IRC-Galleria

Minä ikävöin sinua joka olet minussa,
minä ikävöin niin saada unohtaa surun ja huolen.
Elämän karuisuuden ja yksinäisyyden.

Minä ikävöin sitä rakkautta, olla sen huomassa,
sen tuudittuksessa, ainaisesti, pois tästä
minkä minua estää ja pidättelee.

Minä ikävöin lämmintä ja pehmeää pilveä,
johon voin painautua hengessä, ja olla
vapaa tästä kehon vankilan otteesta.

Minä ikävöin utuisuutta, joka on kirkkautta,
ja rakkautta. Sitä valoa ja puhtautta, joka
taivaan kamaran sisäpuolella odottaa minua.

Minä ikävöin, sillä maa ei anna sitä mitä
halajan. Minä kaipaan sitä mikä on sisäpuolellani,
sitä jonka oma olen sisimmässäni.

Minä ikävöin sitä kotimaata, joka ei ole tämä
katoava tellus. Vaan kaikki atomi, se muuntuu
ja hajoaa, eikä se kestä ainiaan.

Minä ikävöin taivaan Jerusalemia, ikävöin
Jumalan valtakuntaa sisimmässä, minun sisimpäni
koti siellä, ei katoavassa olemuksessa.

Minun sieluni ei ole minun omani, vaan Hänen
joka kaipaa minua, ja haluaa olla yhteydessäni,
jonka tahtoa on niin vaikea toteuttaa.

Minä ikävöin, ei minussa ole mitään, mitä
tavoitella, ei mitä tahdoin, vaan Hän tavoitteli, ja
houkutteli minut läheisyyteensä ja siihen jäin kiinni.

Minä ikävöin tuntemaani totuutta, sen paulaan jäin,
sillä totuuden viinipuuhun tulin oksastetuksi, ja kun
vain voisin sitä hedelmää kantaa elämälläni turhalla.

Minä ikävöin kesää, loistetta auringon, sen hehkua
joka mitötöi oman voimani ja saa minut hiukomaan,
ja läkähtymään, huomatessani heikkouteni.

Minä ikävöin tuntea suuren taivaan Jumalan,
ja pienen mitättömän toimeksi saattajan, joka vaan
Häntä kuuntelin ja olisin uskollinen kaikessa.

Minä ikävöin Häntä, koska muuta ei ole, miksi muuta
minä voisin saada, niin hyvää kuin Hän on, sillä
suurempaa ei ole joka minut voisi haltuunsa ottaa.

Minä ihoni ja minut tunteeni kaipaa, sydämen
aisteja, ja katsetta palavaa, mutta tiedän, että minun
sydän on elävä ja katse palava, minulla on se.

Mitä kaipaankin ja ikävöin, se on minussa, sitä en
tarvitse, koska minä olen sitä täynnä, ja sisimpäni omistaja
on minut sytyttänyt elääkseen ikävöidäkseni Häntä.

Kyllä minun aistimeni ikävöivät tuntea tuntea tuntea..
Mutta minun elämäni on luopumista, olen valinnut sen
osan ja tiedän että se on minulle valituin ja sopivin osa.

Minulla on ikävä kaukaisuuteen, minä nautin hymneistä,
nautin harmoniasta, joka ylentää sydämeni taivaallisiin,
joka saa sydämeni tihkumaan suolaa ja vettä.

Minulla on niin ikävä vain.. niin ikävä sinua..
sydämeni kaipaa ja turvautuu sinuun, sydämeni on
sinun, riudun kun en tahdo muuta kuin sinua vain.

Sua Jeesus ikävöin, mun pelastajain. Sua mä ikävöin,
sun lähelles, sun täydelliseen valtakuntaasi, jossa keho
ei ole vankila, vaan saan olla ainiaan vapaa kytköksistä.

Sua halajan, sua iankaikkinen Luojani, joka minut teit ja
kutkuit luoksesi, ja teit minusta tälläisen tämän maailman
silmissä roskan ja kelpaamattoman lapsosen.

Mutta sisisimmässäni hyvin erikoislaatuisen, joka enkestä
sortoa, ja maailmaa - sen vankilaa. Vaan kaipaan vapautta,
ja siksi olen armollinen sisimmälleni, vaan en haluilleni.

Tahdon minä ja ikävöin muutakin, mutta en jaksa tavoitella
kuin sua Jeesus, en jaksa laittaa hanttiin sinulle, en jaksa
väsyttää itseäni maailman edessä, turhanaisuutta haluten.

Sillä Isä, sinä olet minussa, ja minä sinussa, siis olen
viikunapuussasi, joka on Jeesus Herra. Sinä teet minussa
haluamasi muodon, ja en halua vastustaa ja murehtua.

Miksi Isä, tahtoisin murehtua maailman tähden, sen vuoksi,
kun osa olevaisuudestani ikövöitsee. Sua mä halajan, en
vain osaa määritellä miksi tulen niin suruisaksi .

Isä, olet minussa, ja tunnet mun kaikkeni, ja tiedät mitä
kiellän ja estän. Ja sinä tiedät että valitsen sen sinun
suuremman tarkoituksesi tuntemisen ja toteuttamisen tähden.

Kun sinä tahdot, olen valmis, sinun tahtosi tapahtukoon.
Isäni, olen tyttäresi, ja olen aina, ja tulen olemaankin. Ja sinä
olet lunastajani, ja omistajani ja ilman sinua en mitään olisi.


* * tässä kohtaa rukous vaihtui itsestään toisenlaiseksi * *

(Tämä on siis toinen rukous heti perään, heti tuon ensimmäisen jälkeen)

Eli sen otsikko voisi olla:

" Kuin meri, arvoitus olen " ~ rukousruno

Taivas, sinun edessäsi olen kuin suolainen syvä vesi,
kun luot valosi minuun, ei löydy minussa pohjaa ja syvyyttä.
Niin tutkimaton en sinun luotaava työsi minussa, etten
löydä mitään pohjaa itsestäni, ihmettelen vain sitä ikävän
ja kyynelien määrää, mikä täyttää aina minua kuin
merta vetoisuudessaan. Sinun eteesi, sinun eteesi -
oi Luojani levittäydyn, kuin suolainen vesi.

Hiun suolassa, sisimpääni janottaa enempi ikävän halu. Nousta
meren keskeltä, ja olla sinun tykänäsi, joka sateen annat alas,
sisimpään, ja tiedät suolameretkin, mistä ne muodostuvat ja
kuinka ne syövyttävätkään pois katoavan raudan. Miten syvä ja
sininen se onkaan, kun sinun valokeilasi osuvatkaan minuun.
Tulen tykösi, kun luot katseesi sisimpääni, tulen sinun
eteesi, kun sinun säteesi luovii minua, ja niin minä hetken
ajan saan kokea ihanaa hehkuasi, kunnes valosi saan
sisimpäni kirveltämään, suolan tarttuessa minuun kiinni.

Mereni on tyyni, saavuttanut sellaisen pohjattomuuden,
että en halua tuhaan aiheuttaa kaaosta, sillä mitään
ei siitä paljastuisikaan alta, vain pohjattomuuteni. Olen
sun Herrani, olen sun omasi Pyhä. Sun olen Pyhä, omasi
olen ja en halua olla vahva ja en halua olevainen, vaan
tahdon, jaa kaikkeni, jaa kaikkesi, minä olen sinun ja sinä
minun ja minussa. Ylistetty Jeesus, Ylistetty Jumalan henki,
Ylistetty Isä Kaikkivaltias. Sinulle Kunnia ja Ylistys.

Isäni, sinä olet lohtuni, ja turvani, mitä yksinäisempi olen,
sitä enempi turvaan Sinuun, sitä enmpi sua kaipaa. Sitä enempi
sinuun samaistun Jeesus, mun Herrani, mun Paimeneni. Isä,
en tiedä mitä varten elän, muuta kuin Sinua varten. Isä en tiedä,
pitääkö minun mitään, koska sinä tahdot minun pitäytyvän
Sinussa itseni. Tämä Isäni, on Pyhän hengen tuoma rukous-
runo, sillä en osaa itsessäni runoilla ja ylistää sinua kauniisti.
Isä minä rakastan Pyhää Henkeäsi, kohtaa minua Herra!

Minä ikävöitsin ja en saanut taaskaan sanottua tyhjilleni,
itseäni, vaan sen olevaisuus pysyy minussa aina. Ja minun
ikäväni tiedostaminen väsyttää minut, saa minut hiljenemään
ja etsimään sinua Jeesus. Saa minut unohtamaan tämän
maailman sidokset, jotka tulisivat tärvelemään sisintäni.
En kaipaa myrskyä, se tulee jos menen sinne minne ei pitäisi.

Sinä Jeesus olit veneessä ja nukuit, kun oli myrsky. Mutta sinä
asetit myrskyn Sanallasi. Isä, Sinuun katsomalla kaikki tyyntyy
ja rauhoittuu. Meren alla syvässä saattaa olla pyörteitä ja
virtoja, mutta pinta on tyyni ja heijastava sinusta Luoja. Sinä
asetat Sanallasi myrskyt ja meren. Maailma pauhaa, ja
elää kaaoksessa, mutta sinussa on rauha, ja minä hiun
kun vuodan suolaa ja vettä virtana, sillä olen siinä kokonaan.

Kuka muukaan voi syvää merta asettaa kuin olevaisuuksien Luoja?
Kuka voi tutkimattomien merten syvänteiden arvoituksia tuntea?
Kuka muu kuin Hän joka on Minussa, ja kenessä minä olen?
Joka on alusta ollut ja tulee muuttamaan minut uudeksi vielä.


Tämä oli siis rukous Pyhän Hengen vaikutuksessa.
Ei järjellistä ollenkaan tosiaankaan.