IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

pyykin pesua ja sähly.Tiistai 10.03.2015 08:38

mulla oli eilenä vähän huono olo tuossa illalla. oli koko ajan semmoinen tunne että purskahdan itkuun tai saan sen kohtauksen. juttelin mun ohjaajan kanssa eilenä ja sovittiin että olen tämän viikonlopun karissimossa. aijon nyt vaan levätä. jaksaa sitten taas myöhemmin lomailla. mun kaverit lähtee tänä viikonloppuna lomille niin olen yksin. poikaystävä varmaan tulee käymään. nyt ei ainakaan tarvi stressata viikonlopusta kun tiedän että olen nyt täällä. elän nyt päivän kerrallaan. eilenä naisten kuntosali oli peruttu mutta menin sinne silti. menin yksin kaveri ei tullut mukaan. siellä oli aika paljon porukkaa mutta sain tehtyä joitakin liikkeitä. olin jotain 45 minuuttia siellä.
tuli ainakin hiki siinä ajassa. kävin eilenä kaupassakin. sai samalla raitista ilmaa kun kävelin keskustaan. animea en jaksanut katsoa eilenä. tänään voisi ehkä jotain katsoa. sähly on taas iltapäivällä. puoli neljästä neljään. pelataan se puolituntia. varmaan taas miehet vastaan naiset. toivottavasti voitetaan. eilenä näki taas salkkarit. se jäi aika jännään kohtaan. pitää katsoa taas tänään. lemmen viemää uusinnan katson taas tänään aamulla. ja illalla mun kaveri tulee katsomaan mun luokse lemmen viemää. valvoin eilenä yhdeksään asti. nukahdin saman tien kun pääsin sänkyyn. laitoin herätys kellon soimaan mutta olin unissani sammuttanut sen niin nukuin vielä hetken sen jälkeen. en ihan heti jaksanut herätä. join äsken ison kupin mustaa kahvia. nyt on hieman pirteämpi olo.
tästä on varmaan tulossa ihan kiva päivä. aika rento. kun mulla on vaan se sähly tänään. tänään koitan maksaa sen netti laskun.
maksan sen päivällä. pyykkiäkin pitää tänään pestä. pesen varmaan tuossa aamupäivällä. kertynyt kivasti pyykkiä.
menen kohta aamupalalle. kirjoitan eka tämän loppuun.
pitäisi käydä tokmannilla. käyn varmaan joku päivä tällä viikolla. hiusten hoito ainetta pitää ostaa. alkaa kohta loppumaan.
voisi käydä katsomassa sitä kahvin keitintä. minkä hintaisia on. en aijo ostaa mitään sika kallista kahvin keitintä.
toi mun vanha on nyt taas hetken toiminut. tänään se vielä onneksi keitti kuumaa kahvia. toivottavasti kestää vielä hetken.
se mun vanha kahvinkeitin on jotain 6 vuotta vanha. aika pitkään toiminut. mutta mulla on kyllä hyvä vedenkeitin. saa teetä nopeasti.
mä juon mielummin teetä enemmän kun taas kahvia. aamuisin juon aina sen ison kupin mustaa kahvia. en sen enempää. teetä juon taas pari, kolme kuppia päivässä. ja sen pitää olla vihreää teetä.
en juo ollenkaan tavallista teetä. pitää taas siivota keittiö. mulla on kahvin puruja kaikkialla. ja pitää varmaan taas tiskata.
no. mulla on koko päivä aikaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.