IRC-Galleria

[nico]

[nico]

juuri se, josta sinua on varoitettu.

Tanssitteko te tähtien kanssa?Torstai 29.01.2009 05:26


Nimimerkillä: Unirytminsä se oikean takia menettänyt.
(ja puhe siis on deittiohjelman juonnoista, ei minun X:stä!)

Nyt minulla tosin on hyvä syy olla hereillä vielä tähän aikaan. Olen väsännyt kaikkea töihin
liittyviä asioita. Öiseen aikaanhan ne kattaa tehdä, muutenkin kun aivot aika narikassa.
No huomenna oikoluetaan sitten kaikki ja tsekataan että matkalaskut oikeasti lähtivät
oikeaan osoitteeseen! Lisäksi tänään alkoi projekti joka varmaan pitää minuakin jonkin verran
kiireisenä ..sillä aloin päivittämään minulle tehtyjä fanisivuja. Itse kuljettaisin niitä kuitenkin
jatkossa eteenpäin nimikkeellä "Kotisivut", mutta tosiaan paljon on ideoita.
Kannattaa olla kuulolla ja katseella!

Tänään sitten sain viimein käsiini se oikean työvuorot joten tulette ainakin vielä helmikuun
ajan näkemään minua ihan kiitettävästi öiseen aikaan subilla & mtv:llä.
Lähetykset löytyy tuolta minun ihkupoksistani, niin ei tarvitse erikseen kysellä joka päivä
"millo sua näkee se oikeessa?". Kätevää. Eikö vain?
Lisäksi lähden ensi kuussa jälleen Super Clubin mukana Korpilahdelle ja Kalajoelle.
Mahtavaa, sillä viime keikasta jäi todella mahtava fiilis. Lisäksi kummatkaan paikkakunnat eivät
ole ennestään tuttuja jotenka on aivan mahtista hieman avartaa matkailua ..vaikkakin ihan
vain täällä suomen sisällä. Mutta ehkä Kalajoki näyttää kyntensä ja päihittää paljon kohistun
thaimaan, phuketin. Todellakin toivotaan, en mä turhaa autossa useita tunteja istu.

Ja tottakai bileristeilyn merkeissä seilaillaan jälleen helmikuussakin.
Joten ellette mua tule tsekkaamaan vihkikappeliin niin kannattaa tulla katsomaan kun
Nykäsen Matti pistää jalkaa koreaksi. Voihan olla että siellä sitten draamantäyteinen
risteily on luvassa. Matti kun ei paljoa bb-homoista ja lesboista dikannu ja mopoaankin
polkis mielummin kuin Hennaa. Joten kierrä seiskan vippi kaukaa jos olet menossa mukana!

Helmikuussa taidan sitten olla kyseisen lehden vip sarjassakin kolmen jakson verran muutamien
repliikkien kanssa. Minä olen sitten se poika jolla on lyhyt mustatukka ja joka oli aivan paniikissa
niissä kuvauksissa. Vitsi olen nauranut itselleni ja sille omalle kuvalleni joka löytyy kyseisen
sarjan nettisivuilta. Mutta ellei ihminen pysty nauramaan omalle peilikuvalleen niin ei kannata
paljoa muidenkaan peilikuvista mielipiteitä kertoa. (nerous!)
Ihan vain jo ennakkoon varoitin. Murrrr.

Tuosta sarjasta kun nyt puhuin niin tulikin mieleeni top3 mitä olen kuullut lähiaikoina.

1. Sinut haluttaisiin näyttelemään salattuihin elämiin, mutta sinun tulisi pysyä lööpeistä pois!
(minä idiootti uskoin ja vannoin että minua ei tulla näkemään enään missään negatiivisessa
valossa. kyseessä kuitenkin oli joku mies joka huijasi minua ja minä menin ja annoin oman puhelinnumeroni tapaukselle!)

2. Sinulle halutaan antaa sponsoriauto, vaikka sinulla ei ole edes ajokorttia!
(minä idiootti uskoin ja vannoin että meinaan saada jonku myös sponsoroimaan minulle ajokortin.
mutta sitä ennen kaverini ajavat autolla ja minä istun kyydissä. yrityksenne tulee samaan mainosta enivei. kyseessä kuitenkin oli joku mies joka huijasi minua ja minä menin ja annoin oman puhelinnumeroni tapaukselle!)

3. Sinulle halutaan järjestää synttärit ruotsinlaivalla joka on vuokrattu yksityiskäyttöön!
(minä idiootti uskoin ja annoin artistitoiveeni, kerroin mielipiteeni siitä että olisihan elefanttikin
ihan kiva saada laivaan, mutta onnistuisiko se? tulisiko sinne kaikki suomen julkkikset?
kyseessä oli sitten tosiaan voicen poikien pilapuhelu. kiitos siitä heille.)

Joten jos asiat olisi niinkuin on sanottu. Niin olisin ajanut ilman korttia sponsoriautollani salkkareiden
kuvauspaikalta, länsiterminaalin pihalle ja lähetynyt risteilemään yksityiselle synttärijuhla
risteilylleni. Haha, olisipa se elämä oikeasti näin luxusta.

Vihdoinkin julkaistiin siispä niiden ihmisten naamat jotka tulevat koristamaan iltapäivälehtien
kansia seuraavat kuukaudet. Nimittäin tanssii tähtien kanssa kilpailijat.
Kysyin listan nähtyäni "Ketkä heistä olivatkaan ne tähdet ja ketkä tanssijoita?".
Pakko sanoa että oli meinaan listalla palttiarallaa noin puolet sellaisia nimiä etten ollut koskaan
edes kuullut. Tällä hetkellä odoton kyllä enemmänkin itse vappua sinne ruudulle, kuin niitä
tanssijoita. Tosin meinaan liputtaa kim heroldin puolesta, ihan vain siksi että tiesin sen
nimeltä ja ulkonäöltä. Ja onhan se aika ..KP.
Tosin voihan olla että tää on taas narsistisen pikku paskan mielipide ..kansa kun olisi minut siellä
halunnut nähdä, mutta toisin kävi. Nojoo, tiesinhän minä kokoajan että niin ei tule käymään.
Mutta jotku jaksoivat kyllä vielä eiliseen päivään asti udella minulta.
"Ootko ttk:ssa? Kun viihdeuutiset kirjoitti niin jokunen aika sitten<3" haha:D

..Mutta meinaan tanssia mukana täältä kotisohvalta käsin. Mutta tosin jos mukana on yksikin
"Kanki-Kaikkonen" niin lupaan oikeasti hävittää telkkarini. Enhän minä edes maksa lupamaksuja
joten tekisin kai Ylelle palveluksen.
Tulevat euroviisutkin voi kai katsoa livenä dtm:ssä. Joten en kai minä mitään menettäisi?

Tulevana viikonloppuna sitten nautitaan jälleen X:n tapaamisesta ja siitä kaikesta mitä se
vierailu tuokaan tullessaan ;) Multimediaviestit vaihtuvat tositoimiin. Odotan ja paljon!
Lisäksi tulemme laittamaan hieman kapulaa rattaisiin sen asunnonhaku jutun tiimoilta.
Mistä sitä itsensä löytääkään kuukauden,kahden päästä ja kenen kanssa. Sitä me kysymme?
Nopea tempoinen elämä kun tuntuu tällä hetkellä olevan se avainsana. Mitä sitä siispä miettimään
ja murehtimaan. Mikään ei kuitenkaan koskaan ole lopullista ..vaikka sitä niin toivoisi.

110% mukana kaikessa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.