IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Huomenna näen parhaan kaverin.Keskiviikko 08.06.2022 05:54

Oli hyvät jalkapallo pelit eilenä. Pelattiin yhteensä noin puolituntia. Sain tehtyä neljä maalia. Olin eka hyökkääjä ja loppuajan puolustaja. Siinä ajassa sai kyllä juosta mikä teki ihan hyvää. Olo on edelleen tuntunut hyvältä. Viikko mennyt tähän asti hyvin. Ei ole ahdistanut tai ollut mitään masentavaa oloa. Onneksi syön lääkkeitä joka päivä niin ne auttaa noihin olotiloihin. Huomenna olen menossa parhaan kaverin luokse kylään. Ei olla nähty varmaan pariin kuukauteen. Ihanaa nähdä taas ja pääsee kunnolla juttelemaan ja näkemään. Tuli hyvää kinkkukeittoa eilenä ja tänään teen ruoaksi lohikastiketta ja riisiä. Se on yksi mun lempi ruoka mitä teen usein. Onneksi pystyn syömään kalaa. Heräsin tänään vasta viideltä. Aamukahvit join äsken ja nyt olen ihan hereillä. Tänään aamulenkille tuonne pururadalle taas. Kävin eilenäkin lenkillä siellä.
Ajattelin jo tänään alkaa siivoilemaan mun kämppää niin huomenna ei sitten olisi niin kauheasti siivottavaa. Pitää nuo ikkunat pestä jossain vaiheessa. Pesen ne kun tulee hyvä hetki ja on aikaa. Käyn apteekissa perjantaina hakemassa ne masennuslääkkeet. Sitten on kaikkia lääkkeitä.
Onneksi mä saan sitä masennuslääkettä kolmeksi kuukaudeksi. Ei ihan heti tarvitse sitten hakea sitä lääkettä uudestaan. Leponexit riittävät aina pariksi kolmeksi viikoksi. Rauhoittavia lääkkeitä en ole syönyt pitkään aikaan ja se on vaan hyvä. Hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Vaihdan kohta puhtaat lakanat sänkyyn ja pesen huomenna sitten lakanapyykkiä ja muut vaatteet. Tästä tulee varmasti hyvä päivä.
Näen yhtä mun kaveria illalla. Menen sen luokse kylään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.