IRC-Galleria

Otsikko kertoo jo jotain tulevasta tekstistä. Nuuskamuikkus-tasolla tarkoitan yksineloa ja epäsosiaalista käyttäytymistä, joka esiintyy usein opiskelijalla/työssäkäyvällä. Henkilö vaipuu omiin mietteihinsä, keskittyy vain opiskeluun/työskentelyyn ja kokee halua olla yksin.

Minun kohdallani nuuskamuikkus-ilmiö ilmenee näin: hengaan päivät pitkät kirjastossa, käyn kahvilassa lukemassa kirjaa/mangaa, kämpillä keskityn sarjakuvien piirtämiseen/lukemiseen, en hengaa kavereiden kaa (saatan meseillä/soittaa) ja katselen animea. Saattaa kuulostaa otaku-vaiheelta, mutta nuuskamuikkus-tasossa ilmenee muutakin kuten halua vaihtaa maisemaa. Mun kohalla suunnittelen jo muuttoa toiseen paikkakuntaan ja kuinka tulisin elää siellä.

Tämä on periaatteessa myös surullinen ilmiö, sillä kuten Nuuskamuikkunen ennen talven tuloa kääntää selkänsä Muumipeikolle ja lähtee etelään. Mutta Nuuskamuikkunen palaa aina keväällä takaisin. Niin teen minäkin, mutta vasta kesän/syksyn saapuessa.

Mie rakastan tutustumista uusiin ihmisiin. Se laajentaa miun maailmannäkemystä ja mie tunnen oloni hyväksytyksi. Mie tunnen oloni hetken onnelliseksi, ennen kuin tajuan että mie en olekaan sille henkilölle muuta kuin ohikulkija.

Mie inhoan tutustumista uusiin ihmisiin. Uusien ihmisten kanssa pitää olla varpaillaan. Ei voi sanoa aina sitä mitä ajattelee, pitää ajatella asioita toisen kannalta. Kun mie olen 'varpaillani', varon mitä sanon, en mie ole sillon oma itseni. Ja kun mie en ole oma itseni kaikki menee päin honkia ja lujaa. Ja sitten kun on nähnyt henkilön monesti aiemmin ja sille pitäs yhtäkkiä ruveta puhumaan, se on kamalaa. Ei se suju. Ja sen takia mie en osallistu mihinkään pirullisiin illanviettoihin.
Eh eh, oon epäsosiaalinen mutta mulla on melkein jonkun sortin traumat muitten kanssa puhumisesta ja silleen.

En mie tiedä. Välillä miusta tuntuu että mie haluisin tuntea, puhua, viettää aikaa ja vaan olla ihmisten kanssa, mutta se ei vaan suju. Mie en tunne oloani luontevaksi näitten ihmisten kanssa.

Ehkä ne on vaan ne aaltopituudet. Mie oon liian korkeella pilvissä ja liian eskapisti tullakseni toimeen ihmisten kanssa.

erkoidun ja en vittu enää koskaa puhu kenellekä tai oo kenekää kaa ! :)

Fiilis ei ole mitenkään huipussaan...
Onneksi on ihania ihmisiä KIITOS TAAS

Helpompaa olis kai olla erakko. Niin kuin Into the wildissä. Ottaa vaan ja lähteä johkain keskelle vielä-enemmän-ei-mihkään. Kuolla myrkkymarjaan. Aika. Jee. Tekis vaan mieli joskus olla irti. Siis kaikesta. Tai no. Ehk jotain ottasin mukaan:) ..Koiran:P Ei olis mitään odotuksia, eikä kukaan kattos pahalla. En sano, et antasin periks ja olisin mitä ne odottaa, mut on se välillä väsyttävää rimpuilla irti. Sit nauttia vähän aikaa omassa maailmassa ja taas törmätä uusiin kuiskauksiin ja paheksuviin katseisiin ja soosoo-sormiin. Antais jo olla. Rakastais ymmärtämättä:)

Ollaanko rakastettavia ollaanko?? Ja jos ei olla, niin haittaneeko tuo. Jos ei haluu olla, niin ei haluu olla ja sillä sipuli.