IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Loskaa kaikkialla.Torstai 17.02.2022 06:02

Tänään taas siivotaan. Alan heti siivota kun saan blogin kirjoitettua. Pyykkiä ei tarvitse pestä koska pesin eilenä. Eiliset salitreenit meni hyvin.
Hiki tuli taas pintaan ja hyvä olo. Menen taas seuraavan kerran salille ensi viikolla. Eilenä olin vähän pirteämpi mitä tiistaina. Muutenkin eilenä oli hyvä päivä. Nautin hyvästä olosta mikä mulla nyt on taas. En ole tänä viikonloppuna lähdössä mihinkään. Aijon taas vaan olla ja levätä. Jatkan kotikatu sarjan katsomista viikonloppuna ja tänään myös ajattelin katsoa.
Olen katsonut sitä nyt 41 jaksoa. Olen toisella kaudella. Vielä on paljon jaksoja ja kausia jäljellä. Tänään ajattelin mennä lenkille. En ole vielä päättänyt menenkö tässä päivällä vai vasta illalla. No tässä on hyvin aikaa vielä miettiä. Pitää käydä lidlissä tänään Menen sinne iltapäivällä. Siinäkin tulee kivasti askelia kun kävelee sinne ja takaisin. Mä vihaan tuota loskakeliä. Lumet saisivat sulaa jo nopeasti pois. Lätäköitä on joka puolella kun kävelee. Nyt vissiin tulee pakkaset niin on sitten todella liukasta. Vielä kivempi. Sitten pitää vaan kävellä todella varovasti ettei kaadu. Pääsin aamulla ylös sängystä ei ollut ongelmaa. Aamukahvit on juotu kohta otan aamulääkkeet. Alan kuunnella jotain hyvää musiikkia samalla kun siivoan. Mukavampi siivota. Aloitan imuroimalla. Sitten moppaan ja siivoan vessan. Pitää myös tiskata. Tästä tulee hyvä päivä. Huomenna alkaa jo taas viikonloppu. Ihanaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.