IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Harrastukset
Perustettu
28.4.2009
Tilastot
Käyntejä: 778
Koko
2 jäsentä
Tyttöjä: 1 (50 %)
Poikia: 1 (50 %)
Ylläpitäjä
herääntymä

Jäsenet (2)

Anaryaweherääntymä
« Uudemmat - Vanhemmat »

herääntymäAsioiden tekemisestäLuonut: herääntymäPerjantai 11.09.2009 19:30

Olen huomioinut usein, myös omassa käytöksessäni, etteivät ihmiset uskalla toimia koska pelkäävät mitä siitä SAATTAA seurata. Vaikka tämä onkin erittäin inhimillistä, silti tämä toimintamalli ei tuntuisi toimivan.

Olen tämän vuoden aikana tehnyt paljon semmoista mistä en olisi vuosi - pari sitten uskaltanut edes uneksia. En ole vielä varsinaisesti saanut turpaani, ainakaan kovin pahoin, mutta myös ne henkiset takaiskut ja turpaanotot ovat olleet kasvattavia kokemuksia, melkein jopa enemmän kuin ne ns onnistumiset. Ei se silloin toki ollut kovinkaan kivaa, mutta olen opetellut ottamaan elämän kasvattavana kokemuksena ja suhtautumaan kokemiini juttuihin ulkoistamalla; ikäänkuin ne asiat tapahtuisivat vaikka Markulle (tai Sepolle, tai Jarkolle tai kelle tahansa paitsi minulle).

Saattaa kuulostaa siltä, etten ottaisi vastuuta omasta elämästäni tai teoistani, mutta kyse on juurikin siitä. Ulkoistamalla omia tuntemuksiani pystyn kohtaamaan ne "objektiivisemmin" ja käsittelemään niitä ehkä vapaammin jos vain märehtisin kaikkea paskaa mitä olen saanut niskaani. Tätä kautta voin myös mahdollisesti löytää tuntemuksieni ja toimintani perimmäisempiä syitä ja täten vaikuttaa niihin ja jopa muuttaa niitä. Eikö tämä kuulosta juurikin siltä, että ottaisin vastuun itsestäni ja teoistani?

En pysty sanomaan mihin tämä elämäksi kutsuttu tie minua vielä vie, mutta tällä hetkellä tulevaisuus näyttää ihanan käsittämättömältä ja upean sumuiselta. Kaikki voi olla vain voittoa.
« Uudemmat - Vanhemmat »