IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Desuconia odotellen.Sunnuntai 03.06.2018 09:16

Ihana aurinkoinen sunnuntai. Nyt on ollut taas tosi lämmin. Kävin eilen lidlissä kaupassa. Tuli aika kuuma kun käveli sinne ja takaisin.
Hyvä minä. En ostanut suklaata. se hetki oli tosi lähellä jos olisin ostanut. Mä koitan vähentää suklaan ja karkin syömistä.
Haluan myös vähän tiputtaa painoakin. Nyt pitää vaan liikkua enemmän. Aijon varmaan mennä tänään illalla taas pururadalle lenkille.
Pitä vaan taas laittaa aurinkorasvaa koska illalla saattaa olla aika lämmin vielä. Jaksoin eilen katsoa animea muutaman jakson aamupäivällä. Tänään katson varmaan lisää. Nyt ajattelin olla koneella ja pysyä hereillä etten nyt nuku päikkäreitä. Saa sitten ensi yön nukuttua hyvin koska huomenna on taas työpäivä.
Huomenna yritän mennä salille taas pitkästä aikaan. Koitan taas aloittaa sen koska se on vähän jäänyt taas. Menen illalla vasta.
Lemmen viemän jälkeen. Olen siellä sitten tunnin tai enemmän.
Katsoo kauan jaksaa. Pitää muuten kaivaa salikamat esiin.
Laittaa ne valmiiksi huomista varten. Roskat aijon nyt viedä koska mun roskis on taas ihan täynnä. Vien ne ennen kun menen aamupalalle.
Pyykkiä pitäisi taas pestä. Pesen huomenna. Tänään en jaksa.
Huomasin että pulloja pitäisi viedä taas kauppaan. Niitä on alkanut kertymään kivasti. Sitten kun saan poikaystävältä autokyydin vaikka lidliin niin vien nuo pullot samalla. Sitten niistä saa taas vähän rahaa.
Huomenna käyn työpäivän jälkeen siellä pankkiautomaatilla nostamassa taas vähän rahaa. Desuconia varten.
Nostan ainakin 50 tai 60 euroa. Pitää vielä tarkkaan miettiä.
Ainakin on sitten rahaa. Voi vähän shoppailla.
Ostan uuden laukun sieltä jos sieltä löytyy joku kiva.
Onneksi ne laukut siellä desuconissa ei ole kamalan kalliita.
Noin 30 euroa tai vähän yli. Hyvin pystyn ostamaan.
Kaveri varmaan myös ostaa joko laukun tai repun sieltä. Desuconissa myydään kivoja reppuja. Ostin kerran yhden repun kun oltiin desuconissa. Maksoi 26 euroa. Se on hopean värinen missä on rusetti. Hyvä kesäreppu. Olen nyt käyttänyt sitä viime aikoina.
Viimeksi kun olin lomilla niin käytin sitä. Kiva. Ensi viikolla ilmojen pitäisi kylmetä. Mä toivon että aurinko taas paistaa kun on desucon.
Ja että on lämmin. Jos on kamalan kylmä niin otan nahkatakin käyttöön. Tai trenssitakin. Sateenvarjo pitää myös ottaa jos sataa.
Kohta alan tiskaamaan ja kuunnella vähön musaa. Ihanaa kun on kesä! Nyt vaan nautitaan. Kohta on myös juhannus.
Parin kuukauden päästä risteilylle. Odotan innolla.
Ihanaa kun on jotain mitä odottaa. Nyt odotan desuconia.
Kaverin kanssa syödään melkein roskaruokaa koko viikonloppu.
Ekana päivänä mennään syömään burger kingiin ja toisena kotipizzaan. Burgeria ja pizzaa. No niillä jaksaa. Ei ihan heti iske nälkä. Käydään sitten jossain vielä kahvilla. Kun lähetään desuconista. Päästään kulkemaan bussilla. No onneksi bussimatkoihin ei mene niin kauheasti rahaa. Noin 20 euroa menee yhteensä. Tai vähän yli. Onneksi on rahaa bussimatkoihin.
Sekä ruokaan ja shoppailuun. Nyt kun on säästänyt niin on sitä rahaa. Aijon nyt säästää jatkossakin. Kun olen oppinut sen.
Desucon reissun jälkeen alan säästämään sinne risteilylle.
Helposti onnistuu. Ja voi ottaa säästötililtä rahaa sinne reissuun jos tuntuu siltä. Mutta koitan pärjätä mitä saan kelalta joka kuukausi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.