IRC-Galleria

Kehitän ärsyttävän helposti tyhmiä taipumuksia, ja ne vain jäävät kasvamaan kunnes havahdun huomaamaan ne, mitä tapahtuu harvoin.

Viime aikoina esimerkiksi olen pelannut Ikariam nimistä selainpeliä. Ei mitenkään valtavan monimutkaista tai palkitsevaa, mutta ihan kivaa ajanvietettä se on kun ei ole muuta tekemistä. Oikeastaan aloin pelaamaan pitkästä aikaa vain tavatakseni uusia ihmisiä. Pelaaminen kilpailuhenkisesti ei kiinnosta vittujakaan.

Miksi siis pelaamisesta on viime aikoina tullut niin hirveä stressin lähde? On pakko käydä monta kertaa päivässä tsekkaamassa peli ja päivittelemässä rakennuksia, jos ei mistään muusta syystä niin sitten siksi ettei vihollinen hyökätessään saisi ryöstettyä mitään. Kauhulla ajattelin että mitäpä jos netti katkeaa pariksi päiväksi, sitten varastot ehtivät täyttyä ja ovat kenen tahansa ryöstettävissä!

Tänään vasta tulin ajatelleeksi että MITÄ VITTUA SITTEN. Pahinta mitä vihollinen voi tehdä on tuhota armeijani ja varastaa kaikki resurssit jotka eivät mahdu piilopaikkaan. Nyt puhutaan pelin sisäisessä maailmassa ihan mitättömistä vahingoista. Miksi sitten varjelen resurssejani niin mustasukkaisesti? Siksi että on jotenkin ihan kamalaa hävitä jollekulle, vaikka sitten selainpelissä.

Miksi se on kamalaa? En kyllä keksi yhtään mitään syytä. Ja tämän ajatuksen myötä stressi poistui kokonaan.
Minua ei kiinnosta kilpailu, mutta kaikki pelaavat samojen sääntöjen mukaan. Jos joku ryöstää minut pelissä, se on reilu voitto ja hän on ryöstösaaliinsa ansainnut. Enemmän iloa siitä luultavasti onkin vakavammin pelaavalle, kuin minulle saiturille joka vain istun viini- ja marmorikasojeni päällä.

Ilmaiseksi en tietenkään tavaraa anna, saavat puskea armeijan ja muurin läpi pelin hengen mukaisesti. Mutta lakkaan suhtautumasta asiaan niin saatanan pakkomielteisesti.

yhyy ikariamin liittouma hajoo : (( vaikka vähä semmone tunne et "jes vihdoinki pääs eroon" :D

asd

oon aika ovela ikariamis :

---

D