IRC-Galleria

Lue tämä !

Pojista tietoa:

-he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
-he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
-he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

-vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
-jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

-Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
-Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
-Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
-Pojista, jotka kuuntelevat.

asdddTiistai 08.09.2009 20:36

Mene kännykkäsi nimilistalle.

Nimi 3 :
Onko hän hauska? - iha
Oletko halannut häntä? - oolen
Joku muisto hänestä? - yks inside

Nimi 7:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - koulussa
Onko hän sinulle tärkeä? - eei ::d
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - a

Nimi 11:
Tyttö vai poika? - tyttö
Rakastatko häntä? - joo
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - olenn

Nimi 15:
Kuinka kauan olette tunteneet? - ykköselt
Oletko ikinä suudellut häntä? - een
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - juu

Nimi 18:
Onko hän kaunis/komea ? - iha
Tunnetko hänet hyvin? - een
Onko hän varattu? - entiiä

Nimi 22:
Onko hän sukua sinulle? - ei
Millainen hän on luonteeltaan? - ihamukava
Tunnetko hänet hyvin? - een oikee

Nimi 25:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - juu
Onko hän tyttö? - ei
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - ei

Nimi 29:
Minkä ikäinen hän on ? - joku 33 :D:D
asuuko hän pääkaupungissa? - ei
Vihaatko häntä ? - en ,,

Nimi 33:
Oletko käynyt hänen luonaan? - joo
Onko hän hauska? - joo !
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - J

Nimi 36:
Oletko halannut häntä? - en
Oletko nähnyt hänet humalassa? - en
Onko hän sinua vanhempi? - joo

Nimi 40:
Onko hän kaunis? - ei :D:D
Joku muisto hänestä? - eiole
Onko sinulla hänen mese? - ei

Nimi 45:
Onko hän läheinen sinulle? - juu
Oletko koskaan halannut häntä? - olen
Missä tapasitte? - koulussa

Nimi 48:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? - ihaok
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? - ei
Oletko nähnyt hänestä unta? - en :D

Nimi 52:
Rakastatko häntä? - en
Milloin näitte viimeeksi? - kutosel
Mitä hän harrastaa? - eimitn

Nimi 60:
Onko hän ala-asteella? - ei
Oletko itkenyt hänen nähden? - joo
Kuka on hänen paras kaveri? - entiä ;;d

Nimi 68:
Onko hänellä sisaruksia? - entiä
Pärjääkö hän koulussa hyvin? - juukai
Onko hän söpö? - nokai :d

Nimi 73:
Missä hän asuu? - porís
Minä vuonna hän on syntynyt? - 93 ?
Miten tunnette? - elmu tyttöystävä :bb

sandu ;---)Torstai 20.08.2009 00:07

Sandu sanoo:
mikä su nickkis o?
sonjj sanoo:
aigallerias? :D
Sandu sanoo:
no eiku porvoon kirkos :D

too much love will kill youTiistai 18.08.2009 00:31



Too much love will kill you
Just as sure as none at all
It'll drain the power that's in you
Make you plead and scream and crawl
And the pain will make you crazy
You're the victim of your crime
Too much love will kill you
Every time

;---) kiaonmuffinssiSunnuntai 16.08.2009 22:08

16.08.2009


meijjän muffinsseist tuli hienoi ;) [ sellasii leipii ]

kia sano , et kannattaa laittaa ne sin uunii ilma kuppii . [ eli vuokaa ::D ]

ja sit meijä piti tehd pinkkii sokerikuorrutet mut siit tuliki punast :oo

sit pompittiin hienosti :::::::::*)

+ celine dionin pinkit kivespussit ;o

<3 !Sunnuntai 16.08.2009 03:24

tulin just hetki sitte race of porvoost

siel oli iha parast !

ja negative &lt;nam&gt; !

&lt;sydän&gt;

sit sain anssi ja renne nimmari ;--)

15.08.2009

ehkä paras viikoloppu !

&lt;pusu&gt;

kiitti !

parast ! ♥Lauantai 15.08.2009 01:59

back to schoool !


automatic eye

smak !

14.08.2009 ♥ !

&lt;nam&gt;

moiKeskiviikko 12.08.2009 23:32

> > VAROITUS! TÄMÄ ON VAIN tytöille
> >
> > Tiesitkö että... ... suutelu on terveellistä...
> >
> > Itkeminen on hyvästä...
> >
> > Kanakeitto oikeasti tekee olosi oikeasti paremmaksi...
> >
> > ...94% pojista haluaisi SINUN lähettävän heille kukkia,..
> >
> > Valehtelu on oikeasti epäterveellistä...
> >
> > Laita ainoastaan ripsiväriä saadaksesi 'kauniin' katseen...
> >
> > Se on oikeasti totta, että jotkut pojat LOUKKAAVAT sinua, kun he pitävät sinusta...
> >
> > ...Se on OIKEASTI mahdotonta laittaa ripsiväriä suu kiinni, ellet ajattele sitä...
> >
> > 89% pojista haluaisi SINUN tekevän aloitteen...
> >
> > Suklaa tekee olosi paremmaksi...
> >
> > Useimpien poikien mielestä on söpöä, että sanot väärät asiat...
> >
> > ...Hyvä ystävä EI KOSKAAN arvostele
> >
> > Pojat eivät ole kyyneltesi arvoisia...
> >
> > Ja me kaikki rakastamme yllätyksiä...
> >
> > Nyt..... tee toivomus!
> > .
> >
> > & Toivo todella kovasti!
> > TOIVO TOIVO TOIVO TOIVO!!!!!!
> > .
> > Toiveesi on juuri saapunut.
> >
> > Kopio tämä päiväkirjaasi seuraavan viidentoista minuutin sisällä, ja..
> >
> >
> > Toiveesi tulee täyttymään.
> >
> >
> >
> > Se on lupaus.

italia Sunnuntai 12.07.2009 01:14

maanantain italiaa ;)


kuka haluu tuliaisii ??

ilmottakaa sit maanantai aamupv mennes.

tai sit txt joku muu pv. :=)

uitto on mun idoli !Lauantai 04.07.2009 03:35

sonjj sanoo:
ö-ö uitto med ripset
sonjj sanoo:
o-o normi uitto
sonjj sanoo:
Q-Q uiton lasit on väärinpäin
Olkkeu sanoo:
xD
sonjj sanoo:
0-0 uitto suuttuu
sonjj sanoo:
D-D uitto kyylää
sonjj sanoo:
hyllyjä ofc
sonjj sanoo:
c-c uiton silmät ovat haljenneet kahtia
Olkkeu sanoo:
omg
sonjj sanoo:
niimpä :o
sonjj sanoo:
uitto sweduilee å-å
sonjj sanoo:
uitto on hypnoosissa 9-9
sonjj sanoo:
6-6
sonjj sanoo:
uitto perwoilee 6-9
Olkkeu sanoo:
XD
sonjj sanoo:
uitto sekoaaaa @-@
Olkkeu sanoo:
xD
sonjj sanoo:
G-G uiton silmälasit meni rikki
sonjj sanoo:
uiton silmät valuu U-U
sonjj sanoo:
uiton silmiin sataa lunta *-*
Olkkeu sanoo:
xDXDXDXD
Olkkeu sanoo:
sul o hauskaa
sonjj sanoo:
uitto nukkuu -_-
sonjj sanoo:
uitto syö ( ilman laseja ) oOo
Olkkeu sanoo:
xD
sonjj sanoo:
uitto ei tajuu ?-?
sonjj sanoo:
uitto häikäistyy ¤-¤
sonjj sanoo:
uiton silmät tuplaantuu 8-8
sonjj sanoo:
uiton silmät kohoaa O-O
sonjj sanoo:
uitto kuolee x-x
sonjj sanoo:
uitto on juonut liikaa >-<
sonjj sanoo:
uiton silmät venyy |-|
sonjj sanoo:
uitolla välähtää !-!
sonjj sanoo:
uitolla ei ole silmiä :o :( `-´
sonjj sanoo:
hehe
Olkkeu sanoo:
xD