IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Flunssa iski :(Tiistai 02.08.2016 15:03

Nyt jaksoin viimein tulla koneelle. kirjoitan nyt vähän lyhyemmän blogin. Olen kipeä. Flunssa iski eilenä ja kuumetta on.
Voimat on vähän vähissä. No sain nukuttua parin tunnin päiväunet äsken. Aamulla kun yritin nousta ylös niin mä nousin, keitin kahvia ja totesin vaan että takaisin sänkyyn lepäämään.
Nyt mä olen vaan levännyt tämän päivän. En ole menossa huomenna töihinkään. Soitin sinnekkin äsken ja ilmoitin.
Kohta voisi juoda taas lämmintä teetä vaikka. Lähtee räkä liikkeelle.
keitän kun olen saanut blogin kirjoitettua.
En olisi uskonut että mulle iskee flunssa. Tää tuli täytenä yllätyksenä.
No pitäähän sitä joskus olla kipeä.
Onneksi mä sain käytyä eilenä siellä kaupassa.
Olin verikokeissa eilenä myös. Pääsin aikaisemmin sinne kun ei ollut mitään ruuhkaa. Sovittiin ohjaajien kanssa että mulle tuodaan ruoka tänne kämpille. En saa nyt mennä alas syömään etten tartuta muita ihmisiä. Mutta muuten olo on ollut ihan ok. Ei ole ahdistanut.
En nyt näe noita kavereita etten tartuta niitäkin.
No onneksi pystyy illalla skypettämään poikaystävän kanssa.
On sitten jotain juttu seuraa.
Ollaan jo soiteltu nyt tänään vähän väliä.
Pitää katsoa koska jaksan mennä tuonne suihkuun.
Vielä en mene. Hieman myöhemmin.
Nyt mulla on tuo tabletti latautumassa taas niin katson sillä sitten jotain vähän myöhemmin. Nyt ajattelin tulla koneelle.
Katselin tuossa aamulla noi salkkari jaksot mitkä pistin tallenukseen eilenä. Laitan ne tänään myös lataukseen niin katson ne sitten huomenna taas. En mennyt klubitalolle tänään.
Nyt ei auta muu kuin lepo.
Kirjoitan sitten taas vähän pidemmän blogin kun jaksan taas.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.