IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Täytyy nyt vaan jaksaa!Keskiviikko 06.05.2020 07:16

Nyt on tulossa ihan erilainen kesä. Mä ja kaverit saatiin uutisia että me ei päästä mihinkään vielä pariin kuukauteen. Joudutaan elämään vielä Karanteeni elämää. Mutta tähän on onneksi jo tottunut ja uskon että pari kuukautta menee äkkiä. Poikaystävä otti tiedon hyvin ja ymmärsi tilanteen. Ollaan edelleen yhdessä vaikka me ei nyt nähdä vähään aikaan. Meidän parisuhde kyllä kestää tämän. Poikaystävä sanoi mulle että sitten kun me taas näemme niin grillataan. Ihanasti sanottu.
Nyt vaan hetki ja päivä kerrallaan. Katsoo mihin tämä elämä vie. Ei hirveästi nyt edes kannata miettiä tulevaisuutta kun tilanne on tämä. Mutta onneksi mulla on kaverit joita mä näen joka päivä. Niistä mä saan voimaa jaksaa. Asutaan kaikki samassa paikassa ja ollaan naapureita. Sanoin parhaalle kaverille että onneksi meillä on toisemme niin selviämme kyllä. Kaikki muuttuu nyt hetkeksi. Tämä ei ole onneksi ikuista. Eilen olin pelaamassa jalkapalloa. Kaverit oli mukana.
Nyt meillä on semmoinen ryhmä mikä pelaa jalkapalloa kerran viikossa.
Oli kyllä ihanaa taas juosta pallon perässä. Tein jopa 4 maalia.
Pelasimme noin puoli tuntia. Oli aika lämmin eilen kun pelasi jalkapalloa. Mutta oli hauskaa pelata. Siinä taas kunto nousee kun juoksee. Nyt kun ei pääse pariin kuukauteen mihinkään, niin ajattelin alkaa kunnolla kuntoilemaan. Mä saan liikunnasta tosi paljon iloa elämään. Juuri tämmöisenä aikana. Panostaa nyt siihen.
Koitan myös vähentää herkkujen syöntiä.
Katsotaan miten käy. Sokerista olen aika hyvin päässyt eroon.
En viikolla syö yhtään mitään sokeri juttuja. No viikonloppuna tulee juotua limua. Mutta siihen se jää. Taas tulee lämmin päivä.
Nautin auringosta. Tänään taas ulkoillaan. Kesä tulee kohta.
Sen mä päätin että kesällä pitää syödä paljon jäätelöä.
Se piristää. Tehdään kavereiden kanssa kaikkea kivaa kesällä.
Nautin kesästä kavereiden kanssa. Kaikki kyllä järjestyy.
Nyt pitää vaan jaksaa!
'

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.