Njoo. Hei vaan kaikki!
Mitä tapahtuu kun iloinen ja paljon kirjoittava hippi viettää bouttiarallaa kuukauden tympeänä ja vähemmän iloisena galtsumisantrooppina?
Ensiksi hipillä on vähän tylsää, ja sitten se alkaa tykkäämään roolistaan. Se oppii omaksumaan uusia ajatuksia ja tajuaa näin aika konkreettisesti ajatuksen uskomuksista ja aatemaailmoista vaihdeltavina työkaluina, joita voi käyttää mielensä mukaan tiettyjen tulosten saavuttamiseksi. Ja onhan sillä myös hauskaa, kun pääsee tutustumaan paremmin gallerian omaan poliisiin ja synkeää metallia kuunteleviin, mustavalkoisista tai muuten angstikkaista kuvista diggaaviin misantrooppeihin.
En osaa pitää tätä mitenkään varteenotettavana psykologisena kokeiluna, vaikka tämä hassu guerrillasurrealistinen projektini osittain psykankurssin tuotteena syntyikin. Lähinnä tämä oli hauskaa taiteilua. Hyvä niin.
Näin hippinä on kyllä taas hauskempaa. Tahdon vihdoin päästä huutelemaan huumepolitiikkayhteisöihin ja puhumaan tiedostavasta optimismista. Maailma on kaunis!
