IRC-Galleria

Noviiseille ja klopeille juuri ansoittaminen on kaikkein vaikeinta.
Se siksi koska nuoret klopit luulevat että pokeri on pelkkää machoilua ja jatkuvaa korottelemista sekä bluffaamista. Mutta yllätys, se ei olekaan pelkästään sitä.;)

On hyvin tärkeää oppia myös passivinen peli ja vastustajan ansoittaminen. Suurin osa pelaajista ei opi siinä koskaan hyväksi. Varsinkin noviisit (nuoret klopit, teinipoitsut) haluavat vain lyödä, korottaa lisää ja lisää luullen sen toimivan ihan joka kerta. Mutta hei, usein on fiksumpaa pelata ansoittaen.;)
Ja juuri siksi he eivät vielä osaakaan pelata hyvää, huipputason pokeria.:)
Pelistä tulee paljon monipuolisempaa ja ennen kaikkea voittavaa jos osaa myös ansoittaa taitavasti.

Hyvä pokeri kun on vallan muuta kuin oman maskuliinisuuden uhoamista. Hiukan vanhemmat pelaajat joiden veri on jo tasoittunut pelaavatkin taktisesti sitä kaikista parasta Texas Hold Emia.:)
Pyrin antamaan enempi pokerivinkkejä aloitteleville Texas Hold Em pelureille tulevaisuudessa ja siksi aloitinkin tämän pelivinkkejä sarjan.:)

Eräs pokeriammattilaisena itseään pitävä eli Ville Wahlbeck kirjoittaa Unibetin blogissaan kuinka hän slow play kun hänellä oli taskukortteina ässäpari ja voitti potin itselleen kun se meni showdowniin asti.

Todelliset ammattilaiset (esim. WSOP voittajat tai tulevat sellaiset) eivät kuiteskaan koskaan slow play ässäparilla. Vaarana näet on tietenkin juuri se että joku saa suoran/värin jo flopissa, jolloin ässäpari on tietysti täysin arvoton. Usein varsinkin turnauksissa saa usein käteensä samaa maata olevat kortit ja silloin maksaa mielellään pienen korotuksenkin (olettaen että stackia siis jo löytyy hyvin) jos uskoo värin mahdollisuuteen. Aina tulisi pelata värin metsästäjät pois ennen floppia korottamalla reilusti jos on saanut ässäparin.
On kaksi paria jolloin tulee panostaa ja pelata äärimmäisen aggressiivisesti preflop eli taskukortit KK ja AA, sen sijaan voin noviiseja/kloppeja neuvoa että potentiaalisesti vahvoilla korteilla ei kannata lyödä kuin positiosta.

Jos pelaa samassa pöydässä pitkään niin suosittelen myös aina itse lyötyjen preflop reissujen tulevan olla jota kuinkin samansuuruisia (suhteessa BB:eihin) aina, tämä siis on erityisen tärkeää turnauspokerissa.



IltalenkkiLauantai 09.05.2009 23:15

Heitin lyhyehkön iltalenkin, jähmeetä oli edelleen meno.
Mutta kyllä se paranoo mitä enemmän taas vetää lenkkiä.:)

Nyt suihku ja sen jälkeen iltapalaa.:)

Aikaisin hereillä tänäänkinLauantai 09.05.2009 11:24

Eli jo seiskan jälkeen heräilin.
Lenkillä pitäis käydä, mut ensin aamiainen ja pari tuntia Starcraftia online.:)

Pitkäteräinen leipäveitseni:)Perjantai 08.05.2009 13:54

Juuri ihastelin ja pitelin kädessäni uutta, pari päivää sitten ostamaani 20 cm teräistä leipäveistäni.
Se tuntui kädessä yllättävänkin hyvältä ja terävä on kuin mikä.:)
Kyllä pitkäteräiset veitset vaan ovat komeita.:)

Päivän pelilötPerjantai 08.05.2009 10:31

Omahaa tänään.
Ja illalla sitten pari pikkuturnausta Texas Hold Emia että pysyy pelivire kunnossa.:)

Hieno biisiTorstai 07.05.2009 16:23

Päivän pokeripelitTorstai 07.05.2009 15:32

Lähinnä vain pari 10K turnausta tänään ja lisäks jotain pikkupelejä.

Shoppailemassa ja aamiaistaTorstai 07.05.2009 08:48

Shoppailemassa eilen olin ja mukaan tarttui tällä kertaa iso leipäveitsi, juustohöylä sekä leffa Englantilainen potilas joka kyllä on yksi kaikkien aikojen parhaita elokuvia, ehdottomasti ne 9 oscariaan ansainnut filmi.:)
Illalla sitten menin aikaisin uinumaan ja jo viideltä tänään heräilin ja nyt aamiaisella.

Tällä kertaa aamiaiseni sisältää juustolla täytettyä valkosipulipatongia, appelsiinimehua, maitoa, kurkkua, metsämarjan makuisen danone actimelin, Mountain Dew:ta, sekä vielä Teho enskujuoman, naminami.:)
Eli kyl niitäkin löytyy, mutta kunnioitus täytyy ansaita, Ilaria tai Patrikia en pidä minään, kevyttä kamaa ovat. Mutta, arvostan hyvin korkealle Doyle Brunsonin jonka jo mainitsinkin aiemmin ja sitten tietty varsinkin Phil Hellmuth jolla on asenne siis todella kohdallaan ^^.:)
Vei Juha Helppiäkin aikoinaan kuin metrin mittaa WSOP:ssä.:D
Phil Hellmuth ehdottomasti parhaimpia pokerinpelaajia kautta aikojen.:)