IRC-Galleria

Minulle on aina ollut hyvin epäselvä mitä tarkoitetaan, kun sanotaan että joku on omahyväinen.

Yritin googlettaa, mutta en löytänyt mitään tarkkaa tietoa. Kääntämällä tuon englanniksi, eli self-indulgent, niin se nyt ainakaan ei auttanut. Taitaa olla melko kaukana suomen omahyväisestä tuo sana.

"Excessive indulgence of one's own appetites and desires."

Eli liiallinen uppoutuminen omiin intohimoihin. Eli jos pidän suklaasta, ja syön sitä kilon päivässä, olen omahyväinen? Ei Suomessa tarkoiteta tuota kun puhutaan omahyväisestä ihmisestä.

indulgent = characterized by or given to yielding to the wishes of someone

Eli jos ei ota toisen toiveita huomioon on self-indulgent. Mutta eikö se ole vain selfish.

"too ready to satisfy one's own desires."

Jos nainen suostuu panemaan jokaista vähänkin komeaa miestä joka häntä lähestyy, niin onko hän muka omahyväinen? Enemmänkin nautinnonhaluinen, huono vastustelemaan houkutuksia. Tai jos pettää kaverinsa saadakseen jotain mitä haluaa, niin petollinen, joku joka möisi vaikka mummonsa. Mutta sekin on melko kaukana omahyväisestä.

Omahyväinen ei ole mitenkään yksiselitteinen. Laiska, ahkera, iloinen, kaunis, iso, hauska - nämä on niin selviä sanoja. Ihmisten mielipiteet siitä kuka on laiska, tai missä menee sen raja kuka on laiska, tai mitkä asiat edustavat laiskuutta, voivat erota, mutta kaikki tietää mistä asiasta puhutaan kun noita sanoja käytetään.

Omahyväisen voisi useimmiten korvata jollakin näistä:
ylpeä
itserakas
itsekäs
narsistinen

Itserakasta lukuunottamatta nuo kaikki ovat hyviä ominaisuuksia. Mutta kunhan määrä on oikea. Ja useimmiten noita sanoja käytetään, kun jollakin se tuon piirteen määrä on liian iso, sen verran iso että se haittaa tai ärsyttää muita. Jos jonkun itserakkauden määrä on ok, hänestä sanotaan että hänellä on terve/hyvä itsetunto, tai että hän rakastaa itseään sopivasti. Itserakas-sanaa ei oikein voi käyttää kehuna. Omahyväisyys on samaa sarjaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9646288

Jos nostaa itse itseään muiden yläpuolelle, pitää itseään parempana kuin muita. Ehkä tätä useimmiten tarkoitetaan kun puhutaan omahyväisestä. Tai sitten jotakin edeltävistä asioista. Tai sitä että ei ota toisia huomioon. Tai että on empatiakyvytön. Miten omahyväisyys eroaa omanapaisesta? Omanapainen laittaa omat halunsa muiden halujen edelle, mutta voi silti pitää itseään muita huonompana. Voi rumakin nainen olla itsekäs, esimerkiksi. Voi ruma nainen olla itsekäs, vaikka tiedostakaakin olevansa ruma.

Jos ihminen pitää musiikkia jota kuuntelee, tai elokuvia joita katsoo parhaina maailmassa, ja pitää toisten musiikki-, elokuva- tai muuta makua omaa huonompana... Minusta parempi sana silloin olisi snobi.

Sokea omille puutteille = omahyväinen? Näkee itsessään vain hyvää. Jos sanaa tulkitsee kirjaimellisesti, niin tuoltahan se kuulostaa. Näkee omassa itsessään vain hyvää. Tai jos näkee puutteita vain toisissa ihmisissä, mutta itsessä vain hyvää.

Mietin tätä, koska minua on pari kertaa sanottu omahyväiseksi. Mutta koskaan ei ole tullut selville, mitä sillä on tarkoitettu. Tiedän kyllä että minussa on kymmeniä asioita, joista useimmat ihmiset eivät pidä. Tiedän esim että harva nainen pitää sotkuisista ja usein melko pitkistä hiuksistani. Itse kuitenkin koen oloni kotoisaksi noin. Jos leikkaisin hiukseni lyhyiksi vain naisia tyydyttääkseni, niin mitä se olisi? En useimmiten treffeille lähtiessäni katso peiliin, ja kampaa käytän vain noin kerran vuodessa. Onko tämä omahyväisyyttä? Itse koen, että en vain ole kovin ulkonäkökeskeinen. Minua ei naisissa haittaa sotkuiset hiukset, joten miksi ne itsessänikään haittaisi.

Monia puutteita minussa on, mutta joko olen ne oppinut hyväksymään, tai sitten ne on sellaisia asioita joihin ei pysty vaikuttamaan. Tai joita en itse koe puutteina. Mitä se olisi, että kokee kaikki samat asiat itsessä puutteina, mitkä muutkin kokee puutteina? En sitä sano, että olen sitä ylpeämpi itsestäni, mitä sotkuisemmat hiukset mulla on. Mutta enpä näe syytä laittaa hiuksia tietyllä tavalla parille ekalle tapaamiselle, kun tiedän kuitenkin millainen tulisin jatkossa olemaan. En kehtaa esittää muuta kuin olen. Jokuhan voisi tuonkin kokea siten, että nostan itseäni jalustalle, olen parempi kuin muut, koska minä en esitä, kun muut taas esittävät, minä olen aito, ja muut ovat feikkejä. Mutta jos en tykkää esittää muuta kuin olen, niin miten mun sitten pitäisi tuo asia muotoilla, että minua ei pidettäisi "omahyväisenä"? Olenko omahyväinen, jos en asioita ilmaistessani ota huomioon mitä muut ajattelevat, vaan sanon miten asia on?

Oliko lapsi joka ilmoitti, että keisarilla ei ole vaatteita omahyväinen? Kehuskeliko hän sillä, että näki miten asiat ovat? Oliko hän narsistinen sadisti, joka halusi nolata ne kaikki muut ihmiset, jotka kilpaa kehuivat keisarin vaatteita? Minusta hän oli vain sellainen kuin lapset ovat, aito, lapsenkaltainen, spontaani. Jos sanon että sellainen tykkään itsekin olla, niin nostanko itseäni taas jalustalle? Aikuismaiset ihmiset ovat huonoja, minunlaiset hyviä?

Ei kai se mitä sanon itsestäni ole mikään moraalinen normi. Ei se ole mikään arvostelu muita ihmisiä kohtaan. Jos miljonääri sanoo, että hänellä on pankissa viis miljardia, ei hän sillä tarkoita että köyhät ihmiset ovat luusereita. Jos miljonääri sanoo että hänellä on lukihäiriö, niin taas se perkele nostaa itseään jalustalle, yrittää korostaa miten inhimillinen ihminen on, kuolevainen siinä missä muutkin.

Jos ei ole ok puhua itsensä huonoista tai hyvistä puolista, niin onpa sitten kiva puhua itsensä neutraaleista puolista vaan, tai naapureiden neutraaleista puolista.

Ehkä minusta tekee omahyväisen se, että olen niin surkea imartelemaan ketään ja muutenkaan mielistelemään. Tykkään puhua asioista, enkä pyrkiä vain manipuloimaan jonkun mun puolelle. Puhun elämästäni, ajatuksistani, huomioistani, mielipiteistäni, tunteistani, muusta tuollaisesta ihan sekavasta, enkä keskity lirkuttelemaan ja kehuskelemaan että onpa sulla ihanat sääret tässä kuvassa. Selvästi omahyväinen ja huono ihminen kaikin puolin. En edes kysy missä olet töissä tai mitä opiskelet ja monettako vuotta, eli minua ei toisen elämä kiinnosta millään lailla, tykkään selvästi puhua vain itsestäni. Pankkitilin saldoakaan en tajua kysyä, kuppikoonkin vain harvoin. Olen niin täynnä syntiä.

Naiselta joka
kohtelee edes hiukan
hyvin vierasta
ihmistä, voi odottaa
lämpöä suhteessakin.



Sinun jälkeesi
ymmärrän, miltä tuntuu
kanapastasta,
jonka tähteet tungetaan
pakastimen pohjalle.

Tämä on 2006 tehty runo. En löytänyt siihen hirveen liittyvää uutista, mutta näköjään tuo ei ole niin kovin harvinaista Kuopiossa:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/hullut-hirvet-tulivat-taas-kaupungille/1216606

MUURAHAISTEN MUNAT

Tänään olin Saarijärven A-alueella
Ilmarisentien päässä
ja grillasin pihassa lihaa ja makkaraa
jalkapallo-otteluiden välillä.
Myöhemmin olin lukeva lehdistä että samalla minuutilla
kun olin lähtenyt bussilla torin laidalta,
oli keskustassa tehty ensimmäiset hirvihavainnot.
Kello torin yllä oli näyttänyt asteiksi 29,
kun otin merenvihreäsamettisella tuolilla
kulauksia Dr Pepperistä jonka olin juuri ennättänyt hakemaan Anttilasta,
olisin myöhästynyt jos siinä ei olisi ollut jotakin tätiä rollaattoreilla maksamassa lippua.
Mietin sitä hirvivasaa jonka poliisit lahtasivat Valkeisenlammella.
Merenneidonko katveeseen lysähti,
korvista liruen auringonnousun kaikkia värejä,
sorsat ja ampiaiset lipuen ympärillä.
En silloin kyljyksiä kääntäessäni tiennyt siitä,
kaikki se oli jossain muualla, ja sitä ei voinut ajatella.
Muurahaiset kanniskelivat ryppäinä munia tiilien raoista.
Joku munista vierähti hiilien viereen
ja se jätettiin sinne.
Otin kulauksen olutta
ja ajattelin mitähän sinä puuhaat.
Kohta tursotin lisää sinappia makkaran kylkeen.
Tuubista oli mennyt jengat,
korkkia ei enää saanut kiinni,
ajattelin että
en ehkä
koskaan kuulisikaan sinusta.

Asetan runon
kahvikuppini päälle
tasakatoksi.
Tänään en tahdo niellä
hukkunutta kärpästä.



Ostin sinulle
kirjan kirpputorilta.
Tarkistin arvon
huuto.netistä, ja et
taidakaan saada sitä.



Laitan sinulle
linkin YouTube-videoon.
Sinä minulle.
Tuskin katsomme niitä.
Kun eivät ne ole me.



Paistinpannulle
yöllä unohtuneita
verilettuja
kaataessani roskiin
muistan, kun jätit minut.



Kohdattuani
sinut olen haikea,
kun se elämän
vaihe jolloin en tiennyt
tällaisesta on mennyt.



Mehua. Leipää.
Runoja. Aurinkoa.
Raitiovaunut.
Bussit. Rekat. Lintuja.
Odottelen sinua.



Seuraamme naista,
joka antoi sinulle
pudottamasi
paperit, K-marketiin.
Mutta hän on kadonnut.



Hyvin vaikea
kuvitella yhteistä
vauvaamme jomman
kumman nännisi kimppuun
"kukkiesi" takia.



Luulin että se
oli rakkautta, mutta
se olikin vaan
jotain, mitä en koskaan
koskaan tule tietämään



Tiskasit. Huuhdoin
ja kuivasin. "En tahdo
sinua ensi
yöksi tänne." Rintaani
sukelsi leipäveitsi.



Mitä vittua
tapahtui. Mistä kaikki
oikein kiikasti?
Emmekö olekaan me,
vaan joku - ja joku muu.



Mitä halusit
minulta, ja mitä sait?
Minä halusin
sinut, täysin omaksi.
Sain vain pyynnön poistua.



Olit muusani
sunnuntaista lauantaihin.
Runot säilyvät.
Valokuvat säilyvät.
Rakkauden ei tarvitse.



Tuuli riepottaa
viime viikon lehteä
ratapihalla.
Kuvittelen sen sisään
suudelmiemme kuvat.



Kunpa minulla
olisi mukana ne
meistä kertovat
runot, niin säästyisimme
monelta kondomilta.



Panomme jälkeen
pyyhin selkääsi hiestä
samaan paperiin,
jonka toin hänelle, kun
nyyhkytti parvekkeella.



Kun olet metrin
päässä minusta tuntuu
kuin partaterät
uisivat sydämeni
lanteilla käsipohjaa.



Suudellessamme
mietin valokuvia,
kuinka lilluvat
kehitysnesteessä ja
saavat lisää sävyjä.



Takapenkillä
miettiessäni voinko
lähettää kaikki
runoni sinulle a-
jamme jäniksen yli.



Tänään tajusin:
"Rakastan sinua" on
ehkä maailman
nokkelin, paras, tarkin
ja paljastavin testi.



Menneen suhteemme
hyvät asiat ovat
autotallissa.
Tulisitko kanssani
noukkimaan parhaat päältä.



Kun kohtasimme
kauan eromme jälkeen,
sinusta oli
tullut itsesi Special
Director's Cut Edition.



Palaan kuselta.
Olet ottanut toisen
miehen vilttisi
alle, lämmität hänen
käsiään sylissäsi.



Suhteemme alkoi
olla kuin raanavettä.
Ei sen arvoa
tajunnut ennen kuin se
yhtäkkiä suljettiin.



Suhteemme oli
nuppuunsa vetäytynyt
ruusu. Kumpikin
vain odottelimme sen
jälleenpuhkeamista.



Nuotio tulee
puhaltaa täysin läpi,
jotta tietäisi
onko missään hiilessä
enää loimu sisällä.



Et ole käynyt
kuin Berliinissä, siksi
fanitat sitä.
Vain sinun kanssa olen
suhteessa, siksi kaipaan
muita.



Jos sinua ei
näy Facebookissa, pelkään
sinun olevan
jonkun kanssa treffeillä.
Jos näkyy - kelle chattaat?

Tässä on 4 tankaa, ei 1 runo:

Näin leuallasi
sänkeä. Kosketin, se
olikin näytön
pintaa, pölyä. Sinut
sormellani sheivasin.



Näin kaulallasi
fritsun. Se olikin vain
monitorini
pölyä. Koskematta
siirsin sen tapettiisi.



Katson kaulasi
kuvaa, miltä näyttäisi
sälekaihdinten
varjo siinä, aamulla,
sormieni lomasta?



Kasvoillasi on
jumalaiset pikselit.
Silti tahtoisin
lisätä niihin, vähän
vain, saturaatiota.

Tuosta laulun nimestä tulee mieleen Grass in January. Mutta se kuulostaa härskiltä. Butterflies in January sitten.

Alusta tulee mieleen tämä:http://www.youtube.com/watch?v=H2t2KvVp6sM

2:32 kohdasta tulee mieleen Inception.

RUNO MASENTUNEELLE

Tahtoisin olla sinun personal trainer.
Aamuyöllä kun alkaisi olla vaaleansinisen ja valkean välisen väristä
kipuaisin portaita tai jotain parvekkeellesi,
jotenkin linkoaisin oven auki,
tulisin sisään ja yrittäisin olla tallomatta kissan päälle,
jos sinulla sellainen tai sellaisia on,
joka tapauksessa yrittäisin olla tallomatta mitään,
kännykkäni olisi pois päältä,
sipsuttaisin hiljalleen huoneesi luo,
sänkysi viereen.
Seisoisin siinä katsomassa kun nukut,
ehkä kääntyilisit unissasi välillä nytkähdellen,
ja minä katsoisin sinua siinä.
Olisit minuutteja liikkumatta kuin tuntiviisari.
Kun heräisit huomaisit pehmeästi tokkuran halki
minun olevan huoneessa,
yöpöydälläsi tuore teekuppi ja monta voileipää,
vaikka millä herkuilla täytelty patonki.
Sitten en tiedä miten toimisin tai mitä sanoisin tai miltä tuntuisi,
minusta tai sinusta, mutta jossain vaiheessa
olisin taluttanut sinut ulos, puistoon tai rannalle,
ja meillä olisi vaikka mitä ruokaa korissa,
punavalkearuutuisen liinan alla.
Ja kahdenlaiset punaviinipullot.
Viettäisimme päivää, olisimme auringon alla,
seuraisimme maailmaa, aistisimme mitä tapahtuu,
joku keulisi moottoripyörällä ohi punamustassa nahkatakissa,
nauttisimme siitä ettei välttämättä mitään edes tapahdu.
Yksi vesipisara putoaisi poskellesi sinisestä taivaasta,
kimmahtaisi pikkurillini kärkeen hajanaisina tirskeinä.
Olisin siinä, ja sinä olisit siinä.
Ja maailma olisi.
Paljoine hetkineen.


OODI ITIKALLE

Minä luulin että itikka on se tarkka tieteellinen sana,
ja hyttynen on vain joku yleisnimitys kaikille pienille hyönteisille.
Itikkahan kuulostaakin juuri oikealta,
pieneltä vittumaiselta inisijältä jonka haluaa liiskata paskaks.
Hyttynen taas kuulostaa ihan viattomalta, kepeältä, neutraalilta,
ei siitä mitään harmia ole, sehän on vain hyttynen.
Itikka kuulostaa siltä kuin se voisi lävistää sydämen sekunnissa kuin atomipommi.
Vasta tänä vuonna, kuin jotain jonkunlaiselta taivaalta,
minulle paljastui että minun itikka on muun Suomen hyttynen.
Täällä Savossa itikat on itikoita, muualla vain jotain hyttysiä.
Itikat saavat minut verenhimoisiksi ja panevat nyrkkini kiehumaan.
Vitun verenimijähuorat!
Ensi kesänä leikkaan jokaiselta kiinni saamaltani itikalta kärsän tylpillä Fiskarseilla,
hitaas-
ti.

Aina sama maalaus, aina samalla seinällä, aina
ihan se sama, sillä samalla seinällä, tai jos
värit haalistuvatkin ja kangas kupriintuu, niin
sen verran hitaanlaisen kaltaisesti, ettei sitä
voisi mitenkään huomata. Ja ne samat kehykset.
Televisiossakin aina samat sarjat, samoilta
kanavilta, tismalleen samoina aikoina, ei
muutoksia, ja aina samat elokuvat, tai ehkä
joskus eri, mutta samat juonet, lähes tyystin
samat dialogit, pienoisin näyttelijävariaatioin.
Tapetit samat, verhot samat, ikkunat samat,
huoneet samat katto sama lattia sama, ovet ja
ovenkarmit samanlaisia ja samoja, samoja. Kappale
se sama soimassa joka kerta, aina samasta
radiosta, samalla volyymillä, samalla lailla
seinistä kaikuen hievahduksen, se yksi ja sama
levytys, enintään joskus uusi viiru levyn
pinnalla, tai sitten muuten vaan satunnainen
rapsahdus, mikä lie yksittäinen pölyhiutaleklöntti
päättänyt laskeutua tuomaan päivään jotain
erilaista tunnelmaa, eri kohdassa kuin edellisten
iltojen klöntit, mutta vuosien mittaan joskus
väistämättä myös samassa kohtaa kuin joku toinen
joskus. Tyhjiä tuoleja, upottavia nojatuoleja,
tomuisia mattoja, raskaita ryijyjä, lasiesineitä,
muoviesineitä, tyhjiä juomalaseja, kuivuneine
tunnistamattomine nesteineen, kirjoituspöydän
kulmalla kuulakärkikynä, aina samassa asennossa.
Ja nurkasta sitä samaa musiikkia, niitä samoja
nuotteja niihin samoihin korviin, jotka kokisivat
ne samoin, nyt kuin silloin. Aina, aina samat
säät, ehkä eri määrät pisaroita tai paistetta
välillä, mutta samanlaisesti samoihin kohtiin,
samalta kuulostaen kuin muulloinkin. Joka kerta
samat ruoat, hiukan eri järjestyksessä,
lämpöisyydessä minimaalisia vaihteluita,
vaihteluja, lautaset samat, lautanen sama.
Ikuisesti se sama vuodenaika, sama planeetta, sama
kohta sitä planeettaa, joka sekunti täysin eri
koordinaateissa sitä samaa ääretöntä universumia,
samanlaisen sama suunta, ja sama tai vain huonompi
vauhti kulloinkin. Tai jos ei aivan noin niin se,
että siltä ainakin aina tuntuisi tuntuvan.

Itsenäisyyspäivänä oli jollain sivustolla sellainen banneri, jossa oli Suomen lippu, ja sitten luki "Juhli itsenäisyyspäivää panemalla lutkaa!"

Harmittaa kun en ottanut siitä kuvakaappausta. Vaikka ei se mikään ufo ollut jonka näki vain muutama. Ja varmaan jotkut muut ottivat siitä vaikka mitä.

Se oli vaan niin hyvin sanottu.

Itse juhlin syömällä Ben&Jerrysiä. Maun nimi ei ollut "Slutty Strawberry Delight" tai "Berry Bitch Extravaganza".

En muista makua, eikä sillä ole niin väliä. Se päivä tuli ja meni. Tänäänkin on joku päivä.

"Aion selostaa vielä paljon lisää tuohon deitti-ilmoitukseesi liittyen, mutta lyhyesti voisin todeta, että en ole koskaan opetellut pelaamaan shakkia, enkä ole kovin hyvä tammessakaan (tosin näiden kahden rinnastaminen on varmasti jo lähtökohtaisesti sama kuin toteaisi, että en ole lukenut Finnegan's Wakea, mutta viime aikoina ei ole tullut luettua Seiskaakaan - sinänsä ero ei välttämättä liity niinkään siihen, kumpi on hienompaa tai arvokkaampaa, vaikka sehän on tavallaan selviö, vaan siihen, että niiden käyttötarkoitus ja -tapa on eri. Näin siis luulisin, mutta en tiedä, koska en osaa shakkia. Voisin kuitenkin kuvitella että se on ainakin jonkintasoinen älyllinen haaste kun taas tammea voi pelata yhdellä kädellä ja yhdellä silmällä lähinnä seurapelinä, vaikkei miksei joku shakkiakin voisi tällä tavoin pelata, en tosiaan tiedä.) Nyt oli kyllä kieliopillisesti varsin lennokas virke, mutta tämähän ei olekaan tieteellinen artikkeli. ps. En ole liiemmin lukenut Finnegan's Wakea enkä Seiskaa. Molemmat kiinnostavat jonain mistä voi selailla sivun tai pari, silloin kun tuntuu siltä että tarvitsee lauseita päähänsä pyörimään. Inspiroivat toki varsin eri tavoin, vaikkeivät välttämättä eri asioihin. Nyt jätän kommentoinnin toistaiseksi tähän (olen väsynyt ja varmaankin parempi että vaikenen ennen kuin ulosantini laatu laskee tämän radikaalimmin), palaan asiaan ja muihin asioihin seuraavan puheenvuorosi jälkeen."

Eipä ole vielä nainen kommentoinut mitään lisää. Milloinkahan sitten.

Ja asiaan ja muihin asioihin ei seuraavan puheenvuoroni jälkeen ole palannut. Täällä ainakaan. Facebook-viestiini jotain vastasi. Noin kuukausi meni siihenkin vastata. Vaikka ei sen mielestäni siihen Muut-kansioon pitäisi mennä, koska meillä on yksi yhteinen kaverilistalainen.