IRC-Galleria

A sen täytyy olla!Torstai 23.04.2009 02:43

a) Taisin nähdä juuri tähden joka SAMMUI. :O

Olin siis tupakalla ulkona ja katselin meidän pihapuun yllä olevaa sikakirkasta tähteä. Sitten yhtäkkiä, ihan siinä mun silmien edessä se katosi. Eka mietin, että ehkä se oli lentokone, joka vain lensi poispäin minusta. Sisään tullessa hoksasin, että jos se oli menossa poispäin minusta niin sehän olisi lentänyt hemmetti avaruuteen. b) oliko se siis raketti tai satelliitti joka oli just laukaistu?

Sitten mietin, että jos se olikin tähdenlento joka ei vain liikkunut minnekään. Tai siis, että semmoinen murikka tuli suoraan tänne päin. Mutta jotenkin tuokin tuntuu mahdottomalta, jos se olis ollut tähdenlento niin olisihan sillä jonkun näkönen perävana ollut! Ei ne ole semmoisia paikallaan olevia palleroita niinkun tähdet... c) ei se stn ollut mikään tähdenlento.

palaan a:han. Se oli ihan sikakirkas tähti. Eikö tähdet juuri ennen sammumistaan ole tosi kirkkaita? Tai siis että ne polttaa itsensä loppuun ennenkuin sammuvat. Se oli tosi kirkas ja himmeni sitten nopeasti pois... Millä todennäköisyydellä mä saan just katottua leffan loppuun ja menen tupakalle ja saan sen poltetuksi ja kävelen tuhkakupilla (joka on nurmikolla pöydän luona) ja vilkaisin siihen tähteen hetkeä ennenkuin se sammuu?!

Onko olemassa joku nettisivu josta saa tietää tuollaisista sammumisista yms? Noin puoli 12 tänä yönä sammui ihan varmaan mun silmien edessä tähti.

SIISTIÄ!

[Ei aihetta]Lauantai 18.04.2009 17:30

Tulipa tänä aamuna todistettua se, mitä olen tässä puolisen vuotta arvellutkin... Mä olen nopeampi jakaa postia pyörällä ku mitä oon autolla! :O

[Ei aihetta]Perjantai 17.04.2009 22:30

Sainpahan erään mysteerin selvitettyä tänään...Ei tullut kyllä silti yhtään parempi olo! Ihan hirveetä... :/

horoskooppikin ihan oikeilla jäljillä, TAAS.
1 Koska tapasitte viimeksi? - tänään
2 Milloin näet hänet seuraavan kerran? - menee siinä varmaa vähän aikaa.. :/
3 Koska viimeksi suutuit hänelle? - en tiedä olenko ikinä elämässäni suuttunu hänelle..
4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - on
5 Mitä tekstasit hänelle viimeksi? - "muistatko ku oli se homo ja pikkupallinen hetero..sain just kuulla et se hetero on 17 tossa! :o on sillä sit aikaa viel kasvattaa.. :D"
6 Mitä hän tekstasi sinulle viimeksi? - "okei. :) Lähteeks hanna mukaan?" (Hmm. oon tainnut poistaa lähetetyt jossain vaiheessa.. :D)
7 Milloin teitte yhdessä jotain? - tänään ku vietiin mut yhessä kotiin.. :D
8 Mitä hän harrastaa? - partioo ja purjehdusta ja juttua josta en tiedä saako kertoa vieläkään julkisesti..
9 Mistä pidät hänen ulkonäössään? - sen hiukset on kivat. ja silmät. nyt tää kyllä vaikuttaa seukkaavien jutulta.. :DDD
10 Milloin tutustuitte? - eskarissa.
11 Millaisia ongelmia hänellä on? - öö. hassuja. semmoisia ettei tiedä itkeäkö vai nauraa varmaan. en muista yhtään ongelmaa. pitäisköhän mun kuunnella ihmisiä joskus.. :'D
12 Pidätkö hänen kavereistaan? - jooooo. Sen kaverit on parhaat ikinä! Esim yks eve on tosi hyvä tyyppi! :D
13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? - e
14 Tykkääkö hän suolakurkusta? - kyll se varmaan.
15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? - noup
16 Juoko hän alkoholia? - khyll.
17 Polttaako hän tupakkaa? - eijj oo ikinä edes maistanu!
18 Onko hän kokeillut huumeita? - ei
19 Mistä hän on riippuvainen? - netistä!
20 Onko hänellä sisaruksia? - kaksi veljeä
22 Nähnyt hänestä unta? - monia! :D
23 Varastanut häneltä? - joo. epäonnistuin surkeasti ja jäin kiinni. rahaa.
24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - no ei oikestaan. ei muutamassa tunnissa ehtiny tulla ikävää.
25 Mistä olette riidelleet? - ei me riidellä.
26 Kappale, josta molemmat pidätte? - When the lights go down tai joku tommonen.. ja pyhimys - prinsessa.. kai.. :D
27 Käyvätko musamakunne yleisesti ottaen yhteen? - juu
28 Koska hän ottaa sinua hermoon? - ei se ärsytä mua. se saa mut un-ärsyyntymään.
29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? - ei mulla taida ikinä olla oloa että haluaisin halata. "Hups, taas mä halailen"
30 Oletko velkaa hänelle? - jjep. taas. piti maksaa 15. päivä pois mut tili meni ennen.. :/
31 Hänen lempivärinsä? - ainakin vaatteet on pinkkejä mut eiköhän se sininen oo..
32 Pitääkö hän kenestäkään? - kyll.. (:
33 Miten hän tekee itsestään erityisen? - Marjo on iloinen ja sikasosiaalinen. nauraa aina. ja puhu ihmisistä mun kaa niitten selän takana. ^^
34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä? - mä uskon että oli kohtalo että tavattiin, ei olisi elämää ilman.
35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? - kai se verraten ihan hyvä on. on sillä hyvä.
36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä? - se saattais. mä en.. xD en tiiä. en usko.
37 Onko hän kärsivällinen? - kai.. eikai. ehkä. tuskin. joo.
38 Puhuuko hän jotain murretta? - joo
39 Onko hän biseksuaali? - no ei! :'D
40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? - magic box - carillon
41 Puhutteko usein syvällisiä? - syvälle me niissä jutuissa ainaki mennään.. :D
42 Oletteko matkustaneet yhdessä? - jjuu. ei ulkomaille mut ainaki alaympyrältä yläympyrälle..
43 Mitä teette yleensä yhdessä? - puhutaan, käydään lenkillä.. mä teen kyll melkeenpä kaikenlaista sen kaa. en tiiä asioita joita en ois tehny. tai tiiän. öö. kaikkee.
44 Onko hänellä lemmikkejä? - 2 koiraa ja kai 2 kissaa (kolmannen taitaa omistaa joku toinen)
45 Onko hän hyvä ihminen? - on.
46 Missä hän on hyvä koulussa? - Liikka, maantieto kans muistaakseni oli hyvä. Reaaliaineet varmaan parhainta..
47 Mitä hän inhoaa koulussa? - enkkua! :D
48 Mikä hänestä tulee isona? - maailman paras terveydenhoitaja!
49 Mitä hän on näistä? Tyttömäinen/naisellinen/poikamainn/miesmäinen/kaunis/komea/söpö/ruma/erikoinen? - tyttömäinen, naisellinen, joskus miesmäinen, kaunis, söpö ja erikoinen..
50 Kirjoita tähän joku inside vitsinne? - Räiskäles? :'''D

tylsähköä.. :DPerjantai 17.04.2009 01:55

Info
[ ] Olen alle 155cm
[x] Minulla on monia arpia
[ ] Rusketun helposti
[ ] Toivon että hiukseni olisivat eri väriset
[ ] Minulla on kavereita jotka eivät ole koskaan nähneet luonnollista hiusväriäni
[ ] Minulla on tatuointi
[/] Käytän silmälaseja
[ ] Menisin plastiikkakirurgille jos se olisi 100% riskitöntä ja ilmaista
[ ] Tuntematon ihminen on kehunut ulkonäköäni
[x] Minulla on yli kaksi lävistystä (onks korvis lävistys? :D )
[x] Minulla on lävistyksiä muuallakin kuin korvissa
[x] Minulla on pisamia

Perhe
[x] Olen kiroillut vanhemmilleni
[x] Olen karannut kotoa (pikkuusena)
[ ] Minut on potkittu ulos kotoa
[ ] Minulla on alle yhen vuoden ikäinen sisar
[x] Haluan isona lapsia
[ ] Minulla on lapsia
[ ] Olen menettänyt lapsen

Koulu / Työ
[/] Olen koulussa(opintotukea nostan, et kai mä siellä oon.. :D)
[x] Olen töissä
[x] Olen nukahtanut koulussa / töissä
[x] Teen lähes aina läksyt
[x] Olen ollut poissa koulusta yli viikon
[ ] Olen reputtanut ainakin kaksi ainetta yhden vuoden aikana
[x] Olen varastanut jotain työpaikaltani / koulusta (kuminauhoja ja klemmareita.. :'D)
[ ] Olen saanut potkut

Nolot jutut
[ ] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[x] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[ ] Olen röhkinyt nauraessani
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[ ] Olen liimannut käteni johonkin
[x] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[ ] Synnyin jonkin taudin kanssa
[ ] Olen saanut tikkejä
[ ] Olen murtanut luuni
[ ] Kitarisani on leikattu
[ ] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[ ] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[x] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Monacossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[x] Olen ollut Pariisissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Amsterdamissa

Kokemukset
[ ] Olen eksynyt omassa kaupungissani (en mä omista yhtään kaupunkia.. :( )
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana
[x] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla (oulun satamassa käveleksittiin)
[ ] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
[ ] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullonpyöritystä
[x] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[/] Olen ajanut kolarin autolla (tallin seinään kolaroin.. :P )
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[x] Olen nähnyt revontulet
[/] Olen istunut talon katolla (lasketaanks autotalli?)
[x] Olen esittänyt kanaa
[x] Olen huijannut jotakuta
[x] Olen ollut taksissa
[ ] Olen syönyt sushia
[ ] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[x] Olen sinkku
[ ] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[ ] Olen ollut sokkotreffeillä
[x] Minut on jätetty enemmän kuin olen jättänyt
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
[ ] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[ ] Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[ ] Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[/] En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä (vähän vaikee sanoo... :D )

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa (yöllä hiippailin kerran.. ^^)
[ ] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[ ] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään (eijj.. omia salaisuuksia ei oo.. muitten on joitakin pystyny pitää.. :D)
[ ] Olen huijannut pelissä (yrittäny kovasti mut ei mee läpi.. :/ )
[x] Olen huijannut kokeessa
[x] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta
[ ] Olen ollut nyrkkitappelussa
[x] Minut on pidätetty (se paljastu jekuks lopulta.. xD Ei mua kyll oo oikkeesti)


Kuolema / Itsemurha
[ ] Pelkään kuolemaa
[ ] Inhoan hautajaisia
[ ] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[ ] Joku läheiseni on yrittänyt itsemurhaa
[ ] Joku läheiseni onnistui itsemurhassa
[ ] Olen suunnitellut itsemurhaa
[ ] Olen yrittänyt itsemurhaa
[ ] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[ ] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[ ] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta.

Random
[ ] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[ ] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[x] Kiroilen säännöllisesti
[ ] Laulan suihkussa
[ ] Olen aamuhenkilö (todellakin! ;DDD)
[x] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[x] Olen äidinkieliperfektionisti (vituttaa jos ihmiset kirjottaa väärin mesessä eivätkä korjaa vaikka sen tajuaa ilmankin)
[ ] Rakastan urheilua
[x] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessa päivässä
[x] Kokkaan hyvin (vaikka kotsanope mua paskaks väittikin!)
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[ ] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[x] Osaan ampua aseella (mut eriasia uskallanko.. pienempänä ammuin mut sit kuulin et ne saattaa potkasta! :O)
[ ] Olen rakastunut rakkauteen (romantiikka on perrrseestä, mä haluan extemporetoimintaa!)
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[x] Nauran omille vitseilleni (PALJON!!!)
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[x] Uskon kummituksiin
[/] Olen internetissä 24/7 (aamulla kone ekana päälle ja illalla vikaan asti. Mut mä myös nukun 12h yöunia!!)
[ ] En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[x] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki (eihän se nyt isovaiva oo sitä tappaa tai viedä ulos paleltumaan)
[x] Kutian erittäin helposti
[x] Rakastan valkosuklaata
[x] Pureskelen kynsiäni
[x] Pelaan konsolipelejä (öö. pleikkari?)
[ ] Minulla on hyvä kasvomuisti
[ ] Minulla on hyvä nimimuisti
[ ] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[ ] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämälläni

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.04.2009 13:48

Tänään meen hakemaan kulmakorun kotiinsa! ^^

Vitutus..Tiistai 07.04.2009 19:58

On hetkiä jolloin on ihan kiva, ettei asu yksin. Mutta on myös hetkiä, jolloin se olisi enemmän kuin suotavaa...

Ostin eilen uuden 28 tupakan askin. Poltin siitä korkeintaan 5 ja unohdin askin pakastimen päälle yöksi. Nyt sitten aamummalla meinasin mennä tupakalle niin jäljellä oli VIISI tupakkaa! Herää kysymys, että minnehän vittuun ne 18 hävisivät!!! Ostin vielä ensimmäistä kertaa LM:jä, eli ei ole voinut käydä niin, että tuo on joku vanha aski ja itse olisin tunkenut melkein täyden jonnekin muualle enkä muista. EI! Ne on hävinneet siitä!!

Äiti, minun asiasta informoimana, hiillosti perheenjäseniä tullen siihen tulokseen ettei kukaan niitä ole vienyt. EIPÄ! mulla on edelleen omat aavistuksena tapahtumien kulusta, ainakin siihen asti kunnes löydän tupakoiltani omat pikku töppöset, joilla ne on painelleet karkuun kamalaa elävältä palamistaan.

...Jos noin muuten kävisi niin pitäisi a) Lopettaa polttaminen heti b) Keksiä jokin keino tappaa ne tupakat ensin.

[Ei aihetta]Lauantai 14.03.2009 18:43

Hmph.. Perse.. Nyt rupes sit koskee kunnolla päähän! :D
"Kun ajamme Visulahden ohi, isäni karjuu matkien huvipuiston isoa dinosauruspatsasta. Tämä on ollu tappana ainakin siitä saakka kun synnyin." (Milloin se isi tajuaa et ne ei ole lapsia?? Ja AINAKIN siitä lähtien kun synnyin... Ekat treffit niitten äitin kaa ja isi karjuu dinosaurusta? xD)

"Kun ajan polkupyörällä koulusta kotiin, leikin että pyöräni on bussi: tiputtelen ja otan mielessäni kyytiin koululaisia ja muita asiakkaita. Oma pyöräparkkimme on bussiasema." (Minä taas mietin ollessani linja-auton kyydissä, että omistan vanhanmallisen kävelykepin tai suljetun sateenvarjon, jonka koukkupäällä vedän linja-autoa eteenpäin mm. lyhytpylväistä ja liikennemerkeistä..)

"Kun kävelen portaita, annan jokaiselle askelmalle nimen. Joka toinen saa pojan ja joka toinen tytön nimen." (Kuinka hitaasti se ne portaat kävelee?!)

"Joskus pelkään että kotonamme on vieras ihminen. Kun kävelen rappusia ylös, käännyn katsomaan taakseni ja näytän kieltä tai irvistän." (Minä taas huusin Ruotasella aina kun menin saunaan että "möröt piiloon" koska a. jos sattui olemaan mörköjä ne menis pois b. En halunnut törmätä alastomiin ukkeleihin jos ne ois vaikka unohtanu ajan kulun edellisen saunavuoron aikaan..)

"Laitan kaikki parhaat lehdet patjani alle, jotta saan lukea ne ensimmäisenä. Jos en ehdi katsoa posteja ensimmäisenä olen hyvin ärtynyt." (BITCH!!!!!!)

"Olen 13-vuotias enkä osaa vieläkään aakkosten loppuosaa. Tästä huolimatta minulla on 9 äidinkielessä." (Olen 18-vuotias enkä vieläkään osaa aakkosia. Tästä huolimatta minulla lähtee äikänkirjoitukset täältä L:nä...)

"Kuvittelin pienenä, että popparit tehdään leppäkertuista. Popcorneissa on välillä keltaisia pilkkuja, joita luulin leppäkertun pilkuiksi. Ajattelin myös, että poppareiden siementen kuoret ovat leppisten siipiä." (miten se pystyi syömään niitä! :( )

"Pureskelen aika usein mp3-soittimeni kuulokkeiden johtoja silläkin uhalla että ne menevät rikki. Olen rikkonut jo parit kuulokkeet." (PARIT?! Minä en pureskele johtoja ja joudun ostamaan uudet ainakin kerran kuussa!!! :o)

"Höylään juustosta ensin pari siivua jotka heitän roskiin. Ajattelen että juustossa on myrkyllinen kuori. Poikaystäväni ihmettelee, miksi juusto kuluu niin nopeasti." (Kuinka vanha tää on ja edelleen kirjottaa Demiin?? Poikaystävän kanssa yhteinen juusto.. :o)

"Luulin pienenä että kun jätökset vedetään vessanpöntöstä, ne ajelehtivat suoraan rännistä alas. Sitten poliisit ottavat ne pussiin ja vievät tutkimuksiin." (skitsofrenian oireita, oisko, oisko? Ja tää ei varmaan sit halunnu olla isona poliisi.. :/ )

"Kun makaan sängyssäni ja mietin että minä ja ihastukseni alkaisimme seurustella, makaan aina kasvot pois päin seinästä. Jos kasvot ovat seinään päin ja toivon jotain kaikki menee juuri niin kuin en haluaisi." (Kuinka usein tää sit makailee vain miettimässä sitä? Tekis jotain!! :'D)

"Kuvaan iltatoimeni videolle. Kun menen sänkyyn katson videon takaperin kelattuna. Hammastahnan pursottaminen tuubista on takaperin huvittavan näköistä." (Kyllä nyt harmittaa kun en ostanutkaan sitä videokameraa.. TAHTOO KANS!)

"Jos kastan vahingossa yhden käteni, minun on pakko kastaa myös toinen." (Ai että jos tää kaatuu kuralammikkoon ja kastelee vain toisen käden niin sitten se istuu siinä uittamassa myös toisenkin?)

"pidättelen vessassa mahdollisimman kauan. Näin kehitän pidätystaitojani, jos vessahätä yllättää vaikka bussissa." (Vähän toi viiiiipyyyy vessassa... Ja mahtaa olla hyvät lantionpohjanlihakset! Good for you! :DD)

..Ja jos joku näistä nyt oli sun niin anteeksi kun pilkkaan.. :) Ja vastaatko mun epäselvyyksiin!!! :D

heh.. :DTiistai 03.03.2009 00:34

1. pidätä hengitystäsi.
2. kopioi tämä merkintä.
3. mene päiväkirjaasi.
4. lisää tämä merkintä.
5. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija.(tai nopee dataaja)