IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna mulla oli semmoinen olo etten olisi halunnut herätä eilenä oli vähän väsynyt fiilis niin nukuin melkein parin tunnin päikkärit mikä kannatti niin sai siinä samalla levättyä. Tein eilenä melkein 40 minuutin lenkin iltapäivällä päikkäreiden jälkeen teki todella hyvää sai ajatuksia samalla tuuletettua. Fiilis ja olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä onneksi mulla ei ole tullut ahdistusta ainakaan vielä koitan nyt vaan keskittyä hyviin asioihin mitkä tuo mulle iloa elämään sekä nauttia siitä kun mulla ei ole kiire minnekkään kesä on semmoista aikaa että ei tarvitse tehdä mitään syksyllä sitten taas alkaa kaikki harrastukset eli kuntosalilla käyminen, sähly, lenkkeilyä..liikunta on vaan mun juttu ja olen siinä erittäin hyvä se tuo mulle paljon iloa elämään ja hyvin lievittää ahdistusta ja masennusta sekä paino pysyy hyvänä ja kunto. Otan kohta aamulääkkeet ja ajattelin mennä apteekkiin tuossa ensi viikolla hakemassa nuo masennuslääkkeet saan sitä lääkettä aina kolmeksi kuukaudeksi niin ei tarvitse jatkuvasti hakea.
Rauhoittavia lääkkeitä en ole syönyt moneen kuukauteen ja se on todella hieno juttu silloin kun sairastuin niin silloin söin niitä jatkuvasti kun oli psykoosi päällä sitten aloin syömään leponex lääkettä mikä sitten auttoi siihen että harhat hävisivät heti ja niitä tuli paljon harvemmin. Onneksi olen hyvin oppinut elämään sairauden kanssa välillä on hyviä päiviä ja huonoja. Alan kuunnella nyt hyvää musiikkia ja tiskaan sekä siivoan keittiön uskon että on tulossa hyvä päivä aurinko näköjään paistaa jo heti aamusta saa nähdä sataako vettä vielä tänään myöhemmin.

Ostin uudet Skechers kengät :)Maanantai 24.07.2023 05:27

Oli todella mukava lauantai ilta parhaan kaverin luona juotiin vaikka mitä mutta ei onneksi tullut mitään pahaa krapulaa pikkasen vaan väsytti sitten sunnuntaina. Hyvä sää oli lauantaina niin istuttiin pihalla ja otettiin aurinkoa meillä oli todella hyvät keskustelut puhutaan ihan mistä vaan parhaan sovittiin että näkisimme nyt vähän useammin ja soitellaan enemmän. Kävin eilenä tokmannilla huvikseen mikä kannatti löysin sieltä uudet mustat Skechers kengät maksoi 80 euroa mä olen haaveillut kovasti uusista Skechers kengistä ja nyt mä löysin ja ostin ne olin yllättynyt että tokmannilla myydään niitä? Värillä ei ole väliä kunhan ne tuntuvat hyvältä jalassa nuo kengät tuo mulle taas paljon iloa elämään. Mulla on tällä hetkellä valkoiset Skechers kengät ja nekin löysin vuosi sitten tokmannilta ne on aika kuluneet jo käytän ne eka loppuun ennen kun otan uudet käyttöön. Uusi viikko alkaa nopeasti nää viikot menee kohta on elokuu olo ja fiilis tuntuu ihan hyvältä vähän vaan väsyttää mutta kyllä se siitä otan kohta aamulääkkeet ja jaan viikonlääkkeet dosettiin seuraava lääke mitä pitää hakea kohta on masennuslääkkeet mulla on verikokeet sitten taas viikon päästä maanantaina. Pitää muuten myös kohta tarkistaa paljon on leponex lääkettä jäljellä? En eilenä jaksanut lähteä lenkille niin tänään olen menossa ellei sada vettä. Aijon tehdä pitkän lenkin niin tulee askelia tälle päivälle sekä saa taas ajatuksia tuuletettua ensi kuussa alan taas käymään kuntosalilla tekisi taas ostaa uusia treenivaatteita katsoo jos syksyllä ostaa uusia mun vaate koko on M hyvin löydän aina sen kokoisia vaatteita. Alan kohta pesemään pyykkiä mitä on kertynyt hyvin tämä aamu aikaa pestä ne alan nyt tiskaamaan ja kuuntelemaan hyvää musiikkia nautin siitä kun ei ole mikään kiire aika rento meininki.
Vihdoinkin lauantai olen odottanut tätä päivää koko viikon koska näen parhaan kaverin pitkästä aikaan taas menen sen luokse viettämään iltaa ja olen yötä sen luona. Tänään pitäisi olla aika hyvä sää niin voidaan istua parhaan kaverin pihalla ottamassa aurinkoa, jutellaan ja juodaan kävin eilenä ostamassa jo juomat siideriä ja lonkeroa sitten on vielä siihen lisäksi vähän mansikka viinaa mitä aijon kyllä juoda kunhan en liikaa koska se nousee aika nopeasti päähän ja jos juon liikaa sitä niin mulle tulee huono olo. Kun juon nyt alkoholia tänään niin en ota lääkkeitä koska se on aika vaarallista jos ne ottaa alkoholin kanssa kerran kun olin juonut alkoholia olin ottanut leponex lääkkeen siihen päälle niin oksensin onneksi siihen ei tullut sitten mitään muuta eikä se ole vaarallista jos ei ota leponex lääkettä yhtenä iltana silloin jos ei ota sitä pariin päivään niin sitten olo on jo aika huono olen kokeillut. Heräsin taas ennen herätyskelloa no ei se mitään join äsken aamukahvit olo tuntuu hyvältä ja pirteältä ei väsytä yhtään koska olen innoissani tästä päivästä aijon unohtaa kaikki huolet ja murheet tänä iltana nautin kesästä vielä kun pystyy kohta on jo elokuu heinäkuu on mennyt tosi nopeasti. Kohta maksan yhden laskun pois niin sitten olen jo maksanut kaikki tämän kuun laskut ja rahaa jäi onneksi vielä laskujen jälkeen niin selviää saan taas ensikuun alussa siirrettyä summan säästötilille laskin että 50 euroa saan taas säästöön. Raha asiat on aika hyvin mikä tekee mut onnelliseksi ja se on kiva kun voi shoppailla aina välillä jos löytää jotain kivaa. Yhden kaverin kanssa tehdään shoppailureissu tässä syksyllä ja käydään samalla jossain syömässä mun tekee mieli mennä taas burger kingiin se on yksi mun lempi ruokapaikka pitää ehdottaa kaverille jos mentäisiin vaikka sinne sitten syömään sitten kun ollaan syöty siellä niin jaksetaan shoppailla ajattelin ostaa jotain kivoja syysvaatteita haaveilen uudesta Guess laukusta minkä aijon kyllä ostaa kun olen saanut säästettyä rahat kasaan tavoite on ostaa se sitten ensi vuonna sillä ei ole onneksi mikään kiire. Alan kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis päälle ihan kivaa taas juoda parin viikon jälkeen ja se rentouttaa kivasti ja tulee aina iloinen fiilis päälle kun juon. Juon alkoholia aina iloon en suruun tai masennukseen.

Huomenna näen parhaan kaverin :)Perjantai 21.07.2023 05:14

Huomenna olen menossa parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen yötä sen luona ellei tule mitään esteitä kivaa taas nähdä nähtiin viimeksi muutama viikko sitten ollaa molemmat odotettu että päästään viettämään mukavaa iltaa meillä on paljon taas juteltavaa ja juodaan siinä samalla en ole juonut alkoholia taas pariin viikkoon niin nyt kyllä maistuu meillä on aina niin paljon juotavaa ettei ihan heti lopu kesken. Vietämme nyt viimeisiä kesäpäiviä sieltä se syksy alkaa tulla pakko sanoa että tää kesä on mennyt todella nopeasti etenkin tää heinäkuu no elokuussa kesä vielä jatkuu hetken. Tää on ollut hyvä kesä tähän asti paljon on ollut tekemistä ja saanut viettää aikaa kavereiden kanssa kaverit ovat olleet parasta tässä kesässä ja poikaystävän seura tottakai. Olo tuntuu nyt tällä hetkellä aika hyvältä sain onneksi nukuttua viime yön enkä herännyt mitään kolmeen aikoihin. Enää ei tunnu yhtään väsyneeltä ja nyt kun join aamukahvit niin olen ihan hereillä ja iloinen siitä että nyt on perjantai ja kiva viikonloppu tulossa kun menen parhaan kaverin luokse niin unohdetaan hetkeksi huolet ja murheet ollaan vaan ja vietetään kesää. Voin sanoa kun olin vanhempien luona piristi todella paljon mun mieltä ja kiva oli nähdä ne sekä siinä sai olla ja kerätä voimia tuli nukuttua päikkäreitä niin siinä sai levättyä samalla. Otan nyt aamulääkkeet ja aijon miettiä mitä puen sitten päälle huomenna? Aijon laittaa rennot vaatteet ja kivat korvikset korviin legginsit ja t-paidan taidan laittaa huomenna. Alan kuunnella hyvää musiikkia ja katsomaan youtubesta videoita siinä tää aamu mukavasti menee hyvä fiilis päällä! En aijo murehtia yhtään mistään vaan aijon nauttia.
Heräsin äsken tuossa kolmen jälkeen en enää saanut unta niin päätin nyt vaan nousta ylös ja keittämään kahvia kerkiää vaikka myöhemmin sitten nukkumaan päikkärit. Vanhempien luona oli erittäin mukavaa pariksi päiväksi unohtui kaikki huolet ja murheet ja juttelin äidin kanssa paljon kaikenlaisista asioista harvoin pääsee juttelemaan silleen että näemme soitellaan kyllä joka päivä toisilemme niin tiedetään että kaikki on hyvin. Tehtiin äidin kanssa kaikenlaista käytiin keräämässä metsässä mustikoita äiti teki niistä hyvän mustikkapiirakan, saunottiin, käytiin lenkillä, nukuttiin pitkään..kaikkea rentoa ja mukavaa pakko sanoa että kun olin nuo päivät vanhempien luona niin en tuijottanut ruutua kahteen päivään isä oli myös todella iloinen siitä kun tulin käymään lupasin mennä seuraavan kerran vanhempien luokse sitten taas syksyllä. Mua ei yhtään ahdistanut kun olin niiden luona oli todella rentoutunut olo ja sain siinä samalla myös levätä nukuin pitkään ja siihen päälle vielä päiväunet. Olo tuntuu paljon pirteämmältä ja hyvältä viime viikko tuntui raskaalta en koskaan juo alkoholia kun olen niiden luona koska äiti ei tykkää yhtään siitä jos juon join vaan limua mikä mulla oli saunajuomana se riitti ihan hyvin. Tänään taas siivotaan siivouspäivä aloitan hetken päästä ja vien pyykit onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna mulla on saludo kahvia tällä hetkellä olen alkanut sitä juomaan ihan hyvää. Otan kohta aamulääkkeet ja mun pitää käydä apteekissa hakemassa nuo karpalokapselit alkaa loppumaan huomenna tulee takuueläke niin on rahaa sitten taas niin pärjää loppukuun katsoo jos saisi jonkun summan siirrettyä säästötilille ensikuun alussa saan sitten ainakin siirrettyä 50 euroa säästöön. Päätin etten nyt shoppaile koska en tarvitse mitään kaappi on vaatteita täynnä ja mä omistan tällä hetkellä ainakin 15 laukkua ja muutaman repun. Haaveissa on uusi Guess laukku mihin alan myös säästämään rahaa pikkuhiljaa katsoo jos ensi vuonna sen ostaisi sillä ei ole mikään kiire mulla on koko loppuelämä aikaa ostaa se.

Paha olo tuli eilenä taas.Maanantai 17.07.2023 05:21

Olen tänään lähdössä vanhempien luokse pariksi yöksi lupasin käydä niiden luona tänä kesänä ja mulla ei ole muuta ihmeellistä niin ajattelin nyt mennä en ole vielä pakannut alan kohta pakkailemaan kamoja ja vanhemmat tulevat hakemaan mut päivällä. Eilenä ei ollut järin hyvä olo itkin pahaa oloa pois ahdistus tuli eilenä päälle kun olin itkenyt niin se helpotti onneksi mun oloa niin paljon ettei onneksi tarvinnut ottaa rauhoittavaa lääkettä olo tuntuu paljon paremmalta eikä mulla ole enää kireää oloakaan mikä on hyvä sai kaiken pahan olon purettua eilenä pois.
Otan kohta aamulääkkeet ja alan jakamaan viikonlääkkeitä dosettiin ja näkee samalla mitä lääkettä pitää hakea seuraavaksi huomasin ainakin että karpalokapseleita pitää tällä viikolla hakea lisää riittävät vielä tälle viikolle ne kapselit. Alan hetken päästä pesemään pyykkiä mitä on kertynyt jonkin verran onneksi on koko tämä aamu aikaa hoitaa ne vien ne hetken päästä. Heräsin tuossa vähän ennen viittä olen nyt joka aamu herännyt siihen aikaan tykkään olla aamuvirkku kun voi olla silloin koneella aamulla, kirjoittaa blogia ja kuunnella hyvää musiikkia noilla mun päivät aina lähtee hyvin käyntiin eikä mulla ole aamulla koskaan kiire yhtään mihinkään. Huomasin nyt että mun tekee kauheasti mieli coca colaa aijon käydä ostamassa sitä tänään ja sallin juoda yhden pikkupullon sitä en ole juonut limua pariin viikkoon mikä on aika hyvä saavutus. Sallin juoda silloin tällöin siideriä ja lonkeroa mutta limun juontia aijon vähentää. Alan nyt jakamaan viikonlääkkeitä dosettiin ja otan aamulääkkeet nyt aijon nauttia seuraavista päivistä maisemanvaihdos tekee nyt vaan hyvää mulle niin unohtuu hetkeksi huolet ja murheet.

Edelleen väsynyt olo.Sunnuntai 16.07.2023 06:23

Olo tuntuu tällä hetkellä edelleen väsyneeltä vaikka olen yrittänyt levätä tämän viikonlopun pitää vähän seurata mihin tää mun olotila menee jos tämä väsynyt olo vaan jatkuu niin menen ehkä sitten lääkäriin selvittämään mikä mulla oikeen on katson miten ensi viikko sujuu. Sain hyvin nukuttua viime yönä ja heräsin tuossa viiden jälkeen join aamukahvit. Eilenä mulla oli vähän ahdistusta illalla mutta sitten kun otin iltalääkkeet niin olo meni onneksi ohi se on hyvä että leponex lääke rauhoittaa illalla niin saa myös hyvin nukuttua yöllä. Tänään on aika rento päivä ei mitään ihmeellistä aijon käydä lenkillä taas ja nukkua päikkäreitä.
Huomenna arki sitten alkaa taas ja huomenna pitää pestä pyykkiä koska sitä on kertynyt. Saa nähdä millainen on sitten ensi viikko jos ahdistaa niin sitten ahdistaa. Sekä jos olo menee huonommaksi niin otan sitten siinä vaiheessa noita rauhoittavia mulla on niitä kokonainen paketti niin ei ihan heti ole loppumassa. Eikä mua haittaa se että joudun syömään niitä koska syön niitä todella harvoin se lääke on tarkoitettu siihen jos alkaa ahdistaa tai harhat iskee. Eilenä kun mua ahdisti niin onneksi harhat eivät tulleet siihen päälle pitää kohta tarkistaa paljon mulla on lääkkeitä näkee sitten tarviiko ensi viikolla mennä apteekkiin masennuslääkettä pitää kohta hakea lisää hain sitä viimeksi kesäkuun alussa. Onneksi masennuslääke on samalla hyvä ahdistus lääke kun sen ottaa aina aamulla niin ei tule sitten huonoa oloa päälle heti aamusta tai päivällä yleensä mua alkaa ahdistaa kun olen todella väsynyt. Alan nyt tiskaamaan ja kuuntelemaan jotain hyvää musiikkia nautin tästä päivästä ja siitä kun ei ole mihinkään kiire mukavaa kun aurinko paistaa taas varmaan tulossa lämmin päivä eilenä oli todella kuuma päivä pitää nyt juoda paljon nestettä.
Sain eilenä nukuttua päikkäreitä niin auttoi paljon siihen ettei ollut enää niin väsynyt olo tuntuu tällä hetkellä muuten ihan hyvältä hyvä että ei nyt ahdista tai masenna mikään enkä aijo nyt stressata mistään asiasta menen vaan hetken ja päivän kerrallaan tätä elämää nautin nyt siitä että on viikonloppu ja voi ottaa ihan rennosti. Kävin eilenä lenkillä mikä teki hyvää sai tuuletettua vähän ajatuksia ja tuntui hyvältä että syke nousi kun käveli kovaa. Aijon syksyllä aloittaa kuntosalilla käymisen nyt kesän jälkeen niin tulee tekemistä ja muuta liikuntaa ettei aina lenkkeilyä alan käymään maanantai ja keskiviikko iltaisin koska silloin mulla on hyvin aikaa treenata olen aika innoissani siitä että alan käymään salilla taas ja mä asun ihan tuossa kuntosalin vieressä niin ei ole pitkä matka sinne.
Tänään on aika rento päivä aijon katsoa sarjoja ja ohjelmia, käyn taas lenkillä, nukun päikkärit jos vaan nukuttaa..otan kohta aamulääkkeet ettei unohdu mun pitää ensi kuussa hakea taas masennuslääkettä saan sitä aina kolmeksi kuukaudeksi niin ei aina jatkuvasti tarvitse hakea sitä Leponex lääkeet joutuu hakemaan melkein parin viikon välein. Rauhoittavia ei tarvitse hakea yhtään koska en onneksi koskaan syö niitä ja se on todella hyvä juttu että hyvin pärjään ilman sitä lääkettä tällä hetkellä. Skitsofrenia ei ole kiva sairaus mutta olen siitä aika tyytyväinen että sairastuin siihen silloin nuorena niin nyt elämä tuntuu paljon paremmalta ja helpommalta kun on oppinut elämään sen sairauden kanssa elän aika hyvää ja onnellista elämää tällä hetkellä ja iloitsen kovasti siitä että asiat on todella hyvin ja tasapainossa sekä että lääkitys auttaa. Kaverit on mun tärkein asia elämässä mua ei olisi ilman niitä pystyn kertomaan niille ihan kaiken ja ovat aina mun tukena jos on vaikeaa. Olen tuntenut kaikki mun kaverit on yli kymmenen vuotta ja ystävyys jatkuu edelleen. Poikaystävän kanssa olen jo ollut 13 vuotta yhdessä ja meillä menee todella hyvin se rakastaa mua sellaisena kuin olen mun ei tarvitse muuttua ja mä rakastan poikaystävää sellaisena kuin se on. Meillä on paljon huumoria parisuhteessa ja se on yksi todella hyvä asia meillä mikä vahvistaa meidän parisuhdetta. Huumoria pitää olla elämässä niin elämä on huomattavasti paljon kivempaa kun saa nauraa.
Mukavaa kun viikonloppu taas alkaa päätin sen että aijon nukkua niin paljon päikkäreitä kun vaan pystyy en ole koko tänä viikkona nukkunut niitä koska on jotenkin ollut koko ajan semmoinen kireä olo päällä eikä ole pystynyt nukkumaan tänä aamuna oli myös semmoinen fiilis että en olisi jaksanut nousta ylös mutta nousin koska olen aamuvirkku ja kerkiää nukkua myöhemmin. Siivosin eilenä kunnolla mun kämpän ja sain vietyä paljon turhaa tavaraa roskikseen mitä oli kertynyt mun nurkkiin nyt on taas enemmän tilaa tuolla makuuhuoneessa koska sieltä siivosin yhden nurkan sain myös eilenä pestyä pyykit niin viikonloppuna ei sitten tarvitse pestä. Kävin eilenä tokmannilla ostin vähän jäätelöä, suklaata ja battery energiajuoman tänään ajattelin mennä varmaan käymään lidlissä aijon ostaa sieltä noita mehukivennäisvesiä olen alkanut niitä juomaan limsan sijasta yritän päästä tavallaan limsasta eroon tai sitten vaan juon sitä harvemmin ihan sen takia aijon vähentää koska siinä on sokeria. Yritän nyt päivien aikana juoda vaan vettä, vihreää teetä ja mustaa kahvia.
Olo tuntuu tällä hetkellä silleen ihan hyvältä ei ole ahdistanut onneksi on vaan väsynyt olo päällä otan kohta aamulääkkeet pitää muuten tarkistaa paljon mulla on vielä masennuslääkettä jäljellä koska muistin että ensi kuussa sitä pitää vissiin taas hakea lisää. Näin eilenä poikaystävän tuli moikkaamaan mua piristi mukavasti mun päivää on sitä vähän ikävä mutta kyllä me pian taas näemme tänään olen menossa yhden kaverin luokse kylään illalla keritään nähdä koska sitten mun kaveri lähtee viikonlopuksi muualle sitten näemme taas ensi viikolla. Nyt hyvät musat soimaan ja nauttimaan viikonlopusta aijon vaan olla ja nauttia tästä tulee hyvä päivä ai niin pitää laittaa tuo sähköpotkulauta lataukseen koska sillä olen menossa sitten kauppaan
pääsee sillä ajelemaan.
Viikko mennyt vähän vaihtelevasti alkuviikosta oli harhat, itku, ahdistus ja väsymys nyt on vaan päällä tuo väsynyt olo tein semmoisen päätöksen että en ole tänä viikonloppuna menossa mihinkään olen vaan itseni kanssa ja se tekee vaan mulle hyvää keräilen voimia uuteen viikkoon ja viikonloppuna teen kaikkea rentoa mukavaa eli nukun, käyn lenkillä, herkuttelen, katson mun lempi sarjoja ja ohjelmia..sekä nautin siitä että ei ole mihinkään kiire. Todella hyvä juttu on ollut se kun mulla on ollut tuo huono olo niin en ole joutunut syömään yhtään rauhoittavia lääkkeitä hyvin olen selvinnyt ilman niitä. Eilenä oli vähän kireä olo päällä niin tein kaksi lenkkiä päivän aikana mikä auttoi siihen hetkeksi tänään aijon mennä iltapäivällä lenkille mutta ennen lenkkiä mä varmaan nukun päikkärit kun on aikaa. Alan kohta siivoilemaan ja pesemään pyykkiä koko aamu aikaa tehdä ne niin loppupäivän voi ottaa rennosti kiva kun aurinko paistaa ja ajattelin jos söisi jäätelöä tänään mulla on vielä sitä pakkasessa. Viikon päästä viikonloppuna olisi tarkoitus mennä parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olla yötä onneksi rahaa tulee taas ensi viikolla niin on juomarahat niin voi ostaa vähän siideriä ja lonkeroa parhaalla kaverilla on sitten vähän vahvempaa juotavaa meille tulee varmasti mukava lauantai ilta olen odottanut kovasti että pääsee taas viettämään sen kanssa laatuaikaa nähdään harvoin sovittiin kyllä että nähdään paljon useammin tästä lähtien sekä soitellaan enemmän. Onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna nyt olen ihan hereillä niin jaksaa siivota uskon että tästä tulee hyvä päivä en aijo nyt stressata mistään aijon vaan olla ja nauttia siitä kun ei ole mihinkään kiire elän hetken ja päivän kerrallaan uskon että ensi viikolla olen jo paljon paremmassa kunnossa nyt kun lepään tämän viikonlopun.