IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Verikokeissa käyty.Keskiviikko 19.01.2022 05:50

Kävin eilenä aamulla siellä verikokeissa. Hyvin meni ja ajat eivät olleet onneksi myöhässä. Pääsin oikeaan kellon aikaan. Siinä tuli samalla hyvä aamulenkki kun käveli terveyskeskukseen ja takaisin. Onneksi aamulla ei ollut kamalan kylmä. Ihan hyvä sää. Viikko on sujunut tähän asti hyvin. On ollut hyvä olo ja fiilis päällä ei ole yhtään ahdistanut. Vähän on ollut hermostunut olo mutta se menee kyllä nopeasti ohitse taas. Aijon tänään taas lenkkeillä. Eli aamulenkki ja illalla toinen lenkki. Aijon taas saada paljon askelia tälle päivälle. Onneksi voi aina lenkkeillä koska salille ei pääse treenaamaan tämän koronan takia. Kuntosalit on varmasti vielä kiinni helmikuun ajan. Ehkä pääsee sitten keväällä salille taas tai sitten ei. Tässä voi tapahtua vielä ihan mitä tahansa. No elän hetken ja päivän kerrallaan. Heräsin jo tänään ennen herätyskelloa. Aamukahvit on juotu taas ja onneksi se herätti. Kohta otan aamulääkkeet. Ajattelin jo tänään siivota kun on nyt hyvin taas aikaa. Pyykkiä voisi myös pestä. Vaihdan kohta lakanat sänkyyn sekä pesen edelliset. Olen melkein koko ajan katsonut syke sarjaa. Olen nyt kolmannella kaudella. Yksi parhaista sarjoista mitä olen katsonut. Niin hyvä. Vielä on monta kautta sitä jäljellä niin on katsottavaa. Olen kohta katsonut yle areenasta ekat kaudet. Loput kaudet on sitten ruudussa. Olen salkkareissa vähän jäljessä mutta katson ne jaksot tänään. Tempparit tulee tänään ja huomenna. Katson ne jaksot sitten viimeistään viikonloppuna. Saa nähdä mitä siinä tapahtuu tällä viikolla.
Kohta alkaa putous ja sitä pitää alkaa katsomaan. Mä olen putous fani.
Olen katsonut melkein kaikki kaudet. Se on vaan niin hauska. Kaverin kanssa aletaan katsomaan sitä yhdessä. Tulee taas katsottavaa viikonloppuisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.