyvällä fiiliksellä aloitan tämän päivän sekä uuden viikon.
Nyt taas jaksaa kun on levännyt viikonlopun. On paljon energiaa.
Tänään tulee paljon hyötyliikuntaa kun kävelen joka paikkaan tänään.