IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -
Sosiaaliset verkostot 1980 luvulla alkoivat hajota ympäriltäni ja tilalle ei ole eikä tule mitään..

Ikäiseni ei ovat ilkeitä kollektiivisesti kuin yksilöinä jo sitä psykologit joita on 5-6 henkilöä he syyttää tästäkin siis minua itseäni on juuri siis näin..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Julkisuuden henkilöt ovat lähellä vihannissa sieltä mäntylampi tanssilava joka on mahdollistaa sinne pääsee linja autolla..

Olisi kamera mukana 299 valokuvaa joissa on julkisuuden henkilöitä jopa ja artisteja kattava kokoelma tätä samaa..

Aina 1980 luvulta 1990 luvulle asti tästä vielä 2000 luvulle..

Tälläistä kuvaa ei oteta ellei artisti ole tähän suostunut se ei ole mahdolista edes olla näin koska olen yleisön edessä...


Oppinut miten ja millä tavalla pääsee suhteessa yleisöön taustalle jos olisi opetellut kameran käytön jo 1980 luvulla..

Voisi olla joukko kuvia joissa joitakin yleisöstä ja artisti ja muusikoita joka lähtöön taustalla muita..

Ja he no avustaa ja toimii avustajina..

Tilataide tila 1986 - 89 oli näin olen sen kautta kuvannut tämän näin tässä kohtaan oli pöytä sinä aikana jona siinä....


Ruokolahti 1988 kävi alkupuolella rock muusikoita ja näitä joihin sain jo kosketusta keskustelu ei ole monologia..

Ja jo siinä on dialogia mukana..

Kättelee minä toimisin noin minua kumasteltaisiin miksi minä yritän olla täydellisen hienotunteinen sillä tavalla .........


Vasta 2016 jälkeen kun tämä on paikallisen historian tallentamista joka johti kaikilla on puhelimessa kamera ja tallentaa sitä..

Tallentamisen merkitys väheni vuosia eteenpäin..

Miljöön ja taideteosten tallentaminen on oli arvo ei samalla tavalla mene hukkaan tämä tuli tilalle 2019 jälkeen..

Vuonna 1986 - 1989 siis aloittamani tilataidehanke yläparvella lavan tilassa johtanut moniin muihin seurauksiin joista...


Minkä minä aloitin 1986 -89 aikana..

Jopa silti pitkässä juoksussa jopa toi sinne jopa siis niitä siis jopa taideteoksia huvipaikalle lasten ja nuorten taideleirejä..

tykkyläinen ruokolahdella : paikallisella huvipaikalla................................


Minä syrjäytin itseni onnistumalla vaikuttamisessa tähän kaikkeen joka on nyt jo historiaan kirjoitettua aihe materiaalia..

polkupyörä ja teoskuljetin 1990 luvun alkupuolelta alkaen on kuljettu tällä tavalla ...................


Ja tämä on ollut todella niin monen todella siis jopa nähtävissä jo ennen sosiaalista mediaa..

Sosiaalisessa mediassa näkyvyys on samalla tasolla kuin sitä ennen oli
jo nähtävissä...

Seuraajia on vähän mutta näkyvyys on tuhansia ihmisiä kertynyt siinä mitassa..

Ja siis ei olisi mikään siis ihme ja siis jos jossakin vaiheessa vielä johtaisi läpimurtoon..
Eilenä oli todella liukasta kun kävelin terveyskeskukseen verikokeisiin pysyin onneksi hyvin pystyssä en kaatunut se mäki minkä menin ylös ei ollut onneksi hirveän liukas ja sitten kun olin menossa kotia kohti niin jää oli jo vähän sulanut pois. Kävin kaupassa verikokeiden jälkeen ja se oli aivan täynnä ihmisiä no onneksi tänään eikä huomenna tarvitse mennä kauppaan kierrän ne aivan kaukaa nyt. Alkaa ihan ahdistaa jos on kauheassa ihmisjoukossa, mutta onneksi harvoin yleensä mä aina selviän siitä aika hyvin en pelkää onneksi muita ihmisiä. Mä aina ajattelen sillä hetkellä että se kestää vaan hetken. Kun olimme silloin laivalla kavereiden kanssa silloin oli kauheasti ihmisiä alkoi ahdistaa, mutta selvisin siitä kun kaverit oli mukana. Alan tässä kohta maksamaan laskuja pois takuueläke tuli eilenä hyvä niin selviää loppukuun ja olen siitä kyllä iloinen että eläke nousee sen huimat 8 euroa ensi vuonna kun siirrän sen joka kuukausi säästötilille, niin se on huimat 100 euroa vuodessa. Tarkistin lääkkeitä leponexit riittävät pariksi viikoksi käyn hakemassa niitä ensi vuoden alussa lisää ja samalla masennuslääkkeet mitkä alkaa kohta loppumaan. Joudun sitten maksamaan omavastuun lääkkeistä tammikuussa ja niihin menee se 70 euroa onneksi hoitotuki raha tulee kuun alussa niin se menee lääkkeisiin. Ennen se oli 50 euroa mutta nousi nyt 20 eurolla onneksi se pitää vaan maksaa kerran vuodessa. Olo tuntuu onneksi hyvältä kaikki on todella hyvin ei ole mitään joulu stressiä päällä semmoinen rento ja rauhallinen olo. Hyvällä fiiliksellä viettämään joulua vanhempien, sisarusten ja poikaystävän kanssa tulee kiva joulu varmasti. Alan tässä pikkuhiljaa pakkailemaan kamoja jouluna ei ole vaatekriisiä tiedän mitä puen päälle valitsin jo vaatteet valmiiksi eilenä.
Otan aamulääkkeet, tiskaan ja pitäisi pyykkiä vielä pestä tässä vielä ennen kun lähden viettämään joulua huomenna hoidan ne aamusta vaikka kun on aikaa niin maanantain voi ottaa rennommin.

Jack84XXYöaika ja uusi ylläri :)Luonut: Jack84XXLauantai 21.12.2024 01:10

Vielä täs valveilla ja äsken nautiskelin ananaspaloja on hirmu hyviä ja kevyttä välipalaa noms mut eipä se ole se päällimäinen juttu vaan yksi ihminen tuli jutuille fb:ssä ja oikein mukava keskustelu oli ja ehkä vielä törmätäänki livenä ainaki alustavaa puhetta siitä, ei haittaa ei ollenkaa ja on kannattanu rukoilla näitä ja olla sitkee vaikka välillä hankalaa mut valoa tunnelin päässä ja täysin ansaittua varmasti ^^

Paha ihminen kun en ole ja oon kehittänyt sisintäni parin vuoden aikana tuloksia saavuttaen nii helpompi olla itsensä ja ystävien kanssa :)

Jospa ensi vuosi alkaisi uusien liveystävien kera. .aika näyttää ja toivo yllä aina ^^ <3
Tänään on perjantai ja joulukuun kahdeskymmenes päivä. Kävin ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu pilvisessä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi riisipuuroa. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä syksyisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Artviros[Ei aihetta]Luonut: ArtvirosPerjantai 20.12.2024 21:34

Joulun aika on kaunista aikaa, vaikka sää täällä Salossa ei kovin jouluinen olekkaan.

Menemme taas äitini kanssa mökille joulun pyhäpäiviksi.
Rentoilua.

Jack84XXViikonloppua vuan :)Luonut: Jack84XXPerjantai 20.12.2024 20:38

Ei erikoisimpia tässä ystäville hyvvee lupsakkoo viikonloppua :)
Otan tuossa kupin iltakahvia ja kinkkuleivän, sit pepsi maxia, sipsejä ja jotain viihdyttävää telkusta tai netistä ei sen ihmeempää, näillä eväillä tämä ilta siis :) ^^

https://www.youtube.com/watch?v=-yQTteNS1nI

mirrikeisariMuar computers to FUCK.Luonut: mirrikeisariPerjantai 20.12.2024 18:32

Tomi1989PeliLuonut: Tomi1989Perjantai 20.12.2024 18:21

Alkaa kohta

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Perjantai 20.12.2024 14:36

Ootko koskaan sekasin?Perjantai 20.12.2024 14:35, 9 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Tomi1989MokkulaLuonut: Tomi1989Perjantai 20.12.2024 14:23

Tulee ehkä tänään

mira-x[Ei aihetta]Luonut: mira-xPerjantai 20.12.2024 14:15

Sulla on varmasti kiireistä kun on joulu ja kaikkea mutta tiedät varsin hyvin mitä mä ajattelen susta <3 <3 <3

Tomi1989Jääkiekon mm-kisojaLuonut: Tomi1989Perjantai 20.12.2024 13:50

Pelaan nhl 25 pelissä
Ongelma on tämä jos julkisuuden henkilö..

Siis tekee vaikka sen mikä on vastaus johonkin joka joka tulee todella laajakaistan hinnalla kyllä perille asti mutta..

Harva suomessa elävistä ja vaikuttavista siis julkisuuden henkilöistä siis tosin tekisi niin..

Tulee niin ja tulisi tulla suoraan toisen kotiin asti koska..

Ja koska siis se viestikin sieltä on aina se pakko tarkistaa siis niin monilla tavoilla...

Tarkistaminen jää minulle ja koska siis julkisuuden henkilö elää kuin siinä toisessa todellisuudessa..

Ja jossa ei ole minun kohdalle jäävää ongelmaa..

Ja saattaa olla ura ja resursseja ostaa palveluja asiat oikeilla kohdillaan mutta..

Joihin minulla ei ole varaa..

Ei ole aikaa selvittää kuka on tämän viestin lähettänyt jos on lähettänyt on kiusallista vastata siihen millään tavalla..

Ja siis onko se totta edes nyt ja..

Täytyy olla henkilö on ottanut lisää sitä elämänsä siis näkyvyyttä painetta julkisuudesta itselleen kannettavaksi..

Aikaa on kiire uralla on paineita...

Ja ei vastaa ei ehkä edes muista jokin on nyt jäänyt hoitamatta..

Netissä on ohjelma en ole tavoitettavissa..

Varaa ostaa asentaa ohjelmaa joka on salattuna jotta ja kun en voi niin siis heti toimia..

Jonkun pitää asentaa ohjelma joka maksaa..

Ja on kuukausia odottaa tätä ja aikaa ja ei ole uskottavaa tämä tuli siis no henkilöltä jonka sivun kautta se tuli minulle..

Oikea vastaus oli yhden henkilön kohdalla tulla kaveriosioon vaikka oli jo täysin todistettavasti oikea viesti..

Valokuva luuli minä olen hänen ystävänsä kaltainen julkisuus esti olemasta sitä mitä hän on etsinyt poistin itseni ja en..


Mikäli hän ei vieraile kotonani näitä on kohdattu jo 2-7 henkilöä on turha tarkistaa kuka tämä on yrittää olla kaveriosiossa ja..

Parissa päivässä poissa henkilö jo peruu sen koska minulle tietty määrä jo julkisuutta on sosiaalisesti ja taloudellisesti eduksi..

Jonka tämä kokee haittana itselleen..

Jos olen syrjäytynyt sosiaalisesti tai olen syrjäytynyt koulutuksellisesti ja ei ole resursseja matkustella selvittää sitä kautta tätä asiaa..

Voi olla salatut puhelimet numerot ja joka toimii avustajana ei ryhdy siihen selvittäisi sen puolestani..

Tämä vastaa kokemustani tästä asiasta..

Ne jotka on tästä jotakin sanoneet ei käsitä tätä heti huijausta ja on siis turha yrittää viestittää mitään ja kohta myös..

Kuka hyvänsä asettaa ehtoja vieraantumisen tila..

Ja ne siis jopa ihmiset vieraantuu jopa toisistaan on todellisuutta..

Ne jotka ei koskaan vastaa asettaa lopulta sen eston he ei edes netin siis kautta pidä yhteyttä yllä..

On turha lähettää joulu kortteja koska ei tule mitään sitä millä on todella merkitystä..

Ihmissuhteet sosiaaliset verkostot vain hajoaa ympäriltäsi..

Vieraantumisen tila jo itsesään lisää itseään..

Ja siis koska kaikki maksaa ja on se on ihmisiä joilla ei ole varaa puheluihin ja joulukortteihin..

Tätä ei voi muuttaa koska vieraantumisen tila jää lopulta pysyväksi joka johtaa sinä et edes voi viestittää...

Ja olet katsottu ette ole kavereita henkilö ei ole tavattavissa..

Tässä ohjelmassa hän ei ole tavattavissa..

Ja siis joten et ole hänelle häiriö koska olet aina ulkopuolella..

Ja siis koska et ole häiriö tätä keinotekoisesti tarvitse asettaa niin..

Sosiaalinen media on suuri yksipuhelu sinne siis jo tietoverkkoon jossa
ei ole yhtään kaveria ei ole mitään..

Yhdysvalloissa ja siis muualla sosiaaliset taloudelliset erot historiallisesti katsoen syvemmällä tasolla sitä mitä ne on...


Henkinen köyhyys aineellinen köyhyys elämän tason ohella elintason ja elämä ja yhteiskunta on sosiaalisesti eriarvoinen..

Joka on motiivi miksi voin viestittää toiselle puolelle maailmaa..

Koska ne ongelmat jää sinne ne ei sieltä tule tänne ne voi aina unohtaa koska on ohjelma joka hienotuntoisesti ohittaa elämäsi..

Hädän huutoja ei kuulla huudat tyhjyyteen sitä kohtaloasi..

Katoat ajasta ja tilasta..

Ja jos sinua ei kuulla sinua ei ole olemassa edes nyt siis et ole siis edes yhtään siis mitään...

Ja ei herätä mitään muissa...

Ja siis koska nyt on todella siis jopa nyt hienotunteista olla hyljeksitty vieroksuttu syrjäytetty ihmisenä..



Psykologit psykiatrit asettaa tämän viestisi on luettu eteesi tulee tämä he ei ole tavoitettavissa koska ei ole aikaa ei tilaa sinulle..

Hätääsi ei kuulla sitä ei nähdä lakisäteistä velvollisuutta ei ole..


Kaikki on asetettu sosiaaliseen mediaan itseensä..

Olet tietoverkossa ei mitään muuta mikään ei muutu..

Ja vaikka henkilö on olisikin aina aito..

Jo siis silti tähän sisältyy talouden sosiaalisen elämän jatkuva syvenevä eriarvoisuus hyväntekeväisyyttä on mutta..

Se ei korvaa ei korjaa sitä eriarvoisuutta nyt en kerro tosin julkisuuden henkilöitä on enemmän..

Ja joita on kohdattu konkreettisesti huvipaikoilla kolmesataa ja muusikot ja muut siinä 590 henkilöä tultaessa 2000 luvulle..

Osapuilleen näin..

Alkaen 1980 luvun alusta..

Netissä he tosin on yhtä kaikki ihmiset siis uteliaita mutta aina huijaus ja pilan teon riski olemassa..

Tämä on siis vain todella korvannut hajoavan sosiaalisen verkoston ja tasapainottanut elämääni monin tavoin..
Koska on näin kuin on nyt vain jos kun tätä ei ole ajassa ja tilassa siis no olemassa ohjaava vaikutus portit ulottuvuustasoilta on siinä..

On kaaoksessa tietoisuuden siirtymisen kannalta katsoen..

En ole tietää sen tehneeni monta yhtäaikaista merkitytä ja tarkoitusta ja nyt kun on tietoinen kukaan ei sitä käsitä eikä ota todesta..

Tämä on energiaa aikaa ja tilaa tämä ei ole seinämaalaus jos jotakin tästä tuhotaan sitä ehjänä irrottamatta se on..


Koko tila olisi pitänyt purkaa ehjinä osina siirtää toiseen tilaan ajassa joka on tekemättä nyt..

Pakko päästää irti tästä osuu siihen ikävään tosiasiaan minun yliminä eikä edes sisäinen tahtoni hyväksy tätä..

Sitä ei ole tehty niin kuin olisi pitänyt olla nyt..



Vaikka siirtäisin jos voisin siirtäisin tietyt tiedot menneisyydessä itselleni vaikuttaisi nyt olevaan ei silti muuta menneisyyttä..

Ajassa on tiloja joissa voin toimia toisin asioiden suhteen..

Outlander sarjassa..

Ei siis tämä muuta mitään..

Ja matkan tekijä sarjassa on kuvattu miksi on näin koska aika ja silti ne yhteiskunta ja jopa ihmiset..

Ei muuta tapaansa suhtautua ja toimia vaikka he tietäisivät miten asiat todella on sen tai tuon suhteen..

Joitakin asioita voi vähän silti tehdä toisin toiset asiat on sama ajan tilan jatkumossa oleva asian tilana koettu kokonaiskuva..

Jokin nyt varastotila olisikin 12 metriä 59 senttiä pitkä ja noin 7 metriä 50 senttiä leveä 3 metriä korkea huonetilana..

Resurssit riittävät tähän ja muuttaisi varastossa on suhteessa tietty määrä materiaalia..

Työtilana tässä tilassa kattotuolien välissä olisi koska siinä 5 sentin tila voi olla vaikka lautapaneelia...

Ja sen katon alla viiden sentin tila jossa tuulee ja katon alla on..

Minulle ominainen ratkaisu jossa on kattolautaa lautapaneelin tavoin sen alla..

Ja päällä on peltikaton runkona..

Rakenne jossa kosteussiirtona kuuluva alla oleva kate ja ohjaa kosteutta pois..

Huhtikuun ja syyskuun välissä työtilana..

Voi muuttaa eriteen avulla työtilaksi jossa on 5-7 siis asteen säilytyslämpötila talven ajan..

Nyt resurssikysymyksenä ratkaistu 1990 luvulla näin..

Lotto voitto on yhtä kuin on vapaa tahtosi ihmisenä toteutuu tietyiltä osin on näin kuin se on muuta ei voi olla nyt...


Joka on resurssit itse tehty työ on ohittaa muut vaihtoehtoiset oletukset ja toiveet turhina ajatuksina..
Làm thế nào để xác định được hoạt tính của papain trong các chế phẩm thực phẩm, thức ăn hay dược phẩm, từ đó đánh giá được chỉ tiêu chất lượng sản phẩm? Nếu bạn cũng đang băn khoăn thắc mắc về vấn đề này thì hãy cùng chúng tôi tìm hiểu ở bài viết dưới đây nhé!
Enzyme papain có ý nghĩa thế nào trong đời sống của chúng ta
Papain là một trong những enzyme tiêu hóa thuộc nhóm protease trong tự nhiên được biết đến sớm và nhiều nhất hiện nay (enzyme papain). Enzyme sinh học này được chiết tách và phân lập lần đầu tiên vào năm 1879 từ nhựa của quả đu đủ.
Xét về tác dụng, papain đóng vai trò vừa là một endo-protease vừa là một exo-protease nên có thể thủy phân protein thành các polypeptid và các acid amin. Tính đặc hiệu cơ chất của papain rộng, nó có thể thủy phân hầu hết các liên kết peptid, trừ liên kết với proline và với axit glutamic có nhóm -COOH tự do.
Nhờ hoạt tính thủy phân protein mạnh mà papain được ứng dụng rất rộng rãi ở nhiều lĩnh vực khác nhau trong đời sống của chúng ta. Những ứng dụng quan trọng nhất của enzyme papain là:
Trong lĩnh vực thực phẩm, papain được dùng rất phổ biến trong sản xuất bia rượu, các chế phẩm thịt cá, công nghiệp chế biến sữa, sản xuất bánh ngọt, bánh quy…
Trong ngành mỹ phẩm làm đẹp, papain được sử dụng trong các sản phẩm tẩy tế bào chết trên da, chống lão hóa da, giúp phục hồi vùng da bị tổn thương…
Trong lĩnh vực bảo vệ môi trường, papain được ứng dụng trong các sản phẩm xử lý chất thải, làm giảm mức độ ô nhiễm.
Trong công nghiệp chăn nuôi, papain được bổ sung vào trong thức ăn của vật nuôi hay làm các chế phẩm để làm sạch môi trường thủy sản.
Trong lĩnh vực y dược, papain thường được dùng nhiều làm thuốc hỗ trợ tiêu hóa, trị chứng biếng ăn, ăn không ngon miệng, khó tiêu… Bên cạnh đó, papain còn được sử dụng để giúp chống viêm, kháng khuẩn hay để loại bỏ những dị vật thừa, những protein chết và không cần thiết trong cơ thể.
Cách xác định hoạt độ của enzyme papain
Chúng ta không thể đánh giá được chính xác chất lượng của sản phẩm cũng như độ hiệu quả nếu như không biết được hoạt độ của enzyme papain trong đó. Vì vậy mà nhiều phương pháp xác định hoạt tính của papain đã được ra đời dựa trên 2 nguyên lý cơ bản là:
Nguyên lý 1: đo lượng cơ chất bị mất đi hoặc lượng sản phẩm mới được tạo thành trong một thời gian xác định ứng với một nồng độ enzyme xác định.
Nguyên lý 2: đo thời gian cần thiết để thu được một lượng biến thiên nhất định của cơ chất hay sản phẩm tạo thành, từ đó xác định được nồng độ của enzyme.
Phương pháp được sử dụng phổ biến hiện nay là phương pháp Anson cải tiến:
Phương pháp này thường được dùng để xác định hoạt tính của papain trong các loại thực phẩm, thức ăn chăn nuôi hay chế phẩm sinh học.
Bản chất của phương pháp này là dựa trên nguyên lý số 1 ở trên: cơ chất được sử dụng là casein, môi trường phân giải là môi trường kiềm.
Dưới tác dụng của papain casein sẽ bị thủy phân ra thành các đoạn peptid mạch ngắn và một số acid amin. Sản phẩm thủy phân được dùng là acid amin tyrosine và tryptophan. Xác định được nồng độ của 2 acid amin sản phẩm sẽ tính được hoạt độ của papain trong chế phẩm.
Mua nguyên liệu papain ở đâu chất lượng tốt nhất?
Do nhu cầu sử dụng enzyme papain trong đời sống của chúng ta hiện nay là rất lớn nên đã có rất nhiều đơn vị cung cấp nguyên liệu này được ra đời. Tuy nhiên, không phải đơn vị cung cấp nào cũng uy tín và mang đến những sản phẩm chất lượng cao.
Tại thị trường Việt Nam cũng có không ít những đơn vị cung cấp nguyên liệu papain khác nhau nên để tránh mua phải hàng kém chất lượng (papain có tác dụng gì), chúng ta cần phải tìm hiểu kỹ nguồn gốc sản phẩm cũng như thông tin nhà sản xuất.
Để mua được papain chất lượng tốt với đầy đủ giấy tờ kiểm định của cơ quan chức năng thì một trong những sự lựa chọn hàng đầu hiện nay chính là Công ty cổ phần hóa dược và công nghệ sinh học Biogreen.
Với gần 10 năm có mặt trên thị trường Việt Nam, Biogreen luôn nằm trong top hàng đầu những công ty cung cấp nguyên liệu hóa dược, cao dược liệu và sản phẩm công nghệ sinh học. Lựa chọn Biogreen bạn sẽ không còn phải lăn tăn về vấn đề hàng giả hàng nhái cũng như chất lượng của sản phẩm.
Mukava päivä eilenä nukuin aamupäivän koska heräsin silloin yöllä kolmelta kannatti niin olin sen jälkeen paljon pirteämpi menin käymään lidlissä ja tokmannilla. Ostin tokmannilta pari hautakynttilää mitkä vien jouluna haudoille ja poikaystävälle joululahjaksi pätkis suklaata. Poikaystävä sanoi mulle ettei tarvitse ostaa mitään sille jouluksi, mutta halusin jotain pientä antaa edes sille koska mä tiedän että mä saan siltä sitten jouluna suklaata. Eilenä oli aivan ihana loskakeli ja satoi räntää saa nähdä onko tänään samanlainen keli mun pitää mennä verikokeisiin tänään aika kahdentoista jälkeen kävelen sinne terveyskeskukseen ja sen jälkeen ajattelin käydä samalla taas kaupassa ja ostaa lisää tuota piparkakku teetä mikä on niin hyvää. Olen nyt juonut kaikkia joulu tee makuja kivaa vaihtelua koska yleensä mä juon vaan vihreää teetä. Olo tuntuu edelleen hyvältä ollut todella mukava viikko ja se on parasta kyllä että alkoi parin viikon loma. Mä uskon että lomalla ei tule mitään huonoa oloa koska meditoin ja teen mindfulness harjoituksia sekä ulkoilen ja lenkkeilen paljon siinä saa samalla raitista ilmaa. Eikä ole oikeastaan mitään stressiäkään tai huolia ja murheita mulla on kaikki todella hyvin tällä hetkellä semmoinen rento ja hyvä fiilis päällä. Netflixiin oli tullut uusi sarja mitä aloin katsomaan sen niminen kuin "Samaa sukua" kausia on tullut siitä 6 ja vaikutti ihan katsottavalta kerkesin katsoa pari jaksoa. "New Amsterdam" sarjan viides kausi tulee Netflixiin joulukuun lopulla ja sitä odotan innolla yksi mun lempi sarja.
Pidän siitä sitten katsomismaratoonin joku viikonloppu kun on aikaa. Otan aamulääkkeet ja tiskaan sekä alan katsomaan youtube videoita näen myöhemmin mun kaveria menen sen luokse kylään keritään nähdä ennen kun me lähdemme joulun viettoon molemmat vaihdetaan samalla joululahjat.
Tänään on torstai ja joulukuun yhdeksästoista päivä. Kävin ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu pilvisessä säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi nakkikastiketta, perunoita, kaurajauhispastavuokaa ja salaattia. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä syksyisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Jack84XXIlta&kohti viikonloppuaLuonut: Jack84XXTorstai 19.12.2024 22:45

Eletty tääkin päivä paljo lunta tänää ja se siirsi yhtä homma huomiseksi vaan ei sekään homma karkaa ja huomenna sen kimppuun sitte nii on pientä askaretta ja avun antoa kans :)
Hieman yhä flunssi kiusaa rasittavine oireineen mutta ku ei kuumetta ni mitä voi oottaa, kärsivällisyyttä vaan tän kanssa ja kyllä sitte joku kerta on taas parempi näillä mennää, huomiseks on vielä eilen väsättyä ruokaa hyvä annos ja pieni kinkkuki ni siitä saa sämpylän kanssa pienen herkun ku esim kahvin kera nauttii mie ainaki tykkään ja Tiistaina sitten uunissa paistettua nams tosin saattaa hetkeks kiintiö taas täyttyä sit :D

Koitan muuten tässä tähdätä siihen että vuoden alkupuoliskolla saisin sen ajokortin tosiaan viimein takas en edes kehtaa suoraan puhua siitä puoskarista joka on täys..... toivottavasti sen tilalle tullut on älykkyydeltään parempaa luokkaa eikä tee mielivaltaisia diagnooseja yms.
Pidän pääni ja otan ihan rauhassa nii kyllä kaikki järjestyy ja jos tulee takapakki nii elämä on vaan sellaista mut tottakai hyvään ja parempaa tähdätään ilman muuta.

Mie jatkan iltaani kunnes otan melatoniinin ja pian sen jälkään matkaan untenmaille :)
Olen fanittanut Hessua muusikkona pikkupojasta asti. Hän tutustutti minua Jimi Hendrixiin ja Peter Greeniin. Tykkään Heikin sävelkielestä. Siinä on jotain leikkisää, samoin kuin hänen persoonassaan.

Yksi mieleenpainuvimpia keikkoja, joita olen eläessäni kokenut, oli, kun onnistuin 17-vuotiaana isoveljeni ja hänen kavereidensa seassa pääsemään portsarin ohi Kuopion Henry's Pubiin kuulemaan Heikki Silvennoinen & the Restin keikkan. Anssi Nykänen oli rumpalina, Harri Rantala basistina ja Jarmo Nikku kitaristina. He olivat erittäin taitava komppiryhmä Suomen parhaalle blueskitaristille.

Tässä videoklipissä, jonka linkkaan näkyy jotain tietystä Silvennoisen herkästä musikaalisuudesta. Kitaran lisäksi myös hänen lauluäänensä on puhutteleva.

https://www.youtube.com/watch?v=UpKaZ0ICfxk

Levätköön rauhassa.
« Uudemmat -