IRC-Galleria

Luin William ja Catharine Boothin kirjaa.... ja kun sitä luin niin, tuli pakkomielle antaa omastaan. Mutta kun menin internet pankin sivulle, niin olikin toimintahäiriö. Halusin toimia heti, että sielunvihollinen ei ehtisi, mieleeni ja viemään sitä ajatusta pois. Nyt tämä on selvä vihollisen asettama juttu. Minulle tuli siis tuota kirjaa lukiessa, sellainen sisäinen pakko kehoitus antaa pois jotakin. Ja tuo yksi kuori oli avainmediasta tullut muuutama päivä sitten, ja se oli tuossa avaamattomana pöydällä. ja katsoin sen läpi ja ajattelin ne sinne laittaa. Minulle tuli sellaisen olo, että teen sillä antamisella suuren asian Jumalalle. Että se on Häen tahto. ja minulle tuli syyllinen olo siitä että hankin itselle asioita hemmotukseksi, jopa ruokaakin. Tulen toimeen vähällä, en tarvitse kaikkea. Minulle siis tosiaan tuli syyllinen tunne, että elän kuin pimentyneenä, ja on paljon köyhiä nälkäisi ihmisiä, hengellisesti köyhiä, uudestisyntymättömiä ihmisä maailma täynnä, ja täällä minä vaan elän itselleni.

Kulutan rahat itseeni, teen elämäni viihtyisäksi rahalla. Minulla ei ole siihen oikeasti oikeutta. Lupa on mutta ei oikeutta. Vihollinen ei saa nyt kyllä tätä pilata ja tulla väliin (mieleeni) kylvämään lustetta. Ei mitään epäuskoa ja mitään entä jos juttua. Tietenkin on kurja että tilisiirrot näkyvät pankin kuukausi otteissa, ja ne pitää viedä sossuun (toimeentulo tuen takia), ja ne voi olla kysymyksiä herättäviä asioita. Mutta näin toimin siltikin. Tahdon paastota, mutta en nyt vain kykene siihen hallisevan lihallisen mieleni takia, mutta voi pakottaa itseni siihen tällä tavalla. Silloin ei jää mitään vaihtoehtoa minulle. Nyt se toimii taas, se sivu, mutta käyttäjätunnukseni on suljettu. Ilmeisesti siksi kun yritin sinne monta kertaa päästä, silloin kun se oli tilapäisesti pois päältä. Aivan selvä vihollisen hyökkäys!

Tänään sitten illalla pääsin sinne nettipankkiin, ja sain täsmällisen summankin mieleeni yllättäen, en muuta, kuin sen. ja välittömästi tein niin. Annoin sen Jumalalle, en sille kohteelle, vaan Jumalalle. Siis se oli uhrilahja Jumalalle, ei maailmalle, ei avainmedialle, vaan Jumalalle. Olisin voinut sen laittaa vaikka minne, mutta pääpointti oli se että se meni Jumalalle, ja Hän antoi summan, jota en vielä aamulla saanut mieleeni. Iltapäivällä herättyä, se oli heti mielessä, ihan miettimättä automaattisesti. Ja se kohdekin oli tuossa pöydällä kuoressa, avaamattomana valmiina. ja se Eric-foramission oli puhunut kiinan ja idän työn avustamisesta, ja se oli selkeä merkki. Lisäksi hän paljon on siteeranut Boothia, ja sattumoisin kaivoin sen kirjan muutama päivä sitten hyllystä esille, ja luin sitä viime yönä, ja se vaikutti minuun välittömästi Pyhän Hengen kautta.

Minussa on tapahunut jotakin, tunnen itseni älyttämän kehnoksi uskovaksi - siis tottta tosiaan! Olen siis niin kauhean levoton, että. Ihan hirmuisen levoton. Odotan vain että Jumala tekisi jotakin, olen ihan liian omillani. Tahallani maksoin muitakin laskuja, että ei minulle jäisi ruokarahaa, koska en halua rahaa. Koska en halua syödä. Koska haluan olla puutteessa. Koska en halua etsiä nyt omaani. Minulla on sellainen olo, että haluan viikon päästä, kun saan työttömyysrahani, laittaa laskut maksuun ja lähes kaiken lopun taas Jumalalle. Haluan tehdä jotain edes elämälläni. Haluan lakata olemasta oman napani ympärillä. Haluan että en hanki sitä ja tätä, minun viihtyvyydekseni. Haluan antaa Jumalalle, koska Jumalan valtakunta on niin tärkeä. Jeshua antoi elämänsä minun takia, minun pitää laittaa itseni likoon, ei minulla ole oikeutta riistää Häneltä vaan minulle - minulle - minulle. Minä olen Hänelle velkaa. Jos en muuta voi, niin näin teen.

Minun omatuntoni syytti minua viime yönä, kuin luin sitä kirjaa, ja omatuntoni syytti minua, kun luin niitä Eric-foramissionin kirjoituksia. Ne siis aiheuttivat minussa halun tehdä Jumalan tahdon, eikä omaani. En tajua, miksi tunnen itseni niin tosi kurjaksi. Olen hermostuneempi kuin aikoihin. Toissayönä seisoin lattialla, aikeena odottaa että Jumalan Henki tekisi jotakin, mutta ei siinä tapahtunut sellaista, niinkuin olisin tarvinnut. Tuntuu että tarvitsen jotakin paljon suurempaa kuin mitä olen saanut. Olen kuin sivusta seuraaja. En tiedä mitä tuleman pitää. En tosiaankaan. Tänään paljastin foorumilla senkin, että en ole työkuntoinen. Onneksi sisareni ei ole nyt siellä ollut. Mutta olen todella avautunut ihmisille. Koen silloin niin suurta pienuutta ja arvottomuutta. Mutta sitten kun se keskustelu on ohi, se tunne häviää. Kumpa se pysyisi minussa. Minun pitää masentaa itseäni, jollakin tavalla.