IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

tiistai.Tiistai 09.12.2014 08:11

se olisi tiistai. tänään ei ole mitään muuta paitsi sähly. käyn ehkä taas lenkillä tuossa päivällä. voisi käydä samalla kylillä asioilla.
eilenä mulla oli vähän huono päivä. itkin ja oli paha olo. lepäsin jonkin aikaa ja menin kuntosalille pariksi tunniksi. kannatti mennä. tuli paljon parempi olo sen jälkeen. aijon huomenna mennä taas kuntosalille.
käyn ehkä robbarissa. pitää osaa lisää shampoota. alkaa kohta loppumaan. menkat alkaa taas tällä viikolla. niitä taas odotellessa.
huomaa etä on pikkuisen väsynyt ja kiukkuinen. ja mielikuvitus laukkaa. ei ole kivaa. se taas kestää tämän viikon. onneksi liikunnasta saa apua. tulee hyvä ja rento olo lenkin tai kuntosalin jälkeen.
tänään pitää taas pestä pyykkiä. pesen samalla lakanat. saa nekin pois alta. sitten ei tarvi pestä taas viikkoon.
tänään voisi maksaa yhden laskun. saa sen pois alta. nyt kun on rahat tullu. en eilenä jaksanut lähteä lenkille. oli vaan ei jaksa olo.
tänään mun kaveri on tulossa kylään illalla. katsotaan lemmen viemää ja juodaan teetä. tänään pitää katsoa toi lemmen viemää uusinta. kun eilenä en nähnyt. tekstailin eilenä parhaan kaverin kanssa ja sovittiin että nähdään ehkä tänään. hän on edelleen kipeänä. voi olla ettei tule pelaamaan sählyä tänään. no mä pelaan mun parhaan kaverin puolesta. koitan saada edes yhden maalin.
varmaan on taas miehet vastaan naiset. jotenkin musta tuntuu että me hävitään taas tai tuurilla voitetaan. saa nähdä miten käy.
kaikki on mahdollista. huomenna ollaan menossa sitten lahteen joulu markkinoille. päätin etten osta nyt tällä kertaa mitään. yritän säästää rahaa. mulla menee rahaa vielä jonkin verran tässä kuussa.
aina kun menen lomille niin silloin menee ai na jonkin verran rahaa. kuten ruokiin ja juomiin. torstaina olen menossa äidin kanssa lahteen matto ostoksille. ja ostan ne uudet lakanat.
katsoo paljon menee sitten niihin rahaa. varmaan jonkin verran.
mutta on kiva kun kämppä näyttää sitten erilaiselta kun on uudet matot. hieman vaihtelua. pitäisi pestä noi vanhat matot.
en ole pessyt niitä vielä kertaakaan.
tällä viikolla pitää käydä taas apteekissa. leponexia pitää hakea.
alkaa kohta loppua. käyn varmaan perjantaina. tai tänäänkin voisi kyllä käydä. no pitää katsoa. tuossa ruoan jälkeen.
eilenä katselin pari tuntia girls sarjaa. aloitin katsomaan sitä alusta.
hyvä sarja. tykkään siitä paljon. katsoin jokin aikaa sitten kolmannen kauden ja nyt odotan neljättä kautta.
animea voisi katsoa taas tänään. tuossa päivällä ennen sählyä.
kerkeää katsoa muutaman jakson.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.