IRC-Galleria

MIELOIN

MIELOIN

haluaa, että kuuntelet hänen biisejään.

14.11.2008Perjantai 14.11.2008 10:33



Haha, meikästä tuli YLIOPPILAS. :DDD

22.01.2008Keskiviikko 23.01.2008 01:26

Kirjoitanpa tänne nyt vähän positiivisemmissa merkkeissä, kuin tuossa pari päivää sitten, vaikka vieläkin kieltämättä vituttaa. Eli, tietokoneenihan meni täysin sekaisin ja kaikki tiedostot hävisivät taivaan tuuliin parin vuoden ajalta. Nauhoitukset, biisien sanat, biitit ja nauhoitusohjelmat ovat siis täysin jossain bittitaivaassa ja takaisinhan en niitä saa mistään, koska mitään varmuuskopioita en ollut ottanut. Nyt sitä vasta tajuaa, että miten idiootti ihminen voi oikeasti olla. Opinpahan nyt edes jotain.

Levynhän piti ilmestyä tässä kuussa ja suurin osa biiseistä oli kirjoitettu valmiiksi, kaksi tekelettä oli vain lyriikoiden osalta kesken. Nauhoitukset vain puuttuivat ja siihen olisi mennyt se viikko korkeintaan, etenkin miksausten osalta. No, nyt ne kaikki ovat siis poissa ja levy menee osittain aivan uusiksi, ainakin aikataulu venyy useilla kuukausilla, jopa puolella vuodella. Vituttaa ankarasti, sen myönnän.

Ja eikä se paska vielä siihen loppunut, kaikkihan olisi ollut helppoa työstää uudelleen, jos olisin vain saannut biitit takaisin käsiini. Mutta ei, mikään ei voi sitten mennä putkeen. Tänään aloin kyselemään näiltä Jenkkituottajilta, joilta olen noita biittejä tilannut, että olisiko mahdollista saada taustoja takaisin, kun kone teki tälläiset temput ja en saa mitään kautta niitä muuten takaisin. Kaksi suostui lähettämään biittejään (jotka siis olivat tuohon levyyn tulevia) uudelleen minulle ilmaiseksi, kuusi runkkaria sitten olisi vaatinut taas 8$ maksua, ja eihän minulla siihen tällä hetkellä rahaa ole. Päädyin siis ratkaisuun, että levyyn tulee kolme "alkuperäistä" biisiä joihin sain nuo biitit takaisin, osa tulee olemaan sitten täysin uusia viisuja tuoreilla taustoilla, joita olen saanut yllättävän paljon eri tuottajilta. Myös nauhoitusohjelmat olen saanut takaisin asennettua pienien taisteluiden jälkeen. Että näin tämä homma sitten tästä jatkuu, en jaksa enää ottaa mitään stressiä koko hommasta, kaikki ajallaan. Pyydän syvästi anteeksi niiltä muutamilta, jotka levyä olivat odottaneet pitkään ja joutuvat taas pettymään. Levy on siis kumminkin tämän kaiken paskan keskellä tulossa, se on täysin varma.

Pitkään aikaan en ole Mikseriin saanut mitään uutta materiaalia laitettua, noin kolmeen kuukauteen laskujeni mukaan. Mutta sinnekkin on nyt ilmestymässä uutta matskua pian ja isolla kädellä, tämä tauko on antanut ihan uusia ulottuvuuksia kirjoitus- ja nauhoitusinspiraatiolleni, joka oli kateissa tuossa jonkin aikaa. Eli hommat ovat hanskassa ja kaikki alkaa tässä taas mennä pikku hiljaa raiteilleen näiden katastrofien jälkeen, jotka ovat jonkun verran lannistaneet.

Mutta sen suurempia jorinoita tässä kirjoittamatta, katsellaan mitä tässä tulevaisuudessa tapahtuu! Kannattaa väijyä tuota artistisivuani (www.Mikseri.net/Ronnies_Story) ja tännekkin ilmestyy sopivin väliajoin aina informaatiota, kun on tarve. Hejsan!




16.12.2007Sunnuntai 16.12.2007 05:23

Ehtoota, tällä kertaa kirjoitan tänne ihan asiaakin!

Elikkä, tässä on nyt tapahtunut "isoja" muutoksia musiikkijuttujeni suhteen, vihdoin ja viimein. Lyriikka-artistinimi on siis ollutta ja mennyttä, uusi projektini on Ronnie`s Story ja artistinimekseni vaihtuu Ronnie, joka on myös toinen nimeni. En ala tänne laittamaan mitään sen suurempia syitä, että miksi vaihdoin artistinimeäni ja aloitin uuden projektin, näin on vain nyt parempi, aloittaa kaikki aivan puhtaalta pöydältä.

Lyriikkana tuli tahkottua sen reilut kolme vuotta täysillä ja nyt vain tuntui siltä, että sen aika on jo ohi ja pakko hakea uusia tuulahduksia tähän hommaan.

Tyyli, asenne ja intohimo musiikkia kohtaan eivät tietenkään vaihdu tai häviä minnekkään, nimi vain muuttuu, muuten kaikki säilyy ennallaan. Lyriikka-artistinimellä tehdyt biisit löytyvät edelleenkin artistisivultani, ainakin vielä jonkin aikaa, ennen kuin saan aivan uusia biisejä kirjoiteltua ja nauhoitettua. Vanhojen biisien jatko on siis täysin avoinna, sen näkee sitten jossain vaiheessa.

Mutta homma pidetään edelleen liikkeellä, uusi artistisivuni osoite on siis: www.Mikseri.net/Ronnies_Story!

09.12.2007Maanantai 10.12.2007 00:49

http://kuvake.net/user/Lyriikka?image_id=3332489&folder_id=320808

Sehän on kuuluisa Miskan ja Nurmisen tanssikoulu!

02.12.2007Sunnuntai 02.12.2007 22:25

http://kuvake.net/user/Lyriikka?image_id=3308000&folder_id=320808

Aamulla kello neljä Vilsun kanssa Kouvolan keskustassa tanssimassa huurteisen baari-illan jälkeen Pietarilaisen pillipiiparin tahtiin. Tippiähän annettiin miehelle yhteensä 20e ja 5000-pisteen plussakortti, joka oikeuttaa viiden euron ostokseen.

Videon kuvasi Ode, itse syntymäpäiväsankari!

12.11.2007Tiistai 13.11.2007 16:03

Tarina Elämän Paskuudesta VOL. 2:


Hän herää aamulla puhelimen vaimeaan piippaukseen silmäluomien hitaasti väristen auki ja tuskanhien virratessa otsaa pitkin. Hän muistaa hiljalleen viime illan tapahtumat, jotka eivät perinteen mukaan kovin tasokkaita olleet, hänen käsillään taisi käydä muutakin, kuin Siwan kauppakassit. Tässä vaiheessa hänen silmäkulmiinsa muodostuu haalean kitkerät kyyneleet, jotka johtuvat siitä, että niissä on enemmän tinneriä, kuin vettä. Hengittäminen tuntuu herätessä niin raskaalta ja vaikelta, että siihen täytyy keskittyä fyysisesti ja henkisesti täydellisesti, joka hengenveto muistuttaa maailmanloppua ja hän voi tarkasti kuulla keuhkojen kamppailemisen väsymyksen kanssa. Tässä vaiheessa hän miettii lähes itkien, että uskaltaako edes katsoa puhelimeensa saapuneita viestejä, se voisi tarkoittaa elintoimintojen täydellistä pysähtymistä ja akuuttia järkytystä. Lähetetyt Viestit-kansio on taasen varma itsemurha, ja sen hän tietää syvällä sisimmässään. Tänä aamuna ei edes Jeesus pelasta häpeältä.

Hän päättää kiskaista härkää sarvista ja ottaa kerrankin vastuun viime illan viestittelyistään, puhelimeen on kurkattava! Hänen väsynyt ja voimaton ruumiinsa on aivan liian heikko liikkuakseen yhtään mihinkään, ainoastaan pään kääntäminen on mahdollista tässä helvetillisessä olotilassa puhelimen käteen saamiseksi. Hän kääntää päätänsä tyynyllä vasemmalle, mikä tuntuu jo mahtavalta uroteolta ja vihdoin hän pystyy sumeasti näkemään puhelimen. Hänen taistelutahtonsa on valtava, hänellä ei ole voimia nostaa päätänsä tyynystä, joten hän raahaa päätänsä tyynyn pinnalla eteenpäin, kuin uljas troolari konsanaan. Hän tuntee, kuinka tyynyn karhea pinta ruhjoo jo hänen valmiiksi huonoa ihoaan ja tuntuu siltä, kuin finnit olisivat perunoita, joita revitään pellosta pois oikein isolla kädellä. Vihdoin hän saa heikon otteen puhelimesta puolilahoilla hampaillaan kynnettyään tyynyllä 15cm eteenpäin ja olo on samanlainen, kuin perseeseen olisi tungettu naapurin mummon laskuvarjon kokoinen sateenvarjo, jota olisi avattu ja suljettu kaksikymmentä railakasta minuuttia yhtäsoittoon. Tässä vaiheessa ei enää haittaa sekään, että hän on sattunut myös yöllä kusemaan housuunsa, koska näki unia taas tinnerihöyryissä pienestä puutarhalähteestä.

Tässä vaiheessa tuntuu siltä, kuin kuolema lähestyisi sykäys sykäykseltä ja hän on yhtä eloisa, kuin vanhus viagrapurkin jälkeen. Hänen tarvitsee nyt tehdä se viimeinen ponnistus saadakseen puhelimen käteensä, siinä on vain se vaara, että paskat saattavat tulla housuun oikein ryminällä tässä pinnistyksen multihuipennus kohdassa, mutta se riski on vain otettava. Hän heijaa päätänsä edes takaisin tyynyllä puhelin hampaissaan ja laskee kolmeen, todellinen KISKAISU lähtee verenhimoisen irvistyksen saattelemana ja peitto suorastaan hulmuaa, kuin hirmumyrskyssä, kun darrapaskat lentävät ulisten sängyn laidan yli uusille laminaateille, kuin vappuserpentiinit konsanaan. Mutta mikä tärkeintä, puhelin on viimein hänen kädessään ja olo on suoraan sanoen huojentunut. Kuset alla, paskat housuissa ja hänellä on olo kuin ihmisellä, joka olisi kussut tai paskonut housuun. Hän tietää, että viestien lukeminen vaatii tahtojen taistelua, mutta ei ole enää yhtään niin varma, että uskaltaako hän kurkistaa kumminkaan Saapuneet Viestit-kansioon. Mutta hän tekee sen, minkä miehen täytyy tehdä. Hän haluaa kerrankin olla elämässään se uljas ori.

Käsi vapisten hän raahaa puhelinta naamansa lähelleen, että saisi nähdä, mitä hänelle on oikein aamun darratunteina lähetelty. Taistelu on ollut aivan valtava tähän mennessä, että saisi puhelimen käsiinsä, hän on todellisen jännittynyt, kuin isänsä pornokasetin löytänyt pikkupoika. Onnistumisen kyyneleet alkavat valumaan hänen poskiaan pitkin puhelimen ruudun lähestyessä hänen kasvojaan.. Vihdoin hän näkisi, mitä hän on oikein lähettänyt yöllisen kiiman aikana ja itsehäpeä alkaa pikku hiljaa tuntumaan takaraivon aivokeskuksessa. Mutta, MITÄHÄN VITTUA! Tätä hän toistaa epäuskoissaan seuraavat kymmenen minuuttia ripulin pulputessa, kuin Pompejista konsanaan ja sänky peittyy tästä ruskean laavan virrasta sulkijalihaksen petettyä liiallisen lihasjännityksen takia. Hän ei voi uskoa tätä todeksi, kuoleman henkäykset alkavatkin muuttua nyt todeksi. Vain sinetöinti puuttuisi huoneen ovesta, niin tämä sänky olisi hänen hautansa. Hän ei ole saanutkaan yhtään viestiä. Ääni, minkä hän oli tunti sitten kuullut, oli ollut vain akkuvirran loppumismerkki.

Hän diagnisoi tilannetta ankeutuneessa mielessään ja lopulta itkien tajuaa, että hänellä on tänään kuuluisa semiparanoidi-darra. Jumala häntä auttakoon.




04.11.2007Sunnuntai 04.11.2007 22:23

UUTISIA UUTISIA!

Tässä on nyt uusia biisejä kyselty ja ilmoitan ystävällisesti, että niitä on kyllä tulossa pian! Koulussa on nyt koeviikko alkamassa ja sen takia en kerkeä aivan heti nauhoittamaan, vaikka haluaisinkin. Väärinkäsityksten välttämiseksi haluan vielä mainita, että en todellakaan ole ahkera opiskelija ja kokeisiin en edes vanhan perinteen mukaan lue, mutta muu hälinä ja helinä vie tällä viikolla aikaa, anteeksi siitä.

Rehellisesti voin kertoa, että biisejä on ilmestymässä kaksi ja en niitä samaan aikaan Mikseriin änkeä, pidän pienen tauon niiden ilmestymisien välillä tietyistä syistä. Olkaa niin kilttejä ja jaksakaa odottaa, että en ihan polta itseäni loppuun, mikä nyt ei ole edes kovin mahdollista tällä elämänrytmillä. Mutta, silti.

Biisit jatkavat aggressiivista linjaa, koska en jaksa alkaa tekemään tekopyhää paskaa, jossa en olisi oma itseni ja joka olisi aivan liian tekotaiteellista. Joten, älkää pyytäkö tyylinvaihtoa, koska sellaista ei tule tapahtumaan, ainakaan tässä lähiaikoina, ehkä sitten joskus myöhemmin. Katsotaan nyt, mihin se kaarnalaiva oikein purjehtii näillä elämän myrskyisillä vesillä.

Mutta siirrytääs nyt taas vähän muihin asioihin. Kaikkea hienoa ja ihmeellistä tulee tapahtumaan tässä lähiaikoina noiden uusien biisien lisäksi, esimerkiksi täytän kohta sen maagiset 18-vuotta, videopäiväkirjaa alkaa taas ilmestymään säännöllisesti ja vastaavaa. Eli nyt tämä elämä on saanut aivan uutta puhtia arkeen, enää tässä ihmeellisyyksien keskeltä puuttuisi se, että saisin pitkän seurustelusuhteen aikaiseksi. Mutta, ei nyt sentään toivota liikoja tai mahdottomuuksia.

Lopuksi sitten, jos sinulle tulee jotain aivan mahdottoman tärkeää asiaa, niin kysy joko gallerian, sähköpostin tai messengerin kautta. Mutta ole kiltti, äläkä lisää minua meseen sanoaksesi "Moi!" tai "Mitä kuuluu?" kerran vuodessa, voit hoitaa sen nimittäin ihan tämän galleriankin kautta.

Ei tässä enää ihmeempiä, pidetään homma liikkeessä ja minä jatkan tämän päiväkirjan päivittelyä säännöllisesti, aina kun vain fiilis tulee jotain tänne mussuttaa. Ja videopäiväkirjat, ne tulevat olemaan sitten jotain aivan älyttömän mielenkiintoista ja spesiaalia. Kuulumisiin!

01.10.2007Tiistai 02.10.2007 00:33

Jees, eli on taas aika kirjoittaa tänne päiväkirjaan jotain, kun onhan tästä jo aikaa, kun jotain järkevää tai edes vähän kiinnostavaa sain purettua syvältä sielustani. Fiilikset lähteä kirjoittamaan tätä tekstiä ovat yllättävän hyvät, nyt en kirjoita tänne vitutuksen alaisena, vaan ihan muuten vain rennolla otteella.

Elikkä, aloitetaampas taas näillä muusiikkiasioilla, kun niistä ei voi koskaan puhua liikaa. Huomenna ilmestyy jälleen uusi biisi Mikseriin (www.Mikseri.net/Lyriikka), joka on enemmänkin sessari ja tehty huumomielessä, kuin tosissaan ja sen kyllä huomaa, varsinkin lyriikoista. Täysimittainen viisu kumminkin luvassa, vähän erilaisempaa materiaalia (itseironiaa ei ole säästelty), kuin mitä olen aikaisemmin tuonne artistisivulleni laittanut. Kappalehan kertoo miehestä, joka on epäonnistunut kaikissa suhteissaan ja silti jaksaa vain yrittää (aihe on varmasti käsitelty monta kertaa useissa eri biiseissä, mutta ei tällä tavalla). Jälleen kerran hän on rakastunut, yllätys yllätys, kertoo samalla vähän tunteistaan ja miten tämä tyttö/nainen on hänen yrityksiinsä suhtautunut, eli sellaista tavaraa tiedossa tällä kertaa. Biisissä on jopa laulukertsi, ensimmäistä kertaa koko säälittävän historiani aikana!

Sitten voisi taas puhua vähän arkipäiväisemmistä asioista, kuten tämän hetkisestä olotilastani ja elämästäni, joka on aina yhtä vuoristorataa ensimmäisessä vaunussa istuttuna. Tosin, tällä kertaa olotila on mitä parhain pitkästä aikaa, naisasiatkin ovat jotenkin kunnossa (tosin mitään juttua ei ole oikein ollutkaan, mikä nyt ei ole normaalista poikkeavaa)! Lukio on kyllä täysin perseestä ja se saa pientä vitutusta pintaan, mutta kuka nyt pikkuasioista jaksaisi stressata? Tällä hetkellä musiikkihommat menevät paremmin, kuin koskaan (saanut paljon materiaalia kasaan pienessä ajassa), mukava autoprojektikin alla, jossa olisi tarkoitus saada kohtalainen äänentoisto väsättyä ja muutenkin elämä on ihan kivaa, toistaiseksi.

Tässä on kyllä pitkään mietitty kavereiden kanssa sitä täydellisen elämän reseptiä ja ollaan kerta toisensa jälkeen päädytty siihen, että muija olisi aluksi tosi kiva juttu, hyvä tukku käteistä lompakoon, hyvät tulevaisuuden näkymät työ-/opiskelupaikan suhteen ja kiva asunto kaupungista. Siinä se yksinkertaisuudessaan, muuta en pyydä tältä elämältä.

NP: Leevi and the Leavings - Nainen Toiselta Planeetalta

05.09.2007Torstai 06.09.2007 01:39

Nostä Käsi Ylös - biisi poistettu Mikseristä tekijänoikeus epäselvyyksien takia. Biisin saa minulta halutessaan mesen tai ircin kautta.

Tilalle laitoin Mikseriin Kadonnut Sinfonia - kappaleen, joka on ollut arkistojen kätköissä jo jonkin aikaa ja nyt on sen hetki ilmestyä kirkkaaseen päivänvaloon! Biisi kertoo vähän syvemmin ihmisten välinpitämättömyydestä toisiaan kohtaan ja mihin suuntaan tätä menoa ollaan oikein menossa. Ilman sen suurempia puheita tai esittelyjä, kurkkailkaapas artistisivulleni!

05.09.2007Keskiviikko 05.09.2007 18:51

Ehtoota, te kaikki aktiiviset päiväkirjani lukijat! Päätinpä taas jotain paskaa tänne kirjoittaa, kun ei tässä ole oikein muutakaan tekemistä, kuin viihdyttää itseään.

Niin, eilen nauhoittelin tuossa uuden biisin, jonka sain saman tien läimäistyä tuonne Mikseriin (www.Mikseri.net/Lyriikka), biisin nimihän oli Nosta Käsi Ylös. Biisi on erityinen sen takia, että sen kirjoittamisessa ei mennyt kovinkaan kauan, kun inspiraatio otti miehestä vallan. Itse biisistähän kerroin jo viime päiväkirjamerkinnässä, että lukaiskaapas sieltä. Vituttaa vain se, että biitin bassolinja särkee ääntä ja kaikista miksausyrityksistä huolimatta en saanut äänen särkemistä poistettua. Mutta tuollaiset nyt ovat vain kauneusvirheitä!

Muuten tässä aika normipäivä tulossa, kaupassa pitäisi käydä, chillata sen edessä pari tuntia, sitten katsoa televisiota ja mennä nukkumaan. Eipä tämä elämä osaa taas yllättää yhtään, viikonloppukin tekee tulojaan ja se menee kokonaan kotona istuessa. Pidetään homma liikkeellä, ainakin tämän päiväkirjan osalta.