IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.06.2010 16:22

jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää
jos ihminen ei hymyile, se on masentunut
jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin
jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta
jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha
jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa
jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä
jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut
jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin
jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä

=(Torstai 15.04.2010 11:09

Eläinrääkkäys on ihmisen aiheuttamaa eläimen tahallista kidutusta.
Kuvitteleppa, että olet pieni koiranpentu. Muutaman viikon vanha. Sinut ryöstetään kotipihaltasi ja laitetaan pimeään autoon. Näet muitakin koiria ja eläimiä. Osa kuolleita, osa kituvia ja osa eläviä. Kuolleilta on revitty nahat päältä ja nyljetty. Kituvilta on revitty nahkaa irti ja katkottu jalkoja, mutta jätetty kitumaan. Osat ovat samassa tilanteessa, kun sinä. Säikähdät kun auto pysähtyy. Yrität mennä piiloon. Pelkäät. Miehet avaavat oven ja löytävät sinut. Yrität rimpuilla mutta toinen miehistä lyö sinua kylkeen kovaa. Se sattuu ja vinkaiset. Toinen miehistä sanoo: "Ole hiljaa pentu!" ja katsoo sinua vihaisesti. Näytät katuvalta, mutta se ei auta. Saavut pimeään halliin. Näet muita eläimiä, jotka ovat piikkejä täynnä ja kituvat. Näet pöydän jonka päällä on: veitsi,shamppoita ja etikoita.Sinut nostetaan pöydälle. Yrität päästä karkuun. Tassusi sidotaan kiinni. Sinut laitetaan pöydälle. Tunnet jotain hirveää selässäsi. Veitsi viiltää nahkaa pois. Tunnet jotain vielä kauheampaa. Se kirvelee. Miehet kaatavat revityle nahkallesi etikkaa. Uliset ja yrität päästä irti. Miehet tiputtavat sinut lattialle. Olet edelleen sidottuna. He potkivat sinua. Kärsit. He heittävät sinut laatikkoon, jossa olivat kuolleet eläimet ja kituvat. Kidut niin kauan kunnes kuolet janoon. Elämäsi kesti 3 kuukautta 2 päivää. Kaikki se kidutusta.
Näin tapahtuu monille eläimille! Tunsit varman sisimmässäsi kyyneleitä.
Lisää tämä blogiisi jos olet eläinrääkkäystä vastaan!.
Jaa palveluihinFacebookTwitterWindows Live

O T S I K K OTorstai 25.03.2010 22:56

Oletko koskaan miettinyt, että ketkä sinua oikeasti pitävät kaverinaan tai ystävänään?
Ketkä ovat aitoja ystäviäsi, eivätkä ystäviä vain silloin, kuin ketään muita ei ole enään jäljellä, tai muut eivät ole vain tavoitettavissa?
Keitä oikeasti kiinnostaa miten sinulla menee, tai miten oikeasti voit?
Ketkä kuuntelevat sinua?
Ketkä iloitsevat ja surevat kanssasi, eivätkä vai pyöri oman navansa ympärillä, ja etsi silloin sinulta lohtua, kun muilta sitä ei enää saa?
Ketkä kysyvät välillä sinunkin kuulumisia oma-aloitteisesti, eivätkä vain vastakysymyksenä, koska se on tapa, ja myös kohteliasta?
Ketkä pysyvät rinnallasi, vaikka tekisit mitä tahansa?
Ketkä seisovat rinnallasi oli sinulla sitten hyvä tai huono päivä?
Ketkä jaksavat kannustaa sinua loppuun saakka sanomatta, että sinusta ei ole siihen?
Keihin voit oikeasti luottaa?
Ja ketkä seisovat silloinki rinnallasi, kun sinulla todetaan sairaus mistä et voi parantua?
Ketkä tarkoittaa oikeesti sitä ku sanovat: "oot mulle kaikki kaikes."

tähän sais vastata... kuha vastaa rehellisesti

Copied from Jon-neKeskiviikko 24.03.2010 00:11

>Mitä eroa on gynegologilla ja meteorologilla?
- meteorologi sanoo ''voi vittu mikä taivas'' ja gynegologi sanoo ''voi taivas mikä vittu''

>Mitä eroa on kanalla ja naisella?
- kana istuu hiljaa munan päällä

>Kameli ja norsu tapasivat.
Norsu kysyi: "Miksi ihmeessä sinulla on tissit selässä?"
Kameli vastasi: "Tyhmä kysymys sellaiselta, jolla on kyrpä keskellä naamaa"

>Lääkäri soitti potilaalle: Määräsin vahingossa masennuslääkettä ripuliinne.
- Joo ihmettelinkin, kun oon istunut 2 tuntia paskat housussa, eikä
vituta yhtään.


Jos hymyilit tämän luettua, pistä tämä omaa blogiisi.

O T S I K K OSunnuntai 21.03.2010 22:36

Valitse yksi tärkee ihminen, mut älä kerro kuka se on
Mitä tekisit jos hän...
» tekisi itsemurhan: tekisin saman peräsä
» asuisi naapurissasi: pyörtyisin onnesta joka viides min
» alottaisi tupakoinnin: se sais turpaan :D vaik ei saiskaa lyöd :D
» joutuisi sairaalaan: KAMALAA
» karkaisi kotoa: jaa
Kerro hänen...
» silmistä: sinivihree <3
» kasvoista: cute and lovely
» hiuksista: RöD
» vaatteista: en oikee tiedä :D aika normit :D ? ehk vähä hoppari
» tavoista: xDD hyvät ja hupasat :D tullee kaikkien kaa toimeen
Muuta...
» milloin ja miten tapasitte?: seiskan jälkee kesälomalla
» mitä ajattelet hänestä?: tähän en vastaa :D
» mikä on miellyttävin muisto hänestä?: kaikki mitä on !! <3(annilta kops:DD)
» kuinka kauan luulet teidän pysyvän väleissä? : toivottavasti AINA
» halaisitko häntä?: tottakaiii
» oletteko läheisiä?: uskoisin? :D
» kuvaile häntä yhdellä sanalla?: Raksu
» mikä oli ensivaikutelmasi?: pelottava :D ?
» minkä luulet olevan hänen heikkoutensa?: HebbAt
» uskotko hänen menevän naimisiin?: todellaki
» kuinka hyvin tunnet hänet?: koht hyvin uskoisin

[Ei aihetta]Maanantai 18.01.2010 17:29

ja taas päivä kohti helvettii

...Sunnuntai 17.01.2010 23:20

miten elämä muka on tän kaiken arvosta?

vai mitä?Maanantai 11.01.2010 23:52

pystyisitkö elämään ilman sitä ihmistä ketä viimeksi suutelit? jos et, kopioi tämä päiväkirjaasi tai muuten menetät hänet pian.

31 ? mitähän toi meinaa? :DTorstai 07.01.2010 18:07

[x] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[x] Olet syntynyt Suomessa.
[x] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[x] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[x] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[ ] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[x] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[ ] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.
Tähänastinen tulos: 6
[x] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[x] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[ ] Rakastat ruisleipää.
[x] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[ ] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[ ] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[x] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[x] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. (todellakin!)
Tähänastinen tulos: 11
[ ] Sauvakävelet.
[x] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[ ] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[x] Marjastat ja/tai sienestät.
[x] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[x] Juhlit juhannusta.
[x] Saunot säännöllisesti.
[x] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[ ] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.
Tähänastinen tulos: 17
[x] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[x] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[x] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmaninastioita/keittiötarvikkeita.
[x] Luet Aku Ankka -lehteä.
[x] Rakastat Muumeja.
[ ] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[x] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[ ] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[x] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.
Tähänastinen tulos: 24
[X] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[ ] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[ ] Alle 65°C sauna on kylmä.
[x] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella.
[x] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[x] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[x] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[x] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[x] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[x] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."
Kokonaistulos: 31

:DTiistai 27.10.2009 19:09

POJAT :
- Paras miespuolinen ystäväsi ? - mika
- Seurusteletko juuri nyt ? - en ikinä pojan kans, jos ei paria väärinkäsitystä lasketa XDD
- Haluaisitko ? - juu, mut en pojan kaa
- Kuka poika on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut ? - ei kukaa xD
- Kaipaatko häntä ? -
- Oletko ihastunut ? - en poikaan -.-
- Edes vähän ? - joo, mutta en edelleenkää poikaan
- Voisitko himoita ystäväsi poikaystävää ? - tuskin xDDD
TYTÖT :
- Paras naispuolinen ystäväsi ? - Heli? sitte varmaa veera ja elina
- Tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja ? - en oo ikinä kokeillu xD
- Oletko koskaan pussannut tyttöä ? - olen
- Voisitko seurustella tytön kanssa ? - kyllä -.-
- Oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa (kynsihoito, hieronta yms) ? - onks leffassa käyminen hemmottelua?
- Onko sinulla joskus ollu 'cat fight' ystäväsi kanssa ? - no ei xDD
- Riiteletkö usein kavereidesi kanssa ? - en
PERHE :
- Lempi perheenjäsenesi ? - vanhempi koira... se on hiljaa eikä auo päätä
- Polttaako joku perheestäsi ? - porukat polttaa munki puolesta...
- Matkusteletteko paljon perheesi kanssa ? - en... ei olla ikinä käyty haaparantaa kauempana porukoitten kaa...
- Onko perhe sinulle tärkeä ? - nojaa emmätiä
- Onko sinulla sisaruksia ? Jos, niin minkä ikäisiä, ja nimisiä ? - Jere josta haluisin eroon...
- Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi ? - ne kuulustelee mä vastaan...
- Voisitko elää ilman perhettäsi ? - jos rahaa sais ni kyl
KOTI:
- Minkäslaisessa talossa asut ? - omakotitalo keskellä peltoa mutta naapureita kyl piisaa xD (päätelkääs siitä)
- Oma huone ? - j
- Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy ? - tietokone, leffoja jtn huulirasvaa sit ?! huulipanaa?! mitä vittua?!
- Monikerroksisessa talossa asut ? - 2 mutta toista ei oo viel rakennettu eli vissii yks?
- Ketä kaikkia talossasi asuu ? - porukat, pikkuveli ja kaks koiraa... meikä asuu abcil
- Onko siellä asunut joskus jotain muita ? - ei?
- Oma koti kullan kallis ? - ...
- Podetko helposti koti-ikävää ? - emt
LOVE:
- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä ? – tottakai ! :---D
- Milloin itkit viimeksi ? – meinasin tänää xD japsi eti kuminauhalla (eikä ollu mikää pieni) naamaan aika läheltä täysiä...
- Mikä sinut saa yleensä itkemään ? – hakkaan päätä jatkuvasti random juttuihin mut ei se itketä...
- Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan ? - Heliheliheliheliheliheili ehk xD
- Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu ? - Rakastan
- Rakastaako sinua kukaan ? – puhutaanko nyt kaveri rakkaudesta?
- Ikävöitkö ketään juuri nyt ? – kyllä ! I miss you 4ever friends
KENEN/KUKA:
- Kenen vieressä viimeksi nukuit ? – rakki -.-
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? – Roope
- Kenen kanssa viimeksi nauroit ? – heidin, veeran ja elinan?
- Ketä halasit viimeksi ? – Heli?
- Kuka sanoi viimeksi sinulle jotain kaunista ? - elina xDD
- Kuka ystävistäsi asuu sinua lähimpänä ? - Elina joka toinen viikko :DD
OLETKO:
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu ? – khyl, kamuja koko ajan
- Laulanut suihkussa ? - vois koklaa :D
- Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta ? – e
- Ollut todella iloinen ? - juu
TULEVAISUUS:
- Mitä aiot tänään vielä tehdä ? – abcille
- Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa ? – ainakin enkku...
- Mitä aiot ostaa seuraavaksi ? - mässyy jos saa isältä rahnaa
- Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua ? - emt
- Entä ylihuomenna ? – harkat:D
- Mitä odotat tulevaisuudeltasi ? – öö en oo miettiny
- Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua ? – istun abcilla helin kaa
- Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi ? - isän, heti kun kävelen huoneesta pois
- Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna ? - emt
VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
- Ostanut jotakin ? – no joo...
- Ollut halattavana ? - joo
- Ollut suudeltavana ? - en
- Tuntenut itsesi tyhmäksi ? – tottakai
- Ikävöinyt jotakuta ? – kyl
- Saanut kokeesta nelosen ? – vitosen juu :D
- Tanssinut ? – hmm en tiä
- Leikkauttanut hiuksesi ? - joh
« Uudemmat -