IRC-Galleria

Aamulla herättyämme haimme tavarat vanhasta huoneesta uuteen. Nyt saimme tilaa jo pienelle haaremille, sillä huoneessa oli kuusi punkkaa ja meitä oli vain kolme. Lisäksi nyt saimme nautiskella ikiomasta vessasta/suihkusta. Kannatti valittaa :)

Hostellijumittamisessa teimme uuden ennätyksen. Lopulta pääsimme ulos ja lähdimme kuvaamaan maid-juoksuvideoita. Yksi matkan tavoitteista on kuvata maid tekemässä ruumiillista treeniä ulkomailla. Chinor oli maidimme, Latvia maamme.

Kylmässä tuulessa saimme muutaman hyvän otoksen otettua. Paljoa ei pystynyt ottamaan ja palasimme kanttiskahvilan kautta hostellille. Hostellilla sitten tapahtuikin jotain. Seuraava irc-loki noin klo 23.22 #desuconilta kertoo tapahtuneen:

< Kuris> hoho lol. aiheutin palohälytyksen hostellissa
<@jakoavain> mit vit :D
< Kuris> failasin popkornit
<@jakoavain> loool
< Kuris> äsken kuulu paloauton ääni ulkoa. ovatkohan tulossa tänne
< chinor> :D
< chinor> voi vit
< Kuris> nyt voin naukkia olutta tyytyväisenä
< chinor> haistoin palaneen mut en kuullu hälytintä
< chinor> jumalauta
< chinor> näin siinä käy ku mies menee keittiöön
< chinor> ei tajua kodinkoneista tuon taivaallista
< Kuris> olis pitäny laitta chinor asiasille
< Kuris> ensi kerralla muistan
< chinor> :)))
< Kuris> on muuten hyvää olutta
< Kuris> Original Latvian Beer
< Kuris> Luksus

Vielä yksi yö jäljellä ja huomenna Suomeen.

Suuri ja odotettu päivä koitti lopulta. Yksi koko matkan hehkutetuimpia hetkiä oli päästä ampumaan AK-47-rynnäkkökiväärillä. 35 latilla (~50€) sai taksikyydityksen ampumaradalle ja pääsi kokeilemaan kolmea asetta. Noin 20 metrisellä ampumaradalla ammuimme pistoolilla, AK-47:llä ja Winchester-haulikolla. Jokaisella kahdeksan ammusta. Harmiksemme saimme tietää, että ampumaradalla ei saanut kuvata. Emme siis saaneet videokuvaa Kalashnikovilla ampuvasta maidista :( Liikkeen puolelta saatiin sentään otettua posetuskuvaa vanhan kiväärin kanssa.

Kuten moni tietää, olen mieletön Madventures-fani. Ajatuksissani on ollut jo pitkään tehdä jotain samanhenkistä videomatskua. Tällä Latvian reissulla olen todella aikonut kokeilla minkalaista tämmösen tekeminen on. Koko matkan ajan olen ottanut pieniä videopätkiä sieltä täältä ja nyt pimeän tultua lähdimme kuvaamaan ensimmäistä puhekohtausta. Melkosta säätöähän se oli. Piti muistaa kaikki teksti ulkoa ja yrittää vielä sanoa kaikki jouhevasti. Jotain onnistuttiin kuvaamaan ja saa nähdä minkalaisen kötöstyksen saan tästä väännettyä.

Yöllä jostain syystä hostellilla oli uskomattoman meluisat bileet. Musiikki pauhasi niin kovaa vielä kahden aikaan, että kuulimme selvästi mitä kappaletta soitettiin. Brittien bilettästapoihin vielä kuuluu ihan käsittämättömän uskomaton huutamiskulttuuri. Vissiin bileet ei oo bileet, ellei huuda äänihuuliaan käheäksi ja naapurin korvaa kuuroksi (http://cs.helsinki.fi/u/ktapulkk/huutoa.jpg). Minun päässä kilahti siinä vaiheessa, kun kaksi brittiä tuli meidän huoneen vieressä olevien vessojen luokse meluamaan. Hyppäsin punkasta, vedin vaatteet niskaan, menin ulos huoneestani ja huusin suoraan päin naamaa: "SHUT UP!" Sen jälkeen paukuttelin hostellin respaan valittamaan. Siellä oltiin pahoillaan ja sanottiin, että tämä on party hostel. Onneksi meille tarjottiin meille uutta huonetta ylemmästä kerroksesta, jonne ei musiikin pitäisi kuulua. Hetken pohdittua päätimme mennä sinne nukkumaan. Kyllä kannatti, sillä uusi huone oli todella hiljainen ja heti hostellin tietokoneiden vieressä \^_^/

Iltapäivällä huomasimme auringon vähän pilkistävän pilven raosta. Ehdotin, että menisimme käymään tv-tornilla päin näinkin hienon päivän kunniaksi. Vähän epäillen joukkomme lähti vaeltamaan kohti kaukaista taivaanrannassa häämöttävää tornia.

Arviolta viisi kilometria talsittua saavutimme päämäärän. Harmiksemme saimme todeta, että alue ei näyttänyt kovinkaan turismialueelta. Tajusimme myös elävämme sunnuntaita. Ei mitään puhetta, että
ketään olisi ollut edes töissä. Pettyneinä aloimme palata takaisin keskustaa kohti.

Vanhaan kaupunkiin saavuttua menimme syömään pizzaa ja pastaa. Vähän ihmemeininkiä oli ravintolassa limppareiden kanssa. Tilasin puolen litran kokiksen 1,50 latilla. Laskuun kuitenkin oli merkitty kaksi 250 ml pulloa yhteensä 2,40 latilla. Kysyimme tarjoilijattarelta asiasta ja se sanoi listassa näkyvän kokiksen loppuneen ja kaatoi laseihimme limut pullosta. Emme kehdanneet ruveta rähisemään, mutta jos Suomessa olisimme olleet, niin en varmasti olisi maksanut ihmekorotuksia. Ainakin on varmaa, että en tähän havaijilaishenkiseen ravintolaan enää mene >:(

Pikaisen kahvilavisiitin jälkeen hipsimme takaisin hostellille.


EXTRA

Tähän väliin on vähän sanottava ravintoloista pieni sananen. Pelkästään vanhan kaupungin alueelta olemme bonganneet neljä japanilaista ravintolaa. Sen lisäksi 1001:stä alueella sijaitsevasta Double Coffee -kahvilasta saa sushia, kuten myös monesta muusta ravintolasta - mukaanlukien tässä tekstissä mainitsemani Havaiji-ravintola.

(kuva: chinor posettaa)

Totuttuun tapaan lähdimme päivän seikkailuihin puolilta päivin. Suuntasimme kohti netistä löytämäämme Emil Gustav -suklaapuotia. Matkalla törmäsimme pieneen Sanrio-kauppaan. Harmillisesti ihanan vaaleanpunaisen kaupan uumenissa olleet tuotteet olivat Sanrio-tuotteille tavanomaisen kalliita. Mitään ei kehdattu ostaa, mutta varsin mukava yllätys oli ^^

Vielä ennen suklaapuotiin eksymistä testasimme paikallisen McDonaldsin. Hyvin tutunoloista ruokaa jostain kumman syystä siellä tarjoiltiin. Tässä välissä on pakko sanoa, että varsinkin nuoriso osaa englantia puhua miellyttävän taitavasti. Viime vuosina olen reissaillut Kiinassa ja Japanissa, eikä siellä ole mitenkään näin hyvää kielitaitoa odotettavissa ainakaan missään mäkin kassoilla.

Palataanpas asiaan eli Emil Gustav -suklaapuotiin. Voin luvata, että kaikilla varmasti herahtaa vesi kielelle nähdessään liikkeen suklaatuotteet. Jostakin aivan käsittämättömästä syystä kuitenkin poistuimme ilman minkäännäköisiä ostoksia. Pitää kuitenkin pitää kauppa mielessä, jos suklaanhimo pääsee yllättämään.

Matka jatkui edelleen kauemmas keskustasta. Hyvän matkaa käveltyä törmäsimme ikkunaan liimatulla Haruhi-hahmolla varustettuun animekauppaan. Olimme varsin positiivisesti yllättyneitä tästä pienestä, mutta rakastamamme skenen erikoisliikkeestä. Myynnissä oli wall scrolleja, figuja sekä latvialaista ja venäläistä mangaa \o/

Paluumatkalla keskustaan löysimme melkein yhtä paljon ihQutusta aiheuttaneen kaupan. Kyseessä oli pelikauppa, jonka valikoimista löytyi uusien härpäkkeiden lisäksi paljon vanhaa rautaa ja pelejä. Pieninä retroilijoina bongailuihimme lukeutui Master System II, Nintendo 64, Gameboy Color ja vieläpä NEO GEO!! Pelipuolelta löytyi ihan Amiga-ajoilta asti Sid Meier's Civilization <3

Rahatilanne ei antanut reissulle mahdollisuutta shoppailuun, joten palasimme hostellille kädet tyhjinä, mutta mieli rikkaana.

Chinor kuuluu hyvin yleisiin kahvisieppohin ja tällekin aamulle oli mustaa papukultaa saatava. Tiemme johti edelliseltä päivältä tuttuun Double Coffeeseen. Hintavan, mutta herkullisen aamupalan vahvistamana lähdimme tutustumaan Central Marketiin, joka on saksalaisten vanhaan zeppelinhangariin rakennettu.

Rakennuksen ulkopuolella oli jo valtavat määrät toripöytiä ja sisälle päästessä näky oli varsin vakuuttava. Jokaiseen halliin oli kasattu tuoteryhmittäin tuotteet. Oli liha-, kala-, hedelmä- ja juustohallia. Ihmisvilinässä liikkumisessa sai olla varsin varovainen. Täältä, jos mistä kannattaa etsiä safkat käsiinsä omiin kokkailuihinsa.

Tutustumisen ja ruokaostoksien jälkeen palasimme hostellille, josta ei sitten saatu enää raahauduttua ulkoilmaan.

Hei vaan kaikki rakkaat lukijat o/ Yli puolitoista vuotta on kerennyt viimesestä matkasta vierähtää, joten olikin jo syyta päästä Suomen maasta välillä pois. Tällä kertaa matka kohdistui varsin lähelle ja varsin lyhyen aikaa. Riikaan Latviaan tuli lennähdettyä viikon kestävälle reissulle.

Tavallisesti olen kirjoittanut reissua ennen jonkin sortin hehkutustekstin. Tällä kertaa kirjoitan ensimmäiset jutut kohdemaasta. En itse tullut myöskään ottaneeksi mitään selvää määränpäästä. Hostellista varasimme huoneen pariksi ensimmäiseksi yöksi, joten jollakin tavalla on tiedossa minne haluamme päästä maahan saavuttua.

Ensiksi voisin kertoa miten tälle reissulle tuli lähdettya. Jouluaaton aaton aaton aamuyönä tuli Skypetettyä totuttuun tapaan kavereiden kanssa. Löysin siinä sitten nettiä selatessa Maikkarin sivuilta jutun, jossa Ryanair jakoi ilmaiseksi puoli miljoonaa lentolippua. Rupesimme ottamaan selvää Ryanairin sivuilta tästä jutusta. Moneen lentoon kuitenkin kuului lentakenttäverot lisämaksuina, mutta keskiviikkoisin Riikaan pääsi yhden sentin (= ilmainen) hinnalla. Samalta istumalta sitten tarjosin koko neljan hengen Skype-porukalle meno-paluu-lentoliput, jotka tulivat kustantamaan yhteensa huikaisevat 8 senttia. Harmillisesti yksi joutui jutun perumaan ja matkaseuraani kuuluu Corvus ja chinor.


Ke 11.2. - Lähtöpäivä

Olin mennyt Liminkaan viettämään aikaa muutamaksi päiväksi Mijaskal:in luo ennen Riikaan lennähdystä. Ennen Oulun bussiin hyppäämistä nautiskelin Limingan kuuluisalla grillillä herkullisen lihapiirakan, joka saisi riittää pitkän päivän reissaamisia varten. Oulussa bussi vaihtui junaan kohteena Tampere, jossa olisi määrä matkaseura tavata vähän ennen kello kuutta. Aseman kahvilassa Corvuksen ja chinorin sitten tapasin.

Seuraava pulma oli minun tavaroiden hävittäminen, koska mukanani oli Liminka-kamat sekä läppäri, joita ei ole tarkoitus Latvian maalle roudata. En edes rinkkaa voisi lentokoneeseen viedäkään, kun halpalentoyhtiöt perivät huimia hintoja ruumaan menevistä matkatavaroista. Sain heitettyä kamat animepiireistä tutun henkilön luokse. Rinkka ja olkalaukku vaihtuivat muovipussiin, jossa oli vain pieniä alusvaatteita ja osittaiset hygieniatarvikkeet (shampoot ja nestesaippuat piti jättää pois, koska koneeseen ei saa vielä yli 100 ml:n puteleita). Kyllä, luitte oikein - lähden matkalle kevyt muovipussi käsissäni. Ottakaa oppia!

Viimeinen jännitystä lennolle kerkeämisen suhteen aiheuttava bussimatka meni hyvin ja turvatarkastuksen sekä pienen odottelun jälkeen pääsimme lentokoneeseen. Onneksi lentoaika oli lyhyt. Penkit olivat ahtaat, keinonahalla päällystetyt, eikä niitä saanut mitenkään kallistettua. Matkan aikana tuli melkosesti lollattua, kun kesken lennon kuulutusjärjestelmää käytettiin raaputusarpojen mainostamiseen ja kohta mieslentoemäntä Diego kaupitteli arpoja.

Matka meni hyvin ja pääsimme perille vielä etuajassa. Terminaalin ulkopuolella ruoho vihersi, joten enpä voi muuta sanoa kuin: Hajotkaa pakkaseen! Bussimatkalla keskustaan näkymät eivät hirveesti Suomesta eronneet. Matkalla ohitimme Iskut, Askot, Sotkat ja vieläpä K-Rauta. Huristelimme bussilla vähän liian pitkälle ja nousimme ulos Stockmannin ja Finnkinon edessä. Suomesta tuttuja firmoja näkyy vähän siellä täällä. Muuten näkymät ovat virolaista tai venäläistä.

Hostellille päästyä meille tarjottiin heti ilmaiset bisset ja lyhyt-pitkä infopaketti takseista, aktiviteeteista ja ryyppäämisestä. Juominkien jälkeen pääsimme huoneeseen heittämään matkatavarat alas ja lähdimme etsimään ruokaa. Puolilta öin saimme todeta, että ruuan löytyminen oli melko mahdotonta. Löysimme sentään aarteista arvokkaimman, Hesburgerin. Tosin sekin oli kiinni :( Jouduimme palaamaan hostellille tyhjin vatsoin. Viimeinen ruokani oli Limingan grilliltä ja seuraavan kerran saisimme ruokaa seuraavana aamuna.


To 12.2. - Ensimmainen kirkas paiva

Tarkoitus oli noousta aikasessa ja saada ruokaa mahdollisimman pian. Lämpimät punkat kuitenkin voittivat reissaajien uteliaisuuden ja makoilimme pari tuntia aiottua pidempään. Lopulta pääsimme lähtemään ja pikaisen kahvilavisiitin jälkeen päädyimme edellisenä päivänä bongaamamme japanilaisen ravintolan tiloihin. 4,95 latilla (6,97 eurolla) sai misokeittoa, neljä sushipalaa ja udon-nuudeleita. Edellisestä ruuasta olikin jo vuorokausi aikaa.

Syötyämme ja rentouduttua lähdimme kiertämään Riian vanhaa kaupunkia. Bongasimme paljon eri aikakausien rakennuksia. Osa niistä oli hylätty ja osa oli purettu uusien rakennuksien alta. Huomiollepantavaa oli suojateiden lähes täydellinen puuttuminen. Teiden ylittämiseen piti vain katsoa sopiva paikka tai kääntää nokka osoittamaan ihan toisaalle.

Ensimmäisen pidemmän tutustumiskiertelyn jälkeen palasimme hostellille. Olimme niin tykästyneet hostelliin, että päätimme ostaa viisi lisäyötä. Hyvä sijainti, palvelut, aktiviteetit ja hinta saivat meidät tekemään tämän ratkaisun.

Hostellijumittelun jälkeen ja illan tultua lähdimme kokeilemaan Hesen herkkuja. Suomen hintoihin verrattuna tämä Hese oli miellyttävän edullinen. Vieläpä sain höylättyä Hesen bonuskortin, jolla sain lisää alennusta ja kaakaon kaupan päälle. Hampurilaiset olivat vähän vähemmän aikaa paistetut kuin Suomessa ja kokis oli vetisempää. No mikäs siinä edullista ruokaa syödessä ja 90-luvun tykimpiä pop-biisejä kuunnellessa. Masut täynnä palasimme hostellille lepäilemään seuraavan päivän seikkailuja odottamaan.

Torstai 12.6.

Mangakahvilassa en nukkunut ollenkaan. Ei hirveästi nukuttanut, eikä ollut intoakaan käyttää viimeisiä aikoja nukkumiseen. Aamuyöstä tilasin viimeisen lämpimän ruuan. Jokainen jeni piti laskea tarkkaan, että vielä bussimatkaan riittäisi rahat.

Viiden jälkeen heitin hyvästit reissun viimeselle mangakahvilalle. Onnekseni ei satanut ja pääsin vielä viimeisen kerran kävelemään kuivin vaattein Naran hiljaisella keskusta-alueella. Ennen bussipysäkille menoa minun täytyi löytää postimerkki korttia varten. Postitoimistot eivät olleet vielä auenneet, joten jouduin käydä kyselemässä merkkiä kompinista, jossa heidän tietotaitonsa postiasioista osoittautui melko vähäiseksi. Postikorttini oli raskaampi erikoiskortti, joka näytti kortin omien tietojensa mukaan vaativan 80 jenin merkin. Kompinissa tyyppi soitti puhelun jonnekin, jonka jälkeen ei ruvennut minulle merkkiä myymään. En vain saanut mitään selitystä asiaan, kun kumpikaan myyjistä ei puhunut sanaakaan englantia. Toinen näytti lopulta, että kortti pitäisi liimailla täyteen merkkejä. Päätin jättää postimerkin hommaamisen lentokentälle ja toivoa, että sieltä löytyy kunnollinen postitoimisto englantia osaavalla henkilökunnalla.

Seuraavaksi menin odottamaan bussia. Ajatuksissani pyöri: "Vaikea uskoa, että tämä on loppumassa." Noin 10 minuutin päästä bussi tulikin ja melkein saman tien alkoi sataa vettä melko lujaa. Pysäkin katoksessa tein vielä viimeiset silmäykset läheisiin taloihin ennen autoon nousemista. Matka-aika oli melkein 1,5 tuntia, jonka aikana kerkesin vähän nukkumaan. Asemalle päästyä minulla oli rahaa 682 jeniä. Oli se sentään 300 jeniä enemmän kuin olin kuvitellut, koska löysin juuri ennen mangakahvilasta lähtöä kassini pohjalta kolme sadan jenin kolikkoa.

Lopulta saavuimme lentokentälle. Bussi nakkasi minut suoraan neljännen kerroksen ulko-ovelle, josta aukesi näkymä tuttuun punaiseen halliin. Juuri siihen halliin, jossa melkein kuukausi aikasemmin ensimmäisessä kerroksessa haahuilin ensimmäiset metrini Japanin maalla. Neljäs kerros alun jälkeen oli rakennettu ihan eri näköiseksi ja se oli tarkoitettu lähteville ulkomaanlennoille. Istuskelin hetken siellä ja lähdin etsimään postitoimistoa toisesta kerroksesta. Yllätyksekseni erikoispostikorttini vaatikin vain 70 jenin merkin, koska lähetin sen ulkomaille. Japanin sisäiseen se olisi vaatinut sen 80 jenin merkin. Tuntui vähän hassulta tämä.

Ennen paluuta neljänteen kerrokseen tein viimeisen fiilistelymatkan toisessa kerroksessa katsellessani ensimmäiseen kerrokseen. Melko raskaalta tuntui ajatella, että juuri noilla penkeillä ja juuri tuolla turisti-infolla 29 päivää aikasemmin yritin löytää vastauksia elämän pikku kysymyksiin, kuten miten pääsen Osakaan ja missä tulen yöni olemaan. Kaikki oli tuntematonta, kaikki oli vielä edessä. Toivoin voivani hypätä matkan alkuun ja kokea kaiken uudestaan. Toisaalta edellisen yön täyden valvomisen takia olin sen verran väsynyt, että olin onnellinen tämän olevan kohta ohi.

Tunnin istuskelun jälkeen tein lähtöselvityksen ja lähdin katselemaan tax free -kauppoja, vaikka rahaa ei shoppailuun enää hirveästi ollutkaan. Kaupassa satuin näkemään japanilaisen tuttuni, jonka tapasin Tokiossa. Tiesin hänen tulevan samalla lennolla, mutta en muistanut sitä ennen kuin näin hänet. Muutama sana vaihdettiin siinä. Ostin kaupasta vielä vähän karkkia tuliaisiksi.

Kauppojen jälkeen piti kulkea vielä sukkulajunalla toiseen aulaan, josta lentokoneeseen nousu tapahtui. Samaan junaan tuli läjä suomalaisia lentoemäntiä. Oli ihmeellistä nähdä näin paljon suomalaisia kerralla ja kuulla suomea puhuttavan. Junan liikkuessa katselin tuttuja maisemia ja ajattelin: "Hei hei hei. Nyt on kyllä ihan väärä suunta. Mennään takaisin. En halua vielä pois." Viimeisten odottamisien jälkeen nousin lentokoneeseen.

Edellisenä päivänä syömäpuikkoni oli ravintolassa revenneet melko pahasti. Tämän uskotaan tuovan huonoa onnea. Kummasti puikot tietävät asioita, sillä alkumatkasta oli melko pahaa turbulenssia, koneen videojärjestelmä ei toiminut, eikä koneessa ollut japanilaisia lentoemäntiä. Hyviä juttuja taas oli viereisen penkin oleminen tyhjä, ensimmäinen ruoka oli hyvää japanilaista ja koneessa tarjoiltiin myös vihreää teetä. Voin unohtaa taikauskon.

Reilun tunnin lennon jälkeen näin sinisen taivaan. Viimesestä sinisen taivaan näkemisestä oli jo kaksi viikkoa.

Koneesta pois pääsy tuntui kivalle. Suomi ei kuitenkaan näyttänyt niin hirveän ihmeelliseltä, ainakaan kun Kiinasta tuloon vertasin. Ehkä se johtui suuresta määrästä internetsurffailua ja muista pienistä tekijöistä.

Nappasin nopeasti laukkuni, kuljin nopeasti ulos asemalta ja nousin suoraan bussiin. Bussista hyppäsin pois Mäkelän uintikeskuksen kohdalla ja kävelin suoraan kaverin luo, josta melko nopeasti menimme syömään Hesburgeriin. Oli mukava rentoutua rasvasen ruuan ja tutun henkilön kanssa. Syönnin jälkeen kävin ostamassa vielä jälkiruuaksi salmiakkisuklaata.

Sen pituinen se. Kiitos ja kumarrus.

Keskiviikko 11.7.

Aamulla oli pakko herata hyvissa ajoin, kun hostellista check-out-aika oli 8.30. Lahdin edellisena paivana tutustumani saksalaisen travellaajan kanssa kaupungille pain. Pieni sade pisti kismittamaan. Eiko edes viimeisena paivana voisi olla sadetta parempaa.

Kavin heittamassa rinkkani juna-aseman kolikkokaappiin ja menin saksalaisen kaveriksi McDonaldsiin katselemaan, kun han juo pakollisen aamukahvinsa. Heti sielta paastyamme tiemme erkanivat. Ulkona viela satoi ja paatin menna odottamaan sateen loppumista paahtoleipa aamiaisen jalkeen mangakahvilaan, kun muutenkin sinne oli kayntia.

Kolmen tunnin surffailun aikana sukkani kerkesivat sopivasti kuivua ja sade raueta. Halusin valttamatta paasta nakemaan Todajin buddhalaistemppelia, joka on maailman suurin puurakennus. Esitteessa sanottiin temppelin olevan enaa 2/3 alkuperaisesta palon tuhoamasta temppelista, mutta oli se edelleen vaikuttavan kokoinen. Heti ensimmaisena sisalla keskella huonetta napotti jattimainen, lahes 15 metrin korkuinen, buddhapatsas.

Pois lahtiessa minut valtasi melkein buddhapatsaan kokoinen nalka. Taman siita saa, kun syo jotain leipaa aamiaiseksi. Olisi pitanyt syoda kunnolla tai jattaa kokonaan syomatta, niin olisi jaksanut. Keskustassa soin tuhdin raamen-riisi-kana-aterian, jonka jalkeen lahdin turistikraasakaupoista etsimaan vahan tuliaisia. Rahat alkoivat olla jo melko finaalissa, joten kaikki ostokset piti suunnitella huolella.

Minulla oli viela muutama tunti aikaa ennen kuin halusin menna mangakahvilaan viettamaan viimeista iltaani Japanissa. Kiertelin odotellessa paria pelihallia. Toisessa intouduin jopa laittamaan ufo catcheriin 100 jenia. Voittohan sielta tuli! Oikeestaan viela viisi voittoa yhdella kaapaisulla. Voitin siis viisi arpalipuketta, joilla pystyin voittamaan Death Note -kamaa. Kaikki arvat sattuivat olemaan tyhjia. Minun voittoprosenttini ufo catchereista on taysi 500%. Ei moni pysty siihen.

Pelihalleissa en hirveesti aikaa saanut tuhlattua. Keksin kavellessani parhaimman tavan tuhlata tunteroinen elamasta - sentoo. Kavin aseman turisti-infosta kysymassa tietoa sentoosta, joka loytyi varsin lahelta. Sisaan oli jalleen kaksi ovea, joissa oli sukupuolista annettu vihia kanjeilla. Satuinpa tietamaan oikean oven ja menin sisaan. Pukuhuoneen puolella tati rupesi jotain kiivaasti hopottamaan. Ilmeisesti sanoi, etta tama on miesten puoli. Osoitin itseani ja sanoin: "otoko". Asia rupesi tatia naurattamaan. Tahan sentoon oltiin osattu rakentaa sentaan jonkinlainen sauna. Ei oltu yritetty epatoivoisesti kopioida Suomesta mitaan. Se oli rehellinen hoyrysauna. Huomattavasti mielyttavampi kuin kuivat "finrando no saunat".

Pulikoinnin jalkeen menen viimeista Japani-aikaani viettamaan 10-11 tunniksi mangakahvilaan.

Tiistai 10.7.

Heraamiseni oli yhta tuskaa. Tasta kiittamiseni edellisen yon mangakahvilareissun 2,5 tunnin younia. Lopulta paasin ylos ja lahdin kavellen kaupungille. Syonnin ja pakollisen mangakahvilakaynnin jalkeen aloin kiertamaan Naran nahtavyyksia. Suuntasin Kasuga Taishan shintolaistemppelille.

Satuin vahingossa menemaan Kasuga Taishan puutarhaan, joka sijaisi melko kaukana varsinaisesta temppelista. Hintaa kuitenkin oltiin osattu laittaa 525 jenia. Eihan tuo hinta japanilaisen puutarhan nakemisesta olisi kovinkaan paha ollut, mutta kun puutarha oli uskomattoman ruma - ainakin minun silmissani. Suurin osa kasveista oli vain tokatty vihrealle nurmikolle jotenkin. Lisaksi kaikkia kasveja rumensi valkoinen muovikyltti, jossa kerrottiin sen kasvin nimi. Loyty sielta sentaan yksi jollakin tavalla hyvannakoinen kuisti pienen rakennuksen edustalta veden paalta. Minun kimppuun suu ammollaan yrittavien kalojen lisaksi siella ei ollut mitaan nakemisen arvoista. Paikka tuntui melkoiselta rahastukselta.

Jatkoin kavelya metsaista tieta pitkin, joka oli vuorustettu kivilyhdyilla. Lopulta saavuin Kasuga Taishan temppelille, joka 500 jenin hintaan oli ihan ookoo. Edelleen vahan　harmitti vahien rahojen laittaminen puutarhaan.

Poituin eria reittia vahan koukaten etelen kautta. Pilvinen ilma ja lehtensa varistaneet puut saivat aika fantasiamaisen synkan metsan, jossa korpit raakyivat. Nimesinkin sen jo Synkmetsaksi.

Palasin kaupungille ja kavin kysymassa turisti-infosta parasta kulkupelia torstaiksi lentokentalle. 1800 jenin bussia suosittelivat. Menin jalleen mangakahvilaan, josta poistuessani oli alkanut satamaan melko rankasti. Yritin sateensuojissa aina odottaa suurempien sateiden kaikkoamista. Lopulta paadyin talsimaan sateessa, joka kasteli minut lapikotaisin. Ennen hostellille menoa poikkesin syomaan raamenia. Matkan parhaaksi raameniksi osoittautunut annos unohdutti makunsa ansiosta kokonaan markyyteni.

Loppumatkasta todistin oikeaa japanilaista ystavallisyytta. Autoileva mies pysahtyi eteeni ja tarjosi ovenraosta minulle sateenvarjoaan. Kieltaydyin kuitenkin, kun minulla oli matkaa hostellille enaa 200 metria ja olin jo valmiiksi marka.

Hostellilla kavin jalleen puhdistautumassa kylvyssa paivan rasituksesta.

Maanantai 9.7.

Vajaan kolmen tunnin patkittaisen unen jalkeen haippasin mangakahvilasta seitseman jalkeen maailmalle. Shibuyan aamussa ei paljoa ihmisia nakynyt. Ensimmaista kertaa kuulin paljon korppien raakymista nain urbaanilla alueella. Shibuya naytti ja kuulosti ihan erilta. Varsinkin naytti, kun korpit olivat repineet kadulla olleita roskapusseja auki. Onkohan joka aamu Shibuyassa tallainen?

Soin nopeasti aamupalaksi raamenia ja junailin Tokion asemalle. Menin totuttuun tapaan shinkansenien luokse kuljettavien tarkistusporttien lapi ja rupesin katselemaan mista junani lahtee. Katsoin junan nimen nopeasti eilen varaamastani paikkalipusta. Junan nimi oli Nozomi 113. Rupesin katsomaan aikataulunayttoa ja yllattaen hokasen "No eihan se nyt voi olla Nozomi, kun ei rail passilla saa matkustaa Nozomilla." Tarkistan lippuni ja kylla siina Nozomi luki. Ilmeisesti edellisen illan lipunmyyja oli jotain tohoillyt. Aikaa junan lahtoon oli 12 minuuttia ja meinasin, etta turhapa tassa on mitaan ruveta saatamaan. Junaan vain. "Toivottavasti junassa tarkistetaan vain tama paikkalippuni."

Onnekseni pelkka paikkalippu riitti, eika minun tarvinnut ruveta mitaan selittamaan. Ennen Kiotoa sain viela vahan nukutuksikin. Kiotossa tuli junan vaihto paikallisjunaan. Naraan meneviin juniin ei paikkalippuja ollut tarjolla, joten hyppasin ensimmaiseen lahtevaan junaan. Harmillisesti se sattui olemaan joka ikiselle koirankopille pysahtyva juna ja olisin varmaan paassyt 15 minuuttia myohemmin lahtevalla junalla nopeammin perille.

Naran juna-aseman turisti-infosta hommasin alueen kartan ja vahan tietoa. Valittomasti taman jalkeen suunnistin paikalliseen mangakahvilaan :) Tein pakolliset saadot netissa ja yritin etsia halpaa majapaikkaa. Loysin yhden hostellin, jossa yo maksoi 3000 jenia. Paikkaan kuitenkin oli aivan tajuttoman ala-arvoiset suunnistusohjeet. Kerrottiin vain milla bussilla pitaa menna miten monta minuuttia. Karttakin oli, mutta siina oli vain koko Kansain alueen junaverkosto.

Paatin kuitenkin menna yrittamaan. Onnekseni satuin huomaamaan hostellin merkin ja osasin hypata pois oikealla pysakilla. Menin kilkuttelemaan kelloa, mutta minulle sanottiin hostellin olevan tanaan kiinni. Hostelli kiinni jonain paivana?! Sain kuitenkin jonkin sortin pienen kartan ja ohjeen lahella olevalle hostellille. Loysin nopeasti perille ja tama paikka sattui olemaan vahan halvempi (2650 jenia / yo). Otin huoneen kahdeksi yoksi. Maksettuani sain tietaa, etta internetin kaytto maksaa ￥100/15min eli saman hintaista kuin Shibuyan sydamessa ollut tosi pahee mangakahvila, jossa sai juomat kaupan paalle. Minusta hostellissa netin pitaisi kuuluisi olla ilmainen tai ainakin puoli-ilmainen palvelu, ei torkea rahastusvaline. Asian teki kismittavaksi viela se, etta netissa olin nahnyt etsimassani hostellissa olevan ilmainen netti, mutta enpa tieda minka takia se oli kiinni. En ollut viela toipunut internetjarkytyksesta, kun minulle annettiin lisaa jarkytyksia alyttomien aikataulujen osalta: ovi menee lukkoon jo klo 22.30, check-out on klo 8.30, ainoa kylpemisaika on 18-21, ei aamusuihkumahdollisuutta. Lisaksi myohemmin sain tietaa, etta on kiellettya pitaa omia tavaroita punkan paalla ja hiustenkuivaajastakin piti maksaa 50 jenin vuokra. Ihme, ettei paikan sandaaleissa ollut askellaskuria, jolla saataisiin veloitettua vierailta viela jeni per askel. Kylla tata poikaa suututti ja kunnolla. Tulin antaneeksi vahan suullista palautetta netin huikeasta hinnasta.

Kylpyaika ei ollut viela alkanut, joten paatin lahtea kaupungille etsimaan ruokaa. Ruokailun ja lyhyen mangakahvilavierailun jalkeen kavin keskuspuistossa tekemassa ensimmaiset peurahavainnot. Osassa puistoa oli ihan syksyinen fiilis, kun puut olivat tiputtaneet lehtensa ja ne oli haravoitu lajiksi. En illan paalle kuitenkaan lahtenyt yrittamaan mitaan ihmeellista, vaan palasin hostellille, jossa heidan omassa kylpyhuoneessa otin kylvyn.