IRC-Galleria

[ 1 Kor. 13:1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, minä olisin vain kaikuva vaskisoitin tai kilisevä helistin.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoiminen ja tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, siirtääkseni jopa vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin minä en olisi mitään.
3. Ja vaikka minä antaisin hyväntekeväisyyteen kaiken omaisuuteni, ja vaikka luovuttaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, se ei hyödyttäisi minua lainkaan.
4. Rakkaus on kärsivällinen ja lempeä, rakkaus ei kadehdi, rakkaus ei kerskaa, ei ylpisty,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele [kärsimäänsä] pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa —
7. kaiken se peittää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kestää.
8. Rakkaus ei koskaan häviä — mutta profetoiminen katoaa, niin myös kielet loppuvat, ja tieto katoaa.
9. Me tiedämme vain osittain, ja me profetoimme vain puutteellisesti,
10. mutta kun tulee se mikä on täydellistä, silloin katoaa se mikä on vajavaista.
11. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli sellainen mieli kuin lapsella, ja minä ajattelin kuin lapsi. Mutta kun minusta tuli mies, jätin taakseni sen mikä kuuluu lapselle.
12. Nyt me nimittäin näemme kuin [samean] kuvastimen kautta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt minä tiedän vain osittain, mutta silloin tulen tietämään täydellisesti, niin kuin myös minut tunnetaan täydellisesti.
13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme — mutta suurin näistä on rakkaus. ]

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

-Tunteet arvaamattomat, järki laskelmoiva.
-Tunteet kuumat, järki kylmä.
-Tunteet optimistiset, järki pessimistinen.
-Tunteet riesa, järki luotettava.
-Tunteet unelmoi, järki realisoi.
-Tunteet joustaa, järki pingoittaa.
-Tunteet leimuaa, järki pimentää.
-Tunteet ovat pehmeät, järki on kova.
-Tunteet sotkee, järki selvittelee.
-Tunteet räjähtää, järki tyynentää.
-Tunteet tulvii, järki tilkitsee.
-Tunteet parantaa, järki särkee.
-Tunteet syvällä, järki pinnalla.
-Tunteet houkuttaa, järki karkoittaa.
-Tunteet lahjoittaa, järki kaupankäy.
-Tunteet anteliaat, järki säästäväinen.
-Tunteet pilvessä, järki maassa.
-Tunteet melankoliaa, järki flegmaattinen
-Tunteet sangviinit, järki koleriaa.
-Tunteet takertuvat, järki itsenäinen.
-Tunteet heikkoutta, järki vahvuutta.
-Tunteet himoitsee, järki kontrolloi.
-Tunteet rikkoutuvat, järki kuittaa.
-Tunteet armahtavat, järki edellyttää.
-Tunteet häilyvät, järki kestää.
-Tunteet hillittömät, järki hillitty.
-Tunteet elämykselliset, järki kunnianhimoinen.
-Tunteet varpaisillaan, järki koko painollaan.
-Tunteet impulssiivit, järki kärsivällinen.
-Tunteet surkuttelee, järki rohkaisee.
-Tunteet solmussa, järki ne purkaa.

Miten nämä ääripäät voi sitten yhdessä toimia?
Nähdäkseni niin että järki selvittää sotkut, analysoimalla,
selittämällä, arvioimalla, katumalla.

No voiko järki olla hienotunteinen - kyllä voi!
Kun se likoaa tunteissa, se on taipuisa ja
avarakatseinen, se huomioi syvälliset näkökulmat
huomioon ottaen asiat, ja osaa selittää ne erittäin
kauniilla sävytyksellä eritellen.

No, voiko järki olla muuta kuin kylmä, laskelmoiva ja kova?
Ei liene sellaisenaan. Mutta ne piirteet on sen perus dynamiikka.

No, voiko tunteet olla kovat, kylmät ja säälimättömät?
Kyllä, mikäli ihminen on katkeroitunut vihansa päivinä.

Mikä onkaan hirveämpää kuin ihminen, jossa on tunnemaailma
hapokkaan kova ja myrkykäs ja lisänä täräksen lyijyinen järki?

Mutta mikä onkaan ihminen, jolla on tunnemaailma täynnä
Jumala Pojan jaloutta ja järki ojentuva Kristuksen mukaiseen nöyryyteen.

No, mikäli ihminen tekee pahaa tunneimpulssilla jollekin,
silloinhan on vastuu järjen avulla se perustella, siis huolehtia,
että toinen joka joutuu sen alle, ei tuhoudu, vaan käsittää
syyn miksi on mitäkin. Ja ymmärtää, ja myös hyötyy siitä.

No, mutta jos tekee järkiperusteella pahaa jollekin,
millä se ihminen voi perustella ja kumota sen?
Tunteillako, millä? Tätä ihmettelen todella, onko siihen
mitään vastausta. Koska järki on renki, ei orja.

Mutta mikäli ihmisen pää on Kristus, ja ihminen asettaa
itsensä Hänen nöyryyteensä ja Hänen Totuuden Sanansa
alle tutkittavaksi. Ja Jumalan Sana on puolustaja sekä Sana on myös
tuomitsija. Näin sekin ihminen voi perustella, mutta ei koskaan
ilmeisesti olemaan vierellä kulkija ja lähimmäinen, koska häntä
ei voi koskaan ymmärtää ja hän ei kykene ymmärtämään ketään.

No, voiko ihminen tehdä tunneimpulssilla hyvää toiselle,
ja toinen loukkaantuu siitä? Ei ole omakohtaista kokemusta.
Mutta eiköhän sekin ole mahdollista, en tiedä tosin. Lienee
riippuu, onko käsittäjä varustunut itse sillä ominaisuudella.

No, voiko ihminen lojaalisen järjen avulla tehdä jollekin hyvää, ja toinen
loukkaantuu siitä? Joskus näin on käynyt minulle, eli se on mahdollista.
Silloin on kyseessä ylpeys, se reagoi, esim. mitä tuokin kuvittelee jne..

No voiko ihminen erottaa sitten mikä hyvä on tunteista ja mikä järjestä?
Minä voin, koska minulla on kummatkin ominaisuudet, mutta entä jos
jollakin on tunnemaailma kuollut, unessa tai kuoressa, jäässä?

Miten usein näitä väärinkäsityksiä sitten tapahtuukaan ja miten niiltä vältyttäisiin?
Eikö niin, että ne selitämme järjella jo omantuntommekin velvoittamana.
Niitähän ei voi koskaan ennalta arvata, ainakaan kohteen näkökulmasta käsin.
Tosin monet ovat kehittäneet muurin ympärillensä, taatakseen suojan itselleen.
Eikö sekin kuluta ja jäydä ihmistä loppujen lopuksi, eikö olisikin ihana heittää vapaalle?

Koko sydämestä, koko tahdosta, koko sielusta, koko mielestä, koko olemuksesta ~ koko olevaisuudesta. Kaikki tai ei mitään. Sitä on radikaalisuus. Kaikki kaikesta, totuus totuudesta, ymmärrys ymmärryksestä, tieto tietoudesta, rakkaus rakkaudesta, aitous aitoudesta, viisaus viisaudesta, voima voimasta, usko uskosta, toivo toivosta, sana Sanasta. Kilvoittelijat ja voittajat perivät Kruunun, ei luuserit. Usko joka murtaa muurit ja esteet on radikaalia. Koska muurit on epäuskoa ja pelkoa. Ja Jumalan Rakkaus on se murtaa, ja se tosiaan murtaa, ja kun se tapahtuu, vuotaa suolaa ja vettä. Ja lähde virtaa. Jumala ja Herra Jeesus ei petä koskaan!

Ja lähde on Jumala, joka on kaiken elämän ja raittiuden alku ja perustus!
Elämän veden lähde on Jeesus, joka juo sitä vettä ei janoa enää milloinkaan.

Kun Jeesus armahtaa ja rakastaa, eikä pidätä mitään kurjimmaltaakn.
Onko sinulla oikeus pidättää? Kun Hän vierellä kulkee ja nostaa kaatuvan.
Niin onko sinulle oikeus toimia toisin. Kun Herran sydän sulaa pienen ja
kurjan, vaatimattoman ihmisen rakkauden vetoomuksesta. Onko sinulla
oikeus toimia toisin? Onko sinulla? Onko? Eikö tosi rakkaus ole voimista
mahtavin, joka kaataa kaikki kivet nurin. Ja silpoo kaikki esteet. Eikö tosi
rakkkaus ole se joka muuttaa kaiken, parantaa, uudistaa ja puhdistaa?
Eikö tosi rakkaus tue ja rohkaise? Eikö tosi rakkaus ole kuin puhjenut lähde?
Eikö tosi rakkaus uskallakin haavoittua ja olla myös tukeva lähimmäisiä?
Eikö tosi rakastava lähimmäinen ole huolissaan toisesta, eikä hylkää ja petä?
Eikö tosi rakastava lähimmäinen, halua toisen parasta, ei egon, ei ylpeyden,
ahneuden, vaan syvimmän sielun ja sen iankaikkisuus olemuksen parasta?

Oi, seuraavat laulun sanat ja sävel alkoi tulvia mieleeni juuri....äsken..
Oli pakko nousta heti ylös, kun heräsin ja havahduin noihin sanoihin..
Voi kun sen löytäisi mp3:sena jostakin... jotenkin se nyt koskettaa ja
satuttaa myös. Itkettää juuri nyt. Jotenkin muistan ja koen sen ajan
tunnelman kun kuulin nuo sanat ja sävelen. Imin ja eläydyin tosi vahvasti.
En ole tosiaankaan sitä kuullut kuin nuoruudessani joskus viimeksi..
Jos kirjastosta se vielä löytyisi...?

Tässä sanat, löysin ne tosi vikkelästi netistä:

Jos kirjoittaisin sulle pienen kirjeen ja veisin sen laatikkoon, avaisitko sen ja lukisitko loppuun, lukisitko loppuun? Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen? Olisitko valmis mut kohtaamaan? Tulisitko asemalle mua vastaan, tulisitko vastaan?

Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan? Tunnetko sä kuinka syksy lähenee? Huomaatko sä ilman viilenneen? Näetkö sä linnut jotka lentää kauas pois?

Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen? Olisitko valmis mut kohtaamaan? Tulisitko asemalle mua vastaan? Tulisitko vastaan? Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan?

Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen? Olisitko valmis mut kohtaamaan? Tulisitko asemalle mua vastaan.. tulisitko vastaan?

Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan? Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan? Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan?

Lähtisitkö silloin kanssani järvelle? Sulle sukeltaisin helmen valkean. Istuisitko kanssani keskipenkille? Vastaisitko hellään suudelmaan...?

Näin sanoo Herra;
Kaikki minkä te teette yhdelle näistä minun pienimmistäni ja vähimmistäni, sen te teette minulle. Ja totisesti ei kukaan jää palkkaansa vaille.

Palvelija joka laskee kurjimmatkin taloonsa on ansaitseva siitä suuren palkan.
Ne jotka antavat pienille suurimman sijan, heidät pitää ylennettäväksi suurimmiksi Taivasten Valtakunnassa.

Kiitos rakas Jeesus

Kaikki minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu Taivaassa, ja minkä te pidätätte, sen te pidätätte minulta, toteuttakaa Sanaani elämässänne. Puhukaa Jumalan Sanaa. Irroittakaa katseenne ja mielenne tämän maailma synneistä, joissa ennen te vaelsitte. Olkaa rohkeat, älkää peljätkö. Älkää tavoitelko tämän maailman tavaroita. Puhdistukaa ja Pyhittykää, olkaa raittiit. Kehoittakaa toisianne. Puhukaa totuutta toisistannne ja itsestänne. Jos jollakin teistä on vilppiä ja syntiä sydämessä, antakaa puhdistaa itsenne Kristuksen sovintoveressä. Luopukaa synneistä. Älkää olko pahennukseksi, te rakkaat veljet ja sisaret, seurakuntani keskuudessa. Vaan tehkää parannus ja kääntykää. Minun ristintieni on avain mahdollisuksiin. Sitä käykää. Menkää ja käykää sitä tietä. Puhdistakaa te itsenne joilla on vilppiä ja salaisuutta sydämessänne. Olkaa rohkeat, älkää pelätkö. Seuratkaa minua, minä teen teistä kelvolliset. Noudattakaa Sanaani, ne jotka sitä noudattavat, ne ovat kelvollisia palvelijoitani. Jotka puhuvat totuutta, ja puhdistavat itsensä Karitsan Veressä, he ovat Minun tyttäriäni ja poikiani. He ovat otolliset Minulle ja käymään aterialle minun juhlapöytääni, jonka olen valmistanut heitä varten. Näin ilmoitti Herra, ensimmäinen ja viimeinen, joka on Pyhä.

En myöskään halua katsoa taaksepäin, koska se sattuu. Ja siksi koska pystyn tunnetasolla niin samaistumaan, kuin on mahdollista. Mutta heikkona, minun ainoa vahvuus on Herra, ja se mitä on edessä ja ylhäällä. Ei takanapäin. Mikäli kaaduin, mikäli putosin, putosin Jeesuksen käsivarsille, ja Hän nosti minut taas jälleen pystyyn. Kiitos Jeesukselle! Minulla on niin niin syvä suru, ja se on hallitsematon. Sille en voi mitään, se jäytää ja hallitsee sieluani, ja vaikuttaa fyysisesti, eli joka tasolla. Uskon että Jeesus heitti henkensä ristillä, sen tähden kun Hän pakahtui koko sielustaan suruun, ja suru on enemmän kuin fyysinen kipu.

Mutta tälläisen kautta voin todella kuvitella hieman miten paljon paljon enemmän Jeesus itkee ja rakastaa ja suree omia lapsiaan. Tämä on niin käytävä, että voin kokea paljon paljon enemmän syvää rakkautta Jeesukseen, ja Hänen sydämensä kautta edellen rakastaa ja välittää. En pakene mitään, vaan elän kaiken todella, koska haluan elää ja kasvaa. Pakeneminen itseään ei auta mitään. Mutta kun näin syvä vaihe, silloin on armahtaja, todella todella läheinen. Tälläisessa vaiheessa kun on niin niin haavoittunut, pitää varjella itseään. Jeesus on myös haavoittunut.

Ilmestyskirja kuvaa teurastettua Jeesusta Jumalan uhrikaritsaa. Kyllä Hän tuntee kipua ja itkee. Ei Hän paennut Jumalan tykö, vaan syvästi kokee ja kaipaa. Ja kuinka Häneen sattuu. Ei Hän unohda. Mutta Hän rakastaa kipujen muistuttamana. Kipu herättää rakkauden. Kissakin kehrää synnyttäessä. Ilman kivun tunnetta ei herää rakkautta, ilman sitä ei kissaemo nuole vastasynnyttämiään, Olen ollut kissan synnytyksen kätilönä useamman kerran. Kipu herättää, kipu kiinnyttää, se sitoo kiinni. Jos kissa synnyttää kivutta, se nousisi pian, ja hylkäisi poikasensa, tai ne jäisivät nuolematta. Kipu saa aikaan reaktion. Se on erikoinen asia. Kivut on välttämättömyys, mutta usein ihminen pakenee.

Ihminen ei saa taivuttaa Jumalan Sanaa, koska Sana on Jumala.
Mutta Jumalan, joka on Sana, sen tulee orientoida ihminen kaltaisekseen.
Jumalan Sana on amen - Alfa & Omega!
Ja Jumala on maailman sovittanut itsensä kanssa Kristuksessa.
Ja Jumalan Sana on minun ainoa mitta ja määrittäjäni.
Missään muussa en pitäydy ja perustaudu.
Ripustaudun Kristuksen Sanaan.
Jumalan Sanassa on Voima ja Rakkaus ja Lupaus!
Ja Jumalan Sana on ja pysyy - ja se ei petä alla!
Mutta hiekkalaatikko kristillisyys ei ole minun ideologia.
Ja en tosiaankaan peuhaa hiekkalaatikko tasolla.
Ja minä en tosiaankaan rupea sellaseen touhuun,
että hiekkaa heitetään minun kasvoilleni, sellaiset ajat on takanapäin.
Vaan kalliolla seison, joka ei taatusti petä alla!
Tosin saan järkäleitä päälleni tätä nykyä.

Hiekkalaatikolla tosin on paljon ääntä ja meteliä, ja
on varmaa että seuraa ei sieltä puutu. Ja siellä on turvallista, kun
vaan noudattaa hiekkakansan tapoja. Siellä voi olla sellanen
kuin on, likanen ja ryvessä, hiekkaa silmillä ja siellä ja täällä.
Jos joku tulee sinne osoittamaan kritiikkiä, niin ei sellanen
käy. Täysi-ikänen kirstitty ei tosiaankaan ole enää sellainen,
että voisi kuvitellakaan itseään sellaiselle tasolle.

Mutta se joka on kallioilla, se on siellä yksin, mutta kallio
on Jumalan Sana. Eikä ole sivuilla ketään, joka olisi sellainen
varmuus, kuin se Sana joka ei petä alla. Ja kalliolla, käy avotuulet,
myrskyt ja kuumat paahteet. Se on paha paikka hiekkalaatikko-
tason uskovalle. Mutta tuuli ja myrsky puhdistaa ja ravistaa
hiekat ja roskat pois. Ja silmät aukenee ja kirkastuu.

Missä on kallioseurakunta?
Missä?
Entä hiekkaseurakunta?

Maasta kaikki on, ja maaksi hajoaa.
Mutta Jumalan Kallio, eli Sana - pysyy!
Ja siihen pitää mennä ja kiivetä - yksin!

ps. tätä tekstiä saa levittää eteenpäin ja sitä siteerata (suosittelen sitä)

Kun joku on - jolla ainoa vahva tuki, ja se tuki on absolyyttisen varma ja luja perustus päätös Jumalan ja Jeesuksen ja Jumalan Sanassa, saako toinen tulla ja varastaa sen aseman, missä lähimmäinen on, jonka ainoa pää on Jeesus Kristus ja joka Jumaloi Häntä?

Onko mitään millä syyllä ja etuoikeudella ihmisen itseään ja ratkaisuaan puolustella? Kuka saa mennä Jumalan palvelijan ja Hänen väliinsä? Mikä on pätevää? Saako ihminen koskaan tulla missään oikeudessa mihinkään sekaantumaan mikä on Jumalan ja ihmisen ja Jumalan luottamuksellinen ja ehkä sille uskotullekin läimmäiselle luotettu asia, siis väkisin epäuskon ja itsekkyytensä tähden?

Moni ihminen tosin perustelee toki epäuskonsa kanavana inhimillisen tunteensa Jumalan aidoksi tahdoksi ja kanavaksi eli Jumalan absurdiksi tahdoksi & rakkaudeksi. Mutta se ei ole sitä, mikäli se ei nöyrry ja kunnioita lähimmäistä. Onko lähimmäisellä oikeutta yleensä mihinkään? Kuka on todellinen lähimmäinen???

Saako ihminen koskaan Jumalan Sanalla nojauten toimia toisen etiikkaa ja sitoutumista vastaan, tai onko yleensäkään Pyhän Jumalan Suvereeniin Sanaan perusteen, olla kenelläkään oikeutta ja valtaa toisen ylle ja kenellä on - jos on? Onko yleensäkään varmaa että se mihin lähimmäinen nojautuisi, olisi varmaa, eli Jumalan tahtoa?

Ja missä merkityksessä, kun ja jos silloin on? On sitten kyseessä motiivina usko tai epäusko pelkoon tai mihin tahansa nojautuvaa perusteeseen? Maailma tosin ei kunnioita, eikä tiedäkään totuudesta ja sen lähteestä, sillä totuus on Jumala, mutta saako uskova, joka tuntee Jumalan, antaa lähimmäisen oman olettamuksensa edun puolesta tehdä päätöksen mikä on sitä sanaa ja sitoumusta vastaan minkä lähimmäinen on antanut Jumalalle suoralta sydämeltään ja kädeltään.

Kuka? Saako lähimmäinen pettää koskaan milläkään nojauten lähimmäistään, ja kenen parhaaksi ja onk todella parhaaksi? Onko se kunnioittamista ja Jumalan tahtoa silloin? Se joka toimii järjessään joka on itsessään toimiva? Se joka kunniottaa luodun ratkaisuja, vaikka olisi lähimmäinen, eikä ikinä pettäsi, vaan tukisi, Siis haluasi kantaa kuin Kristus kantoi syntimme ja kantaa meitä, entä hänen vastuunsa? Mikä on itse asiassa lähimmän vastuu?

On ihan varmaa että tämä menee nyt yli ymmärryksen. Kuitenkin nämä on vaan ajatuksiani. Koskee asiota jotka koskee uskon Sananvaraiseen toimintaan ja myöskin tiedänmitä on, kun on epäuskon ohjaama ja kuka sitä ohjaa ja käsikirjoittaa. Ja mihin se usko tai epäusko porautuu todellisesti ja sen motiivit ja lähtökohdat huomioon ottaen.

Taaskin koen, että tämä kyseinen aihe on ulottuvuudeltaan kolmiulotteinen. Tässä selvityksessäni se on arvoitusta. Ken ymmärtää se ymmärtää sen tähden, koska Herra sen ilmoittaa, koska mikään liha ei ymmärrä salattuja totuuksia. Kuka voi ymmrtää tämän arvoitustekstin? Sitä ei ilmoita liha, vaan Herra ja Hänen Henkensä.

Ymmärtääkö tätä kukaan, tiedän ettei, ja se on hyvä että eivät ymmärrä. Tiedän sen että tätä ei ymmärrä liha, vaan se ainoastaan jolle Jumala sen ilmoittaa ja valaisee. Ken onkaan niin Herran sillä taajuudella että sen todellisen täydellisesti käsittäisi? On ihanan mahtavaa olla tutkimattoman Luojan katseen alla. Mutta kuka luotu voi toista Luojan luomaa tuntea perinphjin ja olla särkemättä häntä, särkemättä Luojan eheää luomusta, kenellä sihen voi olla vata, ja puolusvirke?

Kirjoittamani on peitettyä ja hiomatonta tämän maailman silmissä. Tämä maailma näkee vaan esimerkissäni kiven - rosoisen. Mutta Jumalan tutkimaton syväluotaava katse näkee syvemmälle. Ken on se jolle on suotu tämä peite riisuttavaksi? Sille joka ymmärtää, sen ei tarvinne, vaatia järjenmukaista selitystä, sillä Henki on ylempi ja viisaampi kuin ihmisen taju ja ymmärrys yhteensä. Ja Henki imoittaa ja tutii kainen se mikä on mielen ulottumatonta. Sitä ei voi omistaa, vaan se se omistaa.

Mitä on kun maailma joka ei Jumalasta luodustaan tietää, tekee vahingon Jumalan luodulle, ja Jumalan rakastetulle sielulle? Onko silllä päätöksellä oikeutta olla Jumalan Pyhää valvovaa oikeutta? Mutta mikäli Krristuksessa oleva lähimmäinen luovuttaa omin tai minkä ikinä perusteena olevan perusteen lailla, olevana tahtoisuutena lähimmäisen maailman syllin, ilman lähimmäisen tahtoa ja kunnioitusta, onko se sallittua ja mitä Jumala siihen sanoo?

Kun lähimmäisesi torjuisi apusi, olisitko laupias ja armahtava toimiessasi, hänen kieltosanaansa vastaan? Tai onko se ratkaisevaa, ketä lähimmäisesi palvelee, olisitko tuki, ja luotettu sillonkin hänen elämässään, vai hylkäisitkö, vaikka et mitään käsittäisikään, voisiko hän luottaa tukeesi? Vaikka se tuki olisi ainoastaan kuuntelua, muuten sekaantumatta? Voisitko olla sellainen todellinen lähimmäinen, johon voi todella luottaa, joka ei petä?

Olisiko sinulla tai kenelläkään kenties valtuutta ottaa toisen taakkaa väkisin, mikäli se on hänen omaksumansa, ja todella välttämätön sille, jota kutsuisit silloinkin lähimmäiseksi? Kun kutsut jotakin lähimmäiseksi, niin tarkoittaaako se, että sinulla on oikeus ja valta-asema millään perusteella asettua lähimmäisesi yläpuolelle, lähimmäisesi nimen tähden, vaikka kysymuksessä on lähimmäisen omistaminen, silläkin oikeudella että lähimmäinen ei olisi lapsesi tai puolisosi?

Kun on joku Jumalan rakastama sielu, niin anastaisitko ja sieppaisit hänet jumala kädestä, voitko ajatella että olisit se joka saattaisit niin tehdä? Kun joku jolla on rauha ja lepo sekä luottamus pelastajassa, menisitkö kuitenkin, ja pakottaisit hänet lankeamaan maahan siitä rististä mihin hän on antanut jo kokonaan itsensä? Voisitko kenties uskaltaa niin tehdä? Kenen valtuudella ja tahdosta niin voisit tehdä? Olistko silloin varma, että et tekisi vahinkoa kolmitahoisella taajuudella?

Voisitko hänen verensä täyttää maailman energialla, vaikka hän on jo saavuttanut suuremman ikuisen Jumalallisen Voiman ja Hengen ytimen sisälleen? Onko sinulla oikeutta? Mikä olisit ihminen, että niin voisit tehdä? Sillä sielu - joka on niin jaloutunut, ei voi enää haluta olla lihassa elävä. Koska Hengen elämä on vahva ydin. Olisko sinulla oikeutta pakottaa tämä ihminen millään perusteella takaisin lähellesi, vasten hänen tahtoansa, vaikka hän on autuas uskossaan Jeesukseen ja lepää siinä?

Mikä velvoittaa? Mikäli näet Laupiaan Samarialisen tapuksen sydämesi silmin, niin kun olisit se laupias itse osassasi, etkä ajattelisi että se uhri vetoaa sinun sydämeesi avuttomuutensa ja surkeutensa tähden. Vaan pyyntönsä ja kipunsa, sekä turvattomuutensa tähden. Mutta kun on sellainen lähimmäinen, joka on kiinnittänyt katseensa ja uskonsa Golgatan Herraan, eikä väistä kipujaan, niin menisitkö ja käyttäisit omaa logiikkaasi siteeraamalla Jumalan Sanaa siihen nojauten. Ja voitko uskaltaa tehdä tyhjäksi Luojan työn, mennä väliin?

Millainen on laupias, onko se sellainen, joka toimii itsekkäästi, toisen etiikkaa vastaan? Laupias armahtaa, sitähän laupias sana merkitsee. Mutta ei kai kenkään voi kieltäytyesssään, Kristuksen tähden oikeuttaa sydeämestään lähimmäistä toimimaan lähimmäisen etiikaa vastaan. Vaan, silloin laupias ei ole nimeltään sitä, vaan aivan muuta.

Miäli kurja tien sivussa oleavtuton riutuva sielu voihkii, auta minua. Niin et voi ohitse kkea -et vosi -et - lähimmäinen. Mutta mikäli lähimmäinen ei huutaisi vaan haluaa vaan sylisi, sen kai soisit hänelle. Jerkon tien uhri oli pelastumaton. Mutta se joka on jo saanut turvan Herrassa ja Hänen ristinhaavoissaan, et voisi liene millään oikeudella tulla väliin. Vain se riittää että on lähellä.

Mikäli Jerikon tien avuton ei halua apua, oletko laupias kun toimisit kuitenkin hänen tahtoaan vastaan, vaikka hän purisi sinua rajusti, olisitko silloinkin laupias? Miten toimisit, jos tämä heikko ei olisikaan muukalanen, vaan lähimmäisesi? Mitä ajattelisit, mikäli tämä heikko lähimäisesi on luottanut ja uskoutunut sinuun koko painollaan ja pettäisit hänet voitko koskaan antaa sitä itsellesi anteeksi?

Ehkä tämä lähimmäsesi tarvitsi vaan pelkästään läsnäolosi. Ei sen konkreettisempaa. Sellainen joka vaan rakastaa ja välittää, mutta ei muserra. Ei tee väkivaltaa henkisellä ja fyysisellä tasolla. Vain on lähellä ja rakastaa. Ei muuta, ei sen enempää. Oletko luottamuksen arvoinen? Kun olet laupias, et rikottua murra. Voiko sinun pielukseesi luottaa ja nojata, voiko sinuun uskoutua koko painollaan, että et petä?

Jeesuksen lähellä, saa kokea Jeesuksen tuoksua. Kuka ikinä on Hänen lähelle päässyt ei halua palata takaisin ja kääntyä. Ei Herra Jeshua lunastaja antanut paholaisen häneeen takertua erämaassa. Ei kenkään ollut sovelias matkaamaan Mooseksen kanssa vuorelle, ei kenkään ollut tarpeeksi lähellä Herraa, Herraa mennäkseen Eian matkaa. Vaikka et ymmärrrä, ole vierellä se on todella opettavainen kokemus. Ole luottamuksen arvoinen. Se on totisesti arvollista Herran kasvojen edessä!

( tämä on sana minkä sain sunnuntai iltapäivällä ja tässä se on kirjallisesti - ylistys olkoon Jumalan! )

Tämä kirjoittami on samaistumisen kautta syntynyttä tekstiä osiltaan. Ilman syvää kokemusta en voi näin kirjoittaa. Kirjoitan siis syvällisen kokemuksen ja samaistumisen kautta. Osaan todella samaistua, ja siinä olen ja koen sen erittäinkin syvällisellä tasolla. Mutta samaistumiseni on Kristukseen ja Hänen näkökulmaansa. Olen näet asettanut itseni sellaiseen, että vain ainoastaan siksi näin voin ja kykenen, eli samaistua, muutoin se olisi mahdottomuus kokea todellisesti.

Pääsiäinen on ikuisuuden aukeamisen päivä. Silloin esirippu halkesi. Jumalan läsnäolo meni
Pyhäköstä pois ja esi-papillis tehtävät loppuivat maan päällisestä näkökulmasta käsin. Koska Kristus Jumalan uhrikaritsa tuli ylimmäiseksi papiksemme. Ylimmäksi uhriksemme. Hänet itse Jumala uhrasi edestämme. Meidän sielujemme peson edestä. Hän on kaikki. Hän on avoin lähde Jumaln rikkauksiin toteutuksiin ja suunnitelmiin. Hänen vertaistaan ei ole toista. Hän täytti kaiken! Hän riittää!

Hänen veri vuosi Golgatalla maahan.. siihen maahan mitä me tallomme ja olemme. Hän halajaa meitä omikseen. Hän sovitti maailman itsensä kanssa. Ei niin että Hänet kieltäisimme, vaan Hänestä täyttyisimme. Ja olisimme Hänen armollisuutensa vaikuttamia ja koskettamia - Pyhän Jumalan Hengen kanssa. Jumalan Henki on tuoksimirhamia...

Tallomme maata mihin vapahtajemme veri sulautui. Jumalan Pojan Pyhä veri sulautui. Ei edes adamin veri sulautuessa maan päälle voi olla niin aitoa, vaikka olikin Jumalan alkuperäinen ja muovaama luomus. Sillä ei syntinen luomus ja muoto ja veri ja sen perintö riitä. Jumala astui tykömme Poikansa luovuttaneena, Hänen Sanansa tuli maailmaan lihaksi. Ja Sana on katoamaton, mutta myös meissä oleva katoamaton perintö ja olemuksemme, voi omistautua kokonaan Hänen omakseen. Oiiih.. Jeshua...

Jumalan Sana on totuus. Koko Jumalan Sana on kokonaisuudessaan tosi aarre. Kaikki ne vanhan liiton uhrimenot ja säätämykset ja järjestykset on aivan verrannollisia, ja suunnattomia rinnastuksen lähteitä, uudenkin liiton sovitusuhrimme merkitykseen ja Jumalan näkökulmaan nähden. Kaikkeen löytyy syvällinen merkitys. Kaiken voi todellakin havainnollistaa Hengellisestä Jumalallisesta näkökulmasta käsin. Ne ei ole haudattuna ja salattuja siltä joka on Jumalan näkökulmaan varustettuna aktiivinen.

Ne alaisuudet on ja on, koska Jumala on muuttumaton. Ne täyttyi Kristuksessa, mutta nyt läheisemmässä merkityksessä palvelemme Häntä, koska Jumala tuli läheiseksi meille. Mitä Hän ei ennen ollut. Ei Lain alla, vaan Vapahtajan sovitustyön alaisena. Minä ylistän Pyhää Isää. Sillä Hän avaa oman Sanansa kuin jalokiven, hän sen kätköstään kaivaa esille... ja se hohtaa.. ja olen Hänen omansa.

Se mikä on ollut syvässä, se on aitoa. Ne salat ei ole symboolisia - vaan aitoja! Ne on löydettävissä sille joka niitä etsii! Se mikä on kauan ollut syvässä se todellakin hohtaa. Aito timantti ei kehity kuin syvyydessä. Piilossa täyteen aitouteensa...meren syvyydessä. Ja mitä pidempi on aikausi sen hohtavampi ja ihmeellisempi on sen jalous ja arvo. En puhu tässä itsestäni, vaan Jumalan Sanasta. Jumala on niin kiihkeä..

Tämä on todella laavaa... dynaamista Jumalan ylistystä.... ken koskettaa.. hän fuusioutuu.. muuttuu rakastavan Jumalan tuntemukseen...tunteakseen Hänen Pyhyytensä olemuksensa syvemmin. Tämä on katoavaa filosofiaa ja runoutta enemmän olevaa aarretta ja taidetta. Tämä taide on katoamatonta arvoitusta ja ylimmän Pyhän Luojan palvontaa ja ylistystä täynnänsä.