IRC-Galleria

7. Ukkospäivä Espoossa 1.8.08Lauantai 02.08.2008 12:11

Ennusteet päivälle olivat hurjemmat mitä todellisuus tuli olemaan. Silti ihan kiva ukkospäivä. Sekä pohjois- että eteläpuolelta kaakkoon kulki solut jotka lähestyivät toisiaan. Ei oikein tiennyt kumpaan suuntaan olisi katsonut, molemmilla puolilla kun salamoi ja jytisi. Vielä noin tunti ensimmäisten solujen jälkeen syntyi uusi solunauha liikkuen ja kehittyen juuri samoin kun edeltäjänsä. Siinä etelän-puoleinen solu oli aktiivisempi kuin aikaisemmat ja kulki lähempää, joten siitä bongasi päivän parhaat salamat. Hieno taivas oli :). Uutisoinnissa: '' Askolassa rakeita kinoksiksi asti''

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.