IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

587Perjantai 16.03.2007 16:24

huomenna kuvaisin halukkaita helsingissä, kuvauspaikkana suomenlinna. jos kiinnostaa, niin sano vaikka tähän :)

586Torstai 15.03.2007 12:51

Vedenpaisumuksen aikaan

Tapahtui muinaisaikoina, että Jumala päätti viisaudessaan hävittää koko
ihmiskunnan vedenpaisumuksella. Hän ilmoitti asiasta Nooalle, joka teki
Jumalan ohjeiden mukaan arkin, johon hän sai ottaa vain perheensä sekä
kaksi kappaletta eläimiä joka lajista ja ruokaa.

Vedenpaisumus tuli, ja kaikki maan asukkaat hukkuivat viikkoja kestäneisiin
sateisiin. Vain Nooa perheineen sekä arkissa olleet eläimet selvisivät.
Maata ei näkynyt ympärillä ja ajan mittaan vedessä ajelehtivassa arkissa
nousi esiin ongelma, johon ei ollut osattu varautua.

Arkin lukuisat eläimet luonnollisesti tuottivat niin paljon lantaa, että
koko arkki uhkasi upota. Lopulta Nooa päätti, että se kaikki on lapioitava
mereen. Niinpä hän ja hänen perheensä lapioivat paskaa yli laidan monta
peräkkäistä päivää, kunnes arkki oli vihdoin siisti ja vedenpaisumus loppu.

Myöhempinä aikoina Nooan ja hänen perheensä suuri lapiointiurakka unohtui
eikä tuhansien vuosien päästä kukaan enää muistanut tuota suunnatonta
paskakuormaa, joka oli kipattu arkista.

Sitten eräänä päivänä Kolumbus löysi sen.

584Tiistai 13.03.2007 14:28

Kännykkä [x]
Oma huone [x]
MP3-soitin [x]
I-pod [ ]
Lyhyt koulumatka [ ]
Demi-lehden uusin numero [ ]
Pillifarkut [ ]
Niittivyö [x]
Pikkusisko [ ]
Staraoke-laulupeli [ ]
Playstation 2 [ ]
Suosikin kestotilaus [ ]
Hidas kone [ ]
Punanen matto [x]
Poikaystävä [ ]
Bestis [ ]
Lappuhaalarit [ ]
Tanssimatto [ ]
Yli ysin keskiarvo [ ]
Siniset silmät [ ]
Vaaleet hiukset [ ]
Brightboyn levy [ ]
Louis Vuittonin laukku [ ]
Bikinit [x]
Kaapelikanavia [x]
Dakinen reppu [ ]
Jonkun jääkiekkoilijan nimmari [ ]
Pitkät kynnet [ ]
Tyhjiä diskettejä [x]
Kevättakki [x]
Puman t-paita [ ]
Aurinkolasit [x]
Adidaksen lippis [ ]
Onki [x]
Pakastimessa jäätelöä [x]
Kova ääni [x]
Ihastus [ ]
Tasokkaat jutut [x]
DVD-soitin [x]
Armylippis [ ]
Paljon, paljon vaatteita [x]
Tasan 10 euroa [ ]
Alle euro [x]
Pitkät hiukset [ ]
Pyöröharja [ ]
Habbokolikoita [ ]
Mese [x]
Web-kamera [x]
Yli vuoden vanha ystävänikirja [ ]
Spice Girls-kuvia [x]
Kirjepaperia [x]
Mummo [ ]

Pidän...

Kissoista [x]
Koirista [x]
Siskoista [x]
Vauvoista [/]
Kotibileistä [x]
Demi.fi:stä [ ]
Suosikista [ ]
Kavereista [x]
Hiuslakasta [x]
Pepsi Maxista [ ]
Legginseistä [x]
Paul Frankista [ ]
Tarja Halosesta [ ]
Uimisesta [x]
Poliitikoista [ ]
Sukkahousuista [x]
Kärpäsistä [ ]
Lenkkeilystä [x]
Kirjoittamisesta [x]
Salatuista Elämistä [ ]
Pissiksistä [ ]
Seeproista [x]
O.C:sta [ ]
Britney Spearsista [ ]
Lokeista [ ]
Lordista [x]
Euroviisuista [x]
Dinosauruksista [x]

Uskotko....

Keijuihin [XXX]
Peikkoihin [ ]
Smurffeihin [ ]
Tonttuihin [ ]
Kummituksiin [x]
Mörköihin [ ]
Hirviöihin [ ]
Hammaspeikkoihin [ ]
Itseesi [x]
Ufoihin [x]
Yliluonnolliseen [x]
Pikkusiskoasi [ ]
Äitiäsi [x]

Valitse...

Demi [ ]
Suosikki [x]

Flinch [x]
Uniklubi [ ]

Batman [x]
Spiderman [ ]

Napakoru [ ]
Nenäkoru [x]

Paris Hilton [ ]
Mischa Barton [x]

Shortsit [ ]
Caprit [x]

Hiuslakka [ ]
Muotovaahto [x]

Pillifarkut [ ]
Collegehousut [x]

Keltainen [ ]
Vihreä [x]

Digikamera [x]
Videokamera [ ]

Iltalehti [ ]
Helsingin Sanomat [x]

Kirjat [x]
Leffat [ ]

Omena [ ]
Applesiini [x]

Hamsteri [x]
Gerbiili [ ]

80-luku [x]
2000-luku [ ]

Kiharat hiukset [x]
Suorat hiukset [ ]

Nilkkasukat [ ]
Polvisukat [x]

Rokkari [x]
Hoppari [ ]

Irc-galleria [x]
Ii2 [ ]



Haluan...

Kissan [x]
Koiran [ ]
Uuden tietokoneen [ ]
Uniklubin levyn [ ]
Olla räppäri [ ]
Uuden nimen [ ]
Lopettaa tämän gallupin [ ]
Tilata Demiä [ ]
Sukset [ ]
Paremman keskiarvon [ ]
Värjätä hiukset [x]
Mennä nukkumaan [x]
Mennä shoppailemaan [x]
Nähdä elokuvan Helmiä ja Sikoja [ ]
Hiuspannan [ ]
Huivin [x]
Hammastahnaa [ ]
Uimaan [ ]
Rannalle muuten vaan [ ]
Juomaan [ ]
Istua tässä [x]
Itkeä [ ]
Nauraa [x]
Kuunnella Rihannaa [ ]
Suunnitella oman vaatemalliston [x]
Alkaa näyttelijäksi [ ]
Lopettaa opiskelu [ ]
Saada vauvan [ ]
Parran [ ]
Alkaa joulupukiksi [x]
Avata telkkarin [ ]
Potkia seinää [ ]
Kirjoittaa kirjeen [ ]
Mennä kampaajalle [x]
Sisustaa [x]
Kerätä simpukoita [x]
Lukea lehtiä [ ]
Olla 5-vuotias [ ]
Uuden telkkarin [x]
Red Bullia [ ]
Tallinnan risteilylle [x]
Rovaniemelle [ ]
Helsinkiin [x]
Peilipöydän [ ]
Saappaat [x]

583Perjantai 09.03.2007 18:17

loppus jo työt.

582Torstai 08.03.2007 13:56

Eroon puhelinkaupustelijoista
1. Jos he aloittavat 'Mitä kuuluu' niin kysy 'miksi haluat tietää' tai "hauska kun kysyit, sillä tuntuu siltä että nykyään kukaan ei välitä lähimmäisestään ja minulla on näitä ongelmia: koirani kuoli, minulla on ongelmia vaimon kanssa..." ja kun he yrittävät lopettaa tai myydä jotain niin jatka vain puhumista.

2. Jos he sanovat olevansa se ja se siitä ja siitä yhtiöstä niin pyydä heidät tavaamaan nimensä ja yhtiön nimi, sitten kysy missä k.o. firma sijaitsee. Jatka kyselemällä henkilökohtaisia kysymyksiä tai kysymyksiä heidän firmastaan kunnes he lopettavat.

3. Tämä toimii hyvin jos olet mies: "Hei olen Jaana ja soitan abc yhtiöstä" sinä käheällä äänellä: "mitä sinulla on päälläsi?"

4. Tai sinä kovalla äänellä: "Jaana sinäkö, mitä kuuluu, miten olet voinut ..." toivottavasti soittaja hetken luulee että tunnet hänet.

5. Sano: Ei ja EI uudestaan ja uudestaan vaihtele ääntä ja tempoa, heidän puheensa mukaan tämä on kaikkein hauskinta jos he joutuvat katkaisemaan puhelun.

6. Jos firma on siivousalalla, kysy saatteko veren puhdistettua matosta? saatteko vuohen veren puhdistettua? saatteko ihmisen veren puhdistettua?

7. Kerro myyjälle, että työskentelet samassa yrityksessä.

8. Vastaa puhelimeen, kun huomaat että kyse on myynnistä kirkaise Voi hyvä Jumala! ja sulje puhelin.

9. Kerro soittajalle että olet kiireinen, mutta jos he antavat KOTI-numeronsa niin palaat asiaan ja kun he sanovat etteivät voi antaa sitä niin toteat: Niin, ette kai haluaisi että joku häiritsee teitä kotona? Myyjä sanoo että näin on, jolloin voit sanoa että nyt sitten hän ymmärtää miltä sinusta tuntuu.

10. Pyydä heitä toistamaan sama asia useita kertoja.

11. Sano että olit juuri syömässä, pyydä heitä odottamaan hetki käännä kaiuttimeen ja syö äänekkäästi maiskutellen samalla kun vastailet.

12. Pyydä heitä faxaaman info itse keksimääsi numeroon.

13. Pyydä heitä puhumaan erittäin hitaasti, koska aiot kirjoittaa joka sanan muistiin.

581Torstai 08.03.2007 11:54

tylsä työpäivä

1. Mitä tekisit jos joku 10v tyttö tulis uhkailemaan?

[ ] Olisin peloissani, ja itkisin silmät punaisena.
[ ] Hah! Laitetaas pää pönttöön.
[x] Yritän ottaa rauhallisesti ja kerrot, että sinua ei pelota.
[ ] ja tästä tullee tietenki tappelu :'D] Alat urputtamaan heti vastaan.
[x] Heivaat nappulan niska-perse-otteella mäkeen.
[ ] Tokaisisit "Ja ikää oli?"

2. Mikä näistä olet mielestäsi eniten?

[ ] Hoppari
[ ] Pissaliisa
[ ] Tavallinen
[x] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti

3. Mikä näistä on hienoin pojan nimi?

[ ] Timo
[ ] Mikko
[ ] Joni
[ ] Arttu
[x] Konsta
[ ] Niko
[ ] Ville
[ ] Teemu

4. Entä tytön?

[ ] Katri
[ ] Taija
[ ] Piia
[ ] Jonna
[ ] Tiia
[ ] Saana
[ ] Janita
[x] Emilia
[ ] Petra
[ ] Jenna
[ ] Laura
[ ] Satu

5. Mikä on paras kanava?

[x] MTV3
[ ] MTV
[x] Nelonen
[x] SubTV
[ ] Star
[ ] Disney Channel
[ ] Animal Planet
[ ] BBC
[ ] Yle1
[ ] Yle2

6. Rastita maat, joissa olet käynyt.

[ ] Amerikka
[x] Ruotsi
[x] Norja
[x] Venäjä
[x] Viro
[ ] Puola
[ ] Bulgaria
[x] Espanja
[ ] Saksa
[x] Tanska

7. Lempisarjojasi ovat?

[ ] O.C
[ ] Käenpesä
[:D] Salatut Elämät
[ ] Teho-osasto
[x] Lost
[ ] 4400
[ ] Näkijä
[ ] Franklin
[x]Simpsonit
[ ] Big Brother
[ ] Täydelliset naiset
[ ] Pelinaiset

8. Kuumin julkkis?

[ ] Adam Brody
[ ] Rachel Bilson
[ ] Mischa Barton
[ ] Brad Pitt
[ ] Jennifer Aniston
[ ] Antti Tuisku
[ ] Madonna
[ ] Paula Koivuniemi
[x] Jari Sillanpää
[ ] Ezkimo
[ ] Lovexin Vivian

580Torstai 08.03.2007 10:25

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa *
2. Juonut alkoholia *
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa *
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa *
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa *
6. Harrastanut seksiä *
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa *
8. Katsonut pornoa *
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita( ei kokeillut)
YHTEENSÄ: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä *
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi *
4. Valehdellut ystävällesi *
5. Livahtanut salaa ulos kotoa *
6. Tehnyt jotain laitonta *
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti *
9. Toivonut jonkun kuolevan *
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 7

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin *
4. Ollut terapeutilla *
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi *
7. Kielisuudellut *
8. Ollut auto-onnettomuudessa *
9. Ollut yökerhossa *
10. Ollut baarissa *
TOTAL:7

1. Ollut villeissä bileissä *
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa *
7. Käyttänyt käsirautoja *
8. Käyttänyt bändipaitoja *
9. Kuunnellut räppiä *
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti *
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti *
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti *
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain *
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään *
7. Sammunut *
8. Pyörtynyt *
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 6

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään *
4. Ollut konsertissa *
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi *
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi *
7. Omistanut auton *
8. Rikkonut ikkunan *
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa *
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla *
TOTAL: 8

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan *
3. Nähnyt K-18 elokuvan *
4. Lintsannut koulusta *
5. Ollut leikkauksessa *
6. Haavoittunut vakavasti *
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi *
TOTAL: 6

1. Omistanut/vuokrannut asunnon *
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa *
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi *
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa *
5. Jutellut vieraan kanssa *
6. Halannut vierasta *
7. Suudellut vierasta *
8. Ollut vieraan autossa *
9. Ollut ahdisteltuna *
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna *
TOTAL: 10

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä *
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen *
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen *
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi *
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain *
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa *
10. Luntannut kokeessa *
TOTAL: 7

63

579Maanantai 05.03.2007 21:08

kohtasin pahimman pelkoni ja olin sitten hammaslääkärissä porattavana. eikä se ollut niin kauheeta kun muistin, kun vähän kai sitten maksaa enemmän paremmalle hammaslääkärille, saa hyvääkin palvelua. eikä se puudutuskaan sattunut niin paljon, tuntu vaan inhalta jälkeenpäin :)

574Sunnuntai 04.03.2007 16:47

hyvät kuvaamani mallit, otan tässä lähiaikoina uudet kuvat, nyt kartongin ja valojen kanssa. kysykää aikoja täältä, kuvaan helsingissä joka lauantai ja studioni on avoinna joka päivä.

578Sunnuntai 04.03.2007 02:07

pwned

* * * Fruittari * * *
[ ] Onko Lacoste ihan mahtava?
[x] Onko chiksit aivan ihania?
[x] Omistatko yli seitsemän merkkivaatetta?
[x] Käytätkö kaulahuivia?
[x] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku?
[ ] Kammoksuttaako ajatuskin nuhjuisesta bändipaidasta?
[ ] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[/] Kuunteletko amispoppia- ja/tai räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru(ja)?
[ ] Vietätkö päivittäin aikaa peilin edessä vähintään 30min?
[x] Onko hiuksissasi värjättyjä raitoja?
[x] Onko sinulla paljon tyttöjä kavereina?
[/] Hengaatko jossain (esim. kauppakeskuksessa) jengin kanssa?
[x] Muokkaatko galleriakuviasi niin, että ihosi näyttää paremmalta ja sileämmältä?
9

* * * Emo * * *
[ ] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[ ] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[ ] Oletko masentunut?
[x] Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa?
[ ] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[x] Kirjoitatko runoja?
[x] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Onko perusilmeesi surullinen?
[ ] Onko vastakkainen sukupuoli kovin kaukainen asia?
[x] Onko äiti sinulle läheinen?
[/] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen?
5.5

* * * Pissis * * *
[ ] Käytätkö sanoja 'ihq' tai 'daa'?
[x] Shoppailetko usein?
[x] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[XXX] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:ta?
[ ] Pidätkö popista?
[x] Juotko ja/tai poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[ ] Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia? (Darin, Rihanna, The Pussycat Dolls...)
4

* * * Hevari * * *
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[/] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa?
[x] Omistatko niittejä?
[/] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[/] Kuunteletko heviä?
[x] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[ ] Roikkuuko housuissasi kettinkejä?
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[ ] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Pidätkö mustia vaatteita?
[x] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[x] Käytkö Tuska-festareilla useasti?
8.5

* * * Räppäri * * *
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[x] Omistatko yli 40 cd-levyä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
[x] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[x] Käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[ ] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[/] Käytätkö pipoa sisällä?
[ ] Kuunteletko räppiä?
[x] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten: "What's up?"
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
5.5

* * *TEINIGootti * * * sori nyt tän tekijä, laadin tähän uuden vähän järkevämmän goottiselityksen
[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Ajatteletko usein kuolemaa? (tällä hetkellä.)
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[x] Pukeudut mustaan?
[x] Oletko kalpea?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä?
[/] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[ ] Poltatko tupakkaa?
[x] Käytätkö korsettia?
[ ] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[ ] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[x] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
[x] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa?
9.5

* * * Gootti * * *
[x] Pidätkö vampyyreistä ja kauhusta?
[x] Käytkö usein morticiassa?
[x] Oletko koskaan ollut/aijot käydä Schattenilla?
[x] Tiedätkö ainakin 6 suomalaista goottiliikettä?
[x] Kuunteletko esim. sellaisia genrejä kuin Deathrock, EBM, ja Psychobilly?
[x] Oletko ennen kuullut kyseisistä genreistä?
[x] Tykkäätkö lateksista?
[x] Suututtiko äskeinen ihmisgenrekysely sinua?
[/] Haluat erottua massasta?
[x] Pidätkö Edgar Allan Poe:sta?
[x] Pidätkö hiuslisäkkeistä/ onko sinulla hiuslisäkkeitä?
[x] Viktoriaaniset vaatteet ovat kauniita.
[x] Meikkisi on usein näyttävä, mutta silti siisti
[x] Haluat joskus mennä Lumoukseen / olet jo ollut siellä?
[x] Siouxie Sioux on kaunis.
14.5

* * * Ernu * * *
[ ] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[x] Entä tyllihame?
[x] Piirrätkö mangaa?
[ ] Ja luet mangaa?
[x] Katsotko animea?
[/] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia?
[ ] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan?
[ ] Onko sinulla huulilävistys?
[x] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[x] Onko sinulla raitapaitoja?
[ ] Onko J- rock ainoa oikea musiikkityyli?
[ ] Kuullessasi japanilaisen artistin tulevan Suomeen, hankitko lipun heti täysin hysteerisesti?
[ ] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[ ] Näytätkö peace-merkkiä?
[ ] Kiljutko usein kaupungilla 'kawaii' ynnä muita japanisanoja?
5.5

* * * Nörtti * * *
[x] Käytätkö silmälaseja?
[x] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Käytätkö astma-piippua tai jotain muuta vastaavaa?
[x] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[x] Odotatko innolla kouluun pääsyä? (alkaa työt kyrsiä)
[ ] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[x] Puhutko usein opettajien kanssa? (kimmo<3)
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[x] Tykkäätkö olla koulussa?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[ ] käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?
7

* * * Punkkari * * *
[x] Juotko alkoholia?
[x] Kiroiletko paljon?
[ ] Oletko anarkisti?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[x]Kuuluuko musiikissa välillä vähän huutaa?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[x] Omistatko jonkun bändin oheistuotteita?
[/] Onko sinulla on irokeesi?
[ ] Onko sinulla vähintään neljä reikää korvissa?
[x]Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[x] Käytkö festareilla?
[x] Onko keikat kova juttu?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?
10.5

* * * Hippi * * *
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Oletko muiden mielestä hiukan outo?
[x]Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko RUOKAA EI ASEITA- hyvä idea?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Pidätkö hamppuhameita?
[x] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[x] Haluatko pelastaa maailman?
[x] Oletko positiivinen?
[x] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[x] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla?
[ ] Omistatko peace- korun?
13

* * * Tavis * * *
[ ] Menetkö muodin mukana?
[ ] Onko kaikki 'ihan sama'?
[ ] Eikö sinuun kiinnitetä huomiota?
[x] Oletko kovaääninen?
[ ] Ostatko vaatteesi aina peruskaupoista, et ostele ulkomailta/netistä?
[ ] Kuunteletko lähinnä radion listahittejä?
[ ] Oliko keskiarvosi 7 - 8,5?
[x] Onko sinulla kuvia irc-galleriasta?
[x] Oletko lukenut vähintään kaksi Harry Potter- kirjaa?
[ ] Onko koulu perseestä?
[ ] Onko poppi jees?
[x] Omistatko messengerin?
[ ] Onko sinulla koulureppu?
[x] Katsotko salkkareita?
[ ] Oletko mielestäsi tavis
5