IRC-Galleria

raudantakoja

raudantakoja

lunta tulvillaan...

Vuodesta toiseenPerjantai 02.01.2009 20:39

Vuosi vaihtui myrskynlailla. Tuuli pieksi pientä pudastamme ja kirkonkylän lipputangot olivat kovilla. Rannikkoseudulla talojen katot olivat kovilla ja Kiviniemen ilotulitus jäi vähäisemmäksi, samoin Keiskassa ja Asemalla. Eipä ollut suurta sotaa Jokikylässäkään, vaikka kera ystävysten taivasta yritimmekin saada syttymään. Kellon käännyttyä yli puolen yön puolestaan alkoi puolestaan pakkanen purra ja virvokkeiden kuohut jäätyivät laseihin. Kokkomme sen sijaan roihusi vielä lähemmäs aamunkoittoa. Ja johan se aurinkokin tuli takaisin.

***

Sitten on tilinteon hetki.

Vuosi 2008 oli skitsofreeninen vuosi. Tapahtui jumalaton määrä pahoja, mutta myös hyviä asioita. Loppujen lopuksi vuodesta jäi hyvä maku suuhun, sillä pahatkin asiat kääntyivät vailla poikkeusta parhain päin. Näin ainakin omasta näkökulmastani: maailmantilannetta katsellessa tilanne meni ainoastaan huonompaan suuntaan. Ilmasto lämpeni ja kapitalismi kylmeni. Kun muualla maailmassa koettiin jo vasemmistoliberaaleja tuulahduksia, jatkoi Suomi kaikessa yksinäisyydessään passivoitumistaan ja oikeistolaistumisestaan. Ja sitten tuli ruumiita.

Olympialaiset olivat vuoden hienointa antia kansainvälisesti. Upea kansojen juhla Kiinan loistokkaasti järjestämänä tulvivat vielä sellaista henkeä, jonka liian moni uskoi maailmasta jo kadonneen. Eikä ihme, sillä vuosi 2008 tuli tunnetuksi erityisesti rikotuista lupauksista - enkä nyt puhu pelkästään tapauksesta kansallinen kokoomus. Ensin Georgia ja Venäjä rikkoivat olympiahenkeä rikkomalla avajaispäivänä olympialiikkeen periaatteita ja sitten joulurauha koki karun loppunsa sionistien pommituksen yhteydessä. Etelä-Ossetialle ei riittänyt ymmärtäjiä lännessä ja samaa on jo pitkän aikaa kokenut Palestiina. Mutta Israel on puolestaan niitä kerännyt koko historiansa. Muistettavia tapahtumia olivat myös Thaimaan aristokraattien mielenosoitus sekä Intian terrori-iskut, jotka saivat pudistelemaan päätään maailman menolle monta monituista kertaa.

Poliittiselta rintamalta ei kuulunut uutta, ainakaan Suomessa. Ajan henki iski kirpeän lumimyrskyn lailla suoraan päin kasvoja marraskuun vaaleissa ajaen Kokoomuksen jälleen voittoon. Voitto oli kuitenkin suhteellinen, sillä äänestysprosentti oli jälleen hävettävän alhainen. Siihen suhteutettuna pieni 15% eliitti todella luottaa Kokoomukseen kun tämä vaivainen yli 30% kansanosa ei yksinkertaisesti lähtenyt uurnille. Jollei muutoksen tuulia ala näkyä, on Suomi todellisessa pulassa. Pohjoinen hyvinvointivaltion alasajo on jo alkanut. Itsekkyys, passivoituminen ja arvotyhjiö näkyivät jälleen paitsi äänestysprosentissa, myös Kauhajoen järkyttävässä verilöylyssä, jonka jälkipyykin hoitaminen on suosion laantumisen myötä valunut jälleen unholaan. Sen sijaan suunnitelmiin ilmestyi kulttuurin tuhoava yliopistouudistus.

Ulkomailla poliittisella kentällä puhutti ennen kaikkea kuralle mennyt talous. Finanssikriisi nousi verrattain nopeasti pelottimeksi, jota kukaan kansalaisista missään päin maailmaa ei voi vastustaa. Näin ollen miljardien elvytyspaketit lähtivät ennen kaikkea pieni- ja keskituloisten taskuista joidenkin hyötyessä valtavia summia. Voitot omat - tappiot yhteiset. Se on kapitalismin laki. Onneksi järjestelmän kylmin aika näyttää ainakin hetkellisesti taittuvan, sillä marraskuussa koko maailma koki uutta toivon kipinää ensimmäisessä mustassa Yhdysvaltojen presidentissä: Barack Obama lupasi yhdistää kansat, lisätä solidaarisuutta ja puuttua ilmastonmuutokseen. Kahdesta huonosta parempi voitti ja toivottavasti toteuttaa oikeansuuntaiset tavoitteensa. Ja pitää samalla silmällä selustaansa.

Vaikkei rahaa olisikaan, kulttuuria ja urheilua sen sijaan riitti vuonna 2008. Olympialaisten lisäksi vuotta ilahduttivat jalkapallon EM-kisat, sekä jokavuotiset ilomme jääkiekosta eurotansseihin. Suurnimeksi tällä rintamalla nousi itänaapurimme, itse Suuri ja mahtava Venäjä. Nousukiidossa oleva maa voitti sekä Serbiassa järjestetyt Eurovision laulukilpailut, että kaikkein makeimpana jääkiekon MM-kultaa. Aikanaan suvereenin Neuvostoliiton jälkeläisenä maa ei ole vielä vastannut edeltäjänsä tasoa, mutta alkaa vihdoin osoittaa merkkejä jostain hyvin tutusta. Tätä pääsin jopa itse todistamaan, kun Oulun Kärpät otti mittaa Venäjän liigan mestarista, Metallurg Magnitogorskista. Oli siinä tuttua muukin kuin hallissa kajahtanut Neuvostohymni. Ja hyvin pärjäsi Venäjä olympialaisissakin, vaikkei mitään urheilun todelliseksi supervallaksi nousseelle Kiinalle mahtanutkaan. USA:n selkäranka murtui sillä rintamalla niin että vain rysäys kävi viimeistään sillä hetkellä, kun pikamatkojen kullat varasti jenkkien silmien edestä pieni Jamaika johtotähtenään vuoden urheilija, maailman nopein mies Usain Bolt.

Elokuvavuotena 2008 oli suorastaan loistava. Mukana oli poikkeuksellisen odotettuja tapauksia, joista huomattava osa koostui jatko-osista, odotetuimpina erityisesti Indiana Jones ja James Bond. Suuressa mittakaavassa vuosi 2008 oli erityisesti sarjakuvaelokuvien vuosi. Hulkin ja Hellboyn jäädessä pienoiseen paitsioon vuoden yllättäjäksi nousi Marvelin vanha kunnon Iron man, joka menestyksellään osoitti, että maailmassa riittää kysyntää myös pasifistisemmalle sanomalle. Rautamies koki voittajansa vasta Christopher Nolanin hyytävän upean Yön ritarin myötä, joka paljastui yhdeksi vuoden parhaista elokuvista. Myös kauhuelokuva nousi vuoden sanaksi ainakin Euroopassa, jossa genren uusi, ilkeämpi aalto sai yleisönsä haltioituneeksi. Espanja ja Ranska olivat maita, joissa tehtailtiin vuoden parhaat genre-elokuvat, mutta yllättävän hyvä haastaja saapui yllättävästä paikasta: suomalainen Sauna on ensimmäinen kotimainen kauhuelokuva, jonka ei tarvitse ulkomaisille tovereilleen hävetä. Naurettavan Dark Floorsin olemassaolo onneksi unohtui sekä yleisöltä että medialta varsin nopeasti.

Oma vuoteni on ollut täynnä tunteita ja pullollaan tapahtumia. Olen päässyt elämässäni vaiheeseen, jota tiedän muistelevani kaiholla vuosikymmenten kuluttua. Vuosi 2008 oli sinänsä menestyksekäs, että päästyäni viimein näyttämötaiteesta niskanpäälle esitin jopa kolmessa eri näytelmässä saman vuoden aikana. Ala tarjosi minulle myös ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Lukioaikani on sen sijaan kääntymässä ehtoopuolelleen, mutta kaikki mukava on vasta edessä: wanhojen tanssit jatkoineen, ökötykset, päättärit, abiristeily, kirjoitukset ja omat YO-juhlat. Toiveet elävät suurina ja työ on aloitettu tosissaan. Viime vuosi oli menestyksekäs ja aina ensimmäisen vuoden viimeisestä jaksosta alkaen kymppien määrä tuloksissani on yli kaksinkertaistunut. Silti stressistä ei ole häivääkään ja olen jaksanut sekä iloita että kantaa huolta itsestäni. Niin ja voitinhan minä Oskarin.

Vuoden aikana kävin muun muassa elokuvissa 18 kertaa, teatterissa 5 kertaa ja muissa tapahtumissa ainakin kahdesti. Olen menettänyt yli 7 kiloa entisestä painostani ja kasvanut 2 senttiä pituutta. Omaisuuteni sen sijaan ei ole karttunut kuin nimellisesti, mitä nyt hyllyyni ehti ennen vuodenvaihdetta ilmestyä viimeinenkin pala Monty Python -kokoelmaani ja X-files sarja kokonaisuudessaan elokuvineen päivineen. Siinä on jo pieni ripaus pysyvyyttä.

Toivokaamme, että vuosi 2009 tuo tullessaan rauhaa tähän maailmaan ja kaikelta ylimääräiseltä verenvuodatukselta säästytään. Etukäteen ajateltuna luvassa on sekä maailman että itseni kannalta varsin hiljainen vuosi ilman suurempia tapahtumia, mutta niin kuin aina, mikään vuosi ei tule ilman yllätyksiä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.