IRC-Galleria

Piti se tulla kotonaki käväsee, ku kerran ne kihlajaisetki on.
Junamatka meni iha jees, mitä nyt oltii kymmenen minsaa aikataulusta jäljessä mut eipä tuo mua hidasta. Kotona ku ovesta astuin sisää nii eka kommentti :"Ootpa sää ruskee!" Nojaa, omasta mielestäni en oo kamalan ruskee nytte.
Ja sittenhä piti tietty muka lähtee uimaa illalla, siis 9 astetta lämmintä ja tyypit menee uimaa, moikka vaa. Joo mentii ja sanoin että en todellakaan aio uida ja varmana iha jokaikinen sääski joka sieltä rannalta löyty nii kävi syömässä mua.
Kävinpä sitte kuitenki uimassa, enkä edes kuollu. Saatii muutama kaveri seuraks sinne sit uimisen jälkee ja oli oikein mukavaa =)

Ja maanantaina takas Stadii =)

Mää haluan muuttaa puttaalle! oikiasti nyt nyt nyt tämä paska ahistaa
mua niinku kuoret pannaania (wut?) tai omakotitalloon. NYT! lähtisin
vaikka heti roudaamaan tavaroita ko joku ilimottas että jeijjj! oooooo.

ja mua ällöttää kaikki vanahat kämpät! .. ~ennen -90 valamistunu,
ne keittiöt ja VESSAT oksettaa mua! ..no ei. hyyyyyyyi.

MULLE KAIKKI HETI NYT!!!!!! ärsyttävän näköstä kun on monta
huuto- tai kysymysmerkkiä peräkkäin, siksi tämä olikin ensimmäinen
ja viimeinen kerta kun käytän moista yhdistelmää teksteissäni, tahdoin
vain tuoda innostukseni ilmi! PERKELE!



NO MITÄ HELEVETTIÄ.

TUOKAA MULLE VILIMA!

No ollaan nyt Emmin kans kato oulussa mun papan tykönä, ja yritettii tänää tulla kaupungista bussilla tänne Kaakkuriin.. No tänne kulkee bussit 1, 12 ja 13 ja päätettii et mennää sillä ykkösellä.
Mentii sit siihen ja lähettii ajelee jonnekki huis vitun helvettiin. Sit mä sanoin Emmille et ollaan kyllä menossa ihan väärään suuntaan, ja sit Emmi vaa iha rauhassa vastas et; No tää varmaa kiertää vähän kauempaa, ko tähän matkaanhan kuuluu muitaki paikkoja. Annoin sit vaan olla ja olin vähän aikaa hiljaa.. Sit seurailin niitä kylttejä et mihi oltais menossa.. Kokoajan käännyttii Haukiputaalle päin, ja niiden kylttien muut nimet meni sit ihan sekopäisiks. Sit mä aloin jo hätäilee ja sanoin Emmille et me ollaan kuule menossa Haukiputaalle, ja Kaakkuri on vittu ihan eri suunnassa... Emmi vaa siihe et ei helvetti, ja alettii nauraa. :'DD
Sit jäätii jossai puoles välis pois siitä bussist ko Haukiputaalle oli enää jtn 12 kilsaa ko Emmi huomas jonku bussi-pysäkin ja haluttiin kattoo aika-tauluja koska joku bussi menis Kaakkuriin. No hypättiin siinä sit pois kyydistä ja iloksemme huomattiin että siinä bussipysäkillä oli aika-taulujen sijasta joitai ihania piirroksia. :') Hulluna sitte naureskeltii siinä pysäkillä ja ooteltii seuraavaa tulevaa bussia. Siinä oli yks nainenki joka naureskeli niitä meän juttuja mitä keksittii. :') No kummiski, kohta sielt sit tuli joku bussi ja mietittii et mihinhä vitun Kiiminkii tää sit vie. No se nainen siinä sit sano et tällä päästäis takas keskustaa jos ollaan kerran menossa Kaakkuriin. Mentii sitte siihen ja sit keskustasta mentiin OIKEALTA PUOLEN TIETÄ OIKEAAN 1 BUSSIIN.!!!

Pappa oli antanu mulle edellisenä iltana 20 euroa et saadaa syä kaupungis jotai, mut loppujen lopuks se KOKO kakskymppinen meni siihen et pilisteltii busseilla ees taas Oulua. :')) Piti mun antaa omista rahoista viimisii bussilippuihin kuitenki kaks euroo. :'( JA ME OLLAAN MOLEMMAT IHHAAANNN PA.!! :'((((((((( Emäntä tulee tänne vissii jo huomenna. :) JA ONHAN MULLA PAPPA, KENELTÄ RUINATA AIKASEMMIN MUN NII IHANA SYNTTÄRILAHJA. :')))<33

Nyt on fiilis huipussaan.

Vaikeuksien kautta voittoon. Ei mihinkään tilanteeseen pitkään aikaan ole tämä fraasi sopinut kuin siihen, mitä tuli koettua tänä iltana. Teatteritaide ja näytteleminen ovat ihania asioita, mutta myös täyttä hulluutta harrastuspohjalta. Porukalla, josta yleisöllä on valmiiksi kovat odotukset, on todellinen haaste edessään, jos näytelmä ei ole katsottavassa kunnossa vielä viikkoa ennen ensi-iltaa. Vaikka itse asiaan voi vaikuttaa lähinnä opettelemalla oman osuutensa hyvin, ei stressiltä voi välttyä. Matka lukupiiristä aplodeihin on liian lyhyt ja äärettömän kivinen.

Haukiputaan Nurkkanäyttämö on jo pitkään ollut paikkakuntamme parasta teatteria, ja itse olen äärettömän kiitollinen päästessäni ryhmään mukaan. Silti meininki on huomattavasti kovempi kuin missään nuortenryhmässä, jossa ilmapiiri on huomattavasti lepsumpi ja ymmärtäväisempi. Vaikka ryhmä on harrastajapohjainen, on sen maine lähinnä puoli-ammattimainen. Vaikka itse olen näytellyt jo useamman vuoden, on sellaisiin saappaisiin astuminen aina askel sinänsä. Toisessa isossa näytelmässäni rooli on ensimmäistä isompi ja huomattavasti tärkeämpi. Sen lomassa seuraa myös stressi ja paine, jotka onneksi myös tekevät tehtävänsä lopputuloksen kannalta suotuisasti.

Ensi-iltaviikko on ollut helvettiä. Sunnuntaista alkaen olen kulkenut pitkissä ja uuvuttavissa harjoituksissa koko pitkän viikon. Koulutyö on kärsinyt ja väsymys on saanut minut turvautumaan jopa energiajuomiin, joista olen jo kerran onnistunut luopumaan. Viimeksi meinasin nukahtaa ruotsin kuuntelukokeessa, kuitenkin onnekkaasti sinnitellen loppuun asti. Välillä on käynyt mielessä se tuttu ajatus: miksi ihmeessä minä tätä teen? Vaikka nuoren miehen intoa aina riittää verissä kulkevaan harrastukseen, on kysymys silti paikallaan viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavan päivän kouluunmenoa alkaa vakavasti miettiä. Siihen ei varmasti ole olemassa minkäänlaista järkevää selitystä, mutta ehkä se tunne siinä näyttämöllä satojen ihmisten edessä on jotain sellaista, jonka vuoksi kannattaa raataa...?

Näytteleminen on sekä eskapismia että täyttä todellisuutta. On reilusti keskityttävä olemaan joku toinen, mutta kuitenkin muistettava oma läsnäolonsa lavalla ja se, että todella esiintyy ilmielävälle yleisölle. Se on omalla tavallaan aikuisen leikkiä - siitä syntyy sen ilo ja viehättävyys. Kun katsoo lapsen leikkivän, ei voi kuin ihailla sitä iloa ja energiaa, jolla lapsi tarinoitaan itselleen kertoo. Se läsnäolo omassa ajatusmaailmassa, se ilo olla joku toinen... Näytteleminen on vain jotain paljon vakavampaa, mutta sitä kai aikuinen ihminen lopulta kaipaakin –

Eilisissä kenraaliharjoituksissa tunnelma oli epätoivoinen. Kovasta yrityksestä huolimatta homma tuntui lässähtävän täysin, eikä tunne olisi voinut olla epäluottavaisempi. Mutta kuten ohjaaja totesi, se ainoastaan hyvä asia: porukka sisuuntuu epäonnistumisesta, ja vanha laki on, että kun kenraali on huono, ensi-ilta on hyvä. Tämän toivon varassa ensi-ilta-aaton viimeiset tunnit menivät täysin omaan ajatteluun, telkkarin katseluun ja rentoutumiseen. Yö meni painajaisissa ja seuraava aamu alkoi kello kaksi. Päivä kesti kaksi tuntia ennen kuin lähtö teatteriin oli tosi asia. Valmistautumista yli kolme tuntia ja kaikki olisi siinä. Tunnelma iski kipinää niin täysillä kuin niinkin abstrakti asia vain voi.

Lopussa kiitos seisoo. Se tunne, kun huomaa yleisön aidosti reagoivan omaan roolityöhön, on kuin parhaistakin parhainta huumetta. Kun ensimmäisen kerran ansaitsee kunnon naurunmyräkän, ei lentoonlähtöä voi enää estää. Ensi-illan flow oli käynnistynyt. Tunnelma näyttämöllä oli niin hyvä kuin vain saattaa. Väliaplodien kajahtaessa valojen takaa teki mieli hypätä ilmaan ja jäädä sinne vielä pitkäksi aikaa! Ja loppukumarruksen aikana fiilis oli tunnetusti huipussaan. Siinä se oli - tämän vuoksi tätä työtä on tehty. Jos joskus voitto tulee tuskasta, niin tällä kertaa. Teatteri on kamalan ihana asia, eikä sellaista tunnetta kuin siinä kolmasti kumartaessa yleisön taputtaessa käsiään voi saada mistään muualta.

Sitä ei voi kun rakastaa, kun saa työstään kiitosta. Tuttujen kehuvat kommentit ja jopa varsin arvovaltaisten tahojen myönteiset kommentit ovat mannaa mielelle ja keholle. Mikään ei tietenkään ole vielä ohi, mutta siinäpä se onkin: kun on kerran hyvin mennyt, ei voi kuin yrittää koko ajan entistä paremmin. Siihen on pyrittävä, ja mikä tärkeintä: siihen on pystyttävä.

Luottamus on ainakin kova.

Amh Darling, here I come.