IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Neighbours From HellMaanantai 21.11.2011 02:57

Peli: : Neighbours From Hell.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Korkeintaan uusi miniläppäri.

Testikone: Rentoutui helposta meiningistä.

Jokaiselle sellaiselle joka on asunut joko opiskelija-asunnossa, taikka tuikitavallisessa kerrostalolähiössä on tuttua erillaiset naapurit. On hyviä naapureita ja sitten niitä huonoja. Monesti nämä huonot naapurit ovat jompaa kumpaa ääripäätä kuten itselle on aina sattunut. Viimeksi kun asuin perheineni kerrostalossa sattuivat nämä kumpikin joukkio asustelemaan samassa rapussa. Nimittäin äärimmäisellä hiljaisuudella häiritsevät kyylät ja sitten ne jotka juhlii joka perkeleen kissanristiäiset meluten ja juoden.

Kyylät pistivät kerran uhkauslapun postiluukusta siitä syystä kun katsoimme elokuvaa hiljaisuuden jälkeen, eli kymmenen jälkeen. Niillä äänenvoimakkuuksilla kyseinen henkilö/henkilöiden on ollut pakko kytätä käytävällä jokaista pihahdusta. Ikijuhlijoilta paras kommellus tapahtui jouluaaton aattona, Pariskunnan uros oli ottanut muutaman ryypyn liikaa ja päätti heitellä apinamaisen mölinän säestyksellä asuntonsa jokaisen huonekalun ja vaimonsa samaan nurkkaan. Eli hauskaa oli väliin...

Neighbours From Hell on uusi televisoisarja jonka avulla pääsemme purkamaan patoutumiamme naapurustoa kohtaan. Sen harjoitustehtävien lisäksi voimme seurata jäynämestarin edesottamuksia 3 tuottarin eli 14 jakson ajan. Jokaisessa jaksossa on tarkoitus tehdä jäyniä ja niistä komboja joilla saatetaan naapuri paskahalvauksen partaalle. Alkuepisodit ovat lasten leikkiä mutta loppua kohti peli muuttuu jopa haastavaksi. Ei sen puoleen minä kyllä pelasin koko teoksen noin neljässä tunnissa ja en usko että muillakaan normaalipelaajilla menee tähän kauemmin aikaa. Eli täysihintaisena myydyksi peliksi surkean lyhyt. Tosin pienellä nettimaksulla tai alelaarista hankittuna tämä on ihan kelpo puuhastelua joka jotenkin kummasti rentouttaa.

Pelialueena toimi saman naapurin sivulta kuvattu asunto jota pitkin herra kelvoton vaeltaa samaa ennaltamäärättyä reittiä pitkin. Kun tuon reitin oppii ja tietää suurinpiirtein mihin mikäkin esine toimii saadaan katkeamaton jäynäketju joka takaa 100 prosentin onnistumisen. Peli on helppo ja toistaa pian itseään, mutta lyhyytensä ansiosta sen pelaa kyllästymättä läpi. Ai niin pitääpä muistuttaa että pelissä ei sitten pidä jäädä kiinni asunnon omistajalle. Sillä kaveri on todellinen herra örmy ja sankarimme saa oikein isän kädestä turpaan jos örmy huomaa hiippailusi. Samoin on myös varottava isännän lemmikkieläimiä jotka antavat hälytyksen ja turpasauna alkaa jälleen. Entä sitten pelin moraali, no ehkä se jätetään jokaisen pelaajan omaksi ongelmaksi. Onhan kiva olla ainakin pelissä ilkeä, ellei se omassa elämässä onnistu.

Kokonnaisuutena aika mukava pikkupeli, vaikka olisin toivonut hiukan enemmän sisältö, musiikkia jä ääniä olisi myös voitu viljellä enemmän ja jäynätkin olisivat voineet olla hiukan monimuotoisempia. Ei tämä kyllä parhaasta tahdostakaan huolimatta ole mikään ihan kärkipeli, vaan ei kyllä mikään huonokaan. Suosittelen kaikkia tutustumaan tapaukseen, ja uskoisin että tämä sopii myös tytöille vaikka pelattava hahmo onkin ukko (ainakin vaimoa kiinnosti, vaikka hän ei ole mikään pelaaja).

Hyvää:
Idea tuntuu tuoreelta.
Saa purettua naapurivihan paineita.
Sopii kaikenlaisille pelaajille jotka tahtovat vain ajanvietettä.
Tätä voisi kuvailla jopa rentouttavaksi.

Huonoa:
Vähän sisältöä.
Täysihintaisena myydyksi tuotteeksi ihan liian lyhyt.
Tehtävät toistavat itseään jo parin episodin jälkeen.
Musiikki ja äänipuoli aika köyhää.

Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Muutaman tunnin naapurinkiusaus sivulta kuvattuna.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

The HobbitMaanantai 14.11.2011 05:20

Peli: : The Hobbit.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Tehty sormuselokuvien huumassa joten kohtuu uusi jaksaa varmasti.

Testikone: Hämmästeli ajoittain hienoa maisemaa.

Pienet paljaat jalata tallustavat tasohyppelytaivaltaan kohti pahan lohikäärmeen luolaa. Eli kyseessä on sormusten herran esinöytös, Hobbit. Jännää huomata että mihin kaikkeen se vanha tarina taipuukaan. Olen nähnyt roolipeliä, mörppiä, naksutusta, mättöseikkailua ja nyt tasohyppelyä samasta aiheesta. Olisiko itse Tolkien ikipäivänä voinut kuvitella oman teoksensa taipuvan näin moneen muotoon. No ei varmaan, mutta yhdestä asiasta voimme olla varmoja. herra Tolkien oli hyvin pikkutarkka mies omasta teoksestaan ja hän olisi myös peliversiot tehnyt samalla pikkutarkkuudella välittämättä aikatauluista. Pelintekijät eivät samaan pysty, siitä eniten kiitosta voi antaa rahanahneille salkkumiehille jotka Barlogin tulipiiskat kädessä ohjastavat ohjelmoijia ja muita tiimiläisiä nopeampaan tahtiin. Näin on myös valitettavasti käynyt The Hobbitin kohdalla. Sauron voittaa aina peliteollisuudessa.

Peli on lähinnä ällösöpöilyyn taipuivanen jokapojan tasohyppely. Ei sen puoleen, pelin alkupuolella se näytti jopa hienolta. Seuraava ajatus sitten olikin että onko kyseessä lasten peli. No ehkä näin, mutta muutaman löysän alkukentän jälkeen huomasin että väliin tulee sen verta pulmallisia tilanteita että meinasi aikuisellakin mennä sormi suuhun. Onkin jännää sinänsä ettei näihin lastenpelitiimeihin palkata muutamaa lasta ja heidän vanhempiaan jotta saataisiin oikeisti lastenpeli aikaiseksi.

Tarina mukailee jokseenkin kirjaa, ainakin pääpiirteiltään. Vaikka en kyllä muista herra avojalan harrastaneen näin monimutkaisia hyppysarjoja. Graafinen puoli on ajoittain kaunis, tosin joissakin kohdissa notkahdetaan rumaan kulmaan. Ohjattavuus toimii hyvin perustilanteissa mutta kun kuvakulmalla leikkineet tekijät alkavat temppuilemaan ohjattavuus muuttuu hmm aika omituiseksi. Äänimaisema on perushyvää ja musiikit luovat keskimaan tunnelmaa kiitettävällä tasolla. Ääninäyttelijät osaavat hommansa ja pelissä ei ole yhtään äänittämätöntä puheosuutta. Mutta miksi tähänkin on pitänyt tunkea se perhanan tallennuspistejärjestelmä.

Kuten jo varmaan olette huomanneet kyseessä on hobittimario eli tasohyppely keskimaassa. Tasoloikinnan lisäksi pelissä on myös aimo annos taistelua, ripaus hiivintää joka mahtisormuksen löytymisen jlkeen sujuu aika kevein tunnelmin. Lievää tasonnousua on myös havaittavissa alati suurenevan energiapalkin muodossa. Joissakin osuuksissa on myös syytä vähän hieroskella aivonystyröitä, vaikka kyseessä onkin melko helpot ongelmat. Paitsi ehkä perheen pienille joille peli on ehkä suunnattu.

Tästä pelistä jäi hieman ristiriitainen ja sekava kuva. En oikein osaa sanoa onko teos hyvä vai huono.

Hyvää:
Kaikkeen se keskimaa taupuu.
Alkuperäista tarinaa pääpiirteiltään noudatettu.
Ihan kaunis, sillä ällösöpöilytyylillä.

Huonoa:
En tiedä onko peli lapsille vai aiukuisille.
Toisinaan aika hankalat loikintakohdat.
Tallennuspisteet.
Eipä pahemmin houkuttele uudelleen yrittämään.

Yleisarvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Epätasainen tasoloikka keskimaassa.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

Rayman 2: The Great EscapeMaanantai 07.11.2011 05:48

Peli: : Rayman 2: The Great Escape.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Tosi vanha pc, mutta ehdottomasti erillinen "pleikkariohjain".

Testikone: Näppis ei taivu, mutta voi hajota itkupotkukohtaukseen.

Kyseessä on toinen irtoraajaveijarin tasohyppely. Samalla se on myös ensimmäinen 3D-Rayman, tuttavallisemmin Reiska. Ensimmäinen Reiska oli perinteinen sivulta kuvattu perusloikinta. Pikkunäppärä ja voisi sanoa että joa taiteellisesti hieno. Toinen osa ei ole yhtä vakuuttava visuaalisesti vaikka perusilme onkin pysynyt samana. Osittain peliä voisi kuvata jopa rumaksi, no eipä 1999-vuoden 3D-loikinnalta voi ihan ihmeitä odottaa.

Tarinan alussa herra Reiska on vangittuna ilmalaivaan, josta hän pääsee vapaaksi sammakkoystävänsä avustuksella. Siitä eteenpäin juoni onkin aika yhdentekevää huttua. Pääasia on että päästään kenttä kentältä eteenpäin. Reiska on kieltämättä aika kyvykäs hyppyveikko ja häntä olisi ilo kuljettaa eteenpäin jos omistaisi peliohjaimen. Valitettavasti en omista ja näppäimistöllä sohiminen oli vähintäänkin onnetonta puurtamista. Kaiken lisäksi pelin oletusasetuksia ei pysty muuttamaan. En ole koskaan tottunut ajatukseen ohjata hahmoa oikealla kädellä ja vasemmalla hoitaa hypytykset ammuskelut ja muut erikoisliikkeet, menen siinä aina sekaisin, ja tietyissa kohdissa kuolema korjasi kymmeniä kertoja. Oli itkussa pitelemistä kun poikani haukkui vieressä tyhmäksi kun kuolin yhdessä kohtaaa peräkkäin kieltämättä sadatta kertaa.

En kertakaikkiaan kyennyt pelaamaan peliä loppuun näin huonoilla kontrolleilla, mutta jos omistat peliohjaimen luultavasti tämän pelaaminen sujuu mallikkaasti myös puuseellä.

Äänet olivat hiukan epätasalaatuisia, musiikit piipitit iloisesti ja niin edelleen. Vähän vaikea pisteyttää tätä peliä koska en omista ohjainta ja ohjausongelmista huolimatta kaikki oli ainakin keskitasoa tässä teoksessa.

Hyvää:
Lapsekas kelpomeininki.
Reiska on aika hieno hahmo, vai kuinka?
Musiikit olivat tyyliin sopivan pirteitä piipityksiä.

Huonoa:
Ilman ohjainta lähes pelikelvoton.
Epätasainen ääniympäristö.
Eipä tainnut tarjoilla silloin aikoinaan mitään uutta, eikä taatusti tarjoa sitä nykyaikana.

Yleisarvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ihan kelvollinen satutasoloikka, mutta ethän yritä ilman ohjainta pelata tätä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

Sonic Adventure DX Director's CutMaanantai 31.10.2011 20:35

Peli: : Sonic Adventure DX Director's Cut.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: ei mitään.

Testikone: Olisi voinut jättää kokeilematta.

Sonic Adventure DX Director's Cut on näitä pelejä jotka olisivat voineet jäädä ikuisuuksien kaivoon omalta osaltani. En ole muutenkaan mikään erityinen hyppypomppelupelien fani vaikka toki kaikki kunnioitus vanhalle sinisiilille jonka kotisohvatarina lähti käyntiin muinaisen Segan pelikonsolin siivittämänä. Minulla oli Nintendo, mutta tulihan toki kilpailijankin tuotteita kokeiltua ja kyllä täytyy sanoa että vanhassa 2D-siilissä piisasi vauhtia niin paljon että jossakin vaiheessa pää meni väkisinkin sekaisin.

Tässä omituisessa pc-käännöksessä puolestaan pää menee sekaisin keskinkertaisuudesta. Aloitetaampa siilin ohjastamisesta. Ensinnäkin kontrollit ovat oletusasetuksiltaan päin helvettiä, eikä niitä voi muuttaa. Tämä yhdistettynä valtavaan sinisiilin nopeuteen ja jotenkin kummasti muljuilevaan kameraan saa aikamoisen päänsäryn hetkessä aikaiseksi. Kun jotenkin onnistuu nyrjäyttämään sormet oikeille näppäimille huomaa pelin muunkin annin olevan aika heikoilla kantimilla.

Grafiikoissa ei erityistä valittamista löydy, sillä vanha peli on vanha peli ja se kuuluukin näyttää juuri tältä. Mutta mikä helvetin pilipalimusiikki saastuttaa korvani ja ääninäyttelijätkin ovat kesäteatterin kuiskaajien tasoa. Huhu ja mitä vielä? No juoni on lähinnä kuin apukoululaisten väsäämä, en edes usko että edes lapset pitävät näin kehnosta tarinasta.

Tämä tosiaan on harvinaisempi tapaus pelien maailmassa, aniharvoin vastaan tulee yhtä huonoa tuotosta. En oikein läydä mitään erityisen positiivista koko pelistä. Ainoat pisteet taidan antaa sinisiilille ihan lohdutukseksi ja kunnianosoitukseski siitä että vetelit arvon putkimies Mariota turpiin takavuosina. Ai niin en suosittele peliä kenellekkään ja unohtakaa että olette edes lukeneet koko blogaustani.

Hyvää:
Sonic sinisiili saat yhden lohdutuspisteen.
Ihme kyllä en havainnut isompia bugeja.

Huonoa:
Kaikki mitä kuvitella voit.

Yleisarvosana:
Siilille 1. Ilman siiliä 0- (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Lähes täysin pelikelvoton ja Sonicia sinistä ystäväämme loukkaava tasohyppelyroska.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

GunMaanantai 24.10.2011 06:54

Peli: : Gun.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ensimmäisen x-laatikon lomponenteilla pärjää.

Testikone: Nautti helposta etenemisestä.

Villi länsi oli kiehtova aihepiiri lapsena. Omistin länkkärileikkejä varten oikeinlaiset vaatteet ja lukuisat kappaleet nallipyssyjä joilla oli hauska paukutella kavereisden kanssa läheisellä soramontulla. Kuukauden kohokohtiin kuului katsoa telkkarista kuukauden western ja erityinen suosikkini näistä länkkäreistä oli Eastwoodin esittämä kovakalle ns dollaritrilogiassa. Olen huomannut että nykyisiltä lapsilta monesti puuttuu moiset roolileikkityyppiset jutut. He joko hakkaavat kotona legopalikoila taikka pleikkarilatikoillaan. Puolestaan ne jotka edustavat toiminnallista suuntausta pelaavat joko jäkistä tai jalkapalloa tai jotakin muuta vastaavaa joukkuepeliä liiankin kanssa. Tuntuu ettei heidän mieliinsä mahdu enää muuta kuin pomppiva pallo aivojen tyhjiössä. Tokihan urheilu, videopelaaminen ja muukin leluilla leikkiminen ovat hyvää ja kehittävää puuhastelua, mutta missä ovat vanhankansan lasten roolileikit?

Karskit ja väkivaltaiset lännen pistoolisankarit jäivät kuvioista pois teinivuosina. mutta jostakin syystä aina kun eteeni osuu hyvä lännen lehfa, kirja tai peli tuo vanha sisäinen sankari nousee esiin. Tässä pelissä erityistä potkua antoi päähahmon etninen tausta, hän on intiaani joka on kasvanut valkoisen miehen kanssa. Itse olen niinkutsutuksi suomalaiseksi aikanen sekasikiö. Vertani vahvistaa isän puolelta ranskalaiset ja äitini puolelta olen Saamelainen, lisäksi suvussani on kaaleita (mustalaisia). Joidenkin tutkimuksien mukaan saamelaiset ja intiaanit ovat samasta alkujuuresta kotoisin, tosin tästä on poikkeaviakin mielipiteitä. No jokatapuaksessa mielipiteistä huolimatta samaistuminen pelin hahmoon luonnistui kuin itsestään. Olen vähintäänkin puoliverinen tässä yhteiskunnassa kuten pelin sankarikin on. Hän ei kunnolla kuulu valkoiseen eikä alkuperäiseen intiaaniväestöön.

Tässä hiekkalaatikkopaukuttelussa ei kumminkaan isommin paneuduta etnisiin taustavaikuttajiin vaan juoni kulkee kaikille länkkäreitä seuranneilla tuttuun kaavaan. Juonen puolesta peli onkin aika tavanomainen vanha Western.

Graafisesti vuoden 04-05 pelit ovat mielestäni kummallisia, kuten myös tämä peli. Ne näyttävät vanhoilta mutta ovat silti toiminnoiltaan nykypelien vaertaisia, voisinpä väittää että noin vuodesta 06 lähtien voidaan grafiikkapuolta pitää nykyveroisena ja sen alapuolella pätevät vanhat säännöt, vaikka rahkeet olisivat jo riittäneet parempaan. Äänipuoli pelissä toimii moittetttomasti, ukot kuulostavat oikeilta inkkareilta ja länkkäreiltä, taustaäänet ja aseiden pamaukset ovat kelvollista kamaa. Mutta varsinasena tähtenä voitaneen pitää pelin erinnomaisen tunnelmallisia musiikkeja intiaanijoukuja myöten. Ohjattavauudesta en myöskään löytänyt isommin valittamista vaikka tiukoissa tilanteissa liika toimintanäppäinten paljous aiheuttikin ylimääräisiä kuolemia.

Pelillisesti tämä länkkäri on pyhä yksinkertaisuus. Hieman gta-formaattia lainaileva vapaa maailma kärsii kumminkin huomattavia puutteita. Eli missä on se vapaan maailman vapaus ja potentiaali. Eli kyseessä on peli josta on heitetty hukkaan se vapaan maailman antama mahdollisuus leikitellä omalla pelihahmolla. Pelaaminen koostui juonitehtävien lisäksi vapaasti suoritettavista sivutehtävistä, kuten hevoslähettinä olemisesta, lainvartioinnista ja karjan paimentamisesta. Sivutethtävät eivät toki ole hukkaan heitettyä aikaa kuten monesti tämän tyyppisissä peleissä, sillä niistä saa rahaa ja rahalla kauppialta voi ostaa mm aseenparannuksia.

Yksinkertaisesta sisällöstään huolimatta peliä on ilo pelata. Harvoin ole yhtä hyvää ja kuitenkin niin helppoa peliä jyystänyt lapsenomaisella innokkuudella neljän illan ajan. Joten teos kyllä ansaitsee viihdyttävyyspisteensä. En nimittäin kertaakaan kyllästynyt ohjastamaan puoliveristä sankariani. Tietenkin viihdyttävästäkin pelistä löytyy omat mörkönsä kuten myös Gunista.

Ensinnäkin täytyi ihmetellä alun ei kovin luontoystävälliseltä tuntuvaa tutoriaalia jossa ammutaan äläimiä metsään mätänemään. Toki kyseessä on harvianaisen hyvä tutoriaali jossa opetetaan hiastusammunta pistooleilla, kiväärin käsittely, puukkohippa ja yleinen liikkuminen. Mutta eikö sitä olisi voitu hoitaa luontoystävällisemmin. Toinen ihmetyksen aihe perustuu tähtäämiseen, yleensä riittää että vihollista ampuu hiukan sinnepäin niin kyllä osuu ja vain hiukan pitempään keskittymallä saadaan pääosuma vaikka viiden kilometrin päähän. Peli ajoittain kaatuili ja jumitti koko koneen ja joissakin kohdissa oli homattavan rumia grafiikkhäiriöitä. Myös ylikestävät pomovastustajat kävivät hermoon.

Vioistaan hulimatta erittäin viihdyttävä peli tässä harvalukuisessa peliskenessä, vaikka ei tämä ihan Call of juarez: Bound in bloodin tasoon pääse. Suosittelen kaikille länkkäreistä pitäville, muile löytyy sopivampia hiekkalaatikkoammuskeluja.

Jä tässä linkki edellä mainitsemani Call of juarezin arvosteluun:
Armand

Hyvää:
Musiikit.
Päähahmon etninen tausta auttoi eläytymään hahmoon.
Juoni kuin aito western.
Erittäin viihdyttävä kevytsisältöiseksi peliksi.
Tunnelma kohdallaan.

Huonoa:
Alun eläinten joukkoteurastus.
Ajoittainen kaatuilu ja grafiikkavirheet.
Liian kädestä pideltävä tähtäys.
Pomotaistelut muuten suhteellisen realistisessa miljöössä.

Yleisarvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Viihdyttävä hiekkalaatikkoräiskyttely vanhassa kunnon villissä lännesssä.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Mass EffectMaanantai 17.10.2011 12:46

Peli: : Mass Effect.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ei yski nykyraudalla jos pelipäivitykset asentaa.

Testikone: Ihastui avaruusmaisemiin, kaatuili ilman päivityksiä.

Mass effect on kaikessa merkityksessään se ainoa oikea the avaruusroolipelisarja. Tutustuin perheeni antamin rajoituksin tähän Biovaren mahtipontisen avaruusoopperan aloitusosaan pienellä viiveellä. Sillä peli ilmestyi jo vuonna 07. Siitä huolimatta peli potkii aikaa kovaa ja korkealta. Olen aina pitänyt enemmän örkinkaivuuseen keskittyvistä fantasiakeskiaikaisista rpg:eistä ja avaruusjuttuni ovat lähinnä keskittyneet lievään Star Wars fanitukseen. Tämän pelin kohdalla olin siitä huolimatta myytyä miestä alkumetreiltä lähtien.

Ensinnäkin peli on perhanan kaunis ja kun kytkee päältä pois sen tyhmän sumennusefektin se muuttuu vieläkin kauniimmaksi. On piristävää huomata ettei kaikki nykypelit keskity vain siihen paskanruskeaan väripalettiin. Kirkaalta näyttävä maailma ei vähennä pelin uskottavuutta. Päinvastoin se lisää mielenkiintoa. Yksityiskohtainen ja sievä maailma auttaa eläytymään pelin tunnelmaan oivallisesti. Taustalla pauhaava avaruustekno, ympäristön äänet ja todella päräyttävät pyssyjen paukahdukset viimeistelevät oivallisesti paketin.

Alussa roolipeleille tyypillisesti luodaan oma hahmo. Voit valita joko valmiin paketin, taikka luoda sellaisen akkelin taikka ukkelin kuin itse haluat. kasvojenmuokkaustyökalut ovat parhaimpia koskaan näkemiäni ja sain pienen harjoittelun jäkeen todella seksikkään näköisiä eukkoja ja kovia sotakarjuja aikaiseksi. Jopa peilin kanssa vääntäen sain melko tavalla itseni näköisen kaverin luotua pelimaailmaan, joten ei pässimmät työkalut moiseen.

Kasvojen mallinnus on parasta koskaan näkemääni materiaalia ja keskusteluissa joita muuten on todella paljon, naamavärkit liikkuvat oikealla tavalla ja ilmehtivät tunnetilojen mukaan. Pääjuoni on loistava ja kantaa lopputeksteihin saakka. Pelin loppupuolelle on myös ujutettu oivallinen seksikohtaus joka kertoo pelin olevan tarkoitettu aikuisille oikeasti, vaikka muuten futurisisessa maailmassa taisteleminen sopii "matalatehoisen" väkivaltansa puolesta vaikka kymmenvuotiaille.

Juonen pääpiirteet ovat simppelit. Jossakin kaukana avaruuden uumenissa vaanii tuntematon uhka joka voi tuhota kaiken elämän tunnetusta maailmankaikkeudesta. Ihmismies/nainen on ensimmäinen ihminen joka valitaan avaruusagentiksi ja hänen päätehtävänsä on löytää luopioagentti joka häärää "pimeyden voimien" puolella. Tarinan edetessä oma ryhmä saa huomata että tulevaisuudessa tapahtuu jotakin todella kauheaa jos asialle ei tehdä pian jotakin. Loppupuolen hieno kliimaksi jätetään kumminkin sarjaelokuvamaisesti avoimeksi ja sisällä kasvaa suorastaan himo nähdä se seuraavakin pelin osa.

Toimintaroolipelille tärkeä ominaisuus eli taistelu on pelissä hyvin nautittavaa ja voisinpä väittää että pelin ammuskelukohtukset vetävät vertoja jopa fps-pelien antiin. Kaikki avaruusversiot pistooleista, haulikoista ja rynsestereistä tuntuivat tarkoituksenmukaisilta ja hahmon mahdollisuuksien mukaan yhteen aseeseen pystyi erikoistumaan ja minun avaruusmieheni olikin todella haka pistoolin käsittelyssä pelin loppupuolella.

Aivan täydellinen tämäkään kaunis kakku ei silti ole vaikka voudatinkin hyvin ylistävää tekstiä alkuun. Ensimmäinen moitteensana tulee sivutehtävistä jotka ovat jopa keskivertoa huonompia toimintaropellusten mittapuulla. Minä väänsin kyllä jokaisen sivutehtävän ja kolusin jokaisen tähtikunnan läpi viimeistä nurkkaa myöten. Tästä johtuen peliaikani oli 52 tuntia kun olen kuullut että useimmat läpäisevät pelin noin 30 tunnissa. En kumminkaan suosittele etsimään jokaista kivikasaa kaikkein syrjäisemmiltäkin planeetoilta vaan kannattaa painottaa pääpelin läpäisyyn tähtäävään pelitapaan ja vierailla satunnaisesti muutamissa vähemmän tärkeissä aurinkokunnissa, näin vältytte avaruusähkyltä joka väistämättä tulee jossakin vaiheessa vastaan.

Älkää myöskään yrittäkö pelata peliä ilman päivityksiä, on takuuvarmaa että Massaefekti kaatuu kerran tunnissa perusjulkaisumuodossaan joten heti lataamaan uusin päivitys.

Keskustelut kuuluvat tämän pelin hienoimpiin anteihin, mutta jossakin vaiheessa alkaa tuntumaan siltä että sitä on aivan liikaa. Ajoittain näytti että jokaisen nurkan takaa pomppaa jokin partaukko ja jaarittelee joutavia seuraavan puolen tunnin ajan.

Pelattavista hahmoista osa jää statisteiksi. Oman maaimankaikkeuden tärkeimmän avaruusukon rinnalla taisteli lähes koko pelin ajan vain kaksi naista jotka olivat mielestäni pätevimpiä suoriutumaan tehtevistä.

Ladattava lisäsiltö on jotakin kauhean ja hirveän välimaastosta, en suosittele niitä oikein kenelleekkään. Ne ovat lähinnä vain eräänlaisia sivutehtäviä joiden hyöty jää aika tavalla marginaaliseksi.

Viimeiseksi täytyy moittia myös pelin tietynlaista juonirakennetta vaikka se onkin aivan loistava. Napina koskee lähinnä sen tunnelmaa siitä että kyseessä on pelisarjan avausosa ja koko ajan tuntuu siltä että pääsispä tämän nopeaa läpi jotta voi aloittaa sen Mass effect kakkosen pelaamisen ja näkee mistä kaikessa on kyse.

Esimerkiksi pelimaailman pääpahiksia ei nähdä yhtä vastustajaa enempää koko pelin aikana ja moni muukin juonikuvio jää hyvin avoimeksi. Tästäkin huolimatta toimiva maailma, rotujen yksityiskohtainen historia, kaikkialla painostavana vaaniva uhka maailmanlopusta ja yhden kaikkien aikojen tärkeimmän avaruusukkelin tai halutessaan akkelin tarina on mukaansatempaavaa ja kaunista viihdettä. Suosittelen kaikille aihepiiristä kiinnostuneille ja pienellä varauksella jopa fps-pelaajat voivat saada oman osansa pelin hienoista taktisista räiskintäosuuksista.

Hyvää:
Todella hyvä juoni.
Mahtava äänimaailma musiikkeineen, taustoineen, ääninäyttelijöineen ja todella jykevine ammuskeluäänineen.
Hienot kasvonmallinnukset ja tunteet näkyvät naamävärkeiltä.
Toimivimpia ammuskelutaisteluita roolipelissä ikinä.
Mahtipontinen ja kunnianhimoinen aloitus joka lupailee jatkossa parempaa.

Huonoa:
Umpityhmät sivutehtävät.
Keskustelu on kivaa, mutta lätyn lätinälläkin on rajansa.
Kaikkia ryhmän hahmoja ei tule käytettyä.
Jää sellainen aloitustaistelun fiilis.

Yleisarvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Mahtipontisen avaruuspoelisarjan loistava aloitusosa. Todellinen The avaruusroolipeli.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

Rayman GoldMaanantai 10.10.2011 06:01

Peli: : Rayman Gold.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: psone.

Testikone: No eipä ykköspleikan grafat paljon kallistele.

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän kun ensimmäistä kertaa pelasin 8 bittisellä nindendolla sitä ensimmäistä euroopassa julkaistua putkimiestä. En ole ollu ikinä oikein tasoloikintojen erityinen ystävä en edes sen putkimiehen, mutta aina väliin niitäkin on mukava ohimennen kokeilla. Joten tämä Rayman Gold ei ole ensikosketus kyseiseen pelihahmoon, tosin en ollut ennen kokeillut tätä ensimmäistä osaa joka julkaistiin jo armon vuonna 95. Eli kyseessä on kunnon vanhan koulukunnan 2D-tasoloikinta. Ai niin pitääpä heti alkuun mainita että tässä goldversiossa on peruspelin lisäksi lisää kivaa hypeltävää niille joille jäi vielä pomppu päälle itse pääpelin läpäisyn jälkeen. Minulle ei jäänyt. Arvostelun kannalta katsoen tietenkin kokeilin niitä lisäkenttiä. Ei ne kyllä minulle mitään lisää anna, samaa kaavaa sillä erolla että kentissä on melkoisen tiukka aikaraja.

Söpöstelygrafiikalla varustettu tasoloikka ei ollut mikään uusi tapaus enää 95-vuonna, mutta kieltämättä siinä on aina jotain lapsellisen tyttömäistä vetovoimaa. Nykypäivänä tietenkin moiset pikselit lähinnä vain huvittavat, mutta silloin joskus tää oli hotti tapaus. Kun jätetään penemmälle huomiolle se ulkoinen kuorrutus ja kurkistetaan syvemmälle pelin ytimeen löytyy rautainen sydän. Tämä nimittäin todella toimii ja kaikista kämmeistä voi syyttää vain itseään. Kontrollit ovat yllättävänkin hyvin kääntyneet pc-näppikselle vaikka tietenkin paras tuntuma tasoloikkiin aina saadaan konsoliohjaimella.

Raumanin tasot ovat nopeita ja niin halutessaan aika pienellä vaivalla läpäistävissä. Enemmän haastetta haluava voi yrittää saada selville kaikki kenttien salat, joidenkin etsimiseen voi kaksiulotteisuudesta huolimatta mennä pieni ikuisuus. Tiettyjä kenttiä läpäisemällä irtoraajainen sankarimme saa joltakin haltiakummin näköiseltä naikkoselta uuden lisäkyvyn jonka voimin päästään jatkamaan matkaa. Lisäkyvyt mukanaan voi myös rönkätä vanhoja kenttiä salaisuuksien löytämisen toivossa.

Pelin pahimmat möröt menevät lähinnä äänimaailman piikkiin. Olen harvoin kuullut yhtä aneemisia piipityksiä edes näissä vanhoissa tapauksissa. Jos ei olisi parempaa tietoa pelin iästä, äänien perusteella sen voisi surutta heittää kasarin puolelle.

Suositeltava tasoloikinta kaikille jotka pitävät 2D-meiningistä. Muiden en usko saavan tästä mitään erityistä irti.

Hyvää:
Söpöilyn magia.
Rautaiset kontrollit.
Viimeistelty.
Haastetta löytyy sitä haluavalle.

Huonoa:
Mikä äänimaailma?
Mistä hyvästä moinen lisäkenttäpaketti?
Mitä iloa on vain pomppia?

Yleisarvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hyvillä kontrolleilla varustettu perustasoloikinta ikäneidoille ja partamiehille.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen

Armand

GishMaanantai 03.10.2011 04:22

Peli: : Gish.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Tää luultavasti sopisi paremmin käsikonsoliin.

Testikone: Tervapallo liukui rakanteiden läpi.

Gish on niitä pelejä joita pidetään tietokonepelien korkeakulttuurina. Lähinnä taiteellisen näkemyksen ja kajahtaneen erillaisen idean vuoksi. Ymmärrän kyllä pelin hienoudet ja omalaatuisen visuaalisen ilmeen. Mutta ikäväkseni täytyy sanoa että tuskin moni muu näkee peliä yhtä hienona kuin minä ja muut taidekoulun käyneet naavaparrat. Tavallisen kuluttajan mielestä kyseessä on pöhkö pulmatasoloikinta josta ei löydy menoa, meininkiä, räiskettä ja nopeutta. Tästä johtuen peli onkin jäänyt pienen piirin pelaajien kulttilistoille ja tulee varmasti siellä pysymään aikojemme loppuun saakka.

Gish on epätavallinen sankari, hän on nimittäin tervapallo joka seurustelee nukkegootilta näyttävän neitokaisen kanssa. Hänen muusansa kaapataan pimeisiin tunneleihin. Ilman sen kummempaa aikailua herra musta möykky lähtee perään. Juonessa ei hirveitä lisäsäväreitä sitten olekkaan muun ko loppuvihollisen suhteen. Jotten paljastaisi koko juonta sanottakoon hellävaraisesti vaikka että mustasukkaisuus on väkevä voima.

Gishin liikutteleminen tässä epätavallisessa tasoloikassa on tyystin erillaissa kuin monissa pelin serkuissa. Nimittäin tästä puuttuu nopeatempoisuus ja viimeisen päälle viilatut ajoitushypyt. Itseasiassa pelin sankarilla on mahdotonta hypellä kovinkaan ahkerasti, sillä pienenkin loikan aikaansaaminen voi olla työn ja tuskan tulos. Gish ei kumminkan ole tervamöykyksi täysin kädetön. Hän pääsee ahtaista paikoista kätevästi liukumalla. Painopistettä muuttamaalla hän voi tuhota esteitä, vajota veden alle tai murskata harvalukuisia pikkuvihollisia. Mutta kaikkein tärkein sankarin ominaisuuksista on kyky tarttua erillaisiin pikkueisneisiin ja halutessaan kiivetä kyvyn ansiosta vaikka katossa. Kontrolleihin pelin ohjastaminen ei kaadu, ne ovat suorastaan loistavat, mutta tervamöykyn hallinta vaikeissa tilanteissa voi olla todella haastavaa.

Pelin kentistä osa on todella lyhyitä ja helppoja, ne sujahtaa minuutissa, parissa läpi. Väliin tosin tulee todellisia pulmahuoneita joiden tahkoemiseen voi mennä useampi yritys erehdysminuutti ylimääräistä aikaa. Pulmahuoneista huolimatta päättelykyvyn omaavalla ihmisellä tuskin menee pelin kokonaan läpäisemiseen kolmea iltaa pitempään. Mielestäni tällainen peli sopisi mainiosti käsikonsoliin tai nykyisiin täppäreihin. Se olisi kivaa ajanvietettä bussimatkalla.

Muusiikki oli enimmältä osaltaan jonkin sortin hevimeteliä joka sopi tämän epätavallisen pelin ilmapiiriin kuin parta Nikulan leukaan. Muuten pelissä ei ole mitään spektaakkelimaista äänimaisemaa, toisaalta tällaiseen taidepläjäykseen sitä ei välttämättä kaipaa.

Grafiikat ovat varmasti Gishin vahvin ja heikoin puoli. Mielestäni tämä peli pysyy ikinuorena ja vinksahtaneen hienolta vielä vuosikymmenenkin päästä. Uskon kumminkin suuren yleisön vieroksuneen pelin ulkoista antia jo sen ilmestyessä. Tämän vuoksi kassoihin ei tulvi tarpeeksi rahaa ja suuret pelifirmat vieroksuvat outoja aiheita joiden markkina-arvo on pieni. Tusinaräiskinnät myyvät ja riemastuttavat kansaa, korkeampi pelikulttuuri jääköön tällaisten hörhöjen puuhasteluksi.

Suosittelen kaikille jotka pidätte taiteesta, musiikista, runoista ja silti pelaatte. Tämä on pakkohankinta teille. Kehoittaisin myös muitakin tutustumaan, ennen kuin otatte taas erää jossakin nettiräiskinnässä.

Hyvää:
Kuulu ehdottomasti pelien korkeakulttuuriin.
Tasohyppelypeli rauhallisemmalla meiningillä.
Hyvät musiikkivalinnat.
Visuaalinen anti.
Kerrankin todella omaperäinen idea.
Vaatii työskentelyä omilla aivoilla.

Huonoa:
Ei taatusti miellytä massoja.
Liian lyhyt.

Yleisarvosana:
10 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Loistava taideteos joka ansaitsisi tulevaisuudessa paikan pelitaiteen museosta. Rauhallinen ja pulmallien tasohyppely epätavallisella sankarilla.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

XIIIMaanantai 26.09.2011 06:33

Peli: : XIII.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Olematon.

Testikone: Luki sarjakuvaa.

Herra XIII on minulle tuntematon sarjakuvasankari ja ensitutustumiseni kyseiseen herraan tapahtui pelin avulla. Pikaisen taustatutkimuksen tehtyäni ja sealailtuani alkupään XII-albumia kirjastossa voin kertoa että kyseessä on Belgialainen sarjakuva jonka on Jean Van Hamme käsikirjoittanut ja kuvittanut William Vance. Sarjakuva muistuttaa asetelmiltaan Ludlumin Meduusa-trilogiaa. Sarjassa on 19 osaa ja siitä on tehty tämä peli ja tv-elokuva. Jos haluatte tietää lisää lukekaa itse sarjakuvaa jota on julkaistu suomessa peräti kahteen otteeseen.

Pelin alkua voi kuvata hyvin hyvin kliseiseksi, taikka minun tienivuosieni erääksi sunnuntaiaamuksi. Sillä mies herää keskellä hiekkarantaa muistinsa menettäneenä ja häntä tulee auttamaan hemaisevan näköinen blondi. Minua ei Blondit auttaneet kuten pelin sankaria. Yhtymäkohtia silti löytyy sillä pahaksi onnekseni huomasin ettei ole muistia edellisen illan tapahtumista, goottimeikit poskille levinneenä ja joko oma taikka sitten jonkun muun paska housunperseessä (siis housujen ulko, ei siäpuolella) komeillen raahustin asuntoni kylpyammeeseen ja sammuin sinne.

Sankarimme puolestaan joutuu heti pelastautumisensa jölkeen tarttumaan kättä pitempään. Tästä eteenpäin reitti on suora ja ammuttavaa riittää. Alun suoran toiminnan, tai halutessaan salamyhkäisemmen toiminnan kentät olivat ihan kivaa pelailtavaa. Kiva kumminkin muuttuu loppua kohden vittumaiseksi puurtamiseksi ja kyllästymismittarit huutavat punaisella. Turpiinsaantitason vaikeusaste yhdistettynä tallennuspistejärjestelmään syö lopunkin peliilon. Aseet ovat sitä vanhaa tuttua huttua jotka on nähty enennkin. Agentin erikoisvempelisiin sitten kuuluu mm murtomiehen unelmasarjaan singahtava tiirikka ja tartuntakoukku jolla pystytään ennalta määrätyissä paikoissa joko kiipeämään alas taikka ylös.

Pelkkänä vanhana räiskintäpelinä XIII joutaisi unohduksen kaivoon enkä suosittelisi sitä kenellekkään. Mutta tämä peli onkin tehty tyylillä. Harvoin olen nähnyt yhtä onnistunutta sarjakuvagrafiikkaa ja juonikin on aika hyvin mukailtu alkuperäisestä tarinasta. Sarjakuvalähtöisyys myös näkyy sellaisina hienouksina kuten kun osut uhriasi päähän se esitetään verisinä pikkuruutuina ylhäällä. Myös muita tapahtumia käsitellään ruutujen avulla. Pelin äänet myös näkyvät, räjähdys on "KABOOOM" ja ihmisten askeleet "tap tap tap".

Ääninäyttelijät ovat hyviä ja muustakaan taustamölinässä ei rutinanaiheita löydy. Sarjakuvagrafiikka uhmaa aikaa, sillä jo aika iäkkääksi peliksi tämä vaikutti silmiini tuoreelta ja jotku kohtaukset suoraansanottuna upeilta. Voi olla että silloin kun tämän hetken kuumimmat hotit ovat auttamattomasti vanhentuneet tämä teos seisoo vieläkin ikäneidon arvokkuudella pysyttä. Tietenkin pelimeganiikasta huomaa teoksen iän, sille ei voi mitään. Hahmo tottelee hyvin ohjausta ja vaikka en hommannut päivityksiä pysyin pelaamaan pelin ilman bugeja läpi. Tehtäisiinpä nykyäänkin pelit yhtä huolella loppuun, ennen julkaisua.

Hyvää:
Tyylipisteet 10.
Grafiikka näyttää tuoreelta tyylinsä ansiosta.
Viimeistelty kokonnaisuus.
Vahva juoni putkiräiskyttely/hiiviskelyksi.

Huonoa:
Loppua kohti muuttuu vaikeustasonsa ja tallennuspisteiden takia tylsäksi puurtamiseksi.
Ei taatusti vetoa muihin kuin tunnelmoijiin.
Aseistus ei päätä huimaa.

Yleisarvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Erittäin hienolla tunnelmalla ja juonella siivitetty putkiräiskintä. Sarjakuvagrafiikat uhmaavat aikaa mutta tuskin nykyaikainen perusrynkkyhippailija saa tästä paljoakaan irti.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Conflict VietnamTiistai 20.09.2011 01:39

Peli: : Conflict Vietnam.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Nolkytneljäluvun huonoin kokoonpano kelpaa.

Testikone: Vituttaa se tosiseikka että kulutin konettani ja kallista aikaani moiseen paskaan.

Vietnamin sota oli seuraava askel räiskintäpelimaailman puhkikulutetuissa aiheissa, ensimmäinen oli toinen maailmansota. Kumpikin sota on pelattu jo niin moneen otteeseen etten jaksa edes muistaa montako kertaa olen happorokin tahdissa ampua paukutellut M16 rynnäkkökiväärillä pahoja pohjoisvietnamilaisia kommunisteja aina niin puhtoisen ja hyvän jenkkisotilaan kypärän alla. Tietenkin vuonna 04 tämä aihepiiri oli aika tuore ja se toinen maailmansota oli vähintäänkin ohi kuvioista. Silti vielä tänäkin päivänä kumpaakin sotimista tulee tasasisn väliajoin vastaan, vaikka pääasiallisesti ollaan siirrytty moderniin sodankäyntiin pelirintamalla.

Eipä siinä mitään pahaa sinänäsä että samaa materiaalia kierrätetään, mutta jos halutaan tehdä peli samasta aiheesta pitää se tehdä kunnolla. Tämä Vietnamin visiitti puolestaan on melkoista kuraa. Alku vaikutti jopa lupaavalta, hieno video pärähti käyntiin. Selitetään kuinka pahaa paskaa sota oli ja kuka oli oikeassa kuka väärässä ja sitä rataa. Itse en ala tässä arvostelussa puimaan kysesisen sodan oikeutusta minkään osapuolen kannalta, taikka setvimään poliittisten järjestelmien yhteentörmäystä. Se joka tahtoo aiheesta saada enemmän irti käyköön kirjastossa, taikka modernilla tavalla googlettamassa. Ainut mielipide jonka laukasen tässä on se tosiasia että sota on aina väärin ja en katso sen olevan oikeutettu missään tilanteessa. Paitsi tietenkin pelissä, tosin sillä erotuksella että pelaajalta itseltään vaaditaan tervettä harkintakykyä ja todellisuuden/kuvitteellisen maailman hahmottamiskykyä toisistaan erillisinä osina.

Sotaleiriin päästyäni huomasin koluavani muka ovelasti piilotettua tutoriaalia. Kun saa tuon tylsän juokse ja tee sitä ja sitä osuuden läpi päästään tositoimiin. Ensisilmäykseltä peli vaikutti ihan lupaavalta taktiselta räiskyttelyltä jossa ohjataan pientä ryhmää. Ryhmän jäsenille sai myös pientä hahmonkehitystä asetaidoissa ja muussa tarpeellisessa. Mutta jo ensimmäisten tehtävien aikana tuli huomattua että se taktisuus ei oikein lämmitä. Sillä on ihan sama ryhmittääkö äijät hyvin vai ryntääkö suoraan tulesta läpi. Jäljestä mainittu toimii useimmiten paremmin. Hahmonkehitys myös jää lähinnä silmänlumeeksi, on kiva kehittää omia ukkeleita, mutta eipä tuo kehitys oikein kentällä mitenkään näy.

Puolustustehtävät saavatkin sitten repimään hiuksia päästä, kun omat äijät pomppivat miten sattuu ympärillä ja okein kerjäävät luotia nahakaansa. Ei siinä kun taistelija haavoittuu lääkintämies teippaa kaverin tuota pikaa kuntoon. Vain tilanteessa jossa kaikki makaavat henkihieverissä peli loppuu. Ideatasolla peli vaikuttaa pätevältä mutta jostakin syystä tätä projektia ei ole viety kunnolla loppuun saakka. Liekö tiimillä ollut se vanha ja sama ikuisuusongelma, nimittäin aikataulu.

Kaikesta paistaa viimeistelemättömyys. Grafiikat ovat aika pökkelöä tavaraa 04-vuoden peliksi. Äänet särisevät pahasti varsinkin ammuttaessa, tosin viidakko kyllä kuulostaa viidakolta, vaikka näyttääkin lähinnä putkelta jonka varrella on muutama saniainen. Ääninäyttelijät ovat keskikimäärin parempaa kesäteatteritasoa. Juoni on sitä tavanomaista viherhelvettisotaa ilman mitään erinnomaista tai erikoisen huonoa kohtausta. Aseet olivat kaiketi ainakin suurinpiirtein sitä aitoa vietnamkamaa vailla mitään yllätyksiä.

"Miksi ukkoni väliin jumittivat nurkkiin tai jäivät peltitynnyreihin kiinni, kaiken lisäksi aina kaikkein vaarallisimmalla hetkellä? Oli kysymys jota kysyin toistamiseen peliltä ja itseltäni. Onko kyseessä jännitysmomentin lisääminen vai yksi lukuisista pelin virheistä."

Tämä nyt oli näitä tapauksia joiden pelkkä arvosteleminenkin tuntuu puuduttavalta touhulta joten taidan lopettaa tämän tähän ja plötkäyttää keskinkertaiset pisteet jotka tämä kaiketi ansaitsee.
Ai niin ja vielä pieni varoituksen sana. Vaikka kyseessä on ns tiimiräiskintä älkää sen antako hämätä, vaan hankkikaa heti kättelyssä parempi peli. Aikanne on kallista eikä sitä ole tarkoitettu tällaiseen tuhlattavaksi.

Hyvää:
Happorock.
Viidakon änet.
No enpä oikein muuta tiedä.

Huonoa:
Ruma.
Viimeistelemätön.
Taktinen räiskintä jonka tärkein osa-alue ei toimi.
Särisevät äänet.
Ei jaksa innostaa ensimmäisiä kenttiä enempää.

Yleisarvosana:
3 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Taktinen räiskintä Vietnamissa, vaan taktiikka ei tässä pelissä toimi.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand