IRC-Galleria

En ollut hiekkaa, en kultahippujakaan ollut nähnyt moniin viikkoihin. Olin kiertänyt linnunradan toiselle puolelle, mutta maassa olin katsonut tähtitaivasta. Sama maailmankaukkeus oli ympärilläni.

"Tässä sinä olet!" Hän oli huudahtanut ja katsoin häntä aina vain ylöspäin.
Hän halusi tulla kanssani aamukahville ulos, hän halusi olla lähellä ennen kuin menen nukkumaan. Hän oli ahdistavin ystäväni. Hän manipuloi minua jättämään sen mikä oli minulle tärkeintä, terveys ja toisten hyvinvointi.

Ehkä hän oli täydellinen haave, joka oli vienyt minut toiselle puolelle maailmankaukeutta ja saanut unohtamaan miltä tuntuu asua maassa. Pienessä planeetassa, jossa kaikki melkein tuntivat toisensa.
"Muistatko sen tunteen?" Hän kysyi ja katsoi minuun. Muistelin sitä tunnetta, tunne joka vie sielunkin sekasortoon. Sellaiseen toisenlaiseen maailmaan, menettää kontrollin omasta elämästä. Samalla huomaa olevansa jossain maassa katsomasta linnunrataa. Tämä alkoi tuntua oudolta, mutta silti minä ja Hän olimme ystäviä, kunnes eräänä päivänä. Minä unohdin hänet kokonaan.

Pohjoinen napapiiri, toisella puolella.
En enää muista ensimmäisiä hetkiämme, mutta tiedän vain sen, että sinun hymysi tarttui. En ymmärtänyt, että olet todellakin olemassa. Olit hahmo toisesta maailmasta. Mustat korkokenkäsi, punainen nahkatakkisi ja huulikiiltosi tekivät uutta maailmaa minun maassani. Opetin sinulle, että miten hoidetaan petteripunakuonoa ja kerroin että Joulupukki asuu naapurissani.
Otit kaiken tiedon mitä sanoin vastaa ja halusit tietää kaiken poronhoidosta korkokenkiä välittämättä.

Ehkä tulisit luokseni käymään täällä pohjoisessa. Ehkä voisin viedä sut tuntureille, ehkä voisimme katsoa revontulia. Voisimme kävellä metsänreunaa ja unohtaa luonnonhelmassa kaiken sen melskeen ja katsoa nuotion tulen rätinää. Kuunnella kuinka ne meidät yhdistää.

Kirjoitin sinulle kirjeen etelään, sinne missä sinä asut, sinä menit. Odotan kyyhkysen lentoa luokseni. Haluan tietää miten olet viettänyt bussissa aikasi ympäri helsinkiä. Miksi et tulisi luokseni pohjoiseen, täällä olisi talvi eikä loskaa. Mietin mikä meidät on erottanut uudelleen, mutta pohjoinen aina yhdistää kun näen sinut Rovaniemen asemalla ja halaat minua. Sinun hymysi minut uudestaan kokoaa ja kevät tulee rintaani ja saan uutta voimaa.
Et vastannut kirjeisiini, mutta toivoin, että luit ne kaikki. Minulle sinä olit mullistanut maailmaani. Maailmaa, jota minä rakastin. Kaikki meni jonnekin, jonnekin kauas, minä jäin pohjoiseen Petterin kanssa.
Lähetit minulle lopulta kirjeen ja minä ilahduin siitä, vaikka kerroit meneväsi naimisiin ja kutsuit minut häihisi. Minua hämmensi, että halusit minut häihisi, vaikka en ollut morsiammesi. Olin sinulle yhden lomailuromanssin arvoinen, et ehtinyt nähdä revontulia, et edes niitä isoja kinuksia valkoista lunta. Et yhteistä vaellusreittiämme pitkin Saanatunturille. Meiltä jäi kaikki kesken, mutta sinä löysit uuden naisen.