IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Joulu vietetty.Keskiviikko 27.12.2023 07:10

Joulu tuli ja meni pakko sanoa että oli mukava joulu. Olin vanhempien luona tiistaihin asti näin samalla kaikki sisarukset. Sain jonkin verran lahjoja suklaata, suihkusaippuaa, sukkia..poikaystävä oli ostanut mulle kilon suklaata yhteensä kiva lahja siltä. Mä sanoin sille että suklaa riittää siltä mulle ei enempää ja se osti silloin mulle sen oloasun lildistä jokin aikaa sitten niin sovittiin että se on aikainen joululahja mulle. Poikaystävän luona olin jouluna yhden yön meillä oli mukavaa katsottiin animea jonkin verran. Mun piti herätä jo tänä aamuna aiemmin mutta olin sammuttanut herätyskellon no huomenna aamulla uusi yritys. Se on parasta että ei ole kiire minnekkään voi vaan olla tuonne uuteen vuoteen asti aijon vaan levätä ja kerätä voimia että jaksaa taas. Olen uutta vuotta menossa varmaan viettämään poikaystävän luokse ellei tule esteitä voi tapahtua ihan mitä tahansa vielä. Sain eilenä katsottua tämän viikon tempparit jaksot menee koko ajan jännään suuntaan Jyrke lähti sieltä harmi mutta ymmärrän kyllä miksi. Tää päivä ei tunnu yhtään keskiviikolta otan kohta aamulääkkeet ja alan pesemään pyykkiä koska sitä on kertynyt kivasti joulun jälkeen. Menen tänään lenkille ja aijon varmaan nukkua päikkäreitä kun on hyvin aikaa rento päivä mistä nautin ja nyt on paljon suklaata mitä syödä.

Joulun viettoon :)Perjantai 22.12.2023 00:51

Mä heräsin äsken, enkä enää saanut unta joten tulin nyt koneelle alkaa jo olla joulu jännitys päällä. Lähden tänään sitä viettämään poikaystävän luokse ja huomenna porukoille. Mä olen kovasti odottanut joulua koska näkee silloin kaikki tärkeät ihmiset ihanaa päästä viettämään kunnolla poikaystävän kanssa aikaa, koska ei olla nähty kunnolla aikoihin. Suunniteltiin että pidetään tänään illalla ja huomenna anime katsomismaratooni. Poikaystävä on löytänyt taas uusia anime sarjoja ja kivaa katsoa niitä sitten yhdessä, en ole pitkään aikaan katsonut animea. Ensi vuonna alkaa taas uudet anime sarjat niin katsoo jos löytyy jotain hyviä taas. Olo ja fiilis tällä hetkellä on todella hyvä tuossa keskiviikko iltana tuli itkupotkuraivarit, mutta se helpotti mun oloa. Mä pelkäsin sitä todella paljon että olen todella huonossa kunnossa jouluna mutta onneksi ei mä olen oma iloinen itseni ja nautin tästä hyvästä olosta taas. Jouluna aijon unohtaa kaikki huolet ja murheet ja nauttia siitä kun voi vaan olla eikä ole mihinkään kiire. En ole vielä pakannut kamoja teen sen hetken päästä pyykkiä pitää vielä pestä tänään ennen kun lähden. Illalla vasta on lähtö koska poikaystävällä on työpäivä tänään ja silläkin alkaa sitten joululoma. Käydään alkossa niin lupasin ostaa poikaystävälle lahjaksi yhden viinipullon itse päätin etten juo jouluna yhtään alkoholia eikä mun onneksi edes tee mieli, mikä on vaan positiivinen asia aijon keskittyä vaan syömiseen. Mun pitää käydä tokmannilla ostamassa hautakynttilöitä koska me mennään haudoilla käymään jouluna se on mulle todella tärkeää ja mukavaa. Nautitaan kaikki nyt joulusta ja kohta uusi vuosikin tulee elämä on yhtä juhlaa.

Väärä lääkäriaika.Keskiviikko 20.12.2023 04:56

Menin eilenä lääkäriin, koska mun piti saada C-lausunto hoitotukea varten että saan jatkossa kelalta rahaa. No menin sinne odotin ja odotin niin selvisi että aika olikin väärä ei se mitään mun tukihenkilö soitti tuonne terveyskeskukseen, sain sitten uuden ajan ja se on sitten 9 päivä tammikuuta heti aamusta. Menin vielä töihin tuon jälkeen muutamaksi tunniksi ja kerroin mun työkavereille tuosta lääkäri käynnistä kaikki olivat vaan että voi ei! Sain siinä sitten vähän tukea ja se piristi. Tänään viimeinen työpäivä niin alkaa joululoma ihanaa, meillä on jouluruokia töissä tänään ja mut kutsuttiin myös syömään niitä mikä oli kiva juttu vietetään vähän joulua ja kivaa nähdä vielä kaikki työkaverit ennen lomaa ja näemme sitten taas ensi vuonna. Eilenä olo tuntui vähän kireältä kun olin töissä mutta, kun pääsin kotiin niin sitten olin silleen että mä selvisin tästä päivästä! Mua vitutti paljon se eilinen aamu kun en päässyt lääkäriin ja oli väärä aika. Eilenä aamulla oli ihan kamala ilma todella liukasta ja satoi vettä. Kivaa oli kävellä sinne terveyskeskukseen ja ihan turhaan. Pitää varovasti tänään kävellä taas töihin koska ulkona on varmasti edelleen liukasta. Otan kohta aamulääkkeet ja tiskaan. Huomenna aijon siivota ja pestyä pyykkiä niin saa kämpän kuntoon ennen kun lähtee joulua viettämään. Jee, kohta näemme poikaystävän kanssa enää pari päivää pääsee viettämään sen kanssa joulua ja vaihdetaan joululahjat. Meillä on ollut paljon videopuheluita viime aikoina niin se on onneksi vähän lievittänyt ikävää. Jouluna ajattelin vaan juoda coca colaa aijon olla ihan selvinpäin niin on silleen kivaa viettää joulua en halua krapulaa, haluan olla silloin iloinen ja pirteä ja aijon syödä ja herkutella paljon. Saa nähdä tuleeko joulun jälkeen kiloja takaisin? Toivon että ei no kohta alkaa salitreenit sitten joulun ja uuden vuoden jälkeen niin kroppa pääsee taas kunnolla liikkeelle.
Uusi viikko alkaa ei ollut ongelmaa herätä tänä aamuna ylös ja nyt kun join aamukahvit niin olen ihan hereillä, alan kohta jakamaan lääkkeitä dosettiin ei tarvitse hakea mitään lääkettä kaikki riittävät hyvin jouluun saakka. Eilenä oli ihanan rento ja hyvä päivä huomaa kun on levännyt koko viikonlopun, niin jaksaa taas uskon että on tulossa hyvä viikko eikä mikään pilaa tätä mun joulufiilistä sekin piristää mieltä että mä ja poikaystävä näemme sitten perjantaina, menen sen luokse yhdeksi yöksi ja sitten lauantaina vanhempien luokse mä näen jouluna mun sisarukset, joita en ole nähnyt aikoihin kivaa nähdä ne samalla kun vietetään joulua. Pesin jo eilenä pyykit niin tämän aamun voi ottaa rennosti mulla on verikokeet taas tuossa päivällä joudun kerran kuussa käymään niissä koska käytän leponex lääkettä. Ensi kuussa mulla on sitten semmoiset verikokeet, etten saa syödä ja juoda 12 tuntiin enkä ottaa aamulääkkeitä niin ja multa otetaan samalla tuo sydänfilmi. Mulla on tuommoiset verikokeet kerran vuodessa onneksi eikä joka kuukausi.
Salkkarit tulee taas tällä viikolla ihan kivaa että vielä ennen joulua. Saa nähdä millaista draamaa tällä viikolla innolla haluan nähdä luin vähän juonipaljastuksia että Seppo tulee käymään jossain jaksossa jee, se on mun lempi salkkarit hahmo. Olisi ihan kiva jos sitä hahmoa näkisi vähän enemmän salkkareissa. Mulla tulee hyvä päivän lenkki kun kävelen sinne terveyskeskukseen siitä tulee kolme kilsaa onneksi ulkona on ihan kiva ilma, mutta kamalan liukasta jo nyt sen huomasi jo eilenä kun olin ulkona. Nyt jaan viikonlääkkeet dosettiin, otan aamulääkkeet ja kuuntelen hyvää musiikkia tulee ihan hyvä päivä näen taas mun yhtä kaveria myöhemmin tänään niin sekin piristää kivasti.
Hyvällä fiiliksellä uuteen viikkoon!

Enää viikko jouluun.Sunnuntai 17.12.2023 06:20

Viikon päästä joulu nopeasti tää kuukausi on mennyt kivaa lähteä sitä sitten viettämään poikaystävän ja vanhempien luokse. Tulee myös erilainen viikonloppu ja tekee taas hyvää vaihtaa maisemaa jouluna. Piristää myös se että näkee kaikki en ole nyt moneen kuukauteen käynyt vanhempien luona. Kävin eilenä lenkillä ja tokmannilla ostin vähän karkkia ja löysin violetin ponnarin mikä maksoi vaan pari euroa näin myös kivat korvikset ja oli lähellä että olisin nekin ostanut, mutta päätin että ei nyt tällä kertaa koska ostin juuri uusia rannekoruja.
On ollut ihanan rento viikonloppu hyvin on saanut levättyä ja kerättyä voimia ensi viikolla enää pari työpäivää, sitten alkaa parin viikon jouluoma. Olo on ollut nyt todella hyvä jo monta päivää putkeen viimeksi mua ahdisti keskiviikkona. Olen siitä iloinen että ole nyt onneksi hyvässä kunnossa kun joulu tulee. Päätin että jouluna en aijo juoda alkoholia juon sitten uutena vuotena vähän viiniä. Ajattelin varmaan pitää tipattoman tammikuun sitten uuden vuoden jälkeen mikä tekee vaan hyvää ja senkin takia koska tammikuussa mulla tulee paljon menoja ja niihin tarvitsen sitten rahaa. Mulla on myös yksi lääkärikäynti yhteen paikkaan tuossa alkuvuodesta, kerron siitä varmaan sitten vähän myöhemmin. Huomenna mulla on taas verikokeet päivällä piikille taas niin saa hakea leponexit. Vielä ei ensi viikolla tarvitse hakea lääkkeitä kaikki riittävät. Hain hetki sitten kolmen kuukauden masennuslääkkeet riittävät koko kevään ajaksi se on hyvä että sitä lääkettä ei tarvitse hakea jatkuvasti pitää muuten kohta ottaa se lääke. Alan pesemään pyykkiä niin huomenna ei sitten tarvitse sekä nyt on intoa pestä ne. Katson kohta myös youtubesta videoita ja kuuntelen musiikkia menen ehkä myöhemmin tässä nukkumaan vielä.

Harmi kun Jyrke lähtee temppareista.Lauantai 16.12.2023 06:20

Eilenä oli ihanan rento päivä tehtiin kaverin kanssa joulutorttuja ja juotiin glögiä vähän jo semmoista joulufiilistä mikä oli mukavaa. Koko iltapäivän olin sitten sohvalla ja sain katsottua tämän viikon tempparit jaksot pakko sanoa että on todella mielenkiintoinen kausi. Jyrke lähtee nyt kesken pois sieltä mikä oli harmi mutta ymmärrän kyllä sen, jos pää ei enää kestä siellä. On ollut hienoa nähdä että se ei ole juonut yhtään alkoholia siinä ohjelmassa. Mua käy sitä Jonia sääliksi koska se on nyt aika surullinen kun Jonna vaan nukkuu muiden miesten kanssa siellä kun sillä on se läheisriippuvuus. Mä tykkään siitä Jonista se on ihanan rento ja rauhallinen ihminen. Elmer on aika rasittava ja Nico on ihan ok. Jyrke on ollut paras koska ollut oma itsensä siellä ohjelmassa ollaan muuten saman ikäisiä. Onneksi on viikonloppu niin saa levättyä taas aijon mennä lenkille ja käyn ehkä tokmannilla. Fiilis tällä hetkellä on ihan hyvä heräsin tuossa puoli kuudelta ja join aamukahvit otan kohta aamulääkkeet. Teen silleen että viikon päästä perjantaina menen poikaystävän luokse jo viettämään joulua ja sitten lauantaina vanhempien luokse. Haluan nähdä ensin poikaystävän koska me ei olla nyt kunnolla nähty moneen viikkoon tässä on ollut vähän kaikenlaista mutta hyvää kannattaa aina odottaa ja pian se tulee viikon päästä. Voin sanoa että meillä molemmilla on ollut ikävä toisiamme ollaan soiteltu joka päivä ja ollut videopuheluita. Poikaystävällä alkaa joululoma kohta mikä on kiva mullakin alkaa ensi viikolla enää pari työpäivää.
Oli mukava shoppailupäivä mulla meni vaan noin 50 euroa ostin Glitter liikkeestä vähän noita rannekoruja 5 rannekorua niin vaan 14 euroa. Siinä oli bling blingiä ja valkoisia helmiä tykkäsin niistä. Yhdestä liikkeestä löysin kimaltelelvan ponnarin mikä maksoi jotain pari euroa. Mun piti olla ostamatta vaatteita, mutta kun käytiin kaverin kanssa yhdessä vaateliikkeessä sieltä mä ostin sitten harmaan Nirvana bändi hupparin mikä oli niin hieno ja mä tykkään siitä bändistä kuuntelin sitä paljon nuorena. Huppari maksoin vaan 30 euroa päätin sen että on joululahja itselle. Käytiin tosiaan hesessä syömässä, jaksoin syödä koko aterian ja sen kanssa join ison limun jäillä mikä maistui hyvältä, juon todella harvoin jotain limuja. Kaverin kanssa oli kivaa kierellä kaupoissa, se osti myös vaikka mitä suunniteltiin että ensi vuonna tehdään taas shoppailureissu ja käydään jossain syömässä.
Vihdoinkin alkaa viikonloppu pakko sanoa että on ollut vauhdikas viikko ja mä selvisin siitä hyvä minä! keskiviikkona tuntui jo siltä että olisin vaan halunnut jäädä kotiin enkä mennä töihin. Eilenä ennen shoppailureissua sain nukuttua päikkärit mikä onneksi piristi. Aijon ehkä tänäänkin nukkua päikkärit koska mulla on vaan aikaa ei ole mihinkään kiire sen jälkeen menen lenkille ja ajattelin käydä tokmannilla mun tekee mieli sipsiä niin ajattelin niitä ostaa. Hyvä asia on myös se, että mua ei ole ahdistanut yhtään tai ollut muutenkaan huonoa oloa, koska haluan olla hyvässä kunnossa jouluna ja nauttia sitten siitä aijon unohtaa kaikki huolet ja murheet silloin. Pakko sanoa että mulla on mennyt ihan tajuttomasti rahaa tässä kuussa ja pitää katsoa joudunko vielä ottamaan säästötililtä niin selviää loppukuun. No katson tuon sitten vähän ennen joulua saan kyllä sitten taas säästöön ensi vuonna paljon rahaa taas niin ei haittaa jos otan sieltä nyt. Otan aamulääkkeet ja perjantai musat soimaan tulee kiva viikonloppu olen kotona, en ole lähdössä mihinkään viikon päästä sitten joulun viettoon vanhempien ja poikaystävän luokse ellei tule esteitä.

Shoppailemaan! :)Torstai 14.12.2023 05:47

Tänään pääsee pitkästä aikaan shoppailemaan mikä on aika kiva ja se piristää. Mennään pienellä porukalla semmoisella minibussilla yhteen kauppakeskukseen, käydään siellä sitten hesessä syömässä siinä on meidän päivällinen onneksi yksi mun rakkaista kavereista lähtee sinne sitten mukaan niin shoppaillaan yhdessä mun pitää kohta tarkistaa paljon on tilillä rahaa ja tuhlata sitten siellä reissussa, yritän olla ostamatta uusia vaatteita koska niitä mulla on niin paljon tuolla vaatekaapissa. Koruja ajattelin ostaa jostain koruliikkeestä jos löytyy jotain kivoja. Lähdetään tuossa päivällä ja illalla tulemme takaisin siinä tuo torstai päivä menee kivasti aijon nauttia tästä reissusta ja pääsee näkemään muita ihmisiä. Aamu alkanut hyvin alan kohta siivota ja pestä pyykkiä tässä heti aamusta laitan jotain hyvää musiikkia soimaan taustalle kivempi siivota. Onneksi huomenna on taas perjantai ja viikonloppu alkaa olen viikonlopun täällä ja viikon päästä lähden viettämään joulua vanhempien ja poikaystävän luokse odotan sitä jo innolla nopeasti ensi viikko varmasti sitten menee. Ensi viikolla on pari työpäivää ja mulla alkaa parin viikon joululoma mikä on aika kiva pääsee keräilemään voimia pariksi viikoksi niin sitten jaksaa taas. Otan nyt aamulääkkeet, tarkistan rahatilanteen ja vien nuo pyykit tästä tulee kiva päivä iloinen ja positiivinen fiilis vaan päälle. On onneksi nyt aika hyvä olo muutenkin ja pakko nauttia siitä.

Huomenna shoppailemaan :)Keskiviikko 13.12.2023 05:59

Eilenä oli hyvä päivä töissä kivaa nähdä kaikki työkaverit pitkästä aikaan tänään menen taas töihin. Mulle on riittänyt hyvin nuo kaksi työpäivää viikolla niin ei tunnu onneksi silleen yhtään rankalta ja se on hyvä juttu että mä viihdyn siellä todella hyvin ja kivaa on mennä sinne aina. Olo ja fiilis tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä tällä hetkellä otan kohta aamulääkkeet olen jo paljon pirteämpi mitä alkuviikosta maanantaina ja eilenä oli vielä semmoinen väsynyt olo yhtään ei ole ahdistanut onneksi viikko mennyt tähän asti ihan hyvin. Huomenna on shoppailureissu yhteen kauppakeskukseen tutun porukan kanssa mikä on aika kiva juttu. Yksi mun kavereista lähtee mukaan sinne niin on seuraa ajattelin shoppailla uusia koruja sen päätin että vaatteita mä en aijo ostaa koska mulla on niitä kaappi ihan täynnä ja ostin juuri sen villapaidan siltä vaatemyyjältä mulla oli se eilenä päällä töissä ja kaikki sanoivat että oli hieno. Mennään huomenna sitten heseen syömään, mikä on aika kiva hamppariateria maistuu mulle aina. Huomenna aijon taas siivota ja pestä pyykkiä hyvin kerkiää ennen shoppailureissua lähdetään vasta päivällä sinne noin yhden aikoihin ja ollaan siellä sitten muutama tunti tullaan illalla takaisin viiden aikaan siinä se torstai menee kivasti vähän erilaisempi päivä. Alan kohta tiskaamaan ja siivoan keittiötä hieman koska on vähän sotkuista. Olen jo valinnut vaatteet mitkä laitan töihin tänään päälle yhden valkoisen hupparin ja punaiset housut rennot vaatteet. Tästä tulee hyvä päivä päätin sen en anna minkään masentaa mun mieltä aijon unohtaa kaikki huolet ja murheet tänään kun menen töihin siellä on niin mahtava porukka ja kivaa kuulua siihen. Saan sieltä koko ajan positiivista palautetta muilta kaikki sanovat siellä että olen kiva työkaveri siitä tulee niin hyvä fiilis. Olen hyvä tyyppi!

Työpäivä :)Tiistai 12.12.2023 05:35

Työpäivä pitkästä aikaan olen ollut kipeä ja itsenäisyyspäivä niin en ole käynyt töissä. Mulla on vielä tämä ja ensi viikko töitä, sitten alkaa parin viikon joululoma. Aika kiva niin saa sitten olla vaan ja kerätä voimia lomalla. Viikko alkanut onneksi ihan hyvin eilenä oli vähän väsynyt olo viikonlopun jälkeen ei alkanut ahdistaa onneksi tai tullut mitään huonoa oloa. Tällä hetkellä mun olo tuntuu hyvältä ja kivaa mennä töihin niin näkee taas ihmisiä. Sählyryhmä on nyt joulutauolla niin menen lenkille tuossa iltapäivällä työpäivän jälkeen, niin tulee edes jotain liikuntaa.
Olin eilenäkin pitkällä lenkillä tuolla ulkona niin kiva ilma koska on lunta eikä niin kamalan kylmä. Puen aina lämpöisesti kun lähden ulos eli talvitakkia ja toppahousut laitan päälle. Mulla on kunnon Luhta merkkinen talvitakki minkä äiti osti mulle muutama vuosi sitten ja hyvin se takki kestänyt ja kestää varmasti edelleen vihreän värinen myös lämmin päällä. Aijon tänään laittaa päälle sen uuden villapaidan töihin minkä ostin siltä vaatemyyjältä se on niin pirteän värinen sitten sen kanssa yhdet housut nyt ei ole vaatekriisiä onneksi. Aamukahvi herätti taas tänä aamuna otan kohta aamulääkkeet ettei unohdu. Onneksi kun ottaa sen masennuslääkkeen aamuisin niin se lievittää hyvin ahdistusta eikä huonoa oloa tule sitten heti aamusta siinä lääkkeessä se hyvä puoli.
Onneksi syön sitä joka ikinen aamu en todellakaan lopeta sen lääkkeen syömistä olen syönyt masennuslääkkeitä 14 vuotiaasta asti on ollut eri merkkisiä masennuslääkkeitä mun elämän aikana. Leponex lääkettä aloin syömään 17 vuotiaana kun sairastuin skitsofreniaan voin sanoa sen että on paras psyykelääke tuohon mun sairauteen. Harhat eivät tule niin helposti kun syön sitä lääkettä se samalla rauhoittaa illalla ja saan sen avulla joka yö hyvin nukuttua. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy elämään tätä elämää edes jotenkin kaikki on aika hyvässä tasapainossa eikä ole huolia tai murheita tällä hetkellä. Välillä huonoja päiviä tulee mutta niistä kyllä jotenkin selviää.