IRC-Galleria

IsYouOkayIsYou

IsYouOkayIsYou

Irc-galleria: siirry nykyaikaan. 2010 tuli ja meni.

Technology gets in the wayPerjantai 30.05.2014 04:34

Mitäköhän netti on tehnyt opiskelulle?

Miksi käydä kouluja kun kaikki löytyy periaatteessa netistä- kaikki tieto klikkauksen päässä, samoin sosiaaliset verkostot. Nettiin voi "kirjautua" lueskelemaan ja oppimaan uutta mihin aikaan tahansa- kouluun pitää mennä kahdeksaksi tai yhdeksäksi aamulla ja istua se seitsemän-kahdeksan tuntia.

Olisikohan mullakin enemmän opiskeluintoja ilman nettiä?

Ainoa asia oikeastaan mikä motivoisi oppilaitoksiin- oli sitten AMK, yliopisto, ammatti-instituutti tms on RAHA. Sitä ei vielä netissä voi tehdä- tai hetkinen, voihan sitä periaatteessa...

No joo. Onhan se päivärytmi tärkeä.. ja sekin on terveellistä että tuntee itsensä tärkeäksi kun kysellään missä olit parina viime päivänä kun ei näkynyt. Toki myös ne sosiaaliset suhteet on "luonnollisempia" ja muuttuu ehkäpä syvemmiksi kuin näin netin kautta.

Toisaalta kuukauden päästä opiskelun aloittamisesta kaikki opiskelukaverit lisäilee sut facebookiin ja kyttää millainen ihminen sä olet koulun ulkopuolella. Yksityisyys onkin sitten kadonnut.

Kirjoittelepa jotain masentuneita tai "vihaan kaikkia"-tekstejä ja kohta rehtori soittaa kysyäkseen miten siellä voidaan. Ehkä sua pidetään seuraavana mahdollisena koulusurmaajana.

Mutta eihän niitä koulutovereita voi olla lisäämättäkään facebookiin! Sittenhän sä olet inhottava ihminen, epäsosiaalinen paska joka kohta on mulkoilun ja kyräilyn kohteena.

Voin sanoa että mulla on ollut jotain vastaavanlaista kokemusta. Ja en ole enää facebookissa enkä mene.

Tiedä menenkö kouluunkaan. Olenkin jo varmaan jollain mustalla listalla.


I wish I was seventeen againKeskiviikko 28.05.2014 02:08

Kuvittelin et teini-iän jälkeen välittää aina vaan vähemmän siitä mitä muut ajattelee.

Mun kohdalla on tapahtunut päinvastoin.

Nyt mä vasta huomaankin kaikki omat outoudet ja uskon muidenkin huomaavan ne kaikki.

Samalla muutun vainoharhaiseksi, eristäytyväksi ja haaveilen kuolemasta jokaikinen päivä.

Minkähänlaista on kolmekymppisenä?

tumblr_mjdhprEKyP1s7rchxo1_500.gif

Suomimies ei jaksa ellei saanti taattu.Perjantai 16.05.2014 01:19

Eräs mies täällä totesi että "suomalainen mies ei lähesty naista kuin pillun toivossa".

Voin hyvin uskoa.

En voi käyttää tietysti kuin itseä esimerkkinä, mutta.. livenä mua ei ole koskaan lähestyneet kuin ulkomaalaiset. En usko että musta voisi edes epäillä ulkonäköni perusteella että olisin mitenkään "helppo". Eli suomalaiset ohittaa mut baareissakin, nopea vilkaisu ja seuraava.

Nettideittisaiteilla saan hyvin vähän viestejä jos annan vähänkin ymmärtää että etsin jotain pysyvämpää.

Selvät seksiin viittaavat vihjailut profiilitekstissä taas ruuhkauttaa koko postilootan.

Niin, jääkö lähestyminen suomalaiselle naiselle jos jotain vakavampaa haluaa?

Mitä se kertoo suomalaisista miehistä? Alhainen itsetunto? Masennus?

Vai olisikohan kyse suomalaisen miehen laiskanoloisesta luottamuksesta elämän järjestymiseen kuin itsestään, ts. "kyllä se joku sitten joskus löytyy, ei tässä mitään kiirettä ole.." Ja sitten laahustavat kuin zombit ja keskittyvät arjen rutiineihin.

"Are you ok?"Keskiviikko 14.05.2014 20:40

Ihme kohtaaminen kirjastossa. Ja taas musta mies tulee mulle juttelemaan. Ei ole eka kerta kirjastossa tai muuallakaan. No racist. Tai nykyään vissiin on rasisti vaikka vain ajattelisi mielessään mustaa miestä- tai mikä se oikea termi enää onkaan? Tummaihoinen? Afrikkalaisperäinen?

Seison sarjakuvahyllyn edessä.

Musta mies saapuu. Katsoo kummaksuen.

"Are you okay?"

Mä:

"Yes."

Musta mies:

"Can we go discuss something for five minutes?"

Mä:

"About what? I'm not going. I need to know beforehand."

Musta mies:

*Pyörittelee silmiään*

"Just five minutes and then we can discuss."

Mä:

"Discuss what?"

Musta mies:

"Just come..."

Mä:

"You're weird. Please go away."

*kävelen pois*


En ihan tajunnu. Kuulosti niin vakavalta ja huolestuneelta. Aloin jo miettimään et mikä mun naamassa herättää niin paljon huolta.

Toisaalta, kun nimimerkki tälläinen niin I get what I deserve.

Ja pitäis varmaan laihtua.

The Anti-human agendaSunnuntai 11.05.2014 21:46

Mäkin olin yksi niistä jotka hehkutti lapsettomuuden puolesta. Mutta mihin sekin johtaa- ihmisiin, jotka vihaa kanssaihmisiä, elämän totaaliseen halveksuntaan kaikissa muodoissaan? Eutanasioita, pakkoabortteja ja -sterilisaatioita? Jokainen raskaudesta haaveileva tutkitaan päästä varpaisiin, kartoitetaan elämäntilanne, parisuhteen vakaus, geenit, mielenterveyshistoria...

"Ai on neidillä ollut masennusta noin pitkään. Mites jos lopettaisit tuon raskauden alkumetreihin ettei vaan tule kurjempi olo. Eihän sulla miestäkään ole enää.. ja rahatilanteesikin on vähän vaikea nyt..."

Ja toki nämä ajatukset siitä että maailmassa on jo ihan liikaa ihmisiä. Eikö todellakaan olisi mahdollista rajoittaa syntyvyyttä vaikka kolmeen lapseen IHAN JOKAISEN kohdalla? Kaksikin varmasti riittäisi.

En usko edes koko kasvihuoneilmiöön- sillähän voidaan perustella vaikka mitä. Jokainen ihminen on "luonnon tuhoaja" joka täytyy eliminoida jotta maapallo pelastuu. Eikö maailma ole juuri meitä ihmisiä varten luotu? Tai jokainen ja jokainen... eiköhän ne rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat halua tänne maailmaan kuitenkin jäädä. Kuka välittää esim. Afrikasta? Jos siellä kuolee 100 ihmistä, it's just another day in Africa. Jos taas vaikka Euroopassa käy sama, siitä kohistaan.

Tosin, nykyään ollaan aina vaan turtuneempia näille kuolemauutisillekin. Itseasiassa kaikkeen ollaan turtuneita. Jopa seksiin. Euroviisuissakaan ei enää sillä pärjää- pitää olla räikeän provosoiva, shokeerava, jopa vastenmielinen. Kristittyjä ja muslimeja ärsytetään niin kauan kunnes kunnolla napsahtaa. Ja kun lopulta napsahtaa, todetaan vaan että "näetkös, kristityt on just tommosia.. niistä on päästävä eroon.."

Muistakaa nuoret kuunnella Slipknotin ilosanomaa... "people=shit..people=shit..."

Syöpäsairaat vaan nopeesti pois tästä maailmasta. Ei mitään kalliita hoitoja. Down-lapset, mitä niillä tekee? Rumia, tyhmiä ja vaivaakin niistä.

Jos muut ihmiset on susta niin paskaa niin mikä tekee SINUSTA sitten niin poikkeuksellisen ihmeellisen? Oletko oikeasti niin älykäs kuin kuvittelet? Rakastaako muutkaan sinua niin paljon kuin kuvittelet?

Entäpä jos maailma haluaa sinustakin eroon?

What the fuck, Hans?Sunnuntai 11.05.2014 00:27

Vapaata assosiaatiotaTorstai 08.05.2014 00:52

Vittu et kaikki on yhtä paskaa saatana varmaan mä menenkin amk-kokeisiin jonnekin mikkeliin joo laitan kaikkia liitteitä et oon niin jumalattoman suuntautunut teidän alalle vittu pitäkää koulunne saatana ette te mua muutenkaan ottais kai sen sitten jo naamasta näkee että toi ei sovellu yhtää minnekään ja vittu tää vuos 2014 on ihan samanlainen ku kaikki edelliset vittu köyhyyttä ja ankeutta en ees tajuu miks tunnen olevani niin saatanan sairas koko ajan niinku helvetti oon kaksvitonen melkei kakskuus mulla pitäs olla aivan saatanasti energiaa tehä mitä vaa ja herätä aamulla levänneenä et let's go mut vittu kaikkee muuta ja mä oon niin väsyny kuuntelee ihmisten kaikkia elämäntarinoita ja murheita ja toivomaan et joku niistä näkis mussa jonku sielunkumppanin tai no joo iha vitun klisee mut ees jotenkin samanlaisen ihmisen johon ne vois jopa tykästyä ja miksei vittu rakastuakin rakastuuhan ihmiset joka päivä miksei se sitten mun kohdalla voi tapahtua ja vittu mä tiiän et vaikka odottaisin seuraavat kuus vuotta niin mikään ei muutu ihan sama miten mä koitan muuttaa asenteita se on ihan sama millanen SÄ oot kun koko maailma on ihan vitun tärähtänyt kaikilla on kaikkia traumoja ja ties mitä häiriöitä ettei ne pysty ihmissuhteisiin kenellekään ei ole ees varaa matkustaa mun luo niinkuin ei mullakaan ja mä vihaan tätä kaupunkia missä mä elän ihan helvetisti ihmisiä joka paikassa jatkuvaa vitun jonottamista ja toisten väistelyä saatana liikkukaa vittuun mun edestä ja voisitte tekin joskus koittaa väistää mua eikä niin et mun pitää koko ajan henkee pidätellen kattoo et kuka meinaa muhun törmätä ja mä en jaksa tällästä helvetin ghetto-lähiötä jossa kaikki vaan ryyppää ja riitelee just kukaan käy edes töissä ja kyl mäkin menisin mut kuten sanoin mua ei ees haluta yhtää mihinkää tai sitten oon jatkuvan kyttäämisen kohteena ootetaan vaan tilaisuutta puukottaa selkään antaa potkut jne ja mulla menee viimeisetkin terveyden rippeet enkä saa ees hirveesti enemmän rahaa kuin nyt ja miksen mä jumalauta voi saada koulutusta siinä missä muut onks mut syntymässä jo jotenkin merkattu vialliseksi et toi vaan pois kaikkien silmistä ja en varmaan sosiaalisessa mediassakaan sais olla vaan maata tossa sängyllä venaillen kuolemaa vittu vittu vittu elämä on yks umpikuja kaikinpuolin ja kaikki muut on aina tietävinään paremmin miten tätä elämää pitäis elää mut jos kysyy jotain konkreettista neuvoo et hei mihin mä meen ja mitä teen tai mitä vittuu sanon sille niin sitten ollaan ihan et hei en mä voi päättää sun puolesta yhtään mitään tai heitellään lisää kliseitä ilmaan onhan se vitun helppoa kun itselle kaikki tullu kuin jollain kultalautasella vittu kumppaninkin löytäny jonkun kaverin kautta niin ettei todellakaan ole tarvinnu netissä istua joku sata tuntia selaillen jotain profiileja kyl mä tappaisin itseni jos olis varma keino ja löytäisin sen jonkun todellisen sisäisen palon siihen mut kaikesta huolimatta mulla on tää mun ylpeys ja täysin järjenvastainen itsesuojeluvaisto et vittu jatkan vaa ja meen sitten kohti sitä luonnollista kuolemaa tai no miten luonnollinen nyt ikinä onkaan mut ei musta oo itteeni tappamaan vaikka tiiän et ois ehkä järkevin ratkasu ikinä ihan itteni ja muittenkin kannalta
Ihanaa havaita miten nämä New Age-opettajat, "valaistuneet" hehkuttaa polyamorian puolesta. Nussikaa ketä nussitte, rakastakaa ketä rakastatte. Perinteiset perhearvot helvettiin. Avioliitto tulee poistumaan "vanhanaikaisena".

Voin nähdä ihmiset jo läjänä hikisiä vartaloita nussimassa. Mikä huohotus. "Vie minut lähemmäs Jumalaa!", huutaa nainen. Orgasmi on hienoin mahdollinen yhteys Jumalaan ja omaan "jumalaiseen itseensä".

Ennen vanhaan seurusteltiin sen yhden kanssa. Sitten kihloihin. Sitten naimisiin. Sitten lapset.

Nyt on fuckbuddya, irtosuhteita, friends with benefits, seksiä exän kanssa, kokeiluita vastakkaisen sukupuolen kanssa..

Ja toki ne polyamoriset "romanttiset" suhteet. Miten jaloa ja hienoa että antaa miehen vähän nusaista naapurin Tiinaa! Siinähän sitä antaa miehen toteuttaa omaa itseään, sitä millaiseksi luonto on hänet muutenkin luonut! Dna:ta pitää levittää ihan kaikkialle ja mieluiten vähän merten taaksekin.

Jos siinä sivussa saa klamydian, tippurin tai ties minkä kupan niin eihän se miehen vika ole.

Ja tarvitseeko lasten tietää tarkalleen kuka on isä? Ollaan kaikki yhtä hienoa, isoa perhettä. Kaikki rakastaa ja rakastelee kaikkia. Lapsetkin vaan teeveen ääreen pornoa katselemaan- moraaliahan voi venyttää ja eihän mitään "absoluuttista totuutta" voi ollakaan.


IlkeilystäKeskiviikko 30.04.2014 18:18

Mä en vaan osaa olla aidosti ilkeä. Mussa voi olla helvetisti vihaa ja voin pitää jotain ihmistä apinaa alempana otuksena mutta silti... Silti musta tuntuu kuin olisin joku luppakorvakani pienet pumpulinpehmeet nyrkkeilyhanskat käpälissä, kimittäen miten "täältä pesee jos et nyt jo heti lopeta."

Yllättäen olin aina koulukiusattu, en koskaan koulukiusaaja. En kertakaikkiaan pysty ymmärtämään kiusaajien mielentilaa- tai sitä miten joku haluaa ilkeillä vain ilkeilyn vuoksi. Miten se voi jostakusta olla oikeesti hauskaa? Miten jaksavat edes vaivautua keksimään kaikenlaista paskaa toisesta?

Toisaalta. Isäni on tosi pro koko hommassa. Sillä on kaikki kiusaajalta vaadittavat ominaisuudet- tai no, se on monia kiusaajiakin parempi. Se on verbaalisesti lahjakas, mielikuvituksekas, empatiakyvytön, energinen ja sillä on uskomaton lahja tuijottaa pedonsilmin sun sieluusi... nähden kaikki mahdolliset heikkoudet ja epävarmuudet. Jopa ne joista sä et itse ollut alunperin tietoinen.

Olenko perinyt samat kyvyt? No en. Isäni voimakastahtoisuus ja kyynisyys löytyy mutta siihen se sitten jääkin.

Olisin varmasti paska räppäri. Rap-battlet menis päin seiniä. En vaan keksis yhtään mitään. En kertakaikkiaan OSAA loukata toista.

Kiusaajat.. ilkeilijät... nostan teille hattua. Olette ihan oma lajinne.

KöyhyydestäMaanantai 28.04.2014 23:51

Mä en pysty käsittämämään sitä miten ihmisillä on rahaa.

Aina kun näen ihmisiä esim. vaateostoksilla tai terassilla kaljalla mä mietin että EIKÖ ne tosissaan joudu miettimään että mikähän on tilisaldo sen jälkeen kun tämän ostan tai ostin jo.

Ja mistä se raha tulee? Jostain maagisesta rahapuusta käyvät keräämässä jota mä en vaan ole tajunnut etsiä?

Hymystä päätellen ei niiden tarvitse miettiä onko vielä rahaa bussiinkin.

Mun todellisuutta taas on se miten tungen käden takin taskuuni ja epätoivoisesti katson onko siellä se kolme euroa vai peräti vain 2,95e... jonka takia sitten kävelen yli tunnin himaan.

Mun todellisuutta on se että en vaan VOI mennä bussilla kun tilillä on niin vähän rahaa ettei voi nostaa sitä kahtakymmentä euroa ja käteistä ei ole jo valmiiksi. Bussikortin viimeinenkin matka on käytetty.

Mun todellisuutta on raahata pulloja muovipussissa että niistä saisi jonkun kolme euroa ruokaan.

Mun todellisuutta on ottaa kahvilassa pelkkä kahvi kun ei ole rahaa siihen viiden euron patongin pätkään. Kahvilan myyjä kysyy "tuleeko muuta?" ja tekisi mieli vastata että "mielellään joo, muttei ole rahaa.."

Mitähän se ajattelisi? Että olen ryypännyt rahani? En edes muista milloin viimeksi olen juonut alkoholia...