IRC-Galleria

mooni1980

mooni1980

Kirjailija, kolumnisti, blogisti, tubettaja ja vapaa mediatoimittaja.

Selaa blogimerkintöjä

Potilaan näkökulma, osa 2Keskiviikko 10.05.2017 10:42

Kuten otsikosta näkyy, tämä teksti on jatko-osa aiemmin julkaistulle tekstille (voit scrollata alaspäin, jos haluat lukea 1.osan.)

Heikko oloni jatkui ja aloin jo tuntea kaulalla painetta ja nielemisvaikeuksia. Minulla oli maanantaina jälleen lääkärin tapaaminen Tikkurilan terveysasemalla. Tällä kertaa kyseessä oli ihan akuuttiaikana varattu aika eli ei päivystystapaaminen. Nämä ajat terveysasemilla tarkoittavat noin viittätoista minuuttia.

Lääkäri oli ehtinyt tutkia taustojani ja hoitohistoriaani. (Niin hän ainakin itse sanoi.) Kerrataanpa tähän. Toistuvat virtsatietulehdukset, fysioterapeutilla tutkittu ajoittain kipeä notkoselkä, jollakin tavalla heikentynyt immuniteetti, koska herpesinfektiot olivat pompanneet esiin, kuukautishäiriöt, joihin Jorvin lääkäri oli syksyllä tiuskaissut: ”Miksi te sitten olette täällä, jos teillä kerran on aina ollut kuukautishäiriöitä?” (Tuolloin kohtu oli kyllä ultrattu ja limakalvoilta otettu näytteitä, mutta sain myöhemmin kuulla toiselta lääkäriltä, että kuvatkin olisi voitu ottaa isompina. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että löytyneet munasarjakystat tulisi seurata loppuun, että puhkeavatko vai eivät.)
”Niin, miksi?” Tikkurilan lääkäri sanoi mietteliäästi ja katseli ruutua.
Hän kokeili kilpirauhastani käsillä ja pyysi minua nielaisemaan. Ei onnistunut, kun hänellä oli jokin tietty ote kaulastani.
”Hmm, saattaapa olla suurentunut tosiaan. Laitetaan lähete ultraääneen.”
Lisäksi hän määräsi joitakin verikokeita, joissa en pysy enää edes kärryillä. Edelleen hän väitti minulle, että Peijaksessa otetut arvot olivat kunnossa, mutta kuulemma jotakin puuttui.
Kysyin, tarvitsisinko jodilisän ruokavaliooni.
”Ei. Älä tee mitään hätiköityjä johtopäätöksiä.”
Hätiköityjä? Kuukautiseni olivat olleet epäsäännölliset teini-iästä asti. Nyt olen 36-vuotias. Kierto oli vaihtunut ylipitkästä (n. 30-40 päivää) välillä jatkuvasti vuotavaan kohtuun. Lisäksi minulla oli ollut omituista hiustenlähtöä jo teini-iässä. Parikymppisenä puolestaan kuukautiset olivat kokonaan jääneet pois puoleksi vuodeksi ”ilman syytä” ja painoni noussut yhtäkkiä 15 kiloa – masennusjaksoista puhumattakaan.
(”Kyllä minä kuule haen sen jodilisän”, sanoin ajatuksissani hänelle.)
Menin laboratorioon ja verikokeet otettiin. Sainpa taas annettua pari purkkia todennäköisesti liian tyroksiinin saastuttamaa verta pois. Heh, kuten intiaanit aikoinaan toisiaan hoitivat: pahaa verta pois.
Samalla varasin myös ajan ultraääneen. Sain sen ensi viikon perjantaille.

Koska tämä on aiheuttanut jonkinmoisen ”somehöyryn”, aloin saada paljon ohjeita muilta ihmisiltä ja moni alkoi kertoa kilpirauhasongelmistaan. Erään ystäväni äiti on fysioterapeutti ja hänellä on myös asiantuntemusta luontaistuotteiden suhteen. Hän sanoi minulle, että: ”Kilpirauhanen ei konstaile ilman jodinpuutosta.” Siksi hain merilevävalmistetta.
Tässä jodiasiassa minua askarruttaa pari kysymystä ja voitte olla varmoja, että selvitän ne.
1) Miksi suurtalouskeittiöt (esim. työpaikkaruokalat ja valmisruokien valmistajat) ovat vähentäneet jodipitoisen suolan käyttöä, jos kerran struuma oli kansantauti Suomessa 50-luvulla?
2) Miksi luontaistuotekaupan myyjä jäykistyi, kun kysyin jodilisää, eikä hän uskaltanut suositella mitään erityistä tuotetta, vaan osoitti vain purkkeja?

Nämä seuraavat ohjeet pohjautuvat täysin omaan kokemukseeni ja muiden ihmisten kokemukseen. Niitä ei ole vahvistettu virallisesti missään, enkä ole lääkäri. Ne ovat keräämiäni itsehoitovinkkejä, jos satut joutumaan samanlaiseen pyöritykseen, kuin minä tai esim. tämä ihminen https://kilpparikilppari.wordpress.com/2016/06/29/jonossa-ollaan-eika-kukaan-tieda-mitaan/
(järkyttävää luettavaa)

Lainaan tähän ET-lehden artikkelia:
Tutkimuspäällikkö Iris Erlund, THL:
”Jodin päivittäinen saantisuositus aikuisille on 150 mikrogrammaa. Tämän määrän saa, jos noudattaa ravitsemussuosituksia. Niiden mukaan kannattaa nauttia vähärasvaisia nestemäisiä maitotuotteita 5-6 dl päivässä ja pari palaa juustoa. Näistä saadaan jo vähän yli puolet jodin saantisuosituksesta. Loput täyttyy, jos syö kalaa 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi kananmunia. Jos käytetystä suolasta jodioitua on kaksi grammaa päivässä, saadaan jo 50 mikrogrammaa jodia.”
(http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/asiantuntijan-ohjeet-nain-varmistat-riittavan-jodin-saannin)
Tämän luettuani, heräsi välittömästi kysymys: ”Kuinka moni ehtii syödä näin terveellisesti?” Monihan syö työpaikkaruokalassa, mitä nyt tarjolla sattuu olemaan ja kotiin päästyään valmisruokaa, jos ei ehdi tekemään ruokaa. Jos kerran suurtalouskeittiöt ovat vähentäneet jodin käyttöä, niin mitähän meidän jodiarvoillemme on tapahtumassa?

Betasalpaajien käytöstä kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttaman sydämen kohonneen sykkeen hoidossa ollaan eri mielisiä. Emconcor –nimisen betasalpaajan tuoteselosteessa lukee, ettei sitä tulisi käyttää kilpirauhasen liikatoiminnan hoidossa.

Korjaus 10.5. klo 23.41:
Ko. lääkkeen kannattajat huomauttivat minulle, että tuoteselosteessa lukee: "Ole erityisen varovainen Emconcor comp -tablettien suhteen, jos sinulla on tai on ollut kilpirauhasen liikatoiminta" (sekä 11 muuta ole erityisen varovainen -luokkaan kuuluvaa varoitusta)

Itse otin ko.valmistetta, koska kaksi kunnallista lääkäriä sanoi minulle, että betasalpaajat voivat auttaa. (Sitä suositellaan todennäköisesti muutenkin, koska luullaan, että olet hullu tai vähintäänkin loppuunpalanut tai paniikkihäiriöinen).
Otin puolikkaan tabletin kahtena iltana ja aamuna. Sen toisen päivän aamuna heräsin vasen käsi sormiin asti kipeänä ja oikea jalka täysin puutuneena. Lopetin betasalpaajan käytön välittömästi.
En ollut niitä muutenkaan syönyt, kun niitä aikoinaan minulle määrättiin rytmihäiriöiden takia. Olen sitä mieltä, että rytmihäiriöihin auttaa liikunta. Kaksi kertaa viikossa aerobista liikuntaa on ihan hyvä määrä ja sen lisäksi vielä yleisesti suositellaan reipasta liikuntaa (esim työmatka polkupyörällä) puolisen tuntia päivässä.
Liikunta ylipäätään auttaa hyvin moneen vaivaan. On paljon ns. ”turhiakin” lääkärissä käyntejä, jotka voitaisiin kaikki hoitaa liikuntaa lisäämällä. Itseäni esim. vaivasivat aikoinaan nivelkivut, mutta ne helpottivat heti, kun aloin liikkua enemmän.

Tyroksiini on niin sanotusti ”kovaa kamaa”. Toiset sanovat sen olevan aminohappo. Kun kilpirauhanen erittää sitä liikaa, voivat kivut äityä melkoisiksi. Kivuista voit lukea lisää tämän ihmisen kokemuksen kautta: https://kilpparikilppari.wordpress.com/2016/06/29/jonossa-ollaan-eika-kukaan-tieda-mitaan/
Kilpirauhasen liikatoiminnasta seuraavaa vatsan löysyyttä voi helpottaa suola-sokeriliuoksella, kuten esim. ns. turistiripuliakin. Jos sinun on vaikea niellä suolaa, laita vaikkapa hienonnettua merisuolaa tyhjennetyn kapselin (esim. maitohappobakteerit) sisään ja nielaise se kokonaisena. Sokerin voit liuottaa veteen. Suolan sanotaan myös sitovan nestettä kudoksiin, joten se voi helpottaa nestehukasta aiheutuvia lihaskramppeja, jotka voivat olla hyvin kivuliaita. (Itse olen kärsinyt pohjelihaskrampeista jo parisen vuotta.)
Huomaa suolan käytössä, että älä ylitä jodin saanti –arvoja. Laske itse tarvittavan jodin määrä ravintosuosituksista ja käyttämäsi jodipitoisen tai jodittoman suolan määrästä.
Jos vatsasi on muutenkin löysä aina aamuisin, voit miettiä, oletko kärsinyt kilpirauhasen liikatoiminnasta öisin.

Kilpirauhasen toiminnan heittely syö myös rautavarastoja. Tässä on lisää tietoa raudasta: https://kilpparikilppari.wordpress.com/2016/12/27/raudanpuuteanemia-ja-kilpirauhanen/
Hemoglobiiniarvot tipahtavat vasta, kun varastot on käytetty. Niiden pysyminen viitteissä (itselläni oli kuulemma jotain 130 ambulanssipäivänä), ei kerro koko totuutta. Olettaisin rauta-arvojen nyt laskeneen, kun minulla on ollut viikon verran liikatoiminnan oireita. Myös ajoittainen huimaus kertoo siitä ja olenkin menossa hakemaan rautatabletteja apteekista. Myös luontaistuotekauppiaat tietävät rautapitoisista tuotteista (esim. nokkonen) enemmän. Niitä kysyessäsi he eivät varmaankaan jäykisty.

Jodin puutos, joka lopulta voi sairastuttaa kilpirauhasen, on tila, johon tottuu pikkuhiljaa. Masennustakaan (voi liittyä kilpirauhasen vajaatoimintaan) ei niinkään huomaa, jos se on ollut luonnollinen tila monta vuotta. Liikatoimintaan sairastuneet puolestaan saattavat tottua ärtyneisyyteen ja tykyttelykohtauksiin.
Kilpirauhasongelmat ovat hyvin tavallisia ja niitä tuntuu olevan vähän yhdellä, jos toisella. Moni sairastaa myös kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintaa tietämättään. On myös hyvin tavallista, että he ovat saaneet täysin asiatonta kohtelua lääkärillä käydessään; niin yksityisellä, kuin julkisellakin puolella. Tähän ei siis välttämättä vaikuta se, oletko työterveyshuollon piirissä vai et (minä en).
Kilpirauhasvaivat eivät ole Käypä-hoitosuosituksien (kansan kielellä lääkärien toimintaohjeiden) piirissä. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi potilaiden kokemukset lääkäreistä ovat niin paljon toisistaan poikkeavia ja keskenään ristiriitaisia. Kilpirauhasliitto on yrittänyt saada niitä Käypä-hoitosuosituksiin monta vuotta.

Itselläni kaulalla oleva enemmän sisäänpäin pullistunut patti tuntuu olevan hieman pienentynyt, kun aloitin nämä itsehoito -ohjeet ja lisäksi teen myös meditatiivista itsehoitoa. Lihassärky on hieman helpottanut; samoin tykyttely. Saan jo nukutuksi. Silmäoireet ovat myös hieman helpottaneet.

Tämän voitte ainoastaan käyttää tai jättää käyttämättä yhden ystävän ohjeena. Jos puhutte kilpirauhasongelmista lääkäreille, on hyvin todennäköistä, että teidät ohjataan mielenterveys –puolelle hoitoon, koska kilpirauhasarvot vaihtelevat suuresti. Ne eivät läheskään aina näytä mitenkään huonoilta, jos esim. liikatoiminta on juuri vaihtumassa vajaatoimintaan. Vaihtelu on täysin yksilöllistä ja riippuu kellon ajastakin.
Kilpirauhasongelmaa ei voi ymmärtää kukaan muu, kuin sellainen, joka sen on itse kokenut tai nähnyt läheisellään, jota pitää muutoin täysin terveenä. Tässäkin tapauksessa on mahdollista, että läheisesi pitää sinua loppuun palaneena tai seonneena. Luota siis vain omaan intuitioosi siitä, tarvitsetko ravintolisää vai et.

Tulin siihen tulokseen, etten aio raportoida hoitovirheistä. Lääkärit ja hoitajat tekevät kiireessä parhaansa.
HUS:n sivuilla on kuulemma jokin lomake, josta voi lähettää lääkäreille palautetta.
Se, tarvitaanko Suomeen vapaaehtoispalvelua sairaaloihin jakamaan niitä huopia ja näkkileipiä, on asia erikseen.

Potilaan näkökulmaLauantai 06.05.2017 21:23

Kirjoitan tämän herättääkseni keskustelua suomalaisen terveydenhuollon tilasta ja kilpirauhaspotilaista, jotka eivät ole saaneet asianmukaista hoitoa. Tämän linkin saa vapaasti jakaa facessa ja muualla.

Olin keskiviikkona menossa työvuoroon kymmeneksi aamulla. Olo oli aivan hyvä, vaikka olinkin käynyt rutiiniverikokeissa aamulla. Minulla ei ole verikokeisiin liittyviä pelkotiloja.
Kuuntelin junassa kuulokkeilla puhelimestani äänitallennetta ja mikään ei erityisemmin vaivannut. Sydän vain jyskytti kovempaa kuin yleensä, vaikka olen tottunut julkisilla kulkuvälineillä matkustaja.
Pasilan asemalle saavuttuani jatkoin matkaani kävellen Hartwall –areenan ohi. Siinä olin jo hengästynyt, vaikka normaalisti pystyn juoksemaan puoli tuntia pysähtymättä.
Jatkoin silti töihin ja mietin, selviäisinkö työpäivästä, joka sillä kertaa oli editointivuoro. Kun pääsin editointihuoneeseen, tajusin, etten ollut työkykyinen. Jos olisin joutunut kuvaamaan (mikä tuossa vuorossa oli täysin mahdollista), en olisi jaksanut kantaa kameraa. Soitin esimiehelle ja ilmoitin jääväni sairauslomalle.
Lähdin bussipysäkille ja jalat eivät enää kantaneet kunnolla. Olo oli sekava ja sydän jyskytti. Soitin ambulanssin.
Ensihoitajat katselivat minua ihmeissään ja tekivät joitakin mittauksia.
”Satasta saturoi”.
He totesivat verenpaineen ja hapenottokyvyn olevan ihan hyviä ja ilmoittivat, etteivät voisi viedä minua Peijakseen (olen vantaalainen), koska eivät saaneet ylittää kuntarajoja. Ikään kuin pahoitellen, he totesivat määränpäämme olevan Haartmanin sairaala.
”Ihan mihin vaan”, huikkasin.
Olo oli niin huono, etten jaksanut pohtia, miksi he olivat niin ”pahoillaan” Haartmanista.
Sairaalaan saavuttuani olin kuin sumussa. Jalat eivät kantaneet kunnolla ja vastaan tullut ensihoitaja talutti minut käytävälle odottamaan. En enää jaksanut olla tuolilla ja kävin lattialle makaamaan. Pidin jalkoja ylhäällä. Välillä sain juuri ja juuri laahustettua vessaan ja tarpeeni tehtyä.
Sitten minut kutsuttiin sisään ja hoitajat taluttivat minut sängylle, jossa EKG otettiin pikaisesti. Sen jälkeen minut ohjattiin viereiseen huoneeseen, jossa oli kaksi nojatuolia.
”Pystytkö sä oleen tossa tuolissa?”
”Kyllä kai”, sain sanotuksi ja sain juuri ja juuri kiivetyksi tuoliin.
Siitä alkoi noin seitsemän tunnin painajainen.
Olin syönyt viimeksi yhdeksän aikaan aamulla pienen piiraan ja yhden kupillisen kahvia, joten nälkä ei ollut paha.
Vielä.
Minulla oli kylmä ja yritin kysyä hoitajilta, olisinko saanut jonkin peitteen. En saanut, joten otin taitellun lakanan, joka sattui olemaan nojatuolini vieressä.
Vieressäni makasi vanha rouva samanlaisella tuolilla. Hän valitti jatkuvasti ja kyseli minulta kaikenlaista. Hänellä oli nälkä, eikä kukaan tuonut hänelle mitään syötävää. Kiedoin lakanan ylleni ja juuri ja juuri sain saatettua hänet rollaattorin kanssa aulaan, missä välipala-automaatti sijaitsi. Kahvilaa ei ollut. Meinasin luuhistua ja pyysin englanniksi vieressä ollutta ulkomaalaista herraa, että hän auttaisi tätä rouvaa ostamaan suklaapatukan. Automaatissa oli ehkä joskus ollut voileipiäkin, mutta nyt se näytti kovin tyhjältä.
Miltei kuulin hänen ajatuksensa pöllämystyneiltä kasvoilta: ”Onko tämä Suomi?”
Puolikuolleen näköinen lakanaan kääriytynyt nuori nainen saattamassa vanhusta hakemaan ruokaa. Välipala-automaatista. Sairaalassa.
Rouva sai suklaapatukan ja laahustimme takaisin (odotus)huoneeseen 12.
Tunnit kuluivat. Silloin tällöin hoitajat kävivät ottamassa minusta verta ja pyysin heiltä ruokaa joka kerta. Vihdoin sain pienen kupillisen mehukeittoa. Pyysin sitä lisää, mutta ilmeisesti verikokeet näyttivät niin hyvältä, että lisää ei tullut.
Vanha rouva valitti, etteivät hänen hampaansa pystyneet puremaan kovaa suklaapatukkaa. Käskin hänen lämmittää sitä käsissään, että se pehmenisi.
Valmiiksi heikossa kunnossa on ikävä olla nälissään. Olen toki nälkää kärsinyt ennenkin, mutta en sairaalassa, vaan melko täysissä ruumiin voimissa.
Tämä sai minut ajattelemaan myöhemmin, että suomalaisiin sairaaloihin tarvittaisiin vapaaehtoinen (esim. SPR) ruokapalvelu. Olisi joku jakamassa vaikka näkkileipää ja margariinia. Ja huopia.
Lopulta aloin itkeä. Olin toistamiseen laahustanut aulaan ja kysynyt aulavartijoilta, eikö automaattiin käynyt kortti. Käteistä minulla oli mukana 40 senttiä. Ei käynyt. Ja eivät voineet auttaa. Kahvila olisi ollut kuulemma viereisessä rakennuksessa, mutta en pysynyt kunnolla pystyssä, joten sinne kävely oli mahdotonta.
Palasin odotushuoneeseen itkemään. Viereiseen huoneeseen oli sisäänkäynti odotushuoneemme puolelta ja siellä olleen potilaan omainen – nuori poika – kuuli itkuni. Hän ystävällisesti toi minulle puoliksi syödyn pasteijan, jota hänen omaisensa ei ollut jaksanut syödä.
Olin niin kiitollinen, että tuskan itku vaihtui ilon itkuksi. Katsoin häntä ja kiitin sydämellisesti. Tartuin pasteijaan ja söin sen ahneesti, vaikka pureskelu tuntui hieman vaivalloiselta.
Nuori naislääkäri tuli katsomaan minua ja ilmoitti, että kaikki verikokeeni olivat kunnossa ja minun pitäisi lähteä kotiin. Kuumetta oli hieman, mutta se kuulemma johtui flunssasta.
”Minulla ei ole flunssaa”, yritin sanoa.
”On sinulla varmaan joku virustauti. Niitähän on nyt liikkellä. Kuumeisenahan se sydän jyskyttää. Menet vaan kotiin ja otat bur..”. (Nielaisu.) ”Panadolia”.
Hän ei ehkä halunnut käyttää sanaa ”Burana”, koska siitä oli kohuttu niin paljon. Jokunen maahantulijakin oli tainnut tehdä itselleen jotain, kun hätään oli määrätty Buranaa; tuota joka paikan ihme lääkettä.
Kysyin lääkäriltä, voisinko edes levätä nojatuolissa, kunnes saisin kaveriltani kyydin kotiin.
”Toki voit.”
Oloni vain heikkeni ja heikkeni. Kysyin hoitajalta, voisiko hän auttaa minut vessaan.
”Käytä tuota tossa viereisessä huoneessa olevaa vessaa. Se on lähempänä.”
Matkaa oli noin kolme metriä. Jaksoin juuri ja juuri kävellä sen ja tehdä tarpeeni.
Palasin odotushuoneeseen ja koputtelin lääkärien työhuoneen ovea. Kerroin, että hengästyin matkalla vessaan. Minua pyydettiin vain odottamaan.
”Otetaan sittenkin vielä keuhkoröntgen”, hoitaja tuli sanomaan jonkin ajan kuluttua.
Minut vietiin pyörätuolilla odottamaan röntgeniä. Käytävällä, jolla sitä odottelin, oli potilaita, jotka valittelivat odottaneensa monta tuntia. He hiljenivät, kun kerroin, että olin ollut sairaalassa aamukymmenestä asti.
Meinasin pyörtyä röntgenlaitteen eteen. Hoitaja piteli minua kaksin käsin, etten olisi kaatunut lattialle. Kuvat saatiin juuri ja juuri otettua.
Sitten hän istutti minut takaisin pyörätuoliin ja työnsi minut käytävälle.
”Etkö sä pääse itse sinne, mistä tulit?”
En jaksanut työntää tuolin pyöriä ja hän kuljetti minut takaisin odotushuoneeseen, jossa en jaksanut enää nousta pyörätuolista.
Vanha rouva oli vaihtunut toiseen vanhaan rouvaan, joka jutteli iloisesti ystävilleen tyhjässä huoneessa.
Lääkärikin vaihtui: seuraavaksi huoneeseen asteli nuori mies, joka katseli minua kummissaan.
”Milloin sä oot viimeksi oikeasti ollut lääkärissä?”
”Olin Jorvissa syksyllä kuukautishäiriöiden takia. Siellä mulle tiuskittiin, että miksi siellä olin, jos kerran kuukautiseni olivat aina olleet epäsäännölliset.”
”Nää sun röntgenkuvat oli ihan hyvät. Mitään vikaa ei ole. Kaikki näyttää hyvältä. Mutta epäilen kilpirauhasvaivaa.”
”Ai...”, mielessäni raksahti.
Niinpä. Siskollani oli ollut struuma. Suvussamme oli muillakin kilpirauhas –ongelmia. Kuukautiseni olivat jääneet puoleksi vuodeksi pois "ilman syytä" ollessani parikymppinen. Tuolloin olin muutamassa kuukaudessa lihonut noin 15 kiloa ja muuttunut tikkulaihasta pyöreäksi.
”Mutta se ei ole syy ottaa sua tänne.”
”Etkö voisi kirjoittaa reseptiä siihen kilpirauhaslääkkeeseen? Mulla on tosi huono olo?”
”Mä en voi nyt sellaisia kirjoitella. Lähde kotiin.”
Täysin tyrmistyneenä ja pettyneenä aloin laahustaa kohti aulaa. Olo oli sen verran kohentunut, että pysyin taas jaloillani; joskin vaivalloisesti.
Ystäväni äiti (nimetään tässä kirjaimella M) oli tulossa minua hakemaan ja pyysin häntä tuomaan myös jotain syötävää. Kun hän saapui sairaalalle, laahustin ulos nälissäni ja viluissani. Lysähdin autoon ja purskahdin huutoitkuun. Kaadoin suuhuni jugurttia, jonka hän oli tuonut, että saisin verensokerini ylös.
Sovimme, että menisin hänen luokseen yöksi ja ystäväni kävisi katsomassa, että teini-ikäisellä tyttärelläni olisi kaikki kunnossa (olen yksinhuoltaja.)
En meinannut jaksaa kävellä portaita ylös ystäväni äidin asunnolle. Juuri ja juuri pääsimme ylös siten, että hän tuki minua ja sain toisella kädellä kaiteesta kiinni.
Lysähdin hänen kylpyhuoneensa lattialle suihkuttelemaan itseäni lämpimällä vedellä, enkä jaksanut nousta edes vessaan. M soitti hätänumeroon ja ambulanssi lähetettiin taas.
Ensihoitajat totesivat jälleen, että Peijakseen ei voitaisi viedä, koska kuntarajat olivat ”anteeksiantamattomat”. Osoitteena oli Malmi, jonne pääsin ambulanssikyydillä, kun minut ensin saatiin siihen kannettua.
Malmilla odottelimme jonkin aikaa. Minulla ei ollut käsitystä enää ajankulusta tuossa vaiheessa, mutta sen tiedän, että kovin kauan ei mennyt. Lääkäri otti minut vastaan ja tutki pikaisesti. Siihen meni noin viisi minuuttia, jonka jälkeen hän totesi:
”Kaikki kollegani ovat lähettäneet sinut kotiin. Minäkin lähetän sinut kotiin.”
Yö oli jokseenkin helvetillinen. M sai poikansa kanssa minut talutettua takaisin M:n asuntoon. Olin kuumeinen ja otin nyt sitä ”ihmelääke” ibuprofeenia. Sain pari tuntia nukuttua. Sen jälkeen heräilin koko yön. Välillä laahustin vessaan ja välillä M juotti minulle mehua ja syötti minulle jugurttia lusikalla suoraan suuhun. Itkin ja hyperventiloin. Nieleminen oli vaikeaa.
Seuraavana aamuna ystäväni ajoi minut Tikkurilan terveysasemalle, jossa ihme kyllä ei ollut edes kummoisempaa ruuhkaa.
EKG otettiin uudestaan ja lääkäri tutki minua. Hän tunnusteli kilpirauhastani, joka oli arka. Lopulta hän kirjoitti läheteen Peijakseen.
Arvuuttelimme lääkärin kanssa ensin, olisinko ollut pelkässä laboratoriokunnossa, sillä pysyin jo pystyssä ja pystyin laahustamaan ilman tukea. Päädyimme kuitenkin Peijakseen todetaksemme, ettei lähete ollut saapunut sinne. Uupuneena ilmoitin, etten voinut heidän byrokratialleen mitään. Olin väsynyt ja ärtynyt, mutta se saattoi olla aivan inhimillistäkin tuollaisessa olotilassa.
Minut otettiin kuitenkin sisälle odottelemaan ja pääsin hammaslääkärituolia muistuttavaan istuimeen odottamaan. Olo alkoi olla parempi palelusta huolimatta.
”Ei sulla mitään kilpirauhas –sokkia ole”, vuorossa ollut hoitaja paasasi. ”Jos sulla se olisi, niin sun lämpö ois 35!”
Tätä puuskahdusta seurasi tarina siitä, kuinka hän oli ollut vain kerran elämässään päivystyksessä ja silloinkin siksi, että selkä oli ollut niin kipeä, että hän oli vain itkenyt.
Olisin vähemmälläkin paasauksella uskonut, etten olisi hänen mielestään saanut tulla päivystykseen.
Minusta otettiin lisää verikokeita ja vihdoinkin se kilpirauhas –arvo.
On kummallista, että tuo arvo on ohjeistettu ottamaan ennen kello neljäätoista. Miten on vuorotyöläisten laita? Miten on niiden laita, jotka eivät ole nukkuneet? Miten on struumapotilaiden laita? Tai niiden, joille kilpirauhasesta on hetkellisesti tulehduksen takia vapautunut tyroksiinia kehoon valtava määrä?
Tämän jälkeen minut lähetettiin jälleen kotiin. Tällä kertaa olin iloinen. Olo oli jo sen verran hyvä, että pystyin liikkumaan ilman tukea. Pääsin suihkuun. Pääsin lepäämään. Pääsin syömään.

Tätä kirjoittaessani minun on hieman vaikea niellä ja kilpirauhanen tuntuu painavan ruokatorvea. Olen ottanut betasalpaajaa, että tykytys pysyy aisoissa. (Malmin lääkäri vihjasi, että se saattaisi toimia. Onneksi vanha purkki oli jäljellä. Sitä oli minulle aikoinaan määrätty rytmihäiriöihin, mutten ollut syönyt niitä, vaan harrastanut liikuntaa sen sijaan.) Minulla on hiki. Olen laihtunut viitisen kiloa muutamassa kuukaudessa, vaikka liikunnan määrä on ollut sama pitkään. Solisluut ovat alkaneet taas näkyä.
Seuraava lääkäriaika on kunnalliselle lääkärille maanantaina. Perjantaina minulle väitettiin puhelimitse kilpirauhasarvojen (käsittääkseni T1 ja T2) olevan kunnossa. Sain vinkin, että ne voivat vaihdella. Sain myös vinkin siitä, että ns. T3 pitäisi mitata.

(Tarinaan seuraa jatkoa myöhemmin...)

ViilaustaTorstai 20.04.2017 10:28

Jotenkin aloin miettiä tuota oikoluvun puuttumista ensimmäisestä kirjastani. Eihän se loppujen lopuksi niin kovin katastrofaalinen asia ole, vaikka siitä muutama yksittäinen ihminen antoikin palautetta. Näinä päivinähän koko kielemme ja kulttuurimme on muuttumassa. Suomen kieleen on hyväksytty paljon lainasanoja. Hymiöt ja LOL:n kaltaiset ilmaisut ovat tulleet jäädäkseen. Meidän ei tarvitse enää ajatuksissamme olla 90-luvun äidinkielen luokassa, jossa äidinkielen opettaja toitotti, kuinka hirveää on, että makaronilaatikko oli kirjoitettu ruokalan seinälle kolmella oolla. Jos sanojen (kielen) tarkoitus on viestiä jokin tietty ajatus toiselle ihmiselle, niin eikö silloin ole pääasia, että viesti tulee ymmärretyksi? On toki hienoa lukea kirjakielellä kirjoitettua pilkku- ja asiavirhekorjattua tekstiä, mutta jos se on kuollettavan tylsää, niin ei auta. Jos taas sisältö on mielenkiintoinen niin lukisin sen vaikka slangilla kirjoitettuna kaikkine pilkkuvirheineen.

mooni1980 instagramissa en ole minäMaanantai 03.04.2017 18:20

Instagramissa olen elise.tykkylainen ; en mooni1980, kuten täällä! :)

Tuhkaa verojen taivaaseenTiistai 05.04.2016 22:08

Ajattelin ahneuden olevan jotenkin "vanhanaikaista", mutta uskottava se on, että ihmisluonto taipuu vielä tällaiseen, mitä nämä veroparatiiseihin rahojaan piiloitelleet poliitikot ovat tehneet. Kaikkein härskeimmältä tuntuu juuri tuo Islannin tilanne. Siellä vielä jokunen vuosi sitten kansa rämpi kauheassa talouden suossa ja Eyjafjallajökullin purkautuessa vitsailtiin Euroopassa: "Täyttäkää se kolikoilla". Tällä viitattiin talouden kurjaan tilanteeseen ja siihen, että tuo tuhkamunaksikin kutsuttu tulivuori olisi kostanut Islannin talouskriisin puhkumalla sisuksiaan taivaan täydeltä niin, että lentoliikenne pysähtyi. No sitten menee muutama vuosi ja paljastuu, että Islannin kriisissä kaatuneilta pankeilta ja yrityksiltä ovat rahojaan karhunneet yritykset, joiden takana ovat Islannin omat poliitikot.
Mihin tässä enää kansalaiset luottaisivat? Ketä äänestäisivät? Naureskeleeko kukaan enää "foliohattuisten" jutuille, jotka puhuvat siitä, että yritysten ja kansojen johtajat varastavat, ahnehtivat ja valehtelevat?
Eihän tästä puutu enää kuin se, että veroparatiisikytköksiä omaavien henkilöiden listalta löytyisi joku suomalaispoliitikko. Siinä vaiheessa alkaisi pikkuhiljaa karista usko reiluihin ja kansastaan välittäviin poliitikoihin.

Lisääntynyt Some-aktiivisuus :pLauantai 05.12.2015 19:29

Olen vihdoin avannut twitter -tilin ja Instagramin... :)
https://twitter.com/ETykkylainen

Avasin myös blogin tänne:
http://elisetykkylinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/elisetykkylinen

LakkoilijoilleTiistai 15.09.2015 10:04

Haluaisin esittää perjantain lakkoilijoille kysymyksen: ”Onko teillä parempia ehdotuksia siihen, miten valtion velkaantuminen (100 miljardin hujakoilla) saadaan taittumaan?”
Ensinnäkin tuo sairauspoissaolojen karenssipäivä.. se ei ole uutta. Ko. menettely on ollut kiinteistöalan tessissä käytössä jo pidemmän aikaa. Muistan sen esim. ”välivuodeltani”, jolloin olin töissä lentoasemalla. Silloin sairausloman ensimmäinen päivä oli palkaton. Samahan on myös käytössä esim. Ruotsissa (vuodesta 1993). Pakko sanoa samaan hengenvetoon, että mielestäni on päivänselvää, että ihmiset Suomessa saikuttavat myös turhaan. Sellainen, joka ei ole koskaan saikuttanut huvikseen, tuntee varmasti ainakin yhden ihmisen, joka on nauraen tunnustanut ottaneensa ”hupisaikkua”. On ylipäätään luksusta saada nauttia palkallista sairauslomaa. Itse kun painan hommia tuntityöläisenä (6 vuotta miinus yksi vähän pidempi määräaikaisuus ja yksi välivuosi lentoasemalla), on töitä tehtävä silloin, kun niitä on, että saa leivän pöytään. Silloin ei pieni selkäkipu tai orastava migreeni saa vaivata.
Otan vertauskohteeksi myös amerikkalaisen ystäväni vaimon. Hän käytti kesälomapäivänsä synnyttämiseen, koska sairaala, jossa hän on töissä, ei tunnistanut sellaista asiaa kuin ”äitiysloma”. Käsittääkseni myös hyvin harvalla amerikkalaisella on käytössään palkallisia kesälomia; ainakaan siinä määrin, kuin täällä Suomessa on.
En väitä, etteikö ihminen saisi sairastua tai tuntea oloaan niin huonoksi, ettei voi mennä töihin. Toki näinkin tapahtuu, mutta on hienoa, ettei sitä aikaa täällä tarvitse viettää kuitenkaan aivan täysin palkkattomana.
Toiseksi, mitä tulee siihen, etteivät nämä leikkaukset koske esim. kansanedustajia, lainaisin tähän vielä Jussi Karin blogia: ”Syy on se, että työaikalaki ei koske näitä ryhmiä.”…. ” Sunnuntai- ja ylityökorvaukset eivät ole mitään luonnonvakioita. Nämä korvaukset pohjautuvat lakiin. Niitä saadaan, koska niin on laissa määrätty. Jaa missä laissa? No työaikalaissa. Sitä saa siis vain sellaisista töistä, joihin työaikalakia sovelletaan. Kaikkiin ei sovelleta. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi johtajat, jotkut erityisasiantuntijat ja kansanedustajat.” (10.9. 2015 http://www.jussikari.fi/on-se-niin-vaarin-kun-leikkaukset-eivat-vaikuta-pomoihin/)
Ennen kuin ryntäätte tuomitsemaan minut tekstistäni tai hallituksen leikkausten puolustelusta (niitähän ei saisi kukaan kannattaa missään nimessä?) niin jättäisittekö vaikkapa tähän kommenttikenttään omat paremmat ehdotuksenne valtion velan taittamisesta tai säästöistä?

KirjoistaKeskiviikko 24.06.2015 11:43

Hei, jos kaipaat luettavaa kesälomallesi, niin kirjaani Uuden Elämän Siemen on ensioston määrästä vielä 6 kpl jäljellä. Jatko-osaa, eli Paluu Aavikolle on 7 kpl jäljellä. Kolmatta kirjaa, Vapauden siivet, jonka sisältö on vähän erilainen (kysymyksiä elämästäni) saa vain kirjakaupoista ja kirjastoista (eli sitä minulla ei ole myynnissä). Jos haluat tilata kirjan, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen mooni1980@hotmail.com

Toinen "tubetus"Keskiviikko 10.06.2015 20:15

Rauhan rannan kesäjuhlilta muodostui video, youtubessa nimellä Suomen IOK-keskuksen toimintaa
https://www.youtube.com/watch?v=jO1bITT3gAE

VaalipuhettaTiistai 07.04.2015 16:07

Ovatko vaalikoneet mielestäsi liian suppeita?Tiistai 07.04.2015 16:08, 46 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Tyttäreni kysyi minulta taannoin: "Äiti, mikä on fiksuin puolue Suomessa?" Vastasin hänelle, ettei sitä voi sanoa. Perustelut pohjaan vanhaan viisauteen: "Ei ole politiikkaa ilman taloutta". Taloutta taas on viime kädessä mahdotonta ennustaa. Vaikka ekonomistit kuinka tekisivät arvioitaan (oman tai muiden edun vuoksi), ei heiltäkään voi saada täyttä varmuutta siitä, mitä taloudessa tulee tapahtumaan.
Puhutaan, että kulunut hallituskausi oli vaikea, koska kukaan ei voinut odottaa eurokriisistä niin laajamittaista. Itse taas vaistosin jo vuonna 2008, että tästä kriisistä tulee sellainen, jonka vaikutukset ulottuvat laajalle "lumipalloefektinä". Yhden ainoan poliitikon (demareiden riveistä) muistan tuolloin todenneen, ettei kukaan voi tietää, kuinka kauan tätä vielä kestää. Minulle oli itsestään selvyys, että talouden suossa tullaan rämpimään - ja pitkään.
Kuinka ollakaan, osasin syksyllä ennustaa sen, että Keskusta tulee nousemaan ja näinhän siinä kyselyiden mukaan kävikin. Itsellenikin tuppaa vaalikoneista tulemaan Keskustaa (tämän lisäksi vähän myös esim. Demareita ja mm. Piraattipuoluetta _??_) No, vielä en ole äänestyspäätöstäni tehnyt, mutta sen verran aion katsoa, ettei ehdokkaani ainakaan ole "tavallinen-duunari-koulutusta-vailla-ymmärtää-arkea"- kortilla ratsastava pekka-perus-jätkä. Mielestäni näet eduskunnassa istuvilla tulisi olla hyvä ymmärrys taloudesta, historiasta ja yhteiskuntatieteistä yleensäkin. Joko koulutuksella tai itse oppineena. Mutta tavallisen duunarin ymmärtäminen ei riitä, eikä se mielestäni ole valintaperuste kenellekään ehdokkaalle (julkkisehdokkaista puhumattakaan!)
Joka tapauksessa vaalikoneiden kehittäjät saisivat mielestäni lisätä koodipohjiinsa muutaman kysymyksen lisää. Tässä olisi yksi:
"Pitäisikö opiskelijoiden saada tehdä rajoituksetta töitä menettämättä tukiaan?". Itse vastaisin tähän "kyllä", koska mitäpä se haittaisi jos joku opiskelija elättäisi itsensä paremmin ilman sosiaalitukia ja työtä tekemällä, jos siihen vain kykenisi? Mitäpä se haittaisi ketään, jos opiskelija maksaisi työstään veroa?
Vaalikoneet ovat mielestäni yleisesti ottaen muutenkin liian suppeita.
Mukavaa tulevaa äänestyspäivää kaikille!