IRC-Galleria

Latua_Perkele

Latua_Perkele

ace of spades

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Villi LänsiMaanantai 12.11.2007 18:06

Matkustaessani pitkin kuumia aavikoita ystävänäni vain hevoseni Vieskeri, minulla oli aikaa miettiä noita viholliseni mielenliikkeitä tarkemmin. Ratsastin pitkiä päiviä ja pysähdyin vain syömään välillä papuja tomaattikastikkeessa, voi loiri miten maukasta! Kolmen päivän ratsastuksen jälkeen saavuin viimeinkin päämäärääni, West Cityyn, tuohon kaikkien lainrikkojien ja ihmisten pohjamutien saastuttamaan kaupunkiin.
Ratsastaessani pitkin kaupungin pääkatua, huomasin tuon karun asian, minusta oli annettu etsintäkuulutus! mietin voiko tämä olla tottakaan, mutta pakkohan se oli omia silmiä uskoa.
Päätin olla kuitenkin huomioimatta sen seikan, sillä olenhan jo monissa liemissä keitetty lännen sankari.
Astelin siis muina miehinä saluunaan, ajatuksissani jo kylmä huurteinen sekä ehkä hieman jotain palan painikkeeksi, sillä olivathan pavut jo tulleet uniinkin.
Mutta päästessäni tiskille, alkoi jo yksi ihmisraunio haastamaan riitää kanssani, yritin olla välittämättä , mutta hän ei tuntunut antavan periksi, vaan jatkoi haastamista, olin jo lähes kiehumispisteessä kun tämä hylkiö haastoi minut kaksintaisteluun, ajatuksissaan ehkä tuo päästäni luvattu tuhannen dollarin palkkio elävänä, tai kuolleena. Kunniani ei antanut minun perääntyä vaan suostuin tuohon taisteluun.
Seuraavan aamun noustessa tallustelin kohti tapahtumapaikkaa, eli West Cityn pääkatua.
Asetuimme molemmat kadun päähän ja sovimme, että kun kello lyö kahdennentoista kerran, vedämme pistolimme esiin. Tiesin, ettei minulla olisi hätää, sillä olinhan kuin Lucky Luke, joka vetää varjoaankin nopeammin.
Mutta tämä ihmishylkiö ei ollutkaan reilulla päällä vaan veti reilusti liian aikaisin pistoolinsa esiin.
Olin jo varma, että olisin tuomittu, mutta siinä samassa taivaalta putosi minulle jonkinlainen suojakilpi, joka kimmotti luodin pois. Samassa avaruudesta laskeutui avaruusalus, josta kapusi neljä humanoidia esiin. Nämä oudot otukset kampesivat minut väkipakolla mukaansa alukseen, jossa jatkoimme matkaa kohti uusia seikkailuja.

Niksi-PirkkaSunnuntai 21.10.2007 06:42

Niksi-Pirkassa oli niksi, että siivoaminen tuntuu juhlalta kun pukeutuu juhlamekkoon ja korkokenkiin. No, aina olen inhonnut siivoamista, joten päätin kokeilla tätä niksiä. Lopputulokseksi sain kylillä epäilyttävän maineen, kun kävin ostamassa mekon ja korkkarit. Lisäksi vielä nilkka hajosi, kun en korkkareilla osannut kävellä. Eikä se siivoaminen tuntunut yhtään hauskemmalta. Että ei aina kannata uskoa niksi-Pirkkaan.

SurmaaminenSunnuntai 21.10.2007 06:10

Surmasin tänään, oli parsautta! Otin "keitot" talteen, jotta voisin nauttia ne aamulla, hieman sakeutuneena. Ei muuta kuin sepalus kiinni vesillä!
Lisäksin taistelin mureenoita ja haita vastaan, osaa ammuin tykillä vatsaan, osaa pistin miekallani suoraan sydämeen. Kohtasin lähes loppuni, sillä hait olivatkin ovelia ja pääsivät lähes yllättämään, onneksi robottiystäväni varoitti minua telepaattisesti ja onnistuin estämään noiden vesien kauhujen yritykset. Siitäs saitte senkin hait!
« Uudemmat - Vanhemmat »