IRC-Galleria

outous haasteSunnuntai 31.12.2006 22:53

TEHTÄVÄNANTO:

Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. kuvittelen joskus osaavani lauluaa vaiken osaa

2. minulla on fetissi huiveihin

3. minulla on fetissi leikkiä erin laisilla vaatteilla

4. rakastan shoppailua

5. puhuessani poikkean aina puheen aiheesta toiseen


haastan:

Triinuskin
Fujioka-chanin
Luminar^in
Gawain
Kuurosokean

yhtye/artisti lista (Haaste) Sunnuntai 03.12.2006 20:46

Listaa 10 artistia/yhtyettä josta pidät (Tee tämä ennen kysymysten lukemista)

The gazettE 2. Gackt 3. Hyde 4. Közi 5. Entwine 6. Dir en grey 7. Malice mizer 8. Missalina rei 9. Juanes 10. Aile

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6? -Kaumi
Mikä on lempialbumisi numerolta 8? - en ole perehtynyt niiden albumeihin
Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä? - enkertaakaan Q_Q
Mikä on lempikappaleesi numerolta 7? - Beast of blood <3
Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 10? - ei oo siihen liittyen hyviä muistoja :/
Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi? - ei
Mikä on lempikappaleesi numerolta 9? - Sueños
Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa? - kaverilta ^^
Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1? - Reila <3
Mikä on lempikappaleesi numerolta 4? - Honey vanity <3
Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä? - En ole nähnyt sitäkään :/
Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 2? - heh... en viitsi sanoa x)
Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi? - ei... päin vastoin
Mikä on lempialbumisi numerolta 5? - The treasures within the heards
Mikä on lempikappaleesi numerolta 6? - Kasumi <3

Haastan
– Riinan
– mirkon
-janin
-marsan

viikonloppuna rustaamia laulunsanojaMaanantai 20.11.2006 20:02

when you're not near to me,
I feel cold without you,
can, you come near to me,
I want, to taste your lips,
do you want to do the same to me.

I really really like you ,
but I'm not sure can I trust you,
and can i really love you.

trust is the only one obstruckt,
can I lie back to you,
without fear for it,
you stay my behind me and didn't let me to fall

-I want to feel it love me love me but don't break me,
I want to love you love you didn't play with you,
can you trust me and show me HEAVEN,
and don't say you scare me,
I'm not like the same man what they all say.

don't say you love me,
if, you didn't love me,
my heart broken many times,
and that's why I dont know,
can I trust you.

I, need, really know it,
can you really trust me and,
and can you really love me.

I want to trust you but it's hard,
I have heard many lies about love,
they lied, that's why my heart has been broken,
my heart is still sensitive.

-I want to feel it love me love me but don't break me,
I want to love you love you didn't play with you,
can you trust me and show me HEAVEN,
and don't say you scare me,
I'm not like the same man what they all say.

I'll try to find someone,
find who can love me,
and who i love too.

I only want that only one,
that really love is all what i want,
no more no less,
say if you can really love me,
I want you never leave me.

that one who didn't play with me,
someone who can give me love,
and I havn't anymore fear,
fear of become lonely.

-I want to feel it love me love me but don't break me,
I want to love you love you didn't play with you,
can you trust me and show me HEAVEN,
and don't say you scare me,
I'm not like the same man what they all say.

sometime I trust for lies,
but they lies it's why I've been broken,
I don't want lie to you,
lie is only pain for love.

I want you, never leave me,
because I need you.

uus orakkeli haasteTiistai 07.11.2006 22:42

Eli vieraile sivulla http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja aloita kysymällä "Kuka Harry Potter on?" Oraakkeli vastaa tähän kysymykseen milloin mitenkin. Kirjoita seuraava lause/kymys liittyen äskeiseen oraakkelin vastaukseen ja jatka tätä jonkin aikaa. Kirjoita kaikki lauseesi ja oraakkelin vastaukset yläs. Keksi vähintään 10 lausetta tai kysymystä. Enemmänkin voit. Jos et millään keksi kirjoitettavaa äskäiseen oraakkelin vastaukseen, aloita kysymällä uusi kysymys ihan mistä aiheesta vain, mutta säilytä aiemmat lauseesi/kysymyksesi.


-kuka on harry potter? teinirakkautesi

-On vai... missä vaiheessa näin tapahtui? Aivan satavarmasti.

-Milloin sait tietää tästä? Mikäli se minusta riippuu niin aikaisintaan 2010!

-No sehän on tulevaisuudessa. kuinka sinä pystyt sitten nytten jo tietään jos sie silloin tiedät sen? Kiinnostaa pieniä kiviäkin.

-No kyllä olis parempi kiinostaa... minua ainakin. joten kerros. No prkl, todellakin!

-Mitäs sitä kiroillaan. minä olen vielä herkässä iässä tollaiselle kielen käytälle. Sitten harrastetaan seksiä ja kunnolla niin että sänky tärisee

-Vaikka olenkin päässyt juuri sakkoliha iästä niin se ei meinaa että hyppäisin kanssasi sänkyyn. Aivan takuulla.

-Jollakulla on suuret luulot itsestään? Kyllä vain!

-Kohtahan minun pitää nostaa syyte sinua lähentelystä ja ehdottelusta. Ehkä ei kuitenkaan.

-Joten ymmärrämme toisiamme... oli kiva rupatella. moikka ^^. WAZAAAB!!!!!!!

haastan kaikki halukkaat

haaste "In My Pants"Sunnuntai 15.10.2006 00:10

Laita playlistisi sufflelle. Ota sieltä 15 ensimmäistä biisiä ja laita näiden biisien nimen perään "in my pants". Nyt siis pitäisi muodostua jotain tosi hauskaa. Ei huijata! Skippaukset sallittu muiden kuin englanninkielisten biisien kohdalla jos haluaa. Mainitse myös artistit.

1. Seki Toshihiko - shangri-la in my pants
2. Entiwine - New Dawn in my pants
3. Gackt - Papa lapped a pap lopped in my pants
4. Gackt - hoshi no suna in my pants
5. Gazette - Zakuroagata No Yuuutsu in my pants
6. Enwine - Snow White Suicide in my pants
7. Flow - Go in my pants
8. Rhapsody - Dawn of victory in my pants
9. Malice Mizer - Barogue in my pants
10. Erwin Beekveld - They're Talking Hobbits to Isengard in my pants
11. BassHunter - Boten Anna in my pants
12. Entiwine - Enjoy the Silence in my pants
13. Oranges & Lemons - Soramimi Cake in my pants
14. Gazette - Toguro in my pants
15. Saber Marionette J - Successful Mission in my pants


tein tämän huvin vuoksi ja pitänee kaiketi laittaa vahinko kiertämään


haastan:
Janin
Sampan
Aijiksen
Janitan
Hennan
Riinan

ja tuossahan on jo muutama... antoisia hetkiä ^^

joku outo haasteTiistai 26.09.2006 01:14

Vastaa kysymyksiin itse, ja sen tehtyäsi, lähetä tämä KOLMELLE ystävälle/kaverille jotta hänkin saa vastata kysymyksiin ja haastaa taas seuraavat kolme ystävää.
Laita haastettujen nimimerkit tehtävän loppuun ja käy kommentoimassa heille tästä haasteesta. (Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.)


HAVE YOU EVER...

Suudellut serkkuasi: En, minä sä mua oikein pidät
Karannut kotoa: juu
Ajatellut ihastustasi alastomana: noo... voin vastata tuohon kyllä
Särkenyt jonkun sydämmen: en tiedä... en ole varma
Halunnut jotakuta jota et voi saada: kyllä aina pakostakin
Tehnyt jotain tyhmää: kyllä... onneksi et kysynyt että kuinka monta kertaa

THE LAST TIME YOU...

Kävit suihkussa: viimeksi lauantaina... miks se sua kiinostaa?
Olit ulkona: tässä noin 2 sitten

ABOUT YOU...

Romanttisin muisto: se ei kuulu sulle sitten tipan vertaa
Onnenesineesi: ei ole
Paras asia elämässäsi: en osaa sanoa
Taustakuvasi: se on joku...

FAVORITE...

Väri: sininen
Bändi: jos yksi pitäisi nimetä niin gazette
Hiusmalli: empäs o miettinyt
Ruoka: joku... en oo ajatellut tarkemmin

WHO...

Saa sinut nauramaan: marko ja muutamat muut kaverit/ystävät
Saa sinut hymyilemään: niitä on muutamia

DO YOU EVER WANT TO...

Olla joku muu: en ole miettinyt asiaa... olen ihan tyytyväinen näinkin
Olla vastakkaista sukupuolta: joskus olen miettinyt että millaista se voisi olla, mutten pahemmin

HAVE YOU EVER

Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: hmm... ei ole ollut rakastumis hetkellä ystäviäni
Säätänyt kaverin kanssa: mitä?
Ollut torjuttu: kyllä
Ollut rakastunut: kyllä
Ollut himokas: ainahan sitä ;D
Jättänyt ketään: kyllä
Pettänyt ketään: jätän vastaamatta
Suudellut jota kuta: juu
Tehnyt jotain mitä kadut: en ole varma... en kadu mitään mitä olen tehnyt... ainakaan luulakseni

WHO WAS THE LAST PERSON...

Jota halasit: joku... en muista kun halit on jäänyt vähemmälle
Jonka kanssa puhuit: äiti (ikävä kyllä)
Jota suutelit: en kerro
Jolle huusit: enpä muista... en tykkää huutaa
Jota ajattelit: noo... jätän sanomatta
Joka laittoi sinulle viestiä: en muista
Joka särki sydämesi: ei sitä nyt kaikkea tarvi kysyä
Joka kertoi, että rakastaa sinua KAVERINA: hmm... marko... muut eivät ole muistaakseni sanonut niin

MORE ABOUT YOU...

Hiusten väri: blondi jossa sinisiä raitoja
Tatuointeja: nope
Lävistyksiä: ei
Sinkku/varattu: sinkku.
Kvaak: ??

ARE YOU...

Skitsofreniinen: en... ainakaan tietääkseni
Paniikissa: en
Hämmentynyt: en
Stressaantunut: en

Haastan;

kaikki halukkaat

joku haaste vaanKeskiviikko 13.09.2006 20:21

Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä on yöpöydälläsi?
mikä yö pöytä? ei minulla ole sellaista

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
lasten ikivihreät xD *menee vihreäksi*

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
en

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
en ole muistaakseni itkenyt minkään aikana

5. Mitä pelkäät?
sitä että itselle rakas ihminen hylkää

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
ele? en tiedä

7. Tunnetko ketään julkkista
tavallaan juu... miika embusk x) (ja kaikki nyt miettii että kuka vittu se on xD )

8. Kuvaile sänkysi
yhden hengen suhkot normaali... en osaa paremmin

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
suunittelen mielummin etukäteen mahdollisimman paljon asioita

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
en tiedä... kuka hullu sellaisen elokuvan tekisi...

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
olen ... mutta siittä ei puhuta sen enempää xD

12. Mitä kannat aina mukanasi?
vaateita :D en minä nyt alastikkaan kulje x) ainakaan vielä ;D


13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
en mitään

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
joskus tuntuu että voisi olla joku muu

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
"korppi kaiken yllä" juuri tällä hetkellä

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
kyllä... kerran... sen jälkeen minua ei ole huolittukkaan näytelmiin xD

17. Pidätkö itsestäsi?
suurimmasta osasta pidän itsestäni

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
no ehkä nyt jotain joskus pienempänä

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
en pidä

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
hmm... empä tiedä kun niitä on niin monta

21. Syötkö roskaruokaa?
tietty... minä sinä minua pidät? :D

22. Viilaatko kynsiäsi?
en

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
en oikein mitenkään

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
en... en pidä lauluäänestäni

25. Ikä ja sukupuoli?
15v poika

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
en... nykyään edes harvemmin avaan tv:tä

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
joskus pienenä on tullut siittäkin haaveltua vähän... mutta olen tullut tulokseen ettei se ole mulle

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
en... minullahan on oma tietokone xD (oisko pitänyt sanoa omakin elämä vai :D)

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
kyllä... minulla oli pienenä anemia

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
pitää katsoa... jotain itselle "hyödyllistä" tavaraa hommaisin varmaan x)

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
en muista... tais olla dumble snack patukka 80senttiä :,D

32. Odotatko jo kesää?
olishan se kiva... mutta en kerro mikä on niin kivaa siinä x)

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
en millään

34.Turhin juhla?
en tiedä... jokin

35. Mitä kieliä osaat puhua?
suomea ja enkkua (vähän)

36. Edellinen matikan numerosi?
7 mutta se mikä tulee seuraavana numerona niin en tiedä

37. Onko sinulla lävistyksiä?
ei

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
parempi etten kommentoi kysymysystä mitenkään x)

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
on... kai

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
vanhempi

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
en muista

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
minusta lasta ei kuulu laittaa aikuisten hommiin

43. Onko sinulla nälkä?
söin jo

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
en .. en ole vielä... olen laiska hankkiin sitä x)

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
heh... ei ole tullut kokeiltua :D kiitti ideasta x)

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
en

47. Teetkö kotitöitä?
en

48. Pidätkö linnunlaulusta?
en... en kuuntele sitä erityisemmin

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
riippuu

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
voisi olla japanin kieli... muita ei tuu mieleen

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
en ala menemään yksityiskohtiin

52. Mikä sinusta tulee isona?
en ole miettinyt

53. Mitä aiot nyt tehdä?
tämän loppuun

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
hmm... jos on pakko sanoa yksi niin kuvis

56. Kuinka monta levyä omistat?
en paljoa ja minulla ei ole muuta kuin vain kakkoja levyjä

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
en ole varma yhtään... en kai

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
en minä ruukaa tollasiin

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
en... muutako vain mahollisimman hyväpalkkasen duunin

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
ei ..

61. Mitä tahtoisit juoda?
muumilimua

62. Miten vietät viikonloppusi?
noo... vähän mitenkin x)

63. Se normaali, haasta kolme kaveriasi!
haastan ne jotka tahtovat
Jos tunnet tän nimisistä ihmisistä yli 40 olet todella suosittu, ja hyvä kaveri.

[ ] Anna
[x] Antti
[x] Anu
[ ] Arttu
[x] Atte
[ ] Birgi
[ ] Eila
[ ] Enya
[ ] Erkki
[x] Essi
[ ] Evita
[x] Hanna
[ ] Hanne
[x] Heidi
[x] Heikki
[x] Helena
[x] Heli
[x] Iida
[x] Jaakko
[x] Jaana
[x] Janne
[x] Jani
[x] Jenna
[x] Jenni
[ ] Janette
[x] Janita
[ ] Janna
[x] Jere
[x] Jesse
[x] Johanna
[x] Joonas
[x] Juuso
[x] Juho
[ ] Kaisla
[x] Kari
[x] Kati
[x] Laura
[x] Leila
[ ] Lotta
[x] Markku
[x] Marko
[ ] Meri
[ ] Mia
[x] Miia
[x] Mika
[x] Mira
[ ] Niki
[ ] Ninni
[x] Niina
[ ] Niti
[ ] Nina
[ ] Nuutti
[x] Petri
[ ] Pete
[x] Pia
[ ] Piia
[x] Riikka
[x] Riina
[x] Riku
[ ] Saara
[ ] Sofia
[x] Sara
[x] Sanna
[x] Sari
[x] Sini
[ ] Taina
[ ] Taru
[ ] Terhi
[x] Tiina
[x] Timo
[x] Timppa
[x] Tomi
[x] Toni
[x] Tuomo
[x] Tuukka
[ ] Uki
[x] Vesa
[ ] Viivi
[x] Ville
[x] Joni
[x] Matti
[x] Mikko
[x] Teemu
[x] Eveliina

56... olenko minä sitten super suosittu vai :D

Kertokaa nämä asiat mitä kysyn :)Perjantai 08.09.2006 00:47

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Haastan :
kaikki mukavat tuttavat jotka haluavat kertoa nämä asiat minulle :)

nimimerkki haasteSunnuntai 03.09.2006 17:26

Tehtävänäsi on kirjoittaa nimimerkkisi annetulla tavalla.

Nenällä: Kenrou
Kyynärpäällä: Kenrou
Kielellä: Kenrou
Leualla: Kedn fdkihyj
Varpailla: Kenrou
Silmät kiinni: Kenrou

olipa kiva haaste... taidan haastaa muutaman


Verisusi
zantetsuken
Adashira
maisk^
Triinuski
sAaraksafö

onnea yritykseen :)