IRC-Galleria

Gamma

Gamma

Omne ignotum pro mirifico

Selaa blogimerkintöjä

Yliluonnollisista kokemuksistaKeskiviikko 13.06.2007 21:30

Siirryn nyt tuosta historiallisesta teemasta hiljalleen takaisin nykypäivään käyttäen aasinsiltana erästä ajankohtaista tutkimusta. Olen poiminut tähän kiinnostuneille muutaman paljon puhuvan lainauksen Jeena Ranckenin gradusta "Portti toiseen todellisuuteen", joka käsittelee yliluonnollisten kokemusten vaikutusta kokijaansa, koska tuskin voisin itsekään ko. asioita paremmin ilmaista. Jeena Ranckenin gradu on löydettävissä kokonaisuudessaan osoitteesta http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01304.pdf

"Suomessa ensimmäiset yliluonnollista aihepiiriä kansanperinnetutkimuksen piirissä sivunneet tutkijat Christian Lencqvist ja Fredrik Rosenbom esittivät 1700-luvun loppupuolella voitokkaita näkemyksiä siitä, että kansan usko yliluonnollisiin asioihin oli ennen kaikkea pakanallista tietämättömyyttä tai primitiivisen mielen virheellistä päättelyä, jonka joko kristinusko tai sivistys aikanaan kitkisi pois. (ks. Klemettinen, 1997, 11-12) Aina 1900-luvun puoleenväliin asti monet tutkijat uskoivatkin vakaasti, että modernisaation vääjäämättömänä seurauksena on "maallistuminen", jonka myötä usko tuonpuoleiseen häviää, kun tieteellinen ja tekninen kehitys rationalisoivat läpeensä kulttuurimme. (Ketola, 2001, 10). Näyttää kuitenkin käyneen päinvastoin. Kiinnostus yliluonnollisia asioita kohtaan vaikuttaa olevan voimakkaassa kasvussa, joka on jatkunut suorastaan räjähdysmäisesti 1990-luvun lopulta lähtien."

"Yliluonnolliset kokemukset ovat universaaleja, niistä on kerrottu ympäri maapalloa eri aikakausina (Kari 2001, 18; Mack, 1997, 18). Yliluonnollisten kokemusten kirjosta on löytynyt ja löytyy edelleen henkiolentoja, ruumiista irtautumisia, poltergeisteja, ennenäkyjä ja ihmeitä. Wooffitt toteaa, että yliluonnollisten kokemusten kuvaukset ovat säilyneet hämmästyttävän samankaltaisina vuosisatojen ja vuosituhansien saatossa. (Wooffitt, 1992, 4) Esimerkiksi ruumiista irtautumiskokemusten kuvauksiksi tunnistettavia kertomuksia on ilmennyt kautta kirjallisesti dokumentoidun historian (Blackmore, 1993, 4-5, 260-263; Moody, 1975, 111-128)."

"Yliluonnollista aihepiiriä käsittelevä tieteellinen tutkimus vaikuttaa jatkuvasti lisääntyneen, mikä näkyy erityisesti muiden maiden tutkimuksessa, tosin myös jossakin määrin Suomessa, missä tällä hetkellä on tekeillä yliluonnollisesta ainakin neljä väitöskirjaa osana laajempaa Henkisyyden merkitys -tutkimusprojektia, jonka osa tämäkin Pro gradu -työ on."

"Yliluonnollinen kokemus usein kokijalleen arkaluontoinen ja sen asema länsimaisessa kulttuurissa on vahvasti kulttuurisen skeptisismin värittämässä marginaalissa. Faktaa on kuitenkin se, että ihmiset jatkuvasti ilmoittavat ja kuvailevat kokemiaan selittämättömiä, yliluonnollisiksi tulkitsemiaan kokemuksia. (Wooffitt, 1992, 28)"

"Kulttuurissamme elää käsitys, jonka mukaan "tavalliset" ihmiset eivät yleensä tulkitse kovin herkästi jokaisen ympäristöstä nousevan ärsykkeen olevan yliluonnollisten voimien aikaansaannosta. Edes silloin kun ärsyke on jotakin jokapäiväisestä elämästä poikkeavaa. Tämän vuoksi yliluonnollisista asioista kertova on jatkuvassa vaarassa joutua luokitelluksi vähintään herkkäuskoiseksi tai jopa mieleltään järkkyneeksi. Yliluonnollisesta kokemuksesta kertova yrittääkin rakentaa kuvauksensa sellaiseksi että vaikutelma kertojasta itsestään säilyisi mahdollisimman normaalina epätavallisen kokemuksen kuvauksesta huolimatta (Wooffitt, 1992, 79, 188)"

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.