IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tänään siivotaan.Keskiviikko 06.07.2022 05:15

Meillä peruuntui eilenä jalkapallopelit. No se ei onneksi haitannut niin lähdin sitten lenkille. Tein sitten eilenä pari lenkkiä aamulla ja iltapäivällä.
Aijon tänään siivota ja pitäisi pestä lakanat. Onneksi on nyt innostusta siivota niin saa kämpän kuntoon. Muutenkin olo tällä hetkellä on todella hyvä. Ei ole yhtään ahdistanut tai masentanut. Olin viikonloppuna silloin todella väsynyt enkä ollut oma iloinen itseni. Nyt kaikki on hyvin taas ja nautin siitä. Tänään mä näen illalla yhtä mun kaveria ei olla nähty kunnolla melkein viikkoon. Menen sen luokse kylään tuossa illalla.
katson missä vaiheessa menen lenkille tänään ehkä tuossa päivällä. Niin tulee liikuntaa tälle päivälle ja pääsee tuulettamaan ajatuksia. Kohta otan aamulääkkeet onneksi kahvi herätti mut tänä aamuna. Musta kahvi on päivän paras juoma ja mulle riittää yksi kuppi. Juon päivän aikana enemmän vihreää teetä mihin laitan hunajaa sekaan. Mukavaa kun on paljon viileämpää. Aloin jo kyllästymään tuohon helteeseen. Nyt olisi ihanaa jos sataisi kunnolla vettä niin ilma raikastuisi. Loppuviikosta sataa vissiin vettä en ole ihan varma. Katsoin eilenä loppuillan netflixiä ja menin ajoissa nukkumaan. Tänä aamuna heräsin jo puoli viideltä. Onneksi nukun todella hyvin joka yö ja kun ottaa leponexit illalla niin ne samalla rauhoittaa ja on samalla hyvä unilääke. Hyvä puoli tuossa leponex lääkkeessä. Mun pitää varmaan kohta hakea sitä lisää uskon että ensi viikolle vielä riittää se lääke.
Masennuslääkettä on kokonainen paketti samoin rauhoittavia. Onneksi en ole joutunut syömään rauhoittavia vähään aikaan hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Niitä on kuitenkin hyvä olla jos iskee todella huono olo. Ettei mikään muu keino auta kun se rauhoittava. Nyt alan siivota keittiötä ja hyvät musat soimaan taustalle. Tästä tulee mukava päivä varmasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.