IRC-Galleria

Black Sabbath ruletz

Jos kaikki menee kuten pitääkin, olisi toukokuulla tulossa ensimmäiset varsat.
Ensi vuonna pitäisi olla kolme karsinaa joten jokaiselle tammalle omansa. Oljet olen saanut jo varattua kunhan Markku ne minulle muistaa tehdä.

Sain alkuviikosta tehdyä diilin parin niityn laiduntamisesta. Lähin naapuritalomme on autiona ja bongasin sen pihasta auton tiistaina ja hilpaisin tiedustelemaan lähiniityn kohtaloa. Iloinen yllätys oli, kun talon omistaja kertoi itseasiassa miettineensäkin että kun meillä on noita hevosia niin mahtaisiko laiduntila kiinnostaa. Iloisemmaksi yllätys muuttui, kun selvisi että lisämaata löytyi metsikköineen vielä meidän ison laitumen takapuolelta samanverran. Nyt on hehtaari enemmän ensi kesäksi ja täksi syksyksi :)
Tammat ja tulevat varsat (jahka saadaan alulle) kiittävät mukavaa naapuria!

Elsa ultrataan alkuviikosta, Anne vei Hetansa keskiviikkona Nurmijärvelle laiduntamaan ja Matleenan seuraavan kiiman pitäisi alkaa reilkun viikon kuluttua. Ne ovat kuulemma luonteva pari keskenään Nipsun kanssa ja laiduntavat rinta rinnan - rakastavaiset :)

En tiedä mikä remonttiprojekti meillä on ensi vuonna meneillään, mutta en jaksa uskoa että keittiö on tullut talven aikana valmiiksi, joten mahdollisesti silloin teemme sitä. Toivottavasti kuitenkin lastenhuone on saanut lattiansa jotta esikoinen voi muuttaa sinne asumaan. Voihan olla että ensi vuonna odotellaan jo seuraavaa... kuka tietää ;)

Kuonovihollinen makaa vastapäisellä sohvalla pää tassujen päällä. Silmät ovat painuneet kiinni ja se selvästi nautiskelee auki olevan ikkunan tuomasta henkäyksestä. Ulkona ei ole kuitenkaan niin kiva olla yksin että sinne viitsisi jäädä nyt kun emäntä tuli kotiin. Halla jäi narunpäähän katselemaan viedessäni kauppakassin sisälle joten hain sitten senkin tänne seurakseni. Yhdessä lepäillään paossa iltapäivän auringosta.

Yy on ollut meillä nyt reilun vuoden. Se tuli kesäkuun ensimmäisinä lomapäivinä pienen pienenä mutta reteänä koiranpoikasena. Olen varmasti lellinyt sen piloille, mutta kuritta se ei ole kuitenkaan kasvanut. Kouluttaa olisi voinut enemmänkin ja varmaan se oppisikin jos vain olisi jaksuja ja aikaa. Herkkujen perässä koiran saisi vaikka kiipeämään perä edellä puuhun kun vain osaisi opettaa.

Eilen kävimme kaksin kävelemässä, mutta nämä helteet ovat liikaa Hallalekin. 20min lenkin jälkeen se heitti juomisen jälkeen maaten ja läähätti kuin tapettava lehmä. Hetken jo pelästyin ettei se ole saanut lämpöhalvausta pikku lenkistä mutta vähitellen se tointui ja koitti etsiytyä viileämpään nurkkaan. Vahinko vaan että ulkoa tuleva ilma oli vieläkin lämpimämpää kuin se mitä meillä on täällä sisällä. Illemmalla menimme pihan varjoon ja harjailin koiruuttani puolisen tuntia. Karvanlähtö taitaa olla just pahimmillaan nyt.

Haltexi on sellainen koira jonka olen halunnut. Reilu, rehti ja rakastettava. Se on ehkä hieman perhekeskeinen, eikä mielestäni koskaan näyttänyt todellista minäänsä vieraiden ollessa paikalla. Mutta suuren osan päivästä vietämme kaksin joten uskon tietäväni millainen sylimyyrä lapikkaani on. Kun ikää tulee lisää, luonne tasoittuu varmasti muillekin siedettävämmäksi. Mutta se olikin yksi asia mistä kiinnostuin koirarotua valitessani: Porokoira saattaa olla pidättyväinen vieraita kohtaan. Näinollen se olisi meidännäköinen koira - kuitenkin kohtelias ja asiallinen.

Talliksi kuukaudessa - projekti tuntui aika toivottomalta. Olin ihan jumissa nuijittuani isot määrät betonia lecalla ja kärrättyäni ne pihalle, tammikuun pakkasessa myöskään ovien rakentaminen ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin olisi kuvitellut. Kaikki kunnon työkalut puuttuivat ja Lauri näki valtavan vaivan sahatessaan käsin rimoituksia vs-laudasta. Itse rämmin lumessa nuppuroiden ja langan kanssa ja korjailin aitaa. Sähkötkin saatiin pelaamaan. Loppuviimein hakkasimme karsinoiden puutteessa tallirakennukseen alustavat aitaukset joissa hevoset olivat yöt ja varsinaiset boksit rakennettiin sitten helmikuun aikana.

Sinä päivänä oli 2003-2004 talven ainoa, mutta sitäkin pahempi lumimyrsky. Kuulin myöhemmin että tutuilta oli peltoaukealla lentänyt tyhjä traileri autonperästä silkan tuulen voimasta ja mekin tulimme 40km/h vauhdilla suuren osan matkaa. Oltiin paikanpäällä vähän mietitty josko olisi viitsinyt kuljettaa hevosia ollenkaan mutta kun Kylmäkoskelle asti oltiin tultu niin päätettiin sitten ne viedä. Ekan kerran kiinni jäätiin jo siellä päässä kun piti nousta pihatieltä varsinaiselle tielle. Mersu jumahti hankeen.

Hevoset eivät olleet matkasta moksiskaan vaikka olikin Sakun ensimmäinen kuljetusreissu. Molemmat pällistelivät kopin suojista kun matkalla pysähdyttiin tarkistamaan tilanne.
Teiden auraus oli pahasti jäljessä joten ajattelimme ajaa pitemmän kaavan kautta. Se tie olisi isompi mutta eipä aurattu sekään. Lähdimme kuitenkin yrittämään. Yhtäkkiä tajusin että kaikki ympärillä oli vain yhtä ja samaa valkoista. Sen, missä tie meni, saattoi päätellä lyhtypylväistä mutta lumi puhalsi peltojen yli yhtenäisenä mattona. Saavuimme sopivaan ahteeseen ja vauhti loppui tasan siihen. Ei päästy eteen, eikä oikein taakse kun oli pimeää enkä nähnyt peruuttaa. Kaikki oli vain yhtä ja samaa peltoa, jossain lumen alla oja ja me kuin pienessä veneessä myrskyn keskellä. Junnasin mersua aina vain pahemmin paikoilleen sutimaan.

Kaikeksi onneksi lähitalosta tuli traktori. En tiedä miten koskaan olisin voinut riittävästi kiittää heitä. Vetivät meidät mäkeä ylös ja aurasivat lenkin Maikkalan risteykseen asti! Sillä päästiinkin jo hyvää vauhtia ylläpitäen Kartanonmäen juurelle. Vedin auton ja traikun niin pitkälle penkkaan kun sain. Turha edes kuvitella vetävänsä koppia ylös.

Vanhempani olivat mäen alla odottamassa ja auttoivat sillan alas. Minä nappasin Sakun ja Lauri Matleenan ja juoksimme edelleen yltyvän lumimyrskyn halki mäkeä ylös ja hevoset äkkiä talliin heinien eteen. Kopin ja auton suhteen ei sinä päivänä voinut enää mitään. Kaivettiin sitten aamulla auto esiin kun lähdettiin pizzaa hakemaan ja kopin palautin parin päivän päästä.

Näin saatiin klaffit meille kotiin. Näppärä orivarsa Saku keksikin usein kaikenlaista ja oli hyvin hankala alkuunsa. Ei antanut minun koskea ja hyökki päälle. Käsittelyrutiini puuttui ja mielessä oli vain silmätipat joita se oli saanut loukattuaan itsensä pari kuukautta aikaisemmin. Kuitenkin nopeasti sekin alkoi käyttäytyä hevosiksi ja varmaan osittain muuttostressin aiheuttama agressiivisuus jäi pois. Tallillemme muutti myös yli 20-vuotias täykkäritamma Nice Shoes DK, jonka omistaja Kata ei sitten käynytkään kovin usein. Talvi ja kevät sujuivat kuitenkin jouhevasti ja puuhailu hevosten kanssa lähti mukavasti käyntiin.

Näin viimeyönä unta ystävästä. Miten hän nauroi, oli oma itsensä niinkuin aina ennen.
Unta ystävästä joka on tavoittamattomissa. Missä hän nyt on? Kuka tietää...

Lauantaina tuntui että ei olisi pitänyt nousta sängystä ollenkaan. Piti mukamas käydä kylppäritarvikeostoksilla ja yli 100e meillä menikin, mutta mitään ei oikein saatu hankittua. Voi jotkut saakelin koukut maksaa 20e/kappale. Eihyvääpäivää.

Lisäksi Laurille iski vielä päänsärky, oikein kunnollinen sellainen joten lähdettiin enempiä miettimättä kotiin ja kaupastakin jäi puolet ruuista ostamatta kun toinen vaan kulki zombiena perässä ja painui kotiin päästyä suoraan nukkumaan pariksi tunniksi. Olin jo valmis heittämään lusikan nurkkaan ja ahdistus pukkasi pintaan kun mitään ei saa aikaan. Sitten kuitenkin rupesin siivoamaan ja imuroin ja pesin lattioita muutaman tunnin. L friskaantui jossain vaiheessa ja maalasi kylppärin kattopanelit. Tajusin vasta klo 21 pastaakstiketta laittaessani että tässähän on oltu aktiivisia ja jopa kiireisiä sitten koko loppupäivä kuitenkin ;)

Sunnuntaina vietettiin ihana hellimisaamu ja vähän vastahakoisesti könyttiin peitoista ylös. Miia ja Juha-tulivat Pilvi-vauvansa kanssa käymään. Tai ei se Pilvi kai enää kovin vauva ole, kohta vuoden ikäinen jo eli iso neiti. Juotiin kahveita grillipaikalla ja turistiin leppoisissa merkeissä vielä sisällä. Tosi hieno keli, mutta vähän turhan kuuma olla suoraan auringossa. Mukava oli nähdä ihmsiä pitkästä aikaa vaikka itse en välttämättä ole nyt parhaimmillani kun hieman väsynyt ja raihnainenkin.

Illan otin sitten jo vähän iisimmin. Lauri sai kylppärin katon koolaukset kuntoon ja välillä kokeiltiin jos se kiva S-vaihtoehto auttaisi käynnistelemään synnytystä. Ei kyllä toiminut ja muutenkin maha oli tiellä!
Tyhjennettiin turvekuormat ja siivosin traikun.

Hallalla alkoi toissapäivänä superraju karvanlähtö. En tiedä onko kuumalla kelillä osuutta asiaan, mutta turkkia lähtee tupoittain. Nypin ja harjasin sitä pihalla mutta kai täällä on kaikki paikat taas ihan karvoissa.. ja juuri kun sain sängynaluset yms. kuntoon.

Lähenevään synnytykseen liittyy jännittävä elementti, johon normaalina ei-masokistisena ihmisenä en ole ennen törmännyt. Odotan kipua. Toivon että seuraava supistus sattuisi ja kun paikkoja välillä vihloo illalla, saatan maata tyytyväisenä sängyllä kuunnellen tuntemuksua ja eläen niitten kanssa jokaisen hengenvedon. Ne tuntuvat turvallisilta eivätkä sinällään epämiellyttäviltä. Jotenkin tietää että ne kuuluvat asiaan ja tuovat tavoitetta lähemmäksi.

Ns. turhat säryt ja raihnaisuus ei tuota samaa mielihyvää. Se on nyt muutaman päivän aikana alkanut ottaa kroppaa haltuunsa. Minua väsyttää, eilen iskiassärky vei yllättäen hetkellisesti toisen jalan alta ilman ensivaroituksia ja sängyssä kääntyminen on hankalaa. Mieluummin olenkin pystyssä ja puuhailen. On tullut pestyä lattioita ja muita "once in a lifetime" -juttuja nyt kun laastia ei enää tarvitse pölistellä. Henkisestä olisin valmis jo lähtemään.

Huomenna olisi taas neuvola. Jokaisella kerralla viime aikoina olen toivonut ettei tarvitsisi mennä enää.

Synnytyksessä on myös toinen hassu elementti kivuntoiveen lisäksi: Ensin pelkää että se tapahtuu ja kun päästään tarpeeksi pitkälle niin sen toivoo tapahtuvan. Minulla ei ollut oikeastaan mitään kautta siinä välissä. Eli kun neuvolassakin todettiin että vauva alkaa olla valmis niin huoli liian aikaisesta käynnistymisestä vaihtui odottamiseen. Sitä ennen pelkäsi että toinen tulee ennen aikojaan ja sairastelee sitten helpommin ja jotuu makaamaan sairaalassa pitkään.

Jokainen päivä lähempänä tulevaisuutta. Ja siltikään ei koskaan tiedä milloin lähdetään. Toisaalta aika kuluu nopeasti ja sitten taas omalla tavallaan tuntuu ikuisuudelta.

Kävin 9. luokkaa toista kertaa. Huoneeni vanhempien luona oli jaettu ikäänkuin kolmeen osaan kaapin ja sohvan avulla. Puolet huoneesta oli selkeästi oleskelutilaa, avaraa ja valoisaa. Yhden nurkan jakoi sohva, hylly ja tietokonepöytäni. Siinä istuin usein vihreässä tuolissa, näppis sylissä, Harman-Kardon itki armoa ja modeeni paukutti laskua.
Toinen perimmäinen nurkka oli varattu 120cm leveälle joustinsängylleni. Yöpöydän virkaa toimitti kaijutin ja siinä kaijuttimen päällä oli kelloradio. Kouluaamuina herätys oli 6:45

Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun herätessäni soi Apulannan kappale Anna Mulle Piiskaa.
Nytkin nuottikirjasta kappaleita lauleskellessani (autuaassa kodin yksinäisyydessä) tuo biisi tuo minulle mieleen ne aamut, sen tupakantuoksuisen talven ja Tanelin joka oli usein hyvin vaikea saada hereille. Sain hänet pukemaan viimetingassa ja siitä sitten isän kyydillä Hätilään josta lähdin muka-kouluun ja Taneli muka-kauppikseen. Todellisuudessa kävelimme yleensä kaupunkiin jossa vetelehdimme Sokoksella siihen asti kunnes kauppiksella (HILTI) oli ruokis ja kävimme sitten skruudaamassa ilmaiset sapuskat.

Niiltä ajoilta muita elementtejä olivat Diorin huivini, musta vyölaukku (ylettömän tyylikästä), Kangaroon lenkkarit, kampaus joka kesti mopokypärän takuuntumatta.
Olin neulonut Tanelille pitkän kaulahuivin joka oli hänellä päällään lähestulkoon aina. Tanelilla oli isoja luomia selässä ja tutkin niitä usein mielenkiinnolla. Painoimme jossain vaiheessa saman verran, mutta hänellä oli pituutta melkein 30cm enemmän.

Kirjoitimme välillä yhteistekstejä, vuoronperään pari riviä. Poltimme liikaa pilveä ennenkuin eräänä keväisenä päivänä päätin että loppuu minun osaltani. Sinä talvena tähyiltiin Hale-Boppia eräänä talvisena iltana vanhan hautausmaan vieressä olevassa leikkipuistossa. Mukana oli myös Ährö joka ilmeisesti tänä päivänä on kuollut.

Nuoruudenmuistot hiljentävät taas. Ja silti, olin se minä. Se tyttö joka sitten puhalsi niitä saippuakuplia eron jälkeen ja Tanelin kaverit olivat varmoja että olen tullut hulluksi koska oli tammikuu. Sillä erotuksella että vuosi oli 98.

Itseasiassa jäin kesälomalle Matralta vuosi sitten kesäkuun alusta. Meillä oli remontti karseimmillaan, Spiidi syntyi 11. päivä ja pikkuinen 8 viikkoinen Halla tuli toisena lomapäivänä. Vuoteen meille ei tullut lämmintä vettä sisään, vuoteen ei oltu pesty pyykkiä kotona tai käyty täällä suihkussa. Tuleeko elämästä vihdoin luxusta?

Hevoset ovat nyt pois, Hallakin on iso koira ja kylppäri pian käyttövalmis. Kirjoitusprojekti alkaa olla tältäerää minun osaltani varmaan ohitse. Olisikohan tässä nyt saumaa levätä jokunen päivä ennenkuin lähdetään Jorviin vauvaa hakemaan? Miltä tuntuisi heittää maaten tuohon sohvalle, sulkea silmät ja muistaa ettei tarvitse katsoa kellosta koska päiväheinät pitää viedä tai onko kertakäyttöhaarukat taas loppumassa. Siivottavaahan meiltä löytyisi ja remonttikohteita piisaa, mutta eletään sitä vaihessa että voisin sanoa: "Ei, ei nyt". Ne kun eivät ole niin kiireellisiä.

Olin eilen jotenkin niin väsynyt henkisesti että purin illalla vähän pahaa mieltä Laurin kainalossa. Rauhoitti kummasti. Yö nukuttiinkin taas ihan lintassa niin että puolet sängystä oli tyhjänä. On ihanaa että on joku joka ymmärtää ja jonka kanssa asioista voi jutella oikeasti, paljastaa omat heikoutensa ja epävarmuutensa. Esitinkin kysymyksen: Missä vaiheessa minusta on tullut tälläinen perfektionisti?

Ja kaikesta väsymyksestä ja rankasta kuluneesta vuodesta huolimatta olen aika onnellinen. Joistain asioista haikealla tavalla, toisista koko sydämestäni. Olen oppinut imemään sitä tunneta myös ulkopuoleltani. Viime lauantaina S-raudassa myyjäpoika hymyili minulle ystävällisesti kun maksoin ostokset (olimme Laurin ja Lassin kanssa ostamassa silikonia). Ja siitä jäi hyvä mieli joka tuntuu edelleen.

Sitä tämä päivä on ollut. Aikataulut varmistuivat vasta eilen illalla, kun eläinlääkäri suvaitsi ilmoitella moneltako olisi paikalla. Kiva homma meille kun piti sopia muutaman muunkin ihmisen kanssa asioista... Ja johan tässä oli odoteltu ja kyselty yli viikko asiasta että saataisi aikataulut pelaamaan. Turha vaiva.

No, Anne tuli pihaan ennen klo 8, koska veisimme ensin Matleenan. Olin funtsinut asiaa viikon verran ja tullut siihen tulokseen että on parempi olla yrittämättä Hetaa ja Matleenaa yhtä aikaa autoon. Matleenan lastaus ei ole muutenkaan turvallista ja nopeaa jotenka ei viitsi hermostuttaa Hetaa siinä samalla, eikä olisi edes taattua että molemmat "mahtuisivat" samaan koppiin ilman riuhtomista ja säätöä.

Matleena saatiinkin autoon 20min keskustelun jälkeen perinteisillä keinoilla. ÄLKÄÄ KOSKAAN TEHKÖ NÄIN. Riittävästi painetta kopin ulkopuolella, rauhallista oleilua sillalla ja kopin sisällä ja välillä pyydetään eteenpäin. Kun tamma on kopissa niin takasilta nopeasti ylös ja sitten voi hevosen sitoa ja käydä pistämässä sen vierestä takaketjutkin kiinni. Matleena ei panikoi missään vaiheessa - kunhan jullittelee ja kysyy että tarviiko tosissaan mennä. Aina on loppuviimein tarvinnut ja alistuu kohtaloonsa.

Puolessa tunnissa olimme Millitallilla ja M pääsi uuden miehen kanssa tutustumaan. Herrasmies Nipsu ei yrittänyt selkään vaikka Matleena suurinpiirtein ruikki päin ja sitten taas antoi kaviota. Luultavasti kiima menossa pois, epäilisin...
Mutta pienen juoksentelun jälkeen näyttivät olevan hyvää pataa keskenään joten me ryntäsimme autoon, suuntasimme Johtotähden takaisin Vanjärvelle ja kaapaisimme Hetan kyytiin ---> Lohjalle.

Yleensä Moki on myöhässä, mutta nyt oli meidän vuoro myöhästyä puolisen tuntia. Oli kuulemma juuri saapunut kun me tulimme Heta trailerissa pihaan.
Paljon ei jäänyt arvailujen varaan - Heta ei ollut taaskaan tiine ja itseasiassa aika hyvässä kiimassa. Se vietiin samaan tarhaan jossa Elsa oli ja matkalla piti pissata Prinssin eteen.
Sitten vielä ruikkia heinäkasaan jota Elsa oli käyttänyt vuoteenaan.

Tammat eivät varsinaisesti ilahtuneet jälleennäkemisestä. Elsa katseli vuoroin korvat hörössä, vuoroin pitkin päätä ja loppujenlopuksi AJOI HETAN KAUEMMAS. Siis meidän vässykkätamma Elsa! Se on kuulemma ollut maanantaista asti kiukkuinen ja toivotaan että se olisi merkki tiineydestä. Yllätys oli että parin päähyökkäyksen aikana Heta väisti Elsaa, eli arvojärjestys oli tässä uudessa paikassa selvästi vaihtunut! Saas nähdä mikä on tilanne sitten kun tullaan kotiin.

Kävimme Annen kanssa vielä hakemassa traikullisen turvetta Selkistä ja sieltä sitten lopenuupuneina kotiin. Kello olikin jo kolmen pintaan.
Olen aivan kuollut... rehkittyä on tullut niin paljon että nyt jos ei vauva ala vähitellen kiinnittyä tuonne lantioon niin jo on kumma. Itseasiassa loppuviikosta olisi vielä tekemistä, eli jos syntyisi sitten vaikka ensi viikolla.... ;)

Mutta laitetaan tähän loppukevennykseksi pari totuutta:
HUOLETON ON HEVOSETON MIES
(vaan miten osaan olla ilman niitä seuraavat pari kuukautta?)

ja

ENNEN MINULLA OLI AIKAA, RAHAA JA YSTÄVIÄ
- NYT MINULLA ON HEVOSIA
(ihan liian totta!)