IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.06.2009 22:54

tänään olin piknikillä ja oli mukavaa <3 ja kävin sen jälkeen äänestämässä.

ensi viikonloppuna sittenkin provinssiin? alkaa näyttää tilanne valoisalta...

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.05.2009 03:22

mahhhhtava päivä tänään ollut... oli niin lämmin ja mukavaa niin paulan, jasmiinan ja tanjan kanssa mentiin terassille, josta satamaan jäätelölle, ja kävimme pianopaviljongissakin tai mikä se nyt onkaan (olen halunnut viime kesästä asti käydä siellä :D) auringonpaahde aah.

sitten saimme päähämme lähteä uimaan joten minä ja tanja haimme uikkarit ja sitten suuntasimme autolla neljästään tiilijärvelle, jossa oli mukavaa heittää talviturkki vaikka vesi olikin vähän kylmää ensin... :D ja mäkissäkin kävimme sen jälkeen ja vähän ajelimme ja ABC:llä... jonne tuli poliiseja kahville (piti mainita). ja sitten ajelimme vähän aikaa ja sitten kotiin. mutta oli ihana aurinkoinen päivä, jotain 24 astetta kummiskin niin hyvin tarkeni, paitsi illasta tuli hiukan kylmä. oli ihanaa tehdä jotain hauskaa pitkästä aikaa ulkona kavereiden kanssa (vaikka olin kyllä tällä viikolla kaksi kertaa jo karaokebaarissa etten vain kotona ole istunut, mutta tuli ulkona tänään niin kesäinen fiilis... toivottavasti rusketuin tms vähän. ja kyllä eilenkin hennan kanssa oli mukava päivä kun terassilla kävimme yms)

huomiselle on luvattu 28 astetta, tahtoo tehdä ulkona jotain....

tahtoo piknikille mutta ei ole rahaa... joten huono ostaa eväitä.. :D ehkä saan rahaa ensi viikolla?

[Ei aihetta]Perjantai 29.05.2009 17:52

kuukauden päästä olen ollut irc-galleriassa viisi vuotta :D ohhoh...

olen...Keskiviikko 27.05.2009 00:56

[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[3] tanssinut pojan kanssa valssia
[4] tanssinut pojan kanssa hitaita
[ ] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[6] jäänyt melkein auton alle
[7] ollut ihastunut
[8] vihannut jotakuta
[9] ollut mustasukkainen
[ ] ollut kreikassa/kreetalla
[10] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[11] ollut metsässä
[12] uinut järvessä
[ ] uinut meressä
[13] ollut saunassa
[14] ollut höyrysaunassa
[15] ollut porealtaassa
[ ] uima-altaassa
[16] ollut tekemässä uimahyppyjä
[17] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[18] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla/skootterilla ojaan
[19] omistanut kauluspaitaa
[20] ollut vesirokossa
[21] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
[22] nauranut toisen epäonnistumiselle
[23] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[24] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin
[ ] antanut pojan meikata itseni
[25] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[26] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[27] polttanut selkäni auringossa
[ ] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[28] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[ ] kaivertanut puuhun tekstin
[ ] tehnyt juhannustaikoja
[29] leiponut omenapiirakan
[30] syönyt simpukoita
[ ] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[ ] ratsastanut kamelilla
[31] tanssinut keskellä tietä (olen kai joskus humalaisena)
[32] polttanut sormiani tulitikkuun
[33] räjäyttänyt ilotulitteita
[ ] pelannut pokeria rahapanoksella
[34] pudonnut laiturilta järveen toisen tönäisemänä
[35] halannut äitiä
[36] ostanut jotain kirpputorilta
[37] juonut kahvia
[38] ollut laivalla yli 3 kertaa
[39] laulanut karaokea
[40] käynyt Särkänniemessä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[41] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[42] laulanut suihkussa
[43] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[44] opiskellut saksaa
[ ] rahastanut mummolta omaan pussiin
[45] potenut jostain syystä koti-ikävää
[46] kontannut keskellä tietä (muistaakseni joskus teininä humalassa)
[ ] neulonut villapaidan
[47] antanut jollekulle joululahjan
[48] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[49] pelannut Monopolia
[50] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[51] tiskannut
[52] itkenyt itseään uneen
[ ] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[53] soittanut hätänumeroon
[54] nukkunut pommiin
[ ] syönyt muurahaisen
[55] värjännyt hiukset
[56] ollut blondi -- olen
[57] tehnyt läksyt kunnolla
[58] saanut 4:n kokeesta
[59] viskonut omenoita
[ ] ollut putkassa
[ ] nukkunut roskiksessa
[60] tehnyt rikoksen
[61] paiskonut tavaroita
[62] kuunnellut HIMiä
[ ] värjännyt hiukset yli 10 kertaa (en jaksa laskea... tuskin olen)
[ ] juonut kusta
[63] nukkunut tunnilla
[ ] käyttänyt huumeita
[64] ollut lentokoneessa
[65] muuttanut
[66] tilannut tuotteita netistä
[ ] tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] seonnut Marilyn Mansoniin
[67] ollut haastattelussa
[ ] saanut turpiinsa (en mitenkään kunnolla :D)
[68] soittanut kitaraa
[ ] varastanut posteja laatikosta
[69] lyönyt vetoa
[ ] poseerannut alasti
[ ] leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[ ] yöpynyt hotellissa
[70] oksentanut matolle
[71] lukenut seiskaa
[72] pelannut Harry Potteria
[ ] väärentänyt kokeeseen nimen
[73] juossut pakoon ampiaisia
[74] pyytänyt anteeksi
[75] istunut koneella jopa 8h putkeen
[76] soittanut pilapuheluja
[77] vihannut räppäreitä
[ ] soittanut väärään numeroon
[78] nukkunut sohvalla
[ ] nukkunut puun alla
[ ] ollut sairaalassa (määrittele "ollut sairaalassa" olen käynyt ja ollut yönkin yli mutta en omasta sairaudestani johtuen joten en nyt laske sitä :DD)
[79] valvonut koko yön
[ ] juossut alasti ulkona
[80] käynyt avannossa
[ ] hypännyt ikkunasta ulos
[81] puhunut puhelimessa yli 40min
[ ] pudonnut hevosen selästä
[82] saanut 10:n kokeesta
[83] leikannut hiuksiani
[84] kiroillut ruokapöydässä
[85] polttanut levyjä
[86] harrastanut liikuntaa
[ ] karannut kotoa
[87] näytellyt
[88] nukkunut päivällä
[89] käynyt ulkohuusissa
[90] ostanut tupakkaa
[ ] polttanut talon/pientalon
[91] grillannut
[ ] nähnyt teurastettuja sikoja
[92] ollut Linnanmäellä
[ ] Uskonut horoskooppeihin
[93] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[94] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[ ] Hyppinyt katolla
[95] Eksynyt ostoksilla
[96] Matkustanut junalla
[ ] Nukkunut bussissa

[Ei aihetta]Tiistai 19.05.2009 18:29

1. Koska kesälomasi alkaa?
- alko huhtikuun lopus

2. Menetkö kesällä ulkomaille?
- en välttämättä, ellei ruotsinlaivalle sitten jossai vaihees

3. Jos menet niin kenen kanssa, minne ja milloin?
- ^

4.Onko sinulla kesätöitä? Jos on, miten sait työsi, missä työskentelet ja kuinka kauan?
- palkatonta harjottelua heinäkuussa assan baarissa, sain työn kun soitin eettä tarvitsen harjottelupaikan

5. Aiotko käydä jollakin festareilla? Jos aiot niin millä ja kenen kanssa?
- haluisin provinssiin... jos jostain pierasis rahaa nii voisin mennäkin

6. Onko teillä oma mökki? Aiotko mökkeillä siellä? Kenen kanssa?
- eip oo

7. Aiotko käydä jonkun kaverin/tutun/sukulaisen mökillä ?
- paulan ja kristiinan mökeillä luultavasti ainakin

8. Mikä on kivointa puuhaa mökillä?
- grillaus ja juominen yms häröily

9. Käytkö paljon rannalla kesällä? Mitä yleensä teet siellä ja kenen kanssa olet?
- on siel kiva olla jos joku lähtee, ku ninnu tulee suomee nii varmaan aurinkoa ottamaan

10. Käytkö piknikeillä? Missä?
- tykkään käydä jos kaverit lähtee, kariksessa tms

11. Mikä on kesän paras herkku?
- mansikat <3<3

12. Tykkäätkö grillata? Jos niin mitä?
- tykkään, vähän kaikkee, makkara maissi vartaat yms

13. Mitä urheilulajeja harrastat kesällä?
- lenkkeilen juoksen uin ehkä ainenkin

14. Vietätkö kesällä enemmän aikaa ulkona kuin muina vuodenaikoina?
- kyl varmaan

15. Tykkäätkö istua iltaa terassilla?
- kyllä <3

16. Luetko kesällä enemmän kuin normaalisti? Millaisia kirjoja luet?
- on ainaki aikaa lukea, kyl mä jotain hömppää varmaan luen. ainaki noi twilight + sarjan jatko-osat yritän lukee loppuun

17. Aiotko käydä jossain huvipuistossa? Missä ja kenen kanssa?
- lintsille ainaki meinasin viimeisttään kun ninnu saapuu

18. Mikä on lempilaitteesi missä tahansa suomen huvipuistossa?
- se kieputinjuttu lintsillä on kiva... ja sit se mikä menee ylös, en osaa selittää :D ja se joku särkän vuoristorata nimeä en muista

19. Aiotko käydä Korkeasaaressa?
- yritän kun en oo käyny ennen

20. Oletko jo suunnitellut jotain keikkoja joille haluat päästä kesällä? Mitä?
- en mut haluisin johonkin...

21. Oletko jo ostellut kesävaatteita? Mitä?
- eipä oo paljoo ollu varaa ostella

22. Mitä sinun pitäisi vielä hankkia kesäksi?
- joku mekko ja jotai ballerinakenkiä

23. Millaisia aurikolaseja ja kenkiä käytät?
- güntherlasit! :D ja converset menee ympäri vuoden, välil jotain korkkareita sandaaleja ballerinoja yms

24. Onko sinulla tai jollain tutuillasi synttäreitä kesällä?
- on kavereilla jollain ja pikkuveljellä, mulla on elokuussa mut laske sen kesäks koska koulu alkaa vast syyskuussa

25. Juhlitko kesällä enemmän kuin normaalisti kun ei ole koulua?
- ehkä

26. Mikä on ehdoton kesän hittibiisi mielestäsi?
- ei viel oo mitään kesähitti kaiketi

27. Kuinka paljon odotat kesää arvosanalla 4-10?
- 10! :D

28. Aiotko saada kesällä uusia kavereita?
- kyllä niitä ehkä sikiää, en nyt tähtää mihinkään

29. Kenen kanssa aiot viettää kesäsi?
- ninnun kanssa heinäkuun, varmaa aika paljon kaikkien muittenki kanssa ketkä tulee kesäks lahtee eikä oo nähty vähään aikaan

30. Luuletko että tästä kesästä tulee elämäsi paras kesä?
- en osaa sanoa vielä, kattellaa :)

[Ei aihetta]Torstai 14.05.2009 16:18

yääh, tänään piti mennä Riihimäelle Hitler-näytelmää katsomaan mutta se näytös oli peruttu eikä jakseta mennä siihen myöhempään näytökseen... joten säädetään sit kaikkea muuta, katotaan mitä päivä tuo tullessaan :D JA RAHAT LIPUSTA TAKAISIN VAATIMAAN TIETENKIN

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 23:11

~ 1. Hiusten väri ~

- Vaalea :: Hei rakas poikaystäväni,
- Mustat :: Hei rakas tyttöystäväni,
- Brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,
- Punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
- Muu :: Hei sinä rakas panotoverini,


~ 2. Paidan väri ~

- Valkoinen :: olen täällä Karibialla..
- Ruskea :: olen täällä New Yorkissa..
- Harmaa :: olen täällä viemärissä..
- Vihreä :: olen täällä savupiipussa..
- Punainen :: olen täällä korvatunturilla..
- Musta :: olen täällä katuojassa..
- Joku muu :: olen täällä kaapissa..


~ 3. Lempi väri ~

- Musta :: nussimassa..
- Valkoinen :: pieremässä..
- Punainen :: ryyppäämässä..
- Violetti :: strippaamassa..
- Sininen :: polttamassa ruohoa..
- Vihreä :: suunnittelemassa joukkomurhaa..
- Joku muu :: paskaamassa..


~ 4. kirjaimia etunimessä ~

- 2-4 :: paikallisen pummin kanssa.
- 5-6 :: sammuneen juopon kanssa.
- 7-> :: äitini kanssa.


5. sukat

- Raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,
- Kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,
- Ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,
- Yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
- Ei sukkia :: Täällä on kuuma joten riisuudun NYT,


~ 6. Irc-gallerian nick alkukirjain ~

- Merkki :: koska vihaan sinua!!
- A-h :: sillä minulla on aivokasvain.
- I-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
- Q-ö :: sillä olet tosi ihQQ!!


~ 7. Musiikkityyli ~

- Hiphop/rap :: Minua panettaa,
- Pop :: Minua hävettää,
- Klassinen :: Minua väsyttää,
- Lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,
- Muu :: Minua himottaa,


~ 8. Paras vuodenaika ~

- Kesä :: joten lähden lähikapakkaan strippaamaan.
- Talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.
- Kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
- Syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.


~ 9. Paljonko sisaruksia ~

- 0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..
- 4-6 :: Viina taisi juuri loppua, eli..
- 7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..


~ 10. Kamalin väri ~

- Musta :: en vastaa lopputuloksesta.
- Violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.
- Pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.
- Oranssi :: siirrymmekin tästä jatkoille.
- Keltainen :: hyvin menee!
- Muu :: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.


Mitä rakkaimmin terveisin, ( Nimesi ).


~ 11. Koulureppu, laukku vai ei mitään ~

- Reppu :: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,
- Laukku :: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,
- Ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,


~ 12. talo ~

- Omakotitalo :: joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.
- Rivitalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.
- Slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
- Kerrostalo :: joten rupesin nussimaan kamelia.


Hei rakas poikaystäväni, olen täällä kaapissa ryyppäämässä sammuneen juopon kanssa, ajattelin tehdä huomena abortin koska tutkin eilen naapurin penttiä kiikareilla. Minua himottaa, joten lähden lähikapakkaan strippaamaan. Kortsut pääsivät loppumaan, eli täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.
Mitä rakkaimmin terveisin, Niina

PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua, joten rupesin nussimaan kamelia.

mesessäPerjantai 08.05.2009 01:50

Ninnu sanoo:
tuu imeskelemään kamaa.
siis kamaa!
ri kanaa!!

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 02:39

toivottavasti jättimäinen meteori iskee USA:han ja tuhoaa koko maan (ninnu ja irina voisi jäädä vain jäljelle)

en ota kiekkoa vakavasti, en XD

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 01:23

voihan jeesuksen kristuksen vittu tota USA:ta!!!!! MAALEJA SUOMI MAALEJA!!!!!!!