IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Baari horoskooppiKeskiviikko 16.07.2008 21:39

Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.


Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

Jeez...Torstai 31.08.2006 11:10

Nyt on sitten pyöräkortti hallussa :D Ja eikun mopedeja kahtelemaan...

Tää on aika loisto juttu.. :DPerjantai 18.08.2006 14:17

jee

"Laita playlistisi shufflelle. Ota sieltä 15 ensimmäistä biisiä ja laita näiden biisien nimen perään "in my pants". Nyt siis pitäisi muodostua jotain tosi hauskaa. Ei huijata! Skippaukset sallittu muiden kuin englanninkielisten piisien kohdalla jos haluaa. Mainitse myös artistit."

1. Pyssycat dolls- Buttons in my pants

2. Santana feat.Alex Band- Why dont You and I in my pants

3. Pyssycat dolls- Beep in my pants

4. Puddle of mudd- She hates me in my pants

5. Papa roach- She loves me not in my pants

6. Matchbox twenty- Unwell in my pants

7. Matchbox twenty- Disease in my pants

8. Maroon 5- Harder to breathe in my pants

9. Green day- Basket case in my pants

10. Green day- American idiot in my pants

11. Greed- With arms wide open in my pants

12.Chad Kroeger- Hero in my pants

13. Bleak- Don´t touch in my pants

14. Bleak- Burns inside in my pants

15. Aerosmith- I don´t want to miss a thing in my pants
1. WE HAVE ABSOLUTELY NO IDEA WHERE OUR PURSE IS.

2. WE BELIEVE THAT DANCING WITH OUR ARMS OVERHEAD AND
WIGGLING OUR BUTT
WHILE YELLING "WOO-HOO!" IS TRULY THE SEXIEST DANCE MOVE
AROUND.

3. WE'VE SUDDENLY DECIDED THAT WE WANT TO KICK SOMEONE'S ASS
AND HONESTLY
BELIEVE WE COULD DO IT TOO.

4. IN OUR LAST TRIP TO PEE, WE REALIZE THAT WE NOW LOOK MORE
LIKE A
HOMELESS HOOKER THAN THE GODDESS WE WERE JUST FOUR HOURS
AGO

5.WE START CRYING AND TELLING EVERYONE WE SEE THAT WE LOVE
THEM SOOOOO
MUCH.

6. WE GET EXTREMELY EXCITED AND JUMP UP AND DOWN EVERY TIME A
NEW SONG
PLAY'S BECAUSE "OH MY GOD! I LOVE THIS SONG!"

7. WE'VE FOUND A DEEPER/SPIRITUAL SIDE TO THE GEEK SITTING NEXT
TO US.

8. WE'VE SUDDENLY TAKEN UP SMOKING AND BECOME REALLY GOOD AT
IT.

9. WE YELL AT THE BARTENDER, WHO WE BELIEVE CHEATED US BY
GIVING US JUST
LEMONADE, BUT THAT'S JUST BECAUSE WE CAN NO LONGER TASTE THE
GIN.

10. WE THINK WE ARE IN BED, BUT OUR PILLOW FEELS STRANGELY LIKE
THE
KITCHEN FLOOR (or the mop?)

11. WE FAIL TO NOTICE THAT THE TOILET LID'S DOWN WHEN WE SIT
ON IT.

12. WE TAKE OUR SHOES OFF BECAUSE WE BELIEVE IT'S THEIR FAULT
THAT WE'RE
HAVING PROBLEMS WALKING STRAIGHT.

SEND THIS ALONG TO ALL THE GIRLS YOU KNOW WHO LIKE TO HAVE
FUN. MAKE THEM
LAUGH AT THEMSELVES LIKE YOU PROBABLY DID....SADLY, MANY ARE
TRUE!!

Kielletty alle 20 vuotiaille...Tiistai 25.07.2006 04:13

LUULETKO OLEVASI NUORI (tai ainakin nuorekas)? Unohda! Kun luet tämän,
niin ymmärrät miksi..

Ne, jotka tänä vuonna kirjoittivat ylioppilaiksi ovat 19-vuotiaita,
syntyivät vuonna 1987 ja he ei olleet vielä syntyneetkään, kun Whamin
"Wake me up before you GoGo" ja A-han "Take on Me" olivat hittejä.

He eivät muista aikaa, kun irtojäätelöä oli vain vaniljan, suklaan ja
mansikan makuisena (No
OK, olihan myös tiikeri...).

Irtokarkkeja on aina voinut valita ja poimia itse (kioskin luukusta
annostelluista pennin nallekarkeista heillä ei ole tietoakaan)...

Suomessa on aina ollut tarjolla kebabia ja pizzaa. Painogrillissä
valmistettu hampurilainen on heille tuntematon, samoin versiot
ananashampurilainen ja munahampurilainen.

Videoiden vuokraaminen on aina ollut mahdollista. He eivät tiedä, että
Melrosen Placen
henkilöt ovat joskus olleet psyykkisesti terveitä.

AIDS on aina ollut olemassa heidän käsitemaailmassaan.

Musiikin nauhoittaminen radiosta c-kasetille ei tulisi heille mieleenkään.

Mikä Nuorten sävellahja?

Limsapulloja on aina avattu korkinavaajilla eikä reunaliuskasta
repäisemällä.

Käsite pussimaito aiheuttaa ihmettelyä, mutta entäs maitopullot tai
-kannut?

Berliinin muuri ja Neuvostoliitto, Vietnamin sodasta puhumattakaan,
ovat esihistoriaa.

CD-levy keksittiin kaksi vuotta ennen heidän syntymää. Mitä, pitikö LP
kääntää!?!

He eivät ole juoneet Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetrapakkauksista.

He eivät voi kuvitellakkaan elämää ilman kaukosäätimiä.

Rullaluistimet ovat aina olleet yksirivisiä in-linesejä.

Popcorneja on aina popattu mikroaaltouunissa.

Hai-saappaat ja Retu-kengät - siis mitkä?

He eivät koskaan ole uineet meressä ja miettineet samalla "Tappajahaita".

Pyöreällä valintalevyllä varustettu puhelin aiheuttaa heissä ihmettelyä.

He eivät tiedä, kuka JR on, eivätkä he todellakaan välitä siitä, kuka
hänet ampui.

Michael Jackson on aina ollut valkoihoinen.
Ja he eivät hätkähdä ajatusta pakastimeen jäätyneestä Ossi Ahlapurosta
sarjassa Pidättekö ostereista...

Lähetä tämä edelleen kaikille yli 20 v. ystävillesi eli vanhoille!!!
Hauskaa fossiilipäivää!

P.S. Yksi pysyy kuitenkin ja lohduttaa: Aku Ankka, joka ilmestyy
edelleenkin keskiviikkoisin

AAH...Maanantai 03.07.2006 13:22

Loma loma loma loma!!! Oikein hyvää lomaa mulle :) Neljän viikon vapaus!!

[Ei aihetta]Tiistai 27.06.2006 02:11

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- Väsynyt

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- Remu ja Dana

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
- Heräsin
- Menin töihin
- kävin äipällä

4. Neljä lempiväriäsi.
- Vihree, ruskea, musta, sininen

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
- sänky

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- Linkin Park- Somewhere i belong

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
- Meen röökaa ja haen vettä

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
- Ketju viestit, ihmisten valitus, Matti!!!

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
- Loma, Pyöräkortin ajaminen, Kesä, kaverit

10. Mainitse 8 ystävääsi nimeltä.
- Sanna, Jutta, Riikka, Anu, Sami, Asta, Laura, Jonna... Osa on kyl vaan kavereita ei ystäviä

11. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- Taas täällä

12. Viikon kaksi parasta päivää.
- Keskiviikko ja lauantai

13. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- Tennareita

14. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- VA??

15. Mitä näet nyt yli 5?
- Sormia

16. Yksi vaatekappale päälläsi.
- Verkkarit

17. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- nauraa ja kunnolla

18. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- Niitä riittää

19. Mitä teet neljän päivän päästä?
- Lähen mökille

Ryyppy kavereitaMaanantai 05.06.2006 00:15

Riikka - Jenni: 17%
Joukko naamiomiehiä ryöstää arvotavaranne syrjäkujalla, joten viinaa ei saada kitusiin.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: olut jäillä


Sanna - Jenni: 36%
Vauhdikkaan baari-illan jälkeen mielestään selvempi Jenni opastaa parivaljakon väärään bussiin, johon Sanna sammuu ensimmäisenä. Bussikuski herättelee parivaljakon jonkin pohjoisnorjalaisen vuonon liepeillä.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: höyryäväksi lämmitetty olut


Panu - Jenni: 28%
Jenni intoutuu riisuutumaan seudun ainoassa kyläbaarissa onnistuen järjestämään molemmille porttikiellon, mistä Panu ei ilahdu.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: rajan takaa salakuljetettua pirtua ykkösoluella laimennettuna


Jutta - Jenni: 25%
Paha olo yllättää, ja Jutta päästää suustaan oksennusryöpyn, josta myös Jenni saa vaatteilleen koristusta.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: salmari


Jenni - Anu: 74%
Lähiöpubin happy hour ehtii loppua ennen kuin ehditte paikalle. Anu raivoaa ensin asiasta, mutta jatkatte sitten dokaamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: jäähileinen keskari


Sami - Jenni: 20%
Jenni teloo päissään kompuroidessaan naamansa baarin vessassa ja lentää pihalle. Sami kantaa hänet taksiin, mutta kuski ei suostu ottamaan veren tahrimaa pariskuntaa kyytiin. Lopulta poliisi korjaa molemmat mukaansa.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: lonkero


Jenni - Asta: 18%
Vahvasti päihtynyt Jenni alkaa heilumaan jalkalampun kanssa. Myös Asta saa siitä kunnon tällin päähänsä, joten tiedossa on reissuja sairaalaan ja raastupaan.

Pelkoguru suosittelee juomaksi: makea siideri

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.05.2006 21:16

1. Isäsi toinen nimi? Pentti
2. Puhelinnumerosi viimeinen numero? 4
3. Mitä kaikkea olet syönyt tänään? leipää ja mysliä
4. Paistaako ulkona aurinko? joo
5. Todistuksesi keskiarvo? ei muista
6. Luetko venäjää? en
7. Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? 1
8. Pidätkö nallekarkeista? juu
9. Oletko Elijah Wood-fani? en
10. Milloin söit viimeksi pizzaa? viikonloppuna
11. Minkä merkkinen tietokoneesi on? medion
12. Oletko koskaan pelannut mölkkyä? Jep
13. Ovatko tietokoneesi kaiuttimet nyt päällä? ei
14. Tuuleeko ulkona juuri nyt? ehkä vähän
15. Oletko koskaan käynyt Amerikassa? joo tv:n mukana
16. Katsoitko Big Brother -sarjaa? silloin tällöin
17. Mikä maa on mielestäsi paras? Suomi Finland!!
18. Omistatko jonkinlaisen The Sims -pelin? en
19. Kuinka monta siskoa sinulla on? ei yhtään
20. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? apina
22. Pidätkö tonnikalasta? joo
23. Kuka julkimo haluaisit olla yhden päivän? Britney Spears... just
24. Onko teillä kotona sauna? ei.. :(
25. Paljonko ulkolämpötila on juuri nyt? päälle kymmenen plussaa
26. Oletko koskaan meinannut hukkua? Enpä kait
27. Monelta heräsit tänään? 06.30
28. Montako A:lla alkavaa ihmistä tunnet henkilökohtaisesti? ei jaksa miettiä
29. Haluaisitko olla astronautti? juuh
30. Milloin viimeksi nauroit todella makeasti? tänään töissä
31. Kuinka vanha mummosi on? toinen on ainakin ihan liian vanha
32. Paljonko kello on? 18.06
33. Oletko rauhallinen ihminen? välillä
34. Tylsistytkö helposti? kyllä
35. Käytätkö ulkona liikkuessasi heijastimia? Koirilla on
36. Mikä on lempikirjaimesi? J
37. Aiotko kirjoittaa ylioppilaaksi? en taida
38. Montako serkkua sinulla on? 3
39. Kuinka monta numeroa puhelimeesi on tallennettu? reilu 80
40. Olisitko valmis rakastumaan? en tiedä
41. Haluaisitko osata lentää? Joo
42. Pidätkö sitruunoista? hapan..
43. Oletko koskaan käynyt Kolmårdenin eläintarhassa? En
44. Mitä ostit viimeksi kaupasta? mehua
45. Milloin viimeksi laitoit huulirasvaa? pari tuntia sitten
46. Pidätkö puujalkavitseistä? jaa
47. Olitko katsomassa kun orivarsat päästettiin laitumelle Suur-Miehikkälässä? häh..?
48. Omistatko skannerin? juu
49. Onko sinulla kuvia netissä? on
50. Millä sanalla kuvailisit huonettasi? Oma
51. Onko kynsissäsi nyt kynsilakkaa? ei
52. Oletko pessimisti? välillä
53. Jos saisit toivoa mitä vain, niin mitä se olisi? likaa asiota mitä toivon
55. Omistatko MSN Messengerin? joo
56. Mikä on lempivärisi? vihree
57. Millainen olisi unelma-ammattisi? Eläinlääkäri vois olla
58. Oletko hyvä koulussa? olisin voinut olla
59. Minkä värinen on talo jossa asut? En oo itseasiassa varma vissiin vaalea...
61. Osaatko tehdä tällaisen Ü? en
62. Kasvatatko kaktuksia? joo tai nahistan
63. Pidätkö keväästä? en oikeastaan vaik silloin kesä tekeekin tuloaan
64. Minkä väriset verhot huoneessasi on? kirjavat
66. Milloin viimeksi luistelit? pari vuotta sitten
71. Kuinka monta puuta pihallanne kasvaa? pari
72. Oletko kuullut koskaan Maroon 5:n biisiä This Love? Jep
73. Mitä mieltä olet edm. kappaleesta, jos olet kuullut sen? kivaa humppa hömppää
74. Onko koneellasi PSP7? nou..??
76. Syötkö koskaan riisimuroja? en
77. Kuinka monta lempinimeä sinulla on? pari
78. Kuka on paras ystäväsi? mulla on parikin hyvää ystävää
80. Jos olit viime kesänä jollain leirillä, niin missä olit? En ollut
81. Onko teillä ADSL? en tiedä
82. Mikä on ärsyttävin mainos? elisan yöks..
83. Mistä nikkisi tulee? ??
84. Onko tähän galluppiin hauska vastata? no jaa
85. Katkaisetko ketjukirjeet? aina :D
86. Oletko koskaan voittanu lotossa? en
87. Kuinka paljon voitit lotossa? -
88. Blendaatko? en tiiä?
89. Minkä merkkistä tuoremehua juot yleensä? en kovin usein kato merkkiä
91. Pelkäätkö pimeää? en
92. Oletko koskaan kirjoittanut 10:n ainetta? en
93. Mikä on lempikirjasi? ei ole semmosta
95. Kuinka monta on mielestäsi pari? se on niinku pari
96. Oletko landepaukku? en mut voisin olla... ehkä
97. Mikä on tällä hetkellä puhelimesi soittoääni? american idiot
98. Oletko vielä palelluttanut itseäsi? en
99. Milloin viimeksi tunsit itsesi petetyksi? vähän aikaa sitten
100. Viimeistä viedään. Oletko tyytyväinen? en

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.05.2006 20:56

Nimi = Jenni
Lävistyksiä = 2kpl
Pituus = 165 ainakin luulisin
Kengännumero = 39
Hiustenväri = mustat
Sisarukset = veli
Elokuva, jonka ostit viimeksi = ei nyt tuu ihan heti mieleen on vähän aikaa
Cd, jonka ostit viimeksi = Bullet for my valentine ja Trapt
Henkilö, jolle soitit viimeksi = faija
Henkilö, joka soitti sinulle = faija
Tv-show, jonka katsoit viimeksi = sinkkuelämää eilen
Henkilö, jota ajattelet = Riikka kun pitäis ehtiä nähdä

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet = sama
Hyväksikäyttö = vastaan
Itsemurha = Ei hyvä
Ihmisten tappaminen = vastaan
Teinitupakointi = ei kiinnosta
Rattijuopumus = vastaan
Homo- ja lesbosuhteet = Puolesta
Saippuasarjat = ööh...

OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi = joo
Koskaan itkenyt pojan vuoksi = joo
Koskaan valehdellut jollekulle = joo
Koskaan ollut nyrkkitappelussa = joo
Koskaan joutunut pidätetyksi = en

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska = kun mä olen
Kiihkeä = öh... juu
Ystävällinen = töissä :)
Huvittava = aina
Rakastava = joskus
Huolehtiva = joo
Suloinen = todellakin!

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: minä!
Sarjakuva/piirroselokuva: aku ankka
Viikonpäivä: lauantai... jostain kumman syystä
inhokkipäiväsi: maanantai
Koru: lävistykset
Erikoiskyvyt/lahjat: Kuunnella ihmisiä niin ettei kuuntele niitä :D
Trampoliinit vai uima-altaat?: trampoliinilta altaaseen uimaan

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: varmaan velipoika kun sillä oli darra :)
Näki sinun itkevän: ...?
Sai sinut itkemään: ...? En muista koska oon itkeny viimeks
Oli kanssasi elokuvissa: Oliskohan ollu Sanna
Huusi sinulle: varmaan joku asiakas
Lähetti sinulle sähköpostia: Jarppa :D

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä : En
Pitänyt jonkun salaisuuden: joo
Itkenyt elokuvan aikana: joskus tulee tippa linssiin
Ollut Euroopassa: jep
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: joo
Paljonko kello on?: 17.40
Omenat vai banaanit?: banana
Sininen vai punainen?: sininen
Kevät vai syksy?: syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Hakea kahvia ja mennä tupakille
Minkä aterian söit viimeksi?: kalalaatikkoa
Lukio vai amis: amis
Oletko tylsistynyt?: joo ja väsynyt
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Remun
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: kahvin
Milloin olit viimeksi Suomen ulkopuolella?: Joskus viime keväänä

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en
Oletko ihastunut johonkuhun tällä hetkellä?: joo
Yhdenillan suhteet vai vakituinen suhde?: Riippuu illasta ;)
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, niin kuinka monta?: Ei riiviöitä kiitos!!!
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: luotettavuus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: ei oo
Mitä kieliä osaat?: suomea luulen ainakin englanti sujuu jotenkin ja sitten on se mun ihan oma kieli...
Viimeisin lukemasi kirja: Varmaan joku Jimin kirja :D
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Mun sänky!!!
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Minä
Kamalin tunne maailmassa: epäoikeudenmukaisuus
Ketä rakastat: Mun hauvoja ja Jimiä
Ketä kaipaat: aika monia ihmisiä

Lempinimet: Jepa, Jennifer, Jenai
Nimesi alkukirjaimet: JJO
Kuinka vanhalta näytät?: siis nuorelta 16 v
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 10v
mikä saa sinut noloksi: Mä oon aina nolo
Mikä saa sinut onnelliseksi: pikkuset jutut
Mikä huolestuttaa sinua?: Jos jollain menee huonosti

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: joo
Halunnut karata: koko ajan
Tupakoinut: joo
Harrastanut seksiä: En minä...

« Uudemmat -