IRC-Galleria

iyyKeskiviikko 26.11.2008 16:18

12 asiaa, joita et haluaisi kuulla
Alussa on syytä mainita pieni varoituksen sananen.
Nyt voit vielä siis perua ja jättää tämän viestin lukematta, mietippä sitä... ja tarkkaan.
Selvä. Päätit siis ilmeisesti rohkeana hemmona lukea tämän.
Ja onnittelen valinnastasi.
Oletko vielä mukana? Nyt se siis alkaa, ole valmis ja hengitä syvään,sillä tämän
jälkeen tuskin haluat hengittää ollenkaan.

12 ASIAA, JOITA ET OLISI HALUNNUT TIETÄÄ

1. Uituasi puoli tuntia uimahallissa olet saanut elimistöösi puoli litraa virtsaa.

2. Keskimääräisen päivän aikana kosketat viittä penistä esim. ovenkahvojen kautta.

3. Keskimäärähenkilö saa vuoden aikana vatsaansa n.12 genitaalikarvaa pikaruuissa makkarakioskilta.

4. Vuoden aikana nielaiset n. 14 hyönteistä nukkuessasi.

5. Vuodessa kättelet n. 11 naista, jotka juuri ovat masturboineet ja unohtivat pestä kätensä.

6. Vuodessa kättelet n. 6 miestä, jotka ovat tehneet saman kuin naiset nro.5:ssä.

7. Useimmat miehet eivät pese käsiään vessassakäynnin jälkeen,
ajattele tätä kun syöt pähkinöitä baaritiskillä.

8. Tavallisissa hääjuhlissa sinulla on sadasosan mahdollisuus saada herpestartunta joltakin häävieraista.

9. Päivässä sisäänhengität n. litran toisten anaalikaasuja.

10. Hammaslääkärit suosittelevat, että hammasharjat tulisi säilyttää ainakin
kahden metrin etäisyydellä wc-tuolista etteivät huuhdellessa lentelevät mikrobit tartu niihin.

11. Vietät n. 6 kk elämästäsi vessassa.

12. Kynsien pureminen on verrattavissa wc-istuimen nuolemiseen.

Onneksi olkoon teille, jotka luitte tämän loppuun alun varoituksista ja pelotteluista huolimatta.

21 kysymystä (rakkaudesta).Keskiviikko 19.11.2008 17:15

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- jori, vanninen, jokkepappa, jortsu yms yms...

2) Neljä asiaa ylläsi?
- sukat, tummat farkut, vaalee pikkutakki ja lippis

3) Seurusteletko?
- en

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- joo

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- óon :d

6) Oletko ollut rakastunut?
- kyllä vain

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- voi ollakki

8) Ongelmasi juuri nyt?
- ei oo rahaa ja haluu eri paikkaan

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- jup

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- ei toimi

12) Kuinka monta lasta haluat?
- en tiiä haluunko

13) Lempivärisi?
- musta

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- en.

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- joskus

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- en

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- joskus pentuna

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- Rikki-suteki da ne

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- kyllä <3

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- ei oo kertoonu

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- tietenki

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 22:14

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

Tunnusta mitä kaikkea omistatTiistai 18.11.2008 22:01

[] nallen, jonka vieressä nukut
[x] oman huomeen
[] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[ ] Antti Tuiskun levyn

Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:

[x ] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakkaa
[x ] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x ] kiusannut vakavissasi
[ x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x ] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:

[] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x ] illallinen romanttisessa ravintolassa
[ x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[x ] baari, humala
[ ] luistelu
[x ] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[ ] hesburger


Mitä näistä teet joka päivä:

[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[/] tapaat ystäviäsi
[/ ] opiskelet
[/ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[/] laittaudut peilin edessä
[:S ] tanssahtelet
[] kiukkuat
[x] naurat
[x ] käyttäydyt hyvin
[ x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x ] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:

[x] kostonhaluinen
[x] ilkeä
[x ] siisti
[ ] itsekäs
[ x] sohvaperuna
[x ] kiltti
[ ] epätoivoinen
[x ] yksinäinen
[x] onnekas
[x] erilainen
[ ] ahkera
[ ] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:

[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x ] syödä mustikoita

Olen:

[x ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x ] Juonut samppanjaa
[x ] Heittänyt televisiota ikkunasta :D
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x ] Käynyt Puuhamaassa
[x ] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ x] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ x] Stripannut. haha :D
[x ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x ] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[x ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[x ] Soittanut seksilinjalle
[mikä vittu se on?] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ x] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Nielaissut jääpalaa
[x ]Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ööö...] Oksentanut ruusupuskaan
[/ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[ x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[x ] Siivonnut lattialta oksennusta (kissan) :S
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[x ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[HYI VITTU! ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ joo en] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[-.- ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[x ] Tykännyt The Rasmuksesta (oli eka levy)
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta :D
[x ] Koskettanut käärmettä
[x ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Uinut avannossa
[] Ollut lempiartistini keikalla
[] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x ] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[x ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] harrastanut itsepuolustusta
[x ] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[xx] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[]Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[] Harrastanut näyttelemistä
[] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[/] Saanut paniikkikohtauksen
[] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[x ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut murtumaa
[x ] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[x Ollut liikenneonnettomuudessa
[ x] Ollut sairaalassa yötä
[x] Ollut Lapissa
[x ]Ollut lehdessä
[x] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[ ] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[lol] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[ ] Pessyt hampaani joka ilta

Minulla on:

[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[ x] siniset verhot (ja niisä on valkosia helmiä/palloja)
[x] sotkuinen pöytä
[] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[x tyhjä karkkipussi
[ ] limupullo
[] ripsiväri
[]kajaali
[x] kirjoja
[] raamattu
[x] bikinit on mut ei omat :DD
[] huulikiilto
[x ] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[] simpukoita
[] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[/ ] helmiverhot
[ x] tietokone
[x] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[] luomivärejä


Huoneessa jossa nukun on:

[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[] kärpänen
[x] likaiset sukat
[ ] kalevalakoru
[x] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] nojatuoli
[/ ] kokolattiamatto
[] pinkit lakanat
[]x kasveja
[hyi ] vanha "niisto"paperi
[ ] sipsipussi
[] sotkuinen vaatekaappi
[x ]kamera
[] pieni peili
[x ] nahkatakki
[] hiustensuoristin
[] hiustenkiharrin
[x] lompakko
[x] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] patteri
[ kaukosäädin
[] nenäliina
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa


jooo et sellasta.

näimpäLauantai 01.11.2008 18:46

Älä viitsi veistää valheita mun perutusta luonteesta
Älä väännä tylsää veistä mun vanhoissa haavoissa
Sano suoraan mitä sä tahdot
Sano suoraan mitä sä meinaat
Sano suoraan mitä sä toivot
Silloin multa kaiken saat

Rakasta mua niin että tuntuu
Vihaa mua niin että tuntuu
Ota minut nyt ja niin että tuntuu
Tee mitä vaan mutta niin että tuntuu

Älä sepitä turhaa tarinaa ota kiinni mistä saat
Älä jaksa aina jankuttaa avaa ovesi uudestaan
Sano suoraan mitä sä tahdot
Sano suoraan mitä sä meinaat
Sano suoraan mitä sä toivot
Silloin multa kaiken saat

Rakasta mua niin että tuntuu
Vihaa mua niin että tuntuu
Ota minut nyt ja niin että tuntuu
Tee mitä vaan mutta niin että tuntuu

maria maddaleenalle :DPerjantai 31.10.2008 20:47

Hei Maddaleena! :D
muistatko viime kesän kun oltiin juhannuskokolla ja olit leikannut pääsi kaljuksi partakoneella?minä yritän olla muistelematta sitä päivää ja sinua.olen nyt vihaisempi täällä mielisairaalassa.käyn säännöllisesti myös hourulassa.kannattaa kokeilla!mitä mieltä olisit jos sinut raiskattaisiin?minun
mielestäni se olisi kivaa!oletko myös kokeillut rääkyä keskellä tietä?aloitin harrastamaan sitä viikko
sitten ja se on minusta oikein hauskaa puuhaa.olen ehkä liian ylimielinen.liian rakkain terveisin Jori
ps.mennään pikapanolle.

Hei (ystäväsi nimi)!
Muistatko viime kesän kun 1._____ ja sinä 2._______?
Minä 3._____ sitä päivää ja sinua.Olen nyt 4._____ täällä 5._____.Käyn säännöllisesti myös
6._____.Kannattaa kokeilla!Mitä mieltä olisit jos 7._____ 8._____?Minun mielestäni
se olisi 9._______!Oletko myös kokeillut 10.______?Aloitin harrastamaan sitä viikko sitten ja
se on minusta oikein 11._______ .
Olen ehkä 12.______.

13._______ terveisin (oma nimi).
Ps.14.______!

1.Mikä päivä nyt on?
maanantai- vietettiin kesä rannalla
tiistai- käytiin hautausmaalla
keskiviikko- oltiin teidän mökillä
torstai- oltiin bileissä
perjantai- oltiin juhannuskokolla
lauantai- vittuiltiin kirjaston tädille
sunnuntai- leikittiin nukeilla

2.Minä kuukautena olet syntynyt?
tammikuu-pieraisit kuuluvasti
helmikuu-aloit strippaamaan keskoulussaken kaiken
maaliskuu-näit näkyjä
huhtikuu-täräytit pääsi
toukokuu-sait kuhmun päähäsi
kesäkuu-rakastuit minuun
heinäkuu-sait sydänkohtauksen
elokuu-kaivoit nenääsi
syyskuu-käytit mummosi vaatteita silloin
lokakuu-olit leikannut pääsi kaljuksi partakoneella
marraskuu-yritit tehdä benjihypyn
joulukuu-painoit yli 100 kiloa silloin

3.Minkä värinen paita sinulla on nyt päällä?
violetti-jumaloin
pinkki-vihasin
punainen-rakastin
sininen-surin
ruskea-inhosin
musta-palvoin
muu-yritän olla muistelematta

4.Mikä on lempiruokasi?
kana-iloisempi
kala-onnellisempi
lasange-pirteämpi
spagetti-masentuneempi
makaronilaatikko-vihaisempi
lihapullat-sairaampi
pizza-hullumpi
hampurilainen-mielipuolisempi
muu-sietämättömämpi

5.Millä kirjaimella nimesi alkaa?
a-b-puskassa
c-d-työmaalla
e-f-poikaystäväni/tyttöystäväni luona
g-h-kaupungissa
i-j-mielisairaalassa
k-l-merellä
m-n-navetassa
o-p-kotona
g-r-kaverilla
s-t-mökillä
u-v-alttarilla
x-y-z-å-ä-ö-vessassa

6.Millä kirjaimella sukunimesi alkaa?
a-b-kirkossa
c-d-ruokakaupassa
e-f-puheterapeutilla
g-h-lääkärillä
i-j-koulussa
k-l-uhrialttarilla
m-n-ilotalossa
o-p-vessassa
g-r-strippaamassa
s-t-nössöilemässä
u-v-hourulassa
x-y-z-å-ä-ö-kaapissa

7.Minkä väriset sukat sinulla nyt on?
violetit-saisit sydänkohtauksen
pinkit-naisit hullun pastorin
punaiset-joutuisit mielisairaalaan
siniset-pyörtyisit
ruskeat-kuolisit
mustat-sinulle naurettaisiin
muu-sinut raiskattaisiin

8.mikä oli viimetodistuksesi keskiarvo?
4-5-keskellä tietä
6-7-koulussa
8-9-julkisella paikalla
10-yleisessä vessassa

9.Mitä juot mieluiten?
maitoa-hauskaa
vettä-naurettavaa
mehua-kivaa
muuta-rentouttavaa

10.Mitä musiikkia et voi sietää?
iskelmää-itsemurhaa
poppia-raiskata ihmisiä
räppiä-vittuilla sukulaisillesi
heavya-rääkyä keskellä tietä
muuta-leikkiä kultakalaa

11.Meikkaatko kouluun?
aina-mielenkiintoista
joskus-kiihottavaa
en koskaan-hauskaa puuhaa

12.Rakkain asia?
perhe-viisas
ystävät-liian ylimielinen
raha-viksumpi kuin sinä
muu-pervompi kuin kukaan muu

13.pidätkö koulusta?
kyllä-pervoin
joskus-mielipuolisin
en-liian rakkain

14.Missä huoneessa nyt olet?
olohuoneessa-hirtä itsesi
keittiössä-raiskaa minut
omassa huoneessasi-mennään pikapanolle
työhuoneessa-kuherrellaan seuraavan täysikuun aikaan
muu-painu vittuun siitä

juuri näin saatanan akkaPerjantai 31.10.2008 19:58

Mä en sua rakasta, en koskaan pystyis rakastaa
ja sä itket, oikeestaa se on ihan oikein sulle
vähän myöhänen hetki kertoo tunteistas mulle.
Sä oot vaa hellyydenkipee, tarviit jonku, ihan sama
ehkä tunnistit jotain ain, mitä on just sillon pantava.

Liikaa paineita, liikaa vaikuttavii aineita
tunteet vaimeita, mielialat haikeita
sä oot tehny päätökses ja se mua alkaa oksettaa.
sul on aina kaikki vitun valta ja mä oon siihen kyllästynyt
syyllistyny olo tulee siit et mus on aina vikaa
ja mä itken, mut se loppuu tuotapikaa se
vika ei oo mussa, alan tuntee kohtaas vihaa
ja se kylmä olo, mut tyynesti mä sua halaan
en haluu pahentaa asioit, haluun sulle pelkkää pahaa.
Saat takas mitä sanot, kaks kertaa yhtä kovaa
Saat sitä mitä halusit vitun huora, täs on sulle sotaa.

Nyt on parempi olla mulla, helpompaa nyt
ja mä ku luulin, että sä oot kärsinyt
ja sä kärsit ilman et oon sun tukena
ja se sattuu ku nään ettei sun elämäst tuu mitään, juo ittes vaa pois
sitä moni toivois...

:DDTorstai 30.10.2008 23:16

KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Vittu...Homma kusi...Mut saatana se oli hauskaa!"

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun omiasi.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista!

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua!

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "jätkä hei juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan!!"

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 18:33

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 17:52

Istunut Poliisi autossa ?
- poliisiauto kirjotetaan yhteen jumalauta! no olen kyllä

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- multa ei uutta :)

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itsesi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- joo -.-

Kontannut koulun lattialla ?
- kyllä

Poiminut sieniä ?
- tietenki :D:D

Juossut todella henkesi edestä ?
- todella

Murtautunut autoon ?
- nojaa mjoo juu :p

Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- en vissii

Kaatunut kenkien takia ?
- en ehkä

Polskutellut Serenassa ?
- of course my horse

Uinut vaatteet päällä?
- oon monestikki

Laulanut mikrofoniin ?
- juu

Itkenyt koulussa ?
- joo-o

Kokeillut nuuskaa ?
- pussinuuskaa kyllä hyi vittu

Ollut masentunut?
- jep

Oksentanut ihmisen päälle ?
- sorry harry

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- monestikki :D:D:D:D

Haukkunut koiralle ?
- oon

Kaatunut mopolla ?
- parikertaa

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- useampia kertoja.... -.-

Pessyt ikkunoita ?
- kerran :)

Maistanut mustekalaa ?
- jep :P oli ihan hyvääki

Ollut ambulanssissa ?
- heh joo

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- ehkä blondit mut ei oikeestaa oo väliä jos vaa tykkää

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- no tuota ehkä vähäsen lyhyempi :)

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- no emt

Rakastatko ketään juuri nyt?
- oikeestaa joo

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- no enhän minä tässä mooses ole!

Ikävöitkö ketään?
- kyllä

Oletko mustasukkainen?
- en nyt

Paras ystäväsi?
- bensa ja ville

Mitä teet v.loppuisin?
- C 8. viinaa xanoreita ja kaikilla on hauskaa :D

Mitä mieltä olet kaukosuhteista ?
- ei toimi! uskokaa jo

Onko sinulla webkameraa ?
- tietty :)

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- melko kauan

Onko sinulla vip?
- on on

Kuinka pitkä olet?
- 180cm

Mitä vihaat itsessäsi?
- oot sie jumalauta ihme epeli! :D

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- citys, kohta muutan raahee ku löysin just kämpänki

Lempieläimesi?
- jino :D no ei ku oisko kissa vai koira O_o

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
- no kaikki sanoo et kissa :S silmät muka niinku kissalla ja yhtä notkee :D

Lempinumerosi?
- 7

Keneen luotat parhaiten?
- veljiin ja kavereihin

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- on

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- silloku haluaa

Horoskooppisi?
- vaaka

Millasista elokuvista tykkäät?
- Komediat ja toiminta ja sellaset :D

Oletko koskaan liftannu?
- monestikki

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
- Juu sellasen aika hyvän pyörän

Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
- "tuu tänne ku kerranki oot ykas"

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- onhan niitä

Ketä ajattelet juuri nyt?
- enpä kerro :) heh heeh

Paljonko kello on juuri nyt?
- 15:41

Oletko tehnyt montakin yhteisöä tähän mennessä?
- muutamia

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- öö.... joo turkka

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- molemmilla

Pihviä vai kanaa?
- marinoitu pihvi <3 :PP mut on se kanaki hyvää :D

Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan?
- joo

Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi?
- oikeen

Suihku vai kylpy?
- Suihku :P

Mitä söit lounaaksi tänään?
- en oo syöny mut kohta oon ku tää loppuu

Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin?
- jumalauta sinne hotellin baarii viiden tähden pimuja :D

Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin?
- hmm joo

Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa?
- jep

Kauanko olet yleensä suihkussa?
- no riippuu, ennätys on varmaa yli 12 tuntia mut joku tunti ehkä jos kotona oon

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- tylsää olla täälä korvesa ku ei oo ketää, ikävä takasi ja ihmisiä kans

Oletko pitkä vai lyhyt?
- no emt, pitkä?

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- meidänki levyttämä Guns'n roses-don't cry <3

Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- turhan monesti..

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- tätä biisiä kuuntelen

Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella?
- puhelin, zippo, kajari

Millainen on syntymämerkkisi?
- polvessa pyoree ympyrä

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- jori johannes. en