IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Rento lauantai päivä.Lauantai 05.03.2016 08:05

Lauantai. Aamu lähtenyt ihan kivasti taas käyntiin. Kahvin voimalla.
En meinannut jaksaa eka herätä. Mutta pääsin ylös.
Eilinen päivä meni ihan kivasti. Katselin tabletilla taas sarjoja. Ja väritin taas. Nyt sain väritettyä yhden jäätelö kuvan loppuun.
Sen värittämisessä kesti se puolitoista tuntia. Sain kuvan valmiiksi. Nyt pitää katsoa mitä kuvaa alan nyt seuraavaksi värittää. Ajattelin tänään värittää taas. Mulla on koko päivä aikaa.
Kaverit lähtee juhlimaan tänään. Mä näin ne vielä eilenä illalla ja sanoin niille että pitäkää hauskaa munkin puolesta.
Näen parasta kaveria sitten taas huomenna.
Poikaystävä ei varmaan ole tulossa tänään käymään. Se on kipeä.
Sanoin sille että lepää nyt vaan. Kyllä me keritään nähdä vielä.
saan nyt laatu aikaa itseni kanssa. No onneksi mulla on tietokone, tabletti ja värityskirjat. Onpahan jotain tekemistä.
Koneella varmaan olen taas tänään enemmän mitä eilenä.
Menen lenkille taas tuossa iltapäivällä. Ruoan jälkeen. Pakko päästä liikkeelle. Ettei jää ihan tänne neljän seinän sisälle.
saa vähän liikuntaa. Aamupala on taas noin parin tunnin päästä.
No olen koneella. Mutta olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä.
Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään. Voi vaan olla.
Kävin eilenä lidlissä ja s marketissa. Ostin pähkinöitä. Niitä hunajan makuisia. Olen melkein syönyt sen pussin.
Todella hyviä. Suklaata koitan olla syömättä enempää. Koska söin sen yhden levyn. Se mun psykologi soitti mulle eilenä. Se kyselin multa noista verenpaineista miltä ne näytti ja kyseli muuten mun voinnista. Ja se käynti psykologilla siirtyi viikolla eteenpäin.
Mulla on sitten seuraava aika sinne 29 päivä tiistaina klo 10.
En ole sitten menossa tuonne klubitalolle.
Näin me sovittiin ohjaajan kanssa kun kerroin sen ajan niille eilenä.
Maanantaina pitää soittaa ja sanoa että se lääkäri uusii sen leponex lääkkeen. en muistanut sanoa sille psykologille eilenä kun juteltiin että uusii sen lääkkeen. No maanantaina mä soitan.
Saan sitä sitten ensi viikolla sitä lääkettä taas. Tälle viikolle vielä riittää noi lääkkeet. Toivon että ensi viikko menee mukavasti. Ettei ole semmoista stressaavaa olo ja että ahdistaa.
Nyt kun mä lepään tämän viikonlopun niin jaksan kyllä taas.
Kohta menen youtubeen katsomaan yhden videon.
Kun olen saanut eka tämän blogin kirjoitettua.
Pitää taas alkaa tiskaamaan. En jaksanut pestä sitä pyykkiä. Ei vaan sitten huvittanut yhtään. No mä pesen tuossa huomenna.
Silloin on hyvin aikaa. Maanantai aamulla en kerkiä pesemään pyykkiä koska mulla on taas se kokki ryhmä aamulla.
Teemme taas hyvää ruokaa. Ja ompelu ryhmä on myös taas maanantaina. Tuon mun kaulahuivin jälkeen alan tekemään taas uutta kaulahuivia. Mitään villa sukkia e halua tehdä.
Mulla menisi vaan hermot jos tekisin niitä. Kaulahuivi on paljon helpompi. Ja mä saan aina apua jos vaikka silmukat lähtee tai jotain.
Se ompelu ryhmä kestää aina sen tunnin vaan.
Mä alan nyt tekemään silleen, Että aina kun menen klubitalolle niin otan mukaan värityskirjan ja tussit. Ettei se menen ihan istumiseksi siellä. Ja aikakin kuluu nopeammin siellä jos vaikka värittää.
Käyttää sen ajan hyödyksi. Siellä on paljon pöytiä ja tuoleja.
Missä voi sitten väritellä. Ja ne värityskamat mahtuu mun laukkuun.
Olen päättänyt että nyt mä yritän enemmän alkaa värittämään.
Aina kun tuntuu siltä. Ja on sopiva hetki värittää.
Saa noi kuvat väritettyä niin voi ostaa taas uusia värityskirjoja.
Mä haluaisin ostaa ihan kaikki mahdolliset värityskirjat.
Mutta nyt mulla on ainakin viisi värityskirjaa tällä hetkellä ja ne kaikki on kesken. Ja monta sataa kuvaa on vielä värittettävä.
En ole nyt jaksanut katsoa mitään animeakaan.
ei ole ollut katsomis innostusta. Olen nyt vaan katsellut netflixsistä sarjoja. Ja varmaan taas katson tänään jotain. Sitten kun en enää jaksaa vaikka värittää niin menen koneelle tai sitten katson tabletilla jotain. teetä pitää kohta juoda taas. Alkaa tehdä mieli.
No keitän tuossa aamupalan jälkeen. Huomasin että mun citrus tee alkaa kohta loppumaan. Ostan sitä lisää taas ensi viikolla kun menen kauppaan. Citrus teetä pitää olla aina. Se on yksi mun lempi tee. Ja toinen tee mitä pitää olla myös on tuo orient.
Tänään tulee varmaan juotua aika monta kuppia teetä taas.
no ei se mitään. Mielummin juon vihreää teetä kun jotain kahvia.
Onneksi mulle riittää aina tuo aamukahvi.
ulkona on sopiva ilma. vähän pakkasta. Mukavaa mennä sitten lenkille iltapäivällä. Kuulin että ilmojen pitäisi lämmetä taas.
Se on vaan hyvä. Kesää alkaa lähestymään. Mitä odotan kovasti.
Ja että lumet sulaa ja ei tarvi enää pitää mitään toppa takkia tai toppa housuja. Tarkenee farkuissa ja nahkatakissa.
Odotan innolla että pääsee käyttämään taas nahkatakkia.
Mä omistan neljä nahkatakkia. kolme mustaa ja yksi ruskea.
vielä hyvässä kunnossa kaikki. Viimeisin nahkatakki minkä ostin oli seppälästä. Viime syksynä ostin sen. Maksoi jotain 60 euroa.
Hyvä kun ostin sen niin nyt ei tarvi uutta takkia hankkia. Enkä mä ole vielä oikeen kerennyt käyttämään sitä takkia kunnolla.
se on mustan värinen takki. Varmasti kestää vielä monta vuotta ennen kun tarvii ostaa uutta takkia. Mutta hyvin on lähtenyt toi että en shoppaile mitään ylimääräistä. En edes mieti nyt mitään shoppailua. Koska olen huomannut sen etten tarvitse mitään nyt.
Mulla on kaikkea ja hyvin pärjään niillä. Toistaiseksi.
on kenkiä ja laukkuja. Nyt aijon samalla katsoa paljon mulla menee kuussa nyt sitä rahaa. tietää vähän missä mennään.
Koska mä haluan että on sitä rahaa vaikka silloin kun menen poiaksytävän luo koska pitää ostaa sitä ruokaa viikonlopuksi.
Ja pystyy ostamaan samalla jotain hyvää.
Ja poiakystävä on sanonut mulle monta kertaa ettei mun tarvitse shoppailla. Jos mulla on jokin asia. Nyt mä olen itse tajunnut sen.
Ja mä tunnen itseni onnelliseksi tällä hetkellä ja huomannut sen etten tarvitse mitään. Mulle riittää nyt mitä mulla on.
Ja katsoo sitten jos shoppailee kuussa ihan jotain pientä.
Vaikka uusi toppi tai olo housut. Tai farkut.
Ja jos saa halvalla jotain vaatteita niin sitten ostan.
Mä löydän aina alennuksesta kaikkea kivaa. Olen huomannut ja tajunnut sen ettei kannata ostaa mitään kamalan kallista.
Kyllä halvallakin pärjää. Se on parasta jos joku paita tai toppi maksaa jotain 5 euroa niin ostan sen. Ja jos se on kivan näköinen.
Nyt seppälässä on ollut alennuksessa kaikenlaista.
Mutta en ole onneksi ostanut mitään. Olen vaan katsellut.
Ja sitten kun pääsee aina seppälästä ostamatta mitään niin mulle tulee aina onnistunut fiilis. ajattelen että jes en ostanut mtään ja taas säästin rahaa. Onneksi katselu ei maksa mitään.
Ja sen olen huomannut että katselukin on ihan mukavaa.
saa ajan kulumaan myös niin. Mutta. alan kohta tiskaamaan.
Ja sänky pitää myös pedata. Musaa laitan taas soimaan taustalle.
Aamu lähtee mukavammin käyntiin. Aamupala on noin tunnin päästä vasta. Alkaakin olla taas pikku hiljaa nälkä.
Mutta. Varmasti tulee ihan jees päivä. onpahan tekemistä.
Ei tule tylsää. Saan ajan jotenkin kulumaan.
Tuntuu nyt oudolta viettää launatai iltaa yksin.
Varmaan nukahdan taas sohvalle. Niin kuin aina.
Jos vietän yksin lauantai iltaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.