IRC-Galleria

ei, en vain voi muistella viime viikkoa. en voi edes muistella viimeistä puolta vuotta etten alkaisi vuotamaan, kun vanha kenkä. on vain LIIAN paljon hyviä muistoja siitä, kun _MINÄ_OLIN_OIKEASTI_ONNELLINEN_RAKKAAN_IHMISEN_KANSSA!
nykyään vilkuilen kännykkää toivoen, että siellä olisi puhelu tai viesti, mutta ei siellä ole ;<
tai sitten, jos on nii se on jotain arkipäiväistä. voiko piilottaa tunteet noin vitun hyvin? jos voi nii opettakaa mullekki. tai sitte ei piilota...sillä ei oo tunteita. eieieiei..en mä voi uskoa sitä.

miten ihminen voi oikeesti olla näin pohjalla?

pitäis varmaan polttaa koko mun huone ja dementoitua niin ettei muistais enää mistään mitää.
on aika hälyttävää, kun en melkeen enää voi nukkua edes omas sängyssäkään! tai ei voi kattoa mitää leffaa tai kuunnella sitä musaa mistä oikeesti tykkää ilman et vetää ranteet auki. :(

jani sano, et tietää musta jtn mitä se ei voi sanoa mulle. -.-' ja sit ku sanoon, et jtn paskaa taas nii ei kuulemma. mitä se sitte on? eikö mun oo oikeus tietää, et mitä musta puhutaan ja oikasta jos on jtn väärää? nyt se sitte vaivaa mun mieltä..

"mun elämä ei kuulu enää sulle." <---- asia, joka järkytti mut nii,etten hypänny sinin huoneen ikkunasta pihalle. siis kyllä mä ton tiedän, mutta mä en halua tietää, koska rakastan sua vaikka oon surkee sen näyttämises.

oon vaan niin helvetin mustasukkanen susta..voisin sanoa, että se on jo ihan sairaalloista..

helvetti..

kaipaan sua liian paljon...<3


rakastin sua paljon, annoin kaiken minkä pystyin/
sä olit mulle tärkein, sä sait pidettyy mut pystys/
olit mun turva, nyt jäi vaan tyhjyys/
ainoo mikä nyt vallitsee on yksinäisyys/
kaikki ne muistot, mut en vaan pysty unohtaa/
lupasit olla mun kaa mitä vaan tulee vastaa/
menit mulle sormuksenki ostaa ihan tost vaa/
olin vaa tyhjä ja nielin kaikki ne sun sanat/
mist oisin voinu tietää et halusit vaan pelleillä/
nyt jäi ikävä ja tyhjä kohta sydämessä/
kaikki kaunis, kaikki hyvä lähti menemään/
tuskin tää yhtää mun taakkaa nyt keventää/
mut pakko purkaa johonkin mitä ajattelen/
vikan kerran ku nähtii sanoit "rakastan ja soittelen"/
mut ei, äijä sä särjit mun sydämen/
jos sanon etten kaipaa, mä valehtelen/

Juhannuksena salee telttailee porukal, tulee varmasti hurjaa. Ensi viikolla Inariin vaeltelee ja tutkailemaan luontoja. Hurjia aikoja. On tapahtunut kaikenlaisia ja höykyttelyä. Mutta nyt tuntuu ihan helvetin hyvältä. Hikoilen saatanasti, soitan kitaraa ja kuuntelen Simon & Garfunkelia. :)

[picture]103597382[/picture] Oli jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa jotain käytännöllistä rakkauden kiemuroista, joten tuumasta toimeen. Tämä on niin monitahoinen aihe, että teksti jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Käsittelen joitakin mieleeni tulleita tärkeimpiä ydinajatuksia. En väitä näkemyksiäni Totuudeksi enkä voi taata niiden toimivuutta muiden elämässä. Itelleni pärisee. Kerran oivalsin, kuinka keinotekoiselta rajoitukselta tuntuu ajatus siitä, että ihminen saisi rakastaa vain yhtä, tai että intiimisuhteita voisi olla vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Samanaikaisesti kuitenkin tuntui epämiellyttävältä mielikuva siitä, että jotkut panevat ympäriinsä ilman herkkyyttä, keskinäistä kunnioitusta tai kommunikaatiota, ja jotkut sitten kutsuvat sellaista "vapaaksi suhteeksi". Aloin tutkiskella asiaa laajemmin. Rehellisyys johti ymmärrykseen: seurustelu ei estä kutkutusta muita ihmisiä kohtaan. Tuntui tärkeältä sanoa asia ääneen - en tahdo elää valheessa, en itseäni enkä muitakaan kohtaan. Aloin hyväksyä sen tosiasian, etteivät tunteeni suostu asettumaan minkäänlaisiin tarkasti määriteltyihin, absoluuttisiin rajoihin. Polyamoria, kyky rakastaa montaa, tuntui sitä itsestäänselvemmältä mitä enemmän sitä tunnustelin. Kävi luonnolliseksi kysyä, miksei tunteita saisi myös fyysisesti ilmentää kenen tahansa kanssa. Miksi intiimisuhde tietyn ihmisen kanssa velvoittaisi rajaamaan muut pois? Harva uskoo, että vanhemmat rakastavat kahta lasta vähemmän kuin yhtä, tai että useat ystävyyssuhteet rajoittavat toistensa syvyyttä - miksi asia olisi toisin intiimisuhteissa? Miksi ylipäätään koemme niin suurta tarvetta määritellä suhteitamme? Miksi on tärkeää rajata, onko joku ihminen "ystävä" tai "kumppani"? Miksei "ystävän" kanssa voisi olla intiimiä kontaktia? Ihmisillä on luonnollisesti kaikenlaisia oletuksia polyamorian suhteen. Jotkut diagnosoivat sen sitoutumiskammoisten kivankuuloiseksi tavaksi oikeuttaa epäempaattinen, sekoileva ympäriinsänussinta. Miksei se voisi sitäkin olla, mutta itelleni on tuntunut tärkeältä, että suhteeni pääsevät vapaasti muovautumaan, kasvamaan ja syventymään, romantiikalla tai ilman. En näe selviä rajoja "ystävyyden" ja "muun" välillä. Minulla ei ole pelkoa pitkiä, vaikka koko elämänkin mittaisia suhteita kohtaan - nautin siitä että ihmissuhteillani on aikaa ja tilaa rakentua. En vain näe että yhden suhteen tulisi väistämättä rajata muut pois. Ajankäytölliset kysymykset ovat toki todellisia, mutta rehellinen kommunikaatio ja herkkyys tuntuvat toimivan paljon paremmin kuin absoluuttiset säännöt. Yleinen kommentti tuntuu myös olevan: "Mä oon mustasukkanen, emmä pystyis!" Musta yksi polyamorian ydinajatuksista on se, että mustasukkaisuus ja muutkin kielteiset tunteet pyritään tiedostamaan, havainnoimaan ja ymmärtämään, ja niistä keskustellaan. Niiden olemassaolon hyväksyminen on tuntunut toimivan paljon paremmin kuin tukahduttaminen - sama pätee elämän muillakin alueilla. Olemme omistushaluisia, kehitämme helposti riippuvuuksia ja haluamme pitää tärkeistä asioista tiukasti kiinni koska olemme epävarmoja. Pelkäämme yksinjäämistä. Jos elämme ajatuksessa, jonka mukaan elämämme ei mitenkään voisi olla täyttä ilman tiettyä ihmistä, tarketuminen lienee aika väistämätöntä. Itestäni tuntuu vahvasti siltä, ettei mikään tietty yksittäinen ulkoinen elementti ole välttämätön täydelle elämälle. Olemme toki sosiaalisia eläimiä ja yhteys on luonnollinen tilamme, mutta olemme myös varsin hyviä sopeutumaan. Kokemukseni mukaan rakkaus ei pysty kukoistamaan jos sitä yritetään pakottaa. Se on herkkä instrumentti - liian jäykkä ja puristava ote estää soljuvuuden. Parasta mitä rakkaudelle voi tehdä, on poistaa sen tieltä esteitä ja luoda sille tilaa hengittää ja kasvaa dynaamisesti. Loppu sujuu itsestään. Kommunikaatio. Pelottava muuttuu mahdolliseksi ja siedettäväksi kun siitä puhuu ääneen. Empatia ja herkkyys ovat välttämätön avu. Haaste on suuri, mutta mitä enemmän olen puhunut ja kuunnellut, sitä selkeämmäksi on käynyt että puhumattomuus ja välttely ovat täysin mahdottomia vaihtoehtoja - ne aiheuttavat sellaisia ongelmia, joita ei välttämättä saa millään tavalla selvitettyä tai korjattua. Rankkojen aiheiden käsittely on ajoittain kivuliasta ja saattaa koetella sietokyvyn rajoja, mutta mikä voisi olla kasvattavampaa? Uusiin ihmisiin rakastuminen tuntuu poikkeuksetta höyrähdyttävältä kokemukselta, ja silloin on suuri vaara sokeutua jo olemassaolevien suhteiden tarpeille. Konkreettinen vaara on myös se, että yhden suhteen ongelmia on helppo alkaa huomaamattaan paeta uusiin suhteisiin, joihin aiemmat ongelmat kuitenkin seuraavat itsepintaisesti mukana. Tuoreen suhteen alkuenergia tuntuu helposti aiheuttavan kritiikitöntä suhtautumista rakastumisen kohteeseen. Rakastuminen herättää usein tunteen siitä, että uusi ihminen on nyt jotain täysin uudenlaista, ihmeellistä, ennennäkemätöntä, vastaus kaikkiin toiveisiin joita on ikinä ihmissuhteisiin uskaltanut kohdistaa. Tämän tiedostaminen auttaa jäsentämään omaa tunnemaailmaa. On luonnollista, että ihmisten määrän lisääntyessä mahdolliset muuttujat lisääntyvät myös. On suuri haaste saada kahdenkin ihmisen välinen suhde toimimaan, saati sitten jos ihmisiä on enemmän. Polyamoria kuitenkin myös helpottaa monia asioita. Ihmiset tuntuvat monogamisissa suhteissa usein pettävän toisiaan (ja itseään), ja näen suureksi syyksi tälle halujen kieltämisen. Polyamorisessakin suhteessa on toki mahdollista pettää valehtelemalla - jos on esimerkiksi sovittu, että kaikista intiimikontakteista puhutaan avoimesti, niin siitä on hyvä pitää kiinni. Ei liene mielekästä antaa lupauksia joita ei ole valmis pitämään. On tärkeää, että suhteet perustuvat osapuolten yhteisymmärrykselle. Olen matkani varrella ehtinyt käydä läpi monenlaisia ajatuksia ja tunnetiloja, ja ajoittain kyseenalaistanut näkemyksiäni hyvinkin rankasti. Rohkea tarkastelu selkiyttää. Kerta toisensa jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että tämä olemisen tapa toimii minulla tässä ja nyt ja tuntuu oikealta. Vaikeimpia kysymyksiä polyamorian suhteen tuntuisivat ainakin itselleni olevan sukupuolitaudit ja jälkikasvu, tosin näistä molemmat ovat suuria haasteita myös ei-polyamoristisissa suhteissa. Sukupuolitaudit ovat ainakin itseäni pelottaneet niin kauan kuin olen niiden olemassaolosta tiennyt. Olen pähkäillyt paljon sitä, miten useiden kumppanien kanssa olisi mielekästä toimia. Esimerkiksi HIV saattaa näkyä vasta kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Jos haluttaisiin olla äärimmäisen varmoja, olisi loogista, että sukupuolitaudit mahdollistavaa kontaktia otettaisiin vasta sen jälkeen, kun uusi kumppani on käynyt testeissä kolme kuukautta viimeisen suojaamattoman seksikontaktinsa jälkeen. Kiemuroita seuraa: Loogisesti äärimmilleen vietynä, suojaamatonta seksiä (luonnollisesti myöskään suuseksiä) ei saisi harrastaa kenenkään sellaisen kanssa, joka on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä kenenkään sellaisen kanssa joka ei ole käynyt testeissä ja on viimeisten kolmen kuukauden aikana harrastanut suojaamatonta seksiä... jne. Käytännössä tuntuisi aika mahdottomalta ja yksinkertaisesti epäkäytännölliseltä asettaa rehellisyyden lisäksi mitään absoluuttisia sääntöjä tai vaatimuksia. Olen tunnustellut vaihtoehtoa "oo kenen kanssa haluut, mutta mä en oo sun kanssa jos oot altistanut ittes mille tahansa sukupuolitaudit mahdollistavalla kontaktille etkä oo käyny testeissä", mutta käytännössä virta kuitenkin usein vie mukanaan - seksiin liittyy aina riskejä, jotka nyt vaan on hyväksyttävä jos siitä tahtoo nauttia. En voi vaatia muilta asioita joita en itsekään tahdo toteuttaa. Käytännössä olen kokenut toimivaksi ratkaisuksi sen, että ihmiset skarppaavat sen suhteen kenen kanssa pelehtivät, kommunikoivat siitä avoimesti ja käyvät säännöllisesti sukupuolitautitesteissä. Riskejä on aina olemassa ja äärettömän ihana ihminen saattaa tietämättään kantaa sukupuolitautia. Spontaanius on kuitenkin niin tärkeä osa seksuaalisuutta, että mitkään tiukat ja joustamattomat säännöt eivät yksinkertaisesti tunnu mielekkäiltä. En silti voi kyllin alleviivata sitä, kuinka tärkeäksi koen kunnioituksen terveyttä kohtaan, omaa ja muiden. Polyamoria ei myöskään tarkoita sitä, että kaikkien tai kenenkään kanssa olisi pakko harrastaa seksiä, etenkään suojaamattomasti. Tärkeintä on kokemus siitä, että jokainen asettaa itse omat rajansa, ilmaisee ne selkeästi ja kunnioittaa muiden rajoja. Lapset ovat se toinen suuri haaste - kuinka ne sopivat yhteen polyamorian kanssa? Selvää on, että lapsi vaatii valtavasti aikaa ja paneutumista, ja tarkoittaa pitkäaikaista sitoutumista jossa itsestä riippuvaisen olennon hyvinvointi on asetettava etusijalle. Epäilemättä kyseessä on yksi ihmiselämän suurimpia haasteita, polyamorialla tai ilman. Itsellänihän ei (vielä?) jälkikasvua ole, mutta voisin kuvitella, että etenkin pari ensimmäistä vuotta ovat joka tapauksessa niin intensiivisiä, että edes vanhempien välisen romanttisen suhteen aktiiviseen ylläpitämiseen ei välttämättä ole kummemmin aikaa. Luottaisin yksinkertaisesti osapuolten herkkyyteen ja empatiankykyyn - huomioonottavuus ja kommunikaatio ovat tässäkin avainasemassa. Ei ole reilua, että toinen juoksee missä sattuu ja toinen istuu kotona lapsen kanssa, tosin erilaisten ihmisten dynamiikat aiheuttavat tälläkin alueella loputtoman määrän mahdollisuuksia ja tilanteita. Tämä laaja aihe ansaitsisi oman tekstinsä. Eipä siitä siis tällä erää enempää. Parhaimmillaan polyamoria tuntuu rikastavan kaikkien osapuolten elämää. Meillä on tapana projisoida odotuksiamme tunteidemme kohteisiin, ja monoamorisessa mallissa yhden ihmisen harteille saattaa kasaantua kohtuuttoman suuria vaatimuksia ja oletuksia. Hyväksyn kaikkien ihmisten täydellisen ainutlaatuisuuden. Erilaisten ihmisten kanssa on erilaisia kokemuksia, ja joidenkin kanssa voi nauttia täysin toisenlaisista asioista kuin toisten. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että yksi ihminen olisi parempi kuin toinen, vain että yksi ihminen on erilainen kuin toinen. Polyamoria on ollut äärettömän rankka polku. Se ei missään tapauksessa ole helppo olemisen muoto, vaan kuten kaikki henkiset haasteet, vaatii valtavasti tahtoa, panostusta, joustavuutta ja määrätietoisuutta. Itselleni tämä on kuitenkin ollut valtavan palkitseva taival joka kulkee sulavasti käsi kädessä muun ajatus- ja arvomaailmani kanssa. Olen oppinut todella paljon itsestäni ja muista ihmisistä ja alkanut nähdä ja arvostaa inhimillisen kokemuksen kauneutta aivan eri tavalla kuin ennen. Vaihtelevat perspektiivit ravitsevat olemisen kaikkia puolia. Aiheesta puhuminen aiheuttaa kulttuurinormeistamme johtuen häpeää, mutta vielä enemmän häpeää on aiheuttanut vaikeneminen. Ääneen ilmaiseminen tuntuu vapauttavalta, ja kannan seuraukset selkä suorana. Antakaa palaa. Lista blogiteksteistäni: [blog]Olentolupa[/blog]&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments tekstejäni löytyy myös http://olentolupa.blogspot.com http://olentolupa.livejournal.com http://olentolupa.wordpress.com