IRC-Galleria

Kun joku on - jolla ainoa vahva tuki, ja se tuki on absolyyttisen varma ja luja perustus päätös Jumalan ja Jeesuksen ja Jumalan Sanassa, saako toinen tulla ja varastaa sen aseman, missä lähimmäinen on, jonka ainoa pää on Jeesus Kristus ja joka Jumaloi Häntä?

Onko mitään millä syyllä ja etuoikeudella ihmisen itseään ja ratkaisuaan puolustella? Kuka saa mennä Jumalan palvelijan ja Hänen väliinsä? Mikä on pätevää? Saako ihminen koskaan tulla missään oikeudessa mihinkään sekaantumaan mikä on Jumalan ja ihmisen ja Jumalan luottamuksellinen ja ehkä sille uskotullekin läimmäiselle luotettu asia, siis väkisin epäuskon ja itsekkyytensä tähden?

Moni ihminen tosin perustelee toki epäuskonsa kanavana inhimillisen tunteensa Jumalan aidoksi tahdoksi ja kanavaksi eli Jumalan absurdiksi tahdoksi & rakkaudeksi. Mutta se ei ole sitä, mikäli se ei nöyrry ja kunnioita lähimmäistä. Onko lähimmäisellä oikeutta yleensä mihinkään? Kuka on todellinen lähimmäinen???

Saako ihminen koskaan Jumalan Sanalla nojauten toimia toisen etiikkaa ja sitoutumista vastaan, tai onko yleensäkään Pyhän Jumalan Suvereeniin Sanaan perusteen, olla kenelläkään oikeutta ja valtaa toisen ylle ja kenellä on - jos on? Onko yleensäkään varmaa että se mihin lähimmäinen nojautuisi, olisi varmaa, eli Jumalan tahtoa?

Ja missä merkityksessä, kun ja jos silloin on? On sitten kyseessä motiivina usko tai epäusko pelkoon tai mihin tahansa nojautuvaa perusteeseen? Maailma tosin ei kunnioita, eikä tiedäkään totuudesta ja sen lähteestä, sillä totuus on Jumala, mutta saako uskova, joka tuntee Jumalan, antaa lähimmäisen oman olettamuksensa edun puolesta tehdä päätöksen mikä on sitä sanaa ja sitoumusta vastaan minkä lähimmäinen on antanut Jumalalle suoralta sydämeltään ja kädeltään.

Kuka? Saako lähimmäinen pettää koskaan milläkään nojauten lähimmäistään, ja kenen parhaaksi ja onk todella parhaaksi? Onko se kunnioittamista ja Jumalan tahtoa silloin? Se joka toimii järjessään joka on itsessään toimiva? Se joka kunniottaa luodun ratkaisuja, vaikka olisi lähimmäinen, eikä ikinä pettäsi, vaan tukisi, Siis haluasi kantaa kuin Kristus kantoi syntimme ja kantaa meitä, entä hänen vastuunsa? Mikä on itse asiassa lähimmän vastuu?

On ihan varmaa että tämä menee nyt yli ymmärryksen. Kuitenkin nämä on vaan ajatuksiani. Koskee asiota jotka koskee uskon Sananvaraiseen toimintaan ja myöskin tiedänmitä on, kun on epäuskon ohjaama ja kuka sitä ohjaa ja käsikirjoittaa. Ja mihin se usko tai epäusko porautuu todellisesti ja sen motiivit ja lähtökohdat huomioon ottaen.

Taaskin koen, että tämä kyseinen aihe on ulottuvuudeltaan kolmiulotteinen. Tässä selvityksessäni se on arvoitusta. Ken ymmärtää se ymmärtää sen tähden, koska Herra sen ilmoittaa, koska mikään liha ei ymmärrä salattuja totuuksia. Kuka voi ymmrtää tämän arvoitustekstin? Sitä ei ilmoita liha, vaan Herra ja Hänen Henkensä.

Ymmärtääkö tätä kukaan, tiedän ettei, ja se on hyvä että eivät ymmärrä. Tiedän sen että tätä ei ymmärrä liha, vaan se ainoastaan jolle Jumala sen ilmoittaa ja valaisee. Ken onkaan niin Herran sillä taajuudella että sen todellisen täydellisesti käsittäisi? On ihanan mahtavaa olla tutkimattoman Luojan katseen alla. Mutta kuka luotu voi toista Luojan luomaa tuntea perinphjin ja olla särkemättä häntä, särkemättä Luojan eheää luomusta, kenellä sihen voi olla vata, ja puolusvirke?

Kirjoittamani on peitettyä ja hiomatonta tämän maailman silmissä. Tämä maailma näkee vaan esimerkissäni kiven - rosoisen. Mutta Jumalan tutkimaton syväluotaava katse näkee syvemmälle. Ken on se jolle on suotu tämä peite riisuttavaksi? Sille joka ymmärtää, sen ei tarvinne, vaatia järjenmukaista selitystä, sillä Henki on ylempi ja viisaampi kuin ihmisen taju ja ymmärrys yhteensä. Ja Henki imoittaa ja tutii kainen se mikä on mielen ulottumatonta. Sitä ei voi omistaa, vaan se se omistaa.

Mitä on kun maailma joka ei Jumalasta luodustaan tietää, tekee vahingon Jumalan luodulle, ja Jumalan rakastetulle sielulle? Onko silllä päätöksellä oikeutta olla Jumalan Pyhää valvovaa oikeutta? Mutta mikäli Krristuksessa oleva lähimmäinen luovuttaa omin tai minkä ikinä perusteena olevan perusteen lailla, olevana tahtoisuutena lähimmäisen maailman syllin, ilman lähimmäisen tahtoa ja kunnioitusta, onko se sallittua ja mitä Jumala siihen sanoo?

Kun lähimmäisesi torjuisi apusi, olisitko laupias ja armahtava toimiessasi, hänen kieltosanaansa vastaan? Tai onko se ratkaisevaa, ketä lähimmäisesi palvelee, olisitko tuki, ja luotettu sillonkin hänen elämässään, vai hylkäisitkö, vaikka et mitään käsittäisikään, voisiko hän luottaa tukeesi? Vaikka se tuki olisi ainoastaan kuuntelua, muuten sekaantumatta? Voisitko olla sellainen todellinen lähimmäinen, johon voi todella luottaa, joka ei petä?

Olisiko sinulla tai kenelläkään kenties valtuutta ottaa toisen taakkaa väkisin, mikäli se on hänen omaksumansa, ja todella välttämätön sille, jota kutsuisit silloinkin lähimmäiseksi? Kun kutsut jotakin lähimmäiseksi, niin tarkoittaaako se, että sinulla on oikeus ja valta-asema millään perusteella asettua lähimmäisesi yläpuolelle, lähimmäisesi nimen tähden, vaikka kysymuksessä on lähimmäisen omistaminen, silläkin oikeudella että lähimmäinen ei olisi lapsesi tai puolisosi?

Kun on joku Jumalan rakastama sielu, niin anastaisitko ja sieppaisit hänet jumala kädestä, voitko ajatella että olisit se joka saattaisit niin tehdä? Kun joku jolla on rauha ja lepo sekä luottamus pelastajassa, menisitkö kuitenkin, ja pakottaisit hänet lankeamaan maahan siitä rististä mihin hän on antanut jo kokonaan itsensä? Voisitko kenties uskaltaa niin tehdä? Kenen valtuudella ja tahdosta niin voisit tehdä? Olistko silloin varma, että et tekisi vahinkoa kolmitahoisella taajuudella?

Voisitko hänen verensä täyttää maailman energialla, vaikka hän on jo saavuttanut suuremman ikuisen Jumalallisen Voiman ja Hengen ytimen sisälleen? Onko sinulla oikeutta? Mikä olisit ihminen, että niin voisit tehdä? Sillä sielu - joka on niin jaloutunut, ei voi enää haluta olla lihassa elävä. Koska Hengen elämä on vahva ydin. Olisko sinulla oikeutta pakottaa tämä ihminen millään perusteella takaisin lähellesi, vasten hänen tahtoansa, vaikka hän on autuas uskossaan Jeesukseen ja lepää siinä?

Mikä velvoittaa? Mikäli näet Laupiaan Samarialisen tapuksen sydämesi silmin, niin kun olisit se laupias itse osassasi, etkä ajattelisi että se uhri vetoaa sinun sydämeesi avuttomuutensa ja surkeutensa tähden. Vaan pyyntönsä ja kipunsa, sekä turvattomuutensa tähden. Mutta kun on sellainen lähimmäinen, joka on kiinnittänyt katseensa ja uskonsa Golgatan Herraan, eikä väistä kipujaan, niin menisitkö ja käyttäisit omaa logiikkaasi siteeraamalla Jumalan Sanaa siihen nojauten. Ja voitko uskaltaa tehdä tyhjäksi Luojan työn, mennä väliin?

Millainen on laupias, onko se sellainen, joka toimii itsekkäästi, toisen etiikkaa vastaan? Laupias armahtaa, sitähän laupias sana merkitsee. Mutta ei kai kenkään voi kieltäytyesssään, Kristuksen tähden oikeuttaa sydeämestään lähimmäistä toimimaan lähimmäisen etiikaa vastaan. Vaan, silloin laupias ei ole nimeltään sitä, vaan aivan muuta.

Miäli kurja tien sivussa oleavtuton riutuva sielu voihkii, auta minua. Niin et voi ohitse kkea -et vosi -et - lähimmäinen. Mutta mikäli lähimmäinen ei huutaisi vaan haluaa vaan sylisi, sen kai soisit hänelle. Jerkon tien uhri oli pelastumaton. Mutta se joka on jo saanut turvan Herrassa ja Hänen ristinhaavoissaan, et voisi liene millään oikeudella tulla väliin. Vain se riittää että on lähellä.

Mikäli Jerikon tien avuton ei halua apua, oletko laupias kun toimisit kuitenkin hänen tahtoaan vastaan, vaikka hän purisi sinua rajusti, olisitko silloinkin laupias? Miten toimisit, jos tämä heikko ei olisikaan muukalanen, vaan lähimmäisesi? Mitä ajattelisit, mikäli tämä heikko lähimäisesi on luottanut ja uskoutunut sinuun koko painollaan ja pettäisit hänet voitko koskaan antaa sitä itsellesi anteeksi?

Ehkä tämä lähimmäsesi tarvitsi vaan pelkästään läsnäolosi. Ei sen konkreettisempaa. Sellainen joka vaan rakastaa ja välittää, mutta ei muserra. Ei tee väkivaltaa henkisellä ja fyysisellä tasolla. Vain on lähellä ja rakastaa. Ei muuta, ei sen enempää. Oletko luottamuksen arvoinen? Kun olet laupias, et rikottua murra. Voiko sinun pielukseesi luottaa ja nojata, voiko sinuun uskoutua koko painollaan, että et petä?

Jeesuksen lähellä, saa kokea Jeesuksen tuoksua. Kuka ikinä on Hänen lähelle päässyt ei halua palata takaisin ja kääntyä. Ei Herra Jeshua lunastaja antanut paholaisen häneeen takertua erämaassa. Ei kenkään ollut sovelias matkaamaan Mooseksen kanssa vuorelle, ei kenkään ollut tarpeeksi lähellä Herraa, Herraa mennäkseen Eian matkaa. Vaikka et ymmärrrä, ole vierellä se on todella opettavainen kokemus. Ole luottamuksen arvoinen. Se on totisesti arvollista Herran kasvojen edessä!

( tämä on sana minkä sain sunnuntai iltapäivällä ja tässä se on kirjallisesti - ylistys olkoon Jumalan! )

Tämä kirjoittami on samaistumisen kautta syntynyttä tekstiä osiltaan. Ilman syvää kokemusta en voi näin kirjoittaa. Kirjoitan siis syvällisen kokemuksen ja samaistumisen kautta. Osaan todella samaistua, ja siinä olen ja koen sen erittäinkin syvällisellä tasolla. Mutta samaistumiseni on Kristukseen ja Hänen näkökulmaansa. Olen näet asettanut itseni sellaiseen, että vain ainoastaan siksi näin voin ja kykenen, eli samaistua, muutoin se olisi mahdottomuus kokea todellisesti.

Pääsiäinen on ikuisuuden aukeamisen päivä. Silloin esirippu halkesi. Jumalan läsnäolo meni
Pyhäköstä pois ja esi-papillis tehtävät loppuivat maan päällisestä näkökulmasta käsin. Koska Kristus Jumalan uhrikaritsa tuli ylimmäiseksi papiksemme. Ylimmäksi uhriksemme. Hänet itse Jumala uhrasi edestämme. Meidän sielujemme peson edestä. Hän on kaikki. Hän on avoin lähde Jumaln rikkauksiin toteutuksiin ja suunnitelmiin. Hänen vertaistaan ei ole toista. Hän täytti kaiken! Hän riittää!

Hänen veri vuosi Golgatalla maahan.. siihen maahan mitä me tallomme ja olemme. Hän halajaa meitä omikseen. Hän sovitti maailman itsensä kanssa. Ei niin että Hänet kieltäisimme, vaan Hänestä täyttyisimme. Ja olisimme Hänen armollisuutensa vaikuttamia ja koskettamia - Pyhän Jumalan Hengen kanssa. Jumalan Henki on tuoksimirhamia...

Tallomme maata mihin vapahtajemme veri sulautui. Jumalan Pojan Pyhä veri sulautui. Ei edes adamin veri sulautuessa maan päälle voi olla niin aitoa, vaikka olikin Jumalan alkuperäinen ja muovaama luomus. Sillä ei syntinen luomus ja muoto ja veri ja sen perintö riitä. Jumala astui tykömme Poikansa luovuttaneena, Hänen Sanansa tuli maailmaan lihaksi. Ja Sana on katoamaton, mutta myös meissä oleva katoamaton perintö ja olemuksemme, voi omistautua kokonaan Hänen omakseen. Oiiih.. Jeshua...

Jumalan Sana on totuus. Koko Jumalan Sana on kokonaisuudessaan tosi aarre. Kaikki ne vanhan liiton uhrimenot ja säätämykset ja järjestykset on aivan verrannollisia, ja suunnattomia rinnastuksen lähteitä, uudenkin liiton sovitusuhrimme merkitykseen ja Jumalan näkökulmaan nähden. Kaikkeen löytyy syvällinen merkitys. Kaiken voi todellakin havainnollistaa Hengellisestä Jumalallisesta näkökulmasta käsin. Ne ei ole haudattuna ja salattuja siltä joka on Jumalan näkökulmaan varustettuna aktiivinen.

Ne alaisuudet on ja on, koska Jumala on muuttumaton. Ne täyttyi Kristuksessa, mutta nyt läheisemmässä merkityksessä palvelemme Häntä, koska Jumala tuli läheiseksi meille. Mitä Hän ei ennen ollut. Ei Lain alla, vaan Vapahtajan sovitustyön alaisena. Minä ylistän Pyhää Isää. Sillä Hän avaa oman Sanansa kuin jalokiven, hän sen kätköstään kaivaa esille... ja se hohtaa.. ja olen Hänen omansa.

Se mikä on ollut syvässä, se on aitoa. Ne salat ei ole symboolisia - vaan aitoja! Ne on löydettävissä sille joka niitä etsii! Se mikä on kauan ollut syvässä se todellakin hohtaa. Aito timantti ei kehity kuin syvyydessä. Piilossa täyteen aitouteensa...meren syvyydessä. Ja mitä pidempi on aikausi sen hohtavampi ja ihmeellisempi on sen jalous ja arvo. En puhu tässä itsestäni, vaan Jumalan Sanasta. Jumala on niin kiihkeä..

Tämä on todella laavaa... dynaamista Jumalan ylistystä.... ken koskettaa.. hän fuusioutuu.. muuttuu rakastavan Jumalan tuntemukseen...tunteakseen Hänen Pyhyytensä olemuksensa syvemmin. Tämä on katoavaa filosofiaa ja runoutta enemmän olevaa aarretta ja taidetta. Tämä taide on katoamatonta arvoitusta ja ylimmän Pyhän Luojan palvontaa ja ylistystä täynnänsä.

Monet kulkee aurinkolasit silmillä, että Jumalan kirkkaus ei häikäisisi heitä, mutta he eivät tiedä, että Jumala läpivalaisee heidät siltikin. Nuo lasit eivät peitä sydäntä ja sielua, vain silmät ja ne on pieni prosentti vain ihmisen pinnasta. Oikeastaan ne lasit ei peitä ihmisestä mitään, ihminen vain luulee niin. (09.10.2006)

Monista tuhanssista kyynelistä puristetuu pieni pilleri, minkä Pyhä Henki on aikaansaanut. Ja se pilleri voi olla kitkerä toisille. Puristettunakin, se on hyvää, kun se laajeta ja turvota Pyhän Hengen elävässä vedessä. (09.10.2006)

Miljoonia kyyneliä tulee vuodattaa ja monia kolhuja koettua, vain sen tähden että Pyhittyisi. Ja niistä kokemuksista on muodostunut hioutunut timatti. Ja se on teräväpintainen, hiottuna. Mutta timantin pinnat heijastavat kiillotettuina tekijänsä Jumalan kirkkautta ja pyhyyttä. (09.10.2006)

Kun on pimeä yö ja selkeä taivas, tähdetkin loistavat ja erottuvat kirkkaammin taivaan kannessa. (30.11.2005)

Ei ulkoa kaunis, vaan sisältä kuin tulppaani. Sisältä kuin unikko, joka lumoaa ja nielee mehiläisen syleilyynsä. (15.08.2005)

Joskus on tarpeen kieltää tunteensa ja antaa järjen juksata tunteitaan, jotta tunteet juoksee piiloon lymysille luolan koloon. (15.08.2005)

Kurkistanut olen peiliini joka aamu ja ilta ja päivä, aina näen vain lihan kasvot jotka ovat mitä kauneimmat ja sympaattisimmat. Mutta se peili mitä vailla olen, on toisen ihmisen sielua koskettava peli, johon voisin säteillä ja hän säteilisi takaisin. Siksi koska minulla ei sitä peiliä ole, niin olen valinnut kulkea vain uskossa ja näkemisessä, en aistillisuudessa, kuten monet ovat saaneet armon kulkea toisen kuvansa kanssa. (15.08.2005)

Elämä on kuin valtameri, koskaan ei tiedä , kuinka suuret aallot tulee ja kuinka syvä on meren pyörre. Jos yksin merellä taivaltaa ilman majakkaa, eksyy omilta teiltä. Jos taas seilaa majakan valossa, nousee aurinko aamulla ja päivän valo näyttää missä on ranta ja tie on selvä. Missä taas pimeässä kulkija harhailee, aamun valjetessa, auringon paahteessa, kukaan ei riennä pelastamaan, vaan aurinko jättää jäljet merellle, ja muisto on vain sen ihmisen. (15.08.2005)

Kun suutun, niin suutun tunteiden perusteella. Tai suutun kun sanaa ei noudateta, ja sitä vastaan noustaan. Mutta useimmiten suuttumuksen hetkenä se laukaisee tunnemaailmani. Jos tunteeni olisivat lauhkeat ja mieleni täynnä ymmärrystä, en koskaan kiehahtaisi, minä kadehdin heitä jotka voivat olla tyyniä ja järkähtämättömiä. Mutta heillä ei ole näitä monia mutkaisia värikästä tunteiden variaatiota. Minä tahtoisin olla vakaa. Mutta kun en ole. Kunnioitan suuresti vakaita, heidän elämä on aina järjestyksessä, omani on usein mullin mallin. Silloin taiteilen joko kukkaketoja tai pyörremyrskyjä. (15.08.2005)

Minä olen lakannut etsimästä neulaa, sillä se neula pistää ja satuttaa. Parempi olla kajoamatta heinäkasaa, ja nukkua siinä sitä vasten avaran taivaan alla. Parempi etsiä aurinkoa kuin neulaa. Neula ei mitään auta ja lohduta. Aurinko on vain lohdullinen.(15.08.2005)

Ei kannata etsiä väkisten, jos ei ole tarkoitus sillä tavalla läytääkään onnea, parempi istua ja levätä havupuun alla, jos joku havunen hopeisena, omaan syliin valahtaa. Säästyy moni penkominen.(15.08.2005)

Tanssi oman ihanan kavaljeerin kanssa olisi ihanaa...Tanssia yöllä tähtien loisteessa, sädehtiä hemaisevaa ilmettä kuun kajossa. Mutta kun ei sitä toivetta saa toteutumaan, niin on vain kiedottava kädet puuskaan itsensä ympärille ja nojattava omiin hartioihin leallaan ja siinä kiehnättävä ja haaveiltava ylt´ ympärinsä. (15.08.2005)

Oma ajettelu piinaa ihmistä ja kalvaa, toisen mielestä taas on löytöretki upppoutua ihanan ihmisen minuuteen ja löytää siltä aarre, joka on ihanan ihanan ihanan kaltainen. (15.08.2005)

Puhumiset ja sanat, summa summarum. Jos ne yhdessä voisi toisensa ketjuttaa ja sävelensä löytää. Jos järki ja tunteet osaisivat toisaan täydentää ja sanat olisivat terveyden ja lähteen ehtymättömän, ne voisivat toivon valata ilman kiemuroita. (15.08.2005)

En tiedä mitä on edessäni.. siksi en lupaa mitään, ainakin voin unelmoida.. mitä olisi.. päivä kerrallaan, ei sen enempää, kukin päivä annos päivässä. Kukin päivän valo päivässä. Yö sen peittää, ja nousee uusi päivä ja taas uusi realistisuuden valo entisen sijalle. Uusi kadottaa eilisen. Huominen on utopiaa, vain se mikä näkyy on todellisuutta. Se mikä meni se on kulunutta ja nykyhetkeen sovittamatonta. (26.02.2006)

Rätti pöytään ja homma on simppeli. Näin sanoi eräs tomppeli. (08.03.2006)
( viitaten ihmisen kaikkitietävyyteen, että kerran Pyhässä Veressä pesty, ja homma hoidettu kotia & thats it. )

1. Moos. 49:9 Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona-kuka uskaltaa häntä häiritä?

2Sam 17:10 jolla on sydän kuin leijonalla

Ilm. 5:5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".

Jes. 31:4 Sillä näin on Herra minulle sanonut: Niinkuin leijona, nuori leijona, murisee saaliinsa ääressä, kun sitä vastaan hälytetään paimenten parvi, eikä peljästy heidän huutoansa, ei huoli heidän hälinästään, niin Herra Sebaot on astuva alas sotimaan Siionin vuorella ja sen kukkulalla.

Nah. 2:11 Missä on nyt leijonain tyyssija, nuorten jalopeurain syöntipaikka, jossa leijona käyskenteli, naarasleijona ja leijonanpentu, kenenkään peloittelematta?

Jaloa leijona voimaa kuvailtuna seuraavissa jakeissa:

Apt 17:16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.

Matt 11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

Aika raaka aihe, ehkä siihen paneudun toiste huolellisemmin.

[ 2. Moos. 3:14:14. Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä Olen se, joka Minä Olen.” Ja Hän sanoi vielä: ”Sano israelilaisille näin: ’Minä Olen’ lähetti minut teidän luoksenne.” ]

Minä olen - on vallitseva olotila, vakaa ja pysyvä, tai muuttumaton järkähtämätön persoona. ''Minä Olen'' - Jumalan nimenä on siis tätä tarkoittava muoto. Ei siten kuin minä olin tai minä muutun muuksi. Ihminen ei voi olla sellainen, 'minä olen' pysyvä persoonamuoto. Ihminen ei voi sanoa näin esimerkiksi: 'minä olen se mikä minä olen' Koska se on vale, paitsi jos ihminen on vainaa.

Ihmisen tarkoitus on tulla sellaiseksi kuin Jumala on. Ihminen saa sanoa omalla kohdallaan sanat muodossaan, 'minä olin' tai 'minä muutun'. Ihminen saattaa sanoa vasta taivaassa, kun kaikki on täytetty että 'minä olen'. Mutta niin kauan kuin on taipaleella, ei voi niin sanoa, ja siihen myöskään tyytyä. Kilvoitteleva uskova ei voi pysähtyä, ja olla paikoillaan. Elävästä uskosta - elävä uskova ei jää paikoilleen. Mutta kuollut usko ja uskova ei liiku, vaan on.

Jumala on elävä persoona - ''Minä Olen''. Mutta uskova joka on paikoillaan, aloillaan siinä 'minä olen' - tilassa, se ei kasva ja muutu, sellainen ei valvo, sille itse asiassa kaikki on vaan unta ja samantekevää. Se ei kehity, se on kuollut ja ytimetön kuori. Sillä on vaan nimi, mutta ei tunnistusta sisällään elämästä, joka muuttaa ja kehittää ja kasvattaa. Sellaisessa ei ole rankaa.

Minä olen jotakin mieltä. Noin voi ilmaista. Mutta toisena päivänä olenkin toista mieltä. Silloin minä olin. Ja se hajosi ja katosi. Uusi on sijaan tullut. Vai onko? Ehkä joku pitää kiinni sanoistaan, eikä Jumalasta. Tulisi aina pysähtyä miettimään sanojen merkitystä, mitä sanoo, tarkoittaa ja kirjoittaa.

Toisekseen en ole se mikä olen. En ajattele mitä olen. Ajattelen mitä on Jumala, joka on MINÄ OLEN. On syntiä kiinnittää ylenmääräisesti huomioita luotuun. On Jumalan tahto että Luotu, katsoo ja luottaa omaan Luojaansa. Luotu on Luojan luoma. Hänen yhteyteensä luotu ja tarkoitettu. Ei katsomaan ja ihailemaan itseä itsessään, vaan jos jotakin itsessä on ihailtavaa, se on Jumalan Kunniaa. Ja Hänen kiitos siitäkin olkoon.

Ihminen Luotuna saa, antaa kunnian Luojalle kaikessa merkityksessä. Ihminen luotuna taideteoksena voi koroittaa Jumalan luomistyötä Hänen nöyryydessään ja Hänen koroituksekseen. Amen!

Room 6:11 Samoin tekin ajatelkaa olevanne kuolleita synnille, mutta Jumalalle eläviä Messiaassa Yeshuassa, meidän Herrassamme.

Heb 12:2 kiinnittäen katseemme uskon alkajaan ja täyttäjään, Yeshuaan, joka Hänelle tarjolla olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
!!!

Tämä seuraava jae on erityisesti jokaisen sielun syytä omaksua:

Kol 3:2 Kiinnittäkää ajatuksenne siihen mitä on ylhäällä, ei siihen mitä on maan päällä.

( 2Ms 31:3 Minä Olen täyttänyt hänet Jumalan Hengellä, taidollisuudella,
ymmärryksellä, tiedolla ja kaikenlaisella kätevyydellä )

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

( Fuusioituminen = sulautumista & yhtymistä yhteen organismiin, organisaatioon, mieleen)

Olen tullut mielenmuutokseen viimeisten aikojen kuluessa. Monet aiemmin kirjoittamani ei päde minuun enää. Niitä sanoja ei voisi enää tunkea minuun mieleni sisääni. En enää kykene niitä omaksumaan ja samaistumaan niihin. Muutun koko aika mieleltäni, Jumalan vaikutuksesta. En halua että seuraavien aikojen kuluessa, ole näin köyhästi ajatteleva ja tunteva, myöskään kokeva kuin tänä hetkenä.

Mutta myöskään en halua että minua muuttaa maailma. Vaan muuttajani on Jumala, ja Jumalan Pyhä Sana, ja Jumalan Henki tekee sen työn minussa.

Kuinka on sinun laitasi?
Millaiseksi sinä muutut?
Kuka sinua muovaa ja muokkaa?
Mikä on sinun esikuvasi?
Oletko myös itsellesi rehellinen, sanoessasi sen?
Onko se pysyvä muutos?
Mikä sinussa muuttuu itseasiassa?
Millainen sinä haluat olla?

Ole rehellinen itsellesi!

Omaksumisen kautta tulee mielen muutos, mitä sitten omaksutkin - olet sitä.

Haluatko että oma pääomasi muuttuu ja kehittyy?
Haluatko että uskosi muuttuu, syvenee ja kehittyy?

Pysyvä muutos tapahtuu vasta kun hiljenee tälle maailmalle. On neutraalinen maailmalle, lakkaa siis imuroimasta ja omaksumasta maailmallisia asioita itseensä.

Haluatko olla liitossa maailman kanssa - vai Jumalan kanssa?
Haluatko tuntea Jumalan vai itsesi, enemmän kuin muuta?
Mitä sinä rakastat ja palvot, mille suot huomiotasi ja aikaasi?

Pyydän - ole rehellinen itsellesi ja Jumalalle!

Mitä se voi ollakaan sinun elämässäsi, kun todella pääset lähelle Jeesusta kokemaan Hänen rakkauttaan ja yhteyttään, eli samaistua Häneen. Nämä ei ole vain sanoja, ne ovat avaimia, taivaallisia avaimia, joita sinun olisi hyvä sovittaa itseesi, ehkä lukkosi kaipaa sulaa, ehkä lukkosi kaipaa puhdistumista ja uusimista. Mitä voisit ollakaan, kun asettaisit koko elämäsi Jeesuksen harteille, ja antaisit Hänen ohjata ja kasvattaa sinua.

Voit olla hyvin tärkeä ihminen Jumalan tarkoituksessa ja palveluksessa!

Eikö liika itseensä katselu ole henkilöpalvontaa? Liika paapominen ja hemmottelu on nimittäin syntiä. Mikä on liikaa? Eikö ole niin että on syntiä ylenmääräisesti paapoa kehoa ja aisteja nautinnoin. Raamattu sanoo, että olisi parempi tyytyä alhaisiin oloihin. Näin Apostoli Paavali sovelsi sitä omaan elämäänsä, siis kuritti ja alisti jopa ruumistaan, että myös opettaessaan, kestäsi ne sanat koetuksenkin edessä, eikä olisi valehtelija.

Raamattu antaa sen kuvan, että saa nauttia luonnon suomista antimista, mutta oikeastaan se ei hyödytä mitään. Noo, mitäpä tässä ei mitään- tyhjyyttä kiinnostaisi ja hyödyttäisi paapoa. Mikäli se nimittäin nousee elämän tärkeimmäksi asiaksi ja merkityksesti, se on syntiä. Itse en ainakaan koskaan halua jäädä ennalleni, toisin sanoen siis takapakkia maailmalliseen puoleen ottaa. Eli siis en tahdo, minäkään joka kirjoitan tai puhun näin, olla kaksimielinen.

Oi Jeesus rakkaani...

[ Luuk 9:62 Mutta Yeshua sanoi hänelle: ”Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.” ]

[ 1Ms 19:26 Ja Lootin vaimo, joka tuli hänen perässään, katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi. ]

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Se joka uskaltaa olla VAHVA - se uskaltaa olla myös HEIKKO !

Se joka haluaa ja on TÄYSI - sen pitää olla myös täysin TYHJÄ !

Se joka kokonaan on EHJÄ - se on ensin oltava ollut RIKKI !

Se joka haluaa elämänsä Herralle ELÄÄ - sen pitää ensin myös itselleen KUOLLA !

Se joka haluaa voittajan KRUUNUN - sen on ensin kannettava oma RISTINSÄ !

Se joka haluaa SIUNAUKSEN - sen on ensin uhrinsa UHRATTAVA !

Se joka haluaa olla täysin PYHÄ - sen on luovutettava olevaisuutensa Kristuksen VEREN alle !

Se joka haluaa OMISTAA - sen on omaksuttava myös LUOVUTUS !

Se joka voi ja saa HALLITA - sen on kyettävä olla myös olemaan NÖYRÄ !

Amen!

Taidolliset ovat nämä sanat... kiitos Jeesus..

Se joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Risti ja Jeesus..
Sillä Ristin Sana on hullutus tälle maailmalle.
halleluja... ihana Jeesus..

[ 1Ms 22: 6. Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään — itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.
7. Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: ”Isäni!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani.” Ja hän sanoi: ”Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?”
8. Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” Ja he astuivat molemmat yhdessä.
9. Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja asetti hänet alttarille halkojen päälle.
10. Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.
11. Silloin Luojan enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: ”Aabraham, Aabraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.”
12. Niin hän sanoi: ”Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.”
13. Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. ]

Voimme myös uhrata oman Isakkimme Jumalalle. Näin koen, että pitää tehdä. Mutta mikä on se oma Uhri - se Isak? Sen uhrin osoittaa Herra itselle. Mikä on se Isak, ja tuleeko Herra väliin? Kun Herra puhuu siitä, niin parempi totella Häntä.

Herra oli Abrahamin, pää. Hän oli kuuliainen Herralle, ei itselleen. Ja Herra tuli väliin, ei epäusko tms... vaan näin todellakin tapahtui. Abraham, oli kuuliainen. Noudatti Herran tahtoa ja sanoja. Ei päättänyt , vaan Herra päätti.

Ei suinkaan kaikki Herralle uhraaminen ole, iloa- kuten Raamattu puhuu eräässä kohdassa, että iloista antajaa Jumala Rakastaa, tämä uhri tarkoittaa esim. palvelusuhreja (aikaa, kuuntelua, auttamista, anteliaista jakamista & tukemista ym..). Ei kaikki uhri ole ainoastaan vain pinnallista.

Voi kun rakastan Herraa. Ja haluan miellyttää Häntä tottelemalla Häntä. Tiedän mitä on uhraaminen. Tiedän mitä on kun uhraa, niinkuin Abraham uhrasi Isakin. Olen ikäänkuin matkalla uhrikukkulalle. Tiedättekö, ei se ole riemua. Ei ole Happingia. Ei se ole karkeloa.

Ei, se sattuu... se sattuu. Se on jotain ainoaa... se on jotakin, mihin on paljon satsannut ja asettanut toiveita. Se on sen luovuttamista, mikä on koko elämän tärkein asia. Se johon on tähdännyt kaiken ja syvästi kiintynyt.

Ei se ole helppoa, ei se ole nopeaa käyntiä. Se on erittäinkin hidas prosessi. Sen matkan aika, pitenee ja pitenee ja pitenee.... Sen matkan aikana ehtii ajatella niin paljon, sitä mitä oli, ja mitä olisi voinut olla. Siihen ei kiirehditä ja syöksytä - että voi kun se olisi jo ohi. Vaan se matka on jo prosessi.

Mutta uskoiko Abraham ihmisiä? Luottiko Hän ihmisiin? Keneen hän luotti? Se keneen hän luotti, Häneen hän myös sitoutui. Tämä tarkoitti, että hän ei uskoutunut tässä muiden varaan. Yksistään Herran varaan ja Hänen kuuliaisuuteen.

Kun menemme uhraamaan jotakin elävää itseämme koskettavaa, jotakin konkreettista johon on kiintynyt, ei asennetta, ei syntiä, vaan jotain kouriin tuntuvaa ja näkyvää, se on Jumalan ja ihmisen sopimus. Hyvä esimerkki on lupuminen jostakin (kuolema & jäähyväiset yms..) Se matka on surutyötä.

Joku voi joutua tosin vasten tahtoa siihen prosessiin, joku päättää haluta uhrata, enemmän kuin elää itselleen ja omistaa. Joku kokee kutsun Herran kehoittamana, ja näin uskollisesti tottelee. Se on todella Jumalaan syvästi vaikuttavaa, kun ihminen vapaa ehtoisesti, antaa jotakin elämäänsä tärkeämpää Hänelle.

Herra on pää. Ja teet sen Hänelle, uhraat (luovutat, päästät irti) sen uskon määrän mukaan, mikä on sinulle uskottu lahjana. Silloin olet Hänen varassa, et tukeudu muihin. Vaan kuljet ihan itse uhria kantaen, tai sen rinnalla, kuten Isak oli Abrahamin rinnalla. Vieläpä Isak, kantoi selässään...

Mikäli itse väsyisin kesken matkaa, niin silti on sillä tavalla, että noudatan suunnitelmaa, en käänny. Vaan olen uskollinen. Herra on minun pääni. Ei ihminen. Kenelläkään ei tosin sanoen ole oikeutta asettua tielleni poikkiteloin. Kenelläkään ihmisellä ei ole valtaa minun ylitseni, ei mitään oikeutta olla päättäjäni. Mutta mikäli nainen olisi aviossa, aviovaimon pää ja päättäjä olisi tietysti hänen aviomiehensä. Ja näin ei vaimo olisi itsensä oma.

Mutta yksin eläjänä, orpona tässä maailmassa, päättäjäni on Herra Jeesus. Miellytän Häntä, elän Hänelle, uskoudun Hänelle, luotan Häneen. Ja noudatan Hänen tahtoa ja teen Hänelle omat palvelustyöni ja uhraan Hänelle. En ole ihmisten orja, ihmisten alainen. Ihmisten varassa. Vaan Herran varassa. Ja näin kenelläkään ei ole oikeutta astua siihen väliin, koskaan - missään tapauksessa!

En ole tämän maailman kansalainen, vaan taivaassa on yhdyskuntani. En ole tämän maailman orja. Sen hihnoissa. En ole ihmisten orja ja vedettävissä. En ole sellainen että tarvitsen tuekseni, pillereitä, kontrolleja tms... vaan pelkkä usko riittää. En suostu muuhun asettamaan itseäni, kuin Herran varaan. Näin on Raamatun ajan pyhät tehneet. Ja näin toimin minä myös. Mutta joudun kuitenkin minimissä määrin, toimeentulon tähden olemaan joihinkin tahoihin nähden velvollinen.

Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että koskaan, ei minun elämäni perusasioista (terveys & elämä) päätä mikään, sillä päättäjäni on Herra. Olen Hänen käsissään. Kaikki minä voin Hänessä. Hän on taivaallinen ylilääkäri, hän on kaikkeni. Hänen Sanansa on leipäni ja ravintoni, ja Pyhä henki on minut eläväksi tekevä virta. Kukaan ei saa minua ottaa pois Herran kädestä. Vain ja ainoastaan Herralla on lupa luovuttaa nainen aviomiehelleen.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, ei kaikkea tarvitse selittää. Vain uskoa, se riittää... uskoa se mikä on totta. Ymmärrys on oma rikkaus. Se on hitaasti kehittyvä piirre... anna sen kehittyä rauhassa. Se on Jumalan Hengen työ. Usko ainoastaan..

[ 2.Tim. 2:20-21 Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kultaisia ja hopeisia astioita, vaan myös puisia ja savesta tehtyjä: toiset ovat arvokkaita asioita varten, toiset taas arvoltaan vähäisempiä asioita varten. Jos joku siis puhdistaa itsensä tällaisista asioista, hänestä tulee astia arvokkaita asioita varten, pyhitetty ja hyödyllinen isännälle, valmiina kaikenlaisiin hyviin tekoihin. ]

Jumala ei jaa Kunniaansa ihmisen kanssa. Ihminen on Hänen astiansa. Ihminen päättää tosin - antautuako vai ei? Jumala on valmis, ihminen ei ole. Jumala voisi tehdä savesta lasin, lasista kultaisen ruukun. Millainen voikaan olla se palvelija, joka antautuu Hänelle, tulessa poltettavaksi. Ei saviastia joudu vielä kummoiseen käsittelyyn. Mitä arvokkaampi aine, sen kuumempi on lämpötila. Sen pienempi on ihminen, sen suuremman kärsimyksen kautta se tapahtuu.

[ Snl 25:4 Kun hopeasta poistetaan kuona, kuontuu ( jalostuu, erottuu, muodostuu ) kultasepältä astia. ]

Mutta kulta ei särjy kun se putoaa, se ei mene rikki ja lommoudu. Savi rikkoutuu, lasi rikkoutuu. Mutta mitä täydempi on Jumalaa, ja mitä vähäisempi itseä, sen lujempi on usko ja astia. Sen enemmän se kestää painetta. Ja se on paljon korkeammalla Jumalan silmissä kuin halpa. Sillä sitä on Jumala todella paljon arvostanut ja todella paljon hionut. Ja se astia on todella rakastanut Jumalaa, antautuessaan, niin paljon pienemään vapaaehtoisesti. Sellainen palvelija on todella arvollinen - Hänen tekonsa. Sellaiselle palvelijalle voi uskoa paljon asioita.

Ensin on valaja (hellää käsityötä =vauvavaihe uskossa), on myös veistäjä ( terävää, hidasta & käsityötä=kärsivällisyys vaihe), sitten on seppä (kipeää & kuumaa =tosi pyhitys vaihe, täysi antautuminen).